Maan vetovoimasta

Siltä varalta että jollakulla muullakin joskus olisi selkäkipuja, ajattelin nyt tuoda julki laajamittaisen tutkimukseni tulokset.

Elikkä. Otetaan tämmöiset kolme asiaa:

1. Ihminen, jolla on selkäranka.
2. Maan vetovoima
3. Massan keskipiste

Demonstroin kuvalla.

Jos ihmisen massan keskipiste on  lähellä selkärankaa ja massa ei ole kovin hyytelömäistä, niin se on hyvä homma.

Motivoiva mahdoton

Katsotaanpa, osaanko avata tämän.

Olen pitänyt melko todennäköisenä, että ihminen ei ole käynyt kuussa. Jos 50 vuotta vanhalla tekniikalla päästiin kuuhun onnistuneesti monta kertaa, sen pitäisi olla vuoden 2018 kalustolla lastenleikkiä.

Nyt ymmärrän, että meitä ei ehkä olekaan huijattu.

Kuuhun ei menty siksi, että se on mahdollista, vaan siksi että sitä pidettiin mahdottomana.
Kuuhun ei ole menty vuoden 1972 jälkeen, koska se olisi mahdollista.

Kuvan lortti ei tehnyt ensimmäistä triathlon täysmatkaansa, juossut Skotlannin nummilla tai maratonia reppu selässä siksi että se on mahdollista, vaan siksi että se tuntui mahdottomalta.

Suurin esteeni nyt, kun ruikutan kipeästä ala-selästä ja ihmettelen siihen osallista puntarin 118.2 kilon lukemaa, ei siis ole se että arvelisin muutoksen olevan mahdotonta.  Varsinainen haaste on motivoituminen päivittäin  yksinkertaisiin asioihin, jotta pääsisi tavoitteeseen, jonka tietää mahdolliseksi.

Avain paradoksiin on vielä aika-ajoin hukassa, mutta nyt sentään tiedän mitä etsin.

Omenalla päähän!

Huonot uutiset: selän suhteen tuli pitkästä aikaa takapakkia, kun eilen kokeiltiin voisiko  kuntosaliharjoituksiin lisätä maastavedon.  Aiemmin ongelma on ollut se, että keskivartalon hallinta pettää, selkä pyöristyy ja sitten napsahtaa. Oltiin oikein varovaisia, Matti vahti tekemisiäni koko ajan, ja tangossa oli vain minimipainot, mutta silti kuitenkin hallinta petti ja nikama luiskahti kivuliaasti.

Koska painoa oli vain vähän, haavojen nuoleminen ei näytä onneksi nyt kestävän paria päivää pidempään. Selkä ei enää ole järkyttävän kipeä.

Hyvät uutiset:  koska selkä oli haaverin takia pirun arka, tein koiraa ulkoiluttaessa havainnon: kännykän katsominen sattuu alaselkään aivan helvetillisesti. Mahtavaa!

Olipas huippujuttu että tarjoutui mahdollisuus tehdä tämä havainto. Kuntosalilla Matti muistuttaa minua jatkuvasti: katse eteenpäin jotta rangan luonnollinen asento säilyy. Olisihan ollut mahdotonta tajuta, että sama biomekaaninen totuus pätee myös Easyfit-salin ulkopuolisessa maailmankaikkeudessa.

Ihmisen pää painaa noin 4,5 - 5 kiloa. Minä olen ällistyttävä suuri jättipää.  Olen päivittäin useita vuosia kantanut  tuota yli viiden kilon taakkaa kuvaan piirtämäni keski-linjan etupuolella twitterin, instagrammin, facebookin, pokemonnin ja walking dead our worldin takia - lähes koko ajan katse alas, kännyyn.

Surffasin, ja asiaa on tutkittu (Assessment of stresses in the cervical spine caused by posture and position of the head). Lyhyesti:

• Kun pää on 15 asteen etukenossa, se aiheuttaa kävellessä rankaan n. 12 kg vastaavan kuorman.
• 30 asteen etukenossa kuorma on noin 18 kg.
• Kuorma kasvaa edelleen etukenon kasvaessa: 45 asteen kulmassa 22 kg, 60 asteen kulmassa 27 kiloa.

Auts. Omenalla päähän -tyyppinen elämys!

Onlinesta Offlineen

Olen muutama viikko sitten poistanut kännykästäni kaikki some-appsit.

Merkittävä ero facebookin, instagrammin, twitterin ja kaikenmoisen muun nykysomen ja ennenvanhan välillä on se, että ennen vanhaan tietoa tuli vähemmän, ja lisätieto mielenkiinnon aiheista  piti itse hankkia.

Nykyään valtaosa informaatiosta pusketaan silmille ilman minun aloitettani. Algoritmit arvioivat miten ja mihin minut saa reagoimaan, seuraavat miten reagoin, ja parantavat kykyään tuntea minut klikkaus klikkaukselta.

Kännykkä sytkyttää notifikaatioita alituiseen, ja nostaa syötteessä esiin sen, mitä algoritmi käskee. Toiminta automatisoituu, ja muuttuu rutiiniksi. Some eli esim. Facebook liimaantuu kiinni hermostooni aktiiviseksi osaksi joka saa minut toimimaan ja ohjaa käytöstäni. Minä en hallitse Facebookin käyttöä, vaan Facebook hallitsee sitä miten, milloin ja mihin minua käyttää.

Se, mitä juuri kirjoitin, on kuvottava ajatus.

Minun ei tarvinnut muuttaa puumajaan ja luopua kaikesta elektroniikasta tai edes Facebookista. Tajusin, että riittää kun irrotan itseni silmukasta.

Poistin appsit, ja en yksinkertaisesti käytä somea kännykästä. Minulla on erillinen tietokone vapaa-ajan käyttöön. Käytän some-palveluita ainoastaan siitä ja esihistorialliseen tapaan eli selaimella.



Käyn katsomassa kerran päivässä, viikossa tai silloin kun huvittaa joitain asioita jotka  minua kiinnostavat eli vaikka USA:han muuttaneen ystäväni kuulumiset, vähän samaan tapaan kuin kävisin postilaatikolla koivukujan päässä.

Vapaa.  (Katso myös: HS.fi Addiktion algoritmi)