Xavier's School for Gifted Youngsters

Gifted Student, 2010.

Eilen  keskusteltiin A-Teemassa otsikolla Lihava Suomi, ylipainosta, syömishäiriöistä ja siitä miten terveydenhuollossa asioihin tartutaan, miten ei tartuja ja miten pitäisi tarttua. Ohjelma on katsottavissa Yle-Areenasta.   https://areena.yle.fi/1-3945447

Ohjelmaa katsoessa mieleen nousi yksi ajatus. Se, että minulle ahmimishäiriöni ei ole enää ongelma. Se on kyky, voimavara, ja mahdollisuus. Osa minua, enkä halua tukahduttaa sitä.

Ahmimishäiriö on tauti, joka roihuaa hallitsemattomasti häpeässä ja salailussa.  Kun häiriön ajattelee kyvyksi, sitä lakkaa häpeämästä. Kun lakkaa häpeämästä, häiriö lakkaa olemasta, ja sen voi valjastaa voimaksi.

Minulla ei koskaan lopu energia maratonilla. Voin vetää vaikka pizzaa juostessa. Kuitenkin tiedän, että kykyni mukana tulee vastuu. Sitä on opittava ymmärtämään, tajuttava ja tiedostettava sen toiminta- ja leimahdusmekanismi. Hyväksyttävä se osaksi itseä, ja nautittava elämästä sellaisena kuin on. Se on supervoima, jota pitää oppia hallitsemaan.

Lopeta häpeily ja katso oheinen Xavier's School for Gifted Youngsters mainos. Aloita sinäkin mielesi kytkeminen X-Men-moodiin!

Tampere Maraton 2017 - pizzaunelmasta totta

Aina siitä alkaen, kun luin Dean Karnazesin kirjan Ultramarathon Man ennen Transgrancanaria Starter juoksua vuonna 2012 minulla on ollut haave. Joskus vielä haluan minäkin syödä pizzaa kesken juoksun kuin Dean Karnazes.

Tänään Tampere Maratonilla se tapahtui.  Ratinan sillan alla toisen kierroksen alussa odotti kippurassa naurava Riikosen Juha, jolla oli pizzalaatikko kädessään.

Söimme pizzaa vauhdissa, voi että se oli hauskaa ja hyvin upposi! Ainut ongelma oli, että meinasin tukehtua naurun ja pizzan yhdistelmään, mutta se meni nopeasti ohi.

Energiakin tuntui imeytyvän hienosti, eikä mahan kanssa tullut ongelmia. Tämä kannattaa siis ottaa tavaksi!

Juoksusta tuli täydellinen harjoitus.  Juhan avulla sain juuri sen mitä tähän kohtaan tarvitsinkin, ja vielä paremman treenin kuin olin etukäteen suunnitellut.  Juoksin kaikkiaan reilut kaksi kierrosta, juteltiin tovi niitä näitä ja lähdimme omiin suuntiimme. Stadionilla näin vielä Villen, joka ehdotti yhteislenkkejä lähteä minun kanssa lenkille!

Kannoin loppupainossa olevaa  36.3 kilon (80 paunaa) rinkkaa selässä kolme tuntia. Juoksu oli sen
verran kevyttä että pääsen heti huomenna jatkamaan treeniä. Nyt on selvää, että jalkojen lihakset ovat jo nyt siinä kunnossa että niillä voi juosta maratonin tuon rinkan kanssa hyvään aikaan.  Ne eivät väsyneet ollenkaan.

Sen sijaan hartian ja olkapäiden lihasten siedättämisessä on vielä paljon töitä. En usko, että olisin voinut kantaa tänään rinkkaa enää kahta tuntia.  Nyt tästä eteenpäin lisään rinkkaselässä vietettyjä minuutteja ja tunteja. Juoksun lisäksi taidan alkaa haravoida ja leikata nurmikkoa rinkan kanssa.

Lisäksi tilasin heti juoksun jälkeen oheiset lisäpehmusteet rinkan olkaimiin.

Pehmusteet olkaimiin: Amazonista

Kaikkiaan tunne on nyt, että tehtävää on sopivasti, mutta ennätys syntyy.

Lue lisää: http://www.apurinkka.fi, ja osallistu!

Tampere maraton - tavoitteena DNF

Suunnitelmat pitävät paremmin, kun teen niistä kirjallisia.

Suunnitelmani Tampere Maratonilla 16.9.2017 on keskeyttää.  Viime vuonna juoksin Tampereella koko matkan (blogiteksti), mutta silloin kannoin kevennettyä 20 kilon kuormaa ja juoksu juostiin jo elokuun lopussa.  Tähän asti juoksemillani täyden kuorman puolimaratoneilla olen ollut lopussa aivan katkeamispisteessä. Nyt  täytyy totutella merkittävästi raskaanpaan lopulliseen 36.5  kilon kuormaan. Vantaan maratoniin on enää alle kuukausi, ei ole aikaa nuolla haavoja montaa päivää.

On todennäköistä, että lauantaina yritän perustella itselleni syitä jatkaa maaliin ja endorfiini-pöllyissä kesken juoksun se voi tuntua jopa hyvältä idealta. Mutta jos sen teen ja nimeni kohdalla ei tuloslistalla lue DNF, olen surkealla tavalla epäonnistunut.

Tampere Maraton on neljä 10.5 km kierrosta. Race Plan on seuraava:

• Ensimmäinen kierros, tavoite < 1 tunti 7 min (rinkka 36.5 kg)
• 2. kierros:
• jos < 1 tunti 18 min (puolimaraton 2:25), seuraava kierros rinkan kanssa
• jos > 1 tunti 18 min, seuraava kierros ilman rinkkaa
• 3. kierros loppuun asti ja sitten keskeytys.
• Takana  31.5 km pitkä lenkki, juuri se mitä tähän rakoon tarvinkin.

Neljännen kierroksen juoksemisesta on vain haittaa. Haluan jaksaa harjoitella seuraavat kaksi viikkoa kovalla teholla.

» Lue lisää 80 paunan (36.3 kg) rinkkamaraton Guinness-ennätys projektista: www.apurinkka.fi

Iltarasteilla

Iltarastit. 

Änkyröinnistäni huolimatta ystäväni Harri ja Ville ovat sinnikkäästi ja ihailtavalla periksiantamattomuudella tarjonneet minulle toistuvasti mahdollisuuden lähteä mukaan. 

Olen selvinnyt elämässäni ilman minkäänlaista suunnistustaitoa. Ala-asteelta,ylä-asteelle, partion ja vartion johtajana ja armeijassa. Välillä tein sen jopa kunniamaininnoin.  Sama yksinkertainen metodi on toiminut läpi vuosien: näyttele itsevarmasti ja valitse seura oikein. 

Opin sen jo ala-asteella. Liikuntatunnin alussa opetettiin kompassin käyttöä. Ajatukseni hairahtuivat vaaleanpunaiseksi mutta liian pitkäksi hetkeksi Susannan lumoaviin hiuksiin, ja se meni ohi. Tieto ja ajatus. Musta kohti pohjoista. Luokan siirtyessä ulos olin hetken paniikissa. Toni! Luokkamme ja piirin hiihto- ja juoksusankari. Nyt seuraat vain Tonia! 

Olimme maalissa puolituntia ennen muita. Elämäni johtoperiaate oli syntynyt. Näyttele itsevarmaa, ja seuraa parasta.  Ikinä tämän jälkeen en ole kerennyt ottaa suuntaa tai lukea karttaa, ennenkuin sen hetken "Toni" on jo mennyt ja on pitänyt juosta.

Nyt oltiin kuitenkin tilanteessa, että olin kertonut totuuden: en osaa lukea karttaa, en osaa ottaa käytännön tilanteessa suuntaa,  lista paikoista joihin olen eksynyt on loputtoman pitkä. Olen eksynyt mummolan takapihan metsään, olen eksynyt Helsingin keskustaan, Tampereelle, Ouluun ja kapakasta kotiin tullessa naapurilähiöön, jonne taksi oli minut jättänyt.

Kuukausien mittaan olin kaarrellut aiheen ympärille tehden hyökkäyksiä kuin kanahaukka saadakseni jotain käsitystä mitä noilla mystisillä iltarasteilla oikein tapahtuu.  Kysymyksiä toisensa perään. Mikä se epilaattori on? EMIT. Saako siellä kulkea ryhmissä?  Tarkkaileeko joku meitä. Onko siellä joku aikaraja? Jos jää metsään, tuleeko joku etsimään. 

Reunaehdot tiivistyivät lopulta yhteen lauseeseen: "Jos sopii, kuljen vain mukana kuin pieni lapsi."

En oppinut suunnistamaan.

Tuntui samallta kuin Unkarissa huonekalukaupassa. Jonkinlainen aavistus siitä mitä kohden nyt juuri ollaan etenemässä mutta yhtäaikaa tietoisuus siitä, että minulla ei ole aavistustakaan mitä nyt puhutaan ja missä kohtaa ostosprosessia nyt ollaan menossa. Tuleeko sohva, vai kaksi nojatuolia ja entä dohányzóasztal. Tilanne oli kuitenkin miellyttävä, koska minulla oli varmuus siitä, että muut seurueessa eivät ole tilanteesta pihalla ja yhtäaikaisesti siitä että he tietävät minun olevan kaikesta täysin pihalla.

Sata toistoa.  Ehkä minä sitten hahmottaisin missä suokuopassa milloinkin olen ja miksi, ja mitenpäin maailma on ja miten päin kartta. Ja miten voi löytää tiensä tuon polun alkuun ja sitten ottaa vasta sieltä suunnan seuraavalle rastille tai miten voi loikkia pystysuoraa sammaleista pirunpeltoa alaviistoon.  Tai miksi pitää loikkia yläviistoonkin. Ehkä tuhat.  Aivan uskomatonta, miten voi pelkästään paperilapun ja magnetismin perusteella löytää ennalta tuntemattomassa vaihtelevassa maastossa paikasta toiseen. 

Ehkä miljoona toistoa, ja voisin osallistua yksin.  Kiitos Harri ja Ville!

Tampere Puolimaraton 2017, LVL UP!

Tampere Puolimaraton. Sinne lähtöön tuntuu yhdistyvän minulla aina hillitön kiire ja hässäkkä.

Heräsin myöhään ja ryhdyin miettimään miten saisin Apurinkka-sivuston paremmin käytettäväksi mobiiliselaimilla, ilman että ja päivitän ensin 2000-luvun taitteesta olevat HTML-skillzini responsive, html5, jquery, whatnot -aikakauteen.  Ehkä on vielä pakko ennen eläkeikää, vaikka kohtaankin webbisuunnittelua lähinnä harrastushommissa.  Tuli siitä nyt kuitenkin taas asteen parempi. Käy katsomassa: http://www.apurinkka.fi/. Keräys Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastoon on hyvässä vauhdissa. 125 eri lahjoittajaa on auttanut rinkan täyttämisessä ja lähes puolet tavoitteesta on jo kasassa. Tätä kirjoittaessa 46.2 %. Toivon että sinä tulisit mukaan. Jokainen euro tekee ison eron.

Kun webbisivut oli tuunattu, muistin että minulla oli suunnitelma ja tarkoitus rakentaa rinkan sisältö ja kuorma uusiksi. Viime vuonna kannoin mukana 27.2 kilon kuormaa, ja sen jälkeen olen vain lisännyt satunnaisia möykkyjä rinkkaan nostaakseni painoa hiljalleen kohti lopullista 36.3 kilon kuormaa. Lopputulos on epävakaa ja epätasapainoinen.  Olen jo pidempään miettinyt miten voisin parantaa kuormaa entisestään, siten että paino on mahdollisimman lähellä selkärankaa ja mahdollisimman hyvin taiteen ja tieteen mukaisesti. Eli, rinkan alaosa kevyt, ja siitä ylöspäin kasvavaa painoa siten että painopiste asettuu kokonaisuudessan johonkin hieman hartioiden alapuolelle. Sitten sen hokasin:  eristelevy, voi hyvänen aika, sitähän sen pitää olla. Niinpä kävin Kodinterran henkilöstön hämmästykseksi ostamassa yksittäiskappaleen eristelevyä. Suunnitelma: leikkaan levyn sellaisiksi kappaleiksi että ne juuri mahtuvat rinkkaan. Leikkaan sopivia koloja levyyn, ja kapseloin kilon lyijymöykyt, kovalevyt ja sen sellaiset eristelevyn sisälle, siihen levyyn joka on lähimpänä selkää.Lopuksi niputan levyt kohtuuttomalla määrällä jeesusteippiä. (Ks. video (Facebook))

Kellon ollessa 14:05 asensimme valmiin kuorman lasten kanssa rinkkaan. Lapset kehottivat vielä kokeilemaan, että tuliko siitä hyvä, mutta oli jo juostava sisälle laittamaan lenkkivaatetta päälle. Parkkeerasin auton Laukontorille, otin rinkan pakettiauton perästä ja lähdin kiipeämään kohti keskustoria.

Olin perillä loistavasti ajoissa klo 14:45. Ihmiset hytkyivät ja heiluivat. Ohjattu alkulämmittely oli juuri loppumassa ja väkimassa lähti valumaan kohti juoksun alkupistettä.

Olo oli rauhallinen, olinhan ajoissa. Sitten rinkka nuljahti yhtäkkiä eri asentoon ja kallistui vasemmalle. Remmi, joka kiinnittää rinkan kantokehikkoon oli irronnut. Olisi sittenkin pitänyt uskoa lapsia, ja testata rinkkaa. Tippunut osa löytyi, ja ystävällinen aivoilla varustettu mieshenkilö kertoi minulle miten päin osa pitää asentaa jotta remmi kiristyy ja rinkka pysyy paikallaan.

Olo oli rauhallinen, olinhan ajoissa.

Yhtäkkiä näin tutut iloiset kasvot. Eetuhan se siinä.  Jutusteltiin niitä ja näitä. Ojalan Tommikin piipahti paikalle ja kyseli kuulumisia. Unohdin aiemman kiireen tunteen, eikä rinkkakaan enää painanut selässä.

Startti tapahtui, ja joukot lähtivät rynnimään kohti Finlaysonin kapeita kujia. Ensimmäiset 3km tuntui, että rinkka ei painanut juuri mitään.  Tiesittekö, että Tampereen keskustasta Lapinniemeen on jäätävät nousut. Rinkka painoi ihan mielettömästi. Lapinniemen kylpylän jälkeen olin todella poikki. Siinä oli jotain 5km takana. Laskettelu Lapinniemestä kohti keskustaa alkoi. Kilometrin 8 kohdalla olin todella voimissani. Jee, tää menee hienosti.  Ei menekään. Stadionkierros, puoli väli. Wotoom! Kyllä kulkee! Km 11, voimat loppuvat ihan justiinsa. Km 13: all-in, kyllä tämä tästä hyvin menee. Hatanpään valtatien nousut. Voi helvettiläinen.  Kilometrin 17 kohdalla, aivan kuten Lahdessa viikko sitten, tuntui että voimat eivät enää yksinkertaisesti riitä rinkan kuljettamiseen.  Päätin kuitenkin jatkaa vielä, jos pääsisi kaksi, olisi enää toiset kaksi maaliin. Takon soutajien paviljongin kohdalla oli viimeinen juottopiste. Kaadoin viimeiset lasilliset vettä niskaan ja yhden lasillisen urheilujuomaa suuhun. Vai mitenpäin se oli.

Ratinan kierros. Voimat aivan loppu. Mutta ei matkaakaan enää paljoa. Maali.

Tällä kertaa en muista juoksusta juuri mitään yksityiskohtia. Muistan vain sen, että painin koko matkan vaihtelevien jaksamisen tunteiden kanssa. Välillä tuntui, että rinkka on elävä olento joka välillä pyrkii auttamaan eteenpäin ja välillä tekemään kaikkensa kaataaksen minut maahan.

Mutta se on nyt tehty. Level Up!

Ensimmäinen pitkä lenkki lopullisen 36.5 kilon kuorman kanssa. Etukäteen ajattelin, että tämä on oikeastaan koko harjoitteluprojektin tärkein kulminaatiopiste. Jos olen tässä hetkessä, on mahdollisuus.

Nyt on reilu kuukausi aikaa Vantaan maratoniin, jona aikana pyrin neuvottelemaan rinkan kanssa tilanteen sellaiseksi, että puolimaratonin sijaan tulemme toimeen keskenämme kokonaisen maratonin verran.  Aloitamme neuvottelun ensi viikonloppuna Tampere Maratonilla, siellä taidan juosta puolet rinkan kanssa ja puolet ilman.

ps. Käy kurkkaamassa Apurinkka!  http://www.apurinkka.fi/

Lusikkaa hävittämässä - Vesijärvi puolikas / Half Marathon Weekend

PartyPrint-matkamuisto.

Viime viikonloppuna juostiin Lahdessa puolimaraton. Tai itseasiassa kaksikin: lauantaina maastopuolimaraton Salpausselän harjun latupoluilla ja sunnuntaina kaupunkimaraton Vesijärven rantamaisemissa.  Tämä juoksutapahtuma on yhteensä Half Marathon Weekend.

Minulla oli sunnuntaina mukana 32 kiloinen rinkka, johon olen totutellut viimeiset kolme viikkoa.  Olen juossut tänä aikana vain lyhyitä n. 20-40 minuutin lenkkejä.  Kun aloitin totuttelun tähän uuteen maksimipainoon,  4km oli aivan äärirajoilla. Voimantuotanto riitti juoksuun yhtäjaksoisesti vajaat 7 minuuttia.

Lahden puolimaratonin startissa olin siis täysin tyhjän päällä. Tavoitteeni oli selviytyä maaliin, missä tahansa ajassa, ja saada ensimmäinen onnistumisen kokemus että kroppa ylipäätään kestää tuota painoa 2-3 tuntia.

Lähdössä tapasin mm. Teron, joka oli lähdössä ensimmäiselle puolimaratonilleen hurjan tavoiteajan kanssa. Siinä juteltuamme mietin, että ollaan oikeastaan samassa liemessä ja jännän uuden äärellä.  Keli oli huippu sekä meterologisesti ajatellen että pään sisällä. Kannaltani mikä tahansa lopputulos on hyvää tietoa, pääasia että juoksen ja kerään sen tiedon.

Juoksu lähti, ja askel kulki yllättävän kepeästi.  Taktiikkani oli sama kuin aina ennenkin rinkan kanssa, koska happi ei lopu vaan lihasvoima, juoksen voimantuotannon rajoissa lähes täysiä alusta lopuun.

Reitin ensimmäinen kierros sujui reiluun tuntiin ja ilman ongelmia. Ei nousu stadionille Alppeja muistuta, mutta siinä on kuitenkin nousumetrejä.  Siitä, että lihakset yskivät ja nykivät kun käskytin niitä ylämäkeen, tiesin että seuraavasta kierroksesta tulee taistelu.

Se on pienestä kiinni. Watti watilta lihasten voimantuotanto laski, ja niin laski vauhtikin. Ylämäkiin lihaksia piti joka askeleella muistuttaa siitä mitä ne ovat tekemässä.  Aurinkokin tuli kunnolla esiin, ja lämmöt nousivat.  Kilometrin 17. ja pienen nousuosuuden kohdalla kävin itseni kanssa keskustelun siitä, olenko vielä järjissäni ja juoksenko maaliin.  Tuntui siltä, että jalan lihaksissa voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä lopullinen notkahdus ja etten enää yksinkertaisesti saa seuraavaa askelta otettua.  Ajattelin kuitenkin, että maaliin se rinkka on kuitenkin lopulta raahattava, ja jatkoin "juoksua".

Ajattelin, että jos kaadun, niin mielellään vähän selälleen, niin ettei rinkka tule päälle.  Vielä  ennen stadionille kaartamista, ehkä noin 300 metriä ennen maalia en ollut varma maaliin selviämisestä.

Maalissa stadionin tulostaulu näytti aikaa 2:15:14.

Olin todella tyytyväinen. Se ja sama sille mikä aika oli, mutta sain juuri sitä tietoa mitä tulin hakemaankin.

1. tällä hetkellä ei ole mitään toivoa kuljettaa rinkassa  36.3 kiloa maaliin asti.

2. kestävyys riittää.

3. edellisten kolmen viikon aikana olen saanut kestovoimaa lisättyä enemmän kuin arvelin.

4. kaksi päivää juoksun jälkeen perslihakset ovat eniten väsyneet. Hyvä!

5. ensi viikonloppuna juoksen Tampere puolimaratonin lopullisen 80 paunan, eli 36.3 kilon kanssa.

Se tulee olemaan aivan mahdollisen ja mahdottoman rajamailla. Oikeastaan uskon, että ensi viikonlopun matriisin murtaminen on vaikeampaa, kuin lopullinen lusikan taivuttaminen reilun kuukauden päästä, olettaen että onnistun ensi viikonlopussa. 6. Rakastan tätä. Minusta todella tuntuu, että taivutan omaa mahdollisuusmatriisiani joka juoksulla. Se mikä aiemmin on tuntunut täysin mahdottomalta, tulee hiljalleen mahdolliseksi. 7. There is no spoon.  Lue lisää tästä projektista osoitteessa http://www.apurinkka.fi/

Silta haaveisiin

Olo on ollut  rauhallinen, koska mielessä on suunnitelma mitä teen seuraavat vuodet.

Toiset tykkäävät pitää unelmansa ja tavoitteensa salaisuuksina, mutta itse olen huomannut että omalla kohdallani ne toimivat parhaiten, kun niihin ensin itse sitoutuu ja sitten suunnittelee kuin kunnon projektin ikään. Enkä ole huomannut tavoitteiden julkituonnistakaan kuin pelkkää hyötyä.

Matkalla tulee vastaan varmasti paljon muuta, mutta nämä etapit vetävät jo nyt puoleensa:

14.10.2017 Maraton 36.3 kg (80 lb) - tavoite 5h, nykyinen ennätys 5h 43 min

30.06.2018 Ironman 70.3 Lahti lisämaustein.

xx.10.2018 Maraton 45.4 kg (100 lb) - tavoite 5h30min, nykyinen ennätys 6h 47 min

xx.10.2019 Maraton 18.2 kg (40 lb) - tavoite 3h 5min, nykyinen ennätys 3h 6 min

Tuo yli kahden vuoden päässä tulevaisuudessa siintävä maraton innostaa jo nyt. Silloin olen kolmena edellisenä vuotena juossut kasvavan taakan, 60 => 80 => 100 lbs kanssa. Silloin 18 kiloa tuntuu höyhenkevyeltä, ja nivelet ja jänteet kestävät kunnon juoksun tuolla painolla. Saan luukuttaa urku auki.

Shogo Mochizuki on omassa mielessäni yksi maailman kovimmista ultrajuoksijoista. Hänen aikansa 40 lbs rinkan kanssa maratonilla on jotain käsittämätöntä.  En tosiaankaan ajattele, että pystyisin siihen. Tai siis uskon, mutta  sinä versiona itsestäni joka olen xx.10.2019, en nykyisenä. 

Shogon hallussa on mm. Trans Japan Alps Race reittiennätys. Minun tavoitteeni ei ole olla häntä nopeampi, mutta jos pääsen tuohon aikaan, uskon että se avaa aivan uudet haaveilun portit vähintään kolmeksi vuodeksi. Shogo pystyy loikkimaan alppien yli kuin kauris.