Olen muutama viikko sitten poistanut kännykästäni kaikki some-appsit.
Merkittävä ero facebookin, instagrammin, twitterin ja kaikenmoisen muun nykysomen ja ennenvanhan välillä on se, että ennen vanhaan tietoa tuli vähemmän, ja lisätieto mielenkiinnon aiheista piti itse hankkia.
Nykyään valtaosa informaatiosta pusketaan silmille ilman minun aloitettani. Algoritmit arvioivat miten ja mihin minut saa reagoimaan, seuraavat miten reagoin, ja parantavat kykyään tuntea minut klikkaus klikkaukselta.
Kännykkä sytkyttää notifikaatioita alituiseen, ja nostaa syötteessä esiin sen, mitä algoritmi käskee. Toiminta automatisoituu, ja muuttuu rutiiniksi. Some eli esim. Facebook liimaantuu kiinni hermostooni aktiiviseksi osaksi joka saa minut toimimaan ja ohjaa käytöstäni. Minä en hallitse Facebookin käyttöä, vaan Facebook hallitsee sitä miten, milloin ja mihin minua käyttää.
Se, mitä juuri kirjoitin, on kuvottava ajatus.
Minun ei tarvinnut muuttaa puumajaan ja luopua kaikesta elektroniikasta tai edes Facebookista. Tajusin, että riittää kun irrotan itseni silmukasta.
Poistin appsit, ja en yksinkertaisesti käytä somea kännykästä. Minulla on erillinen tietokone vapaa-ajan käyttöön. Käytän some-palveluita ainoastaan siitä ja esihistorialliseen tapaan eli selaimella.
Käyn katsomassa kerran päivässä, viikossa tai silloin kun huvittaa joitain asioita jotka minua kiinnostavat eli vaikka USA:han muuttaneen ystäväni kuulumiset, vähän samaan tapaan kuin kävisin postilaatikolla koivukujan päässä.
Vapaa. (Katso myös: HS.fi
Addiktion algoritmi)