Päätin viimeksi pohdintani näin:
Minun kannattaisi joka tapauksessa harjoitella niin kuin harjoittelisin että voisin juosta Guinnessin ennätyksen 80 paunaa painavan rinkan kanssa, juoksinpa sen lopulta tai en.
Kaksi yötä enemmän nukuttuani hoksasin, että eihän mitään muuta nyt tarvitse päättää. Teen juuri noin, koska sillä tavoin on tiedossa hauskaa koko vuodeksi. Vasta lokakuussa mietin a) haluanko, ja jos haluan b) olenko valmis rinkka-maratonille. Tämän taidon opin jo vuonna 2014: Ancient art of luovuttaminen.
Kirjoitin jo sunnuntaina muutenkin hyvän pohjan suunnittelulle. Siitä taisi tulla hyvä juuri siksi, että en ollut päättänyt vielä mitään.
- huomioin selän vahvuuden kaikessa harjoittelussani, enemmän kuin se on normaalissa elämässä selviämisen takia tarpeen. Harjoittelun tulee olla selälle hyväksi, ei rasittavaa, vaan vahvistavaa.
- jatkan autontyöntöharjoittelua. Rikomme kesällä mailin ennätyksen Nokian Renkaiden kanssa. Autontyöntö on selän kannalta erinomaista vahvistavaa low-impact treeniä ja viime marraskuisen maratonin perusteella se luo myös hyvän kestävyyspohjan.
- en harjoittele juoksua, enkä varsinkaan rinkka-juoksua kestävyysjuoksulle tyypillisellä määrää painottavalla ohjelmalla
- kevennän painoani n. 10-15 kg nykyiseen, syksyllä painan n. 100 kg
- teen hyvän harjoitussuunnitelman yhdessä Matin kanssa, en harjoittele liikaa
- luon selvät kriteerit, joiden pitää toteutua että voin todeta olevani "valmis". Jos kriteerit eivät täyty, olen silti tyytyväinen valintaani ja siihen miten hyvä vaikutus sillä oli vointiin vuoden aikana.
 |
| Eteenpäin. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy |
Minulla oli seuraaviksi kuukausiksi enimmäkseen samat suunnitelmat mielessä jo ennen tätä: mm. Etelä-Karjalan sotilasmarssi, Helsinki City Run ja tietenkin autontyönnön harjoittelu ja Guinnessin ennätys Nokian renkaiden kanssa. Yhtäkkiä suunnitelmat vain vetävät puoleensa voimakkaammin kun siellä kaiken takana on vielä potentiaalinen porkkana.
