sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Takaporttia etsimässä

Olen jahnannut tätä yksin päässäni jo toista vuotta, ilman että asia on edennyt. 

On aika tarttua ajattelun ydinaseisiin ja katsottava, ovatko epämääräiset ajatukset jäsennettävissä tekstiksi. Ydinasetta metodi muistuttaa mielestäni siksi, että tuotosta ja sen aiheuttamaa tapahtumaketjua on hankala imaista takaisin kun sen on kerran ilmoille tupsauttanut.

En ole pulauttanut asiaa pääni ulkopuolelle, koska se on ehkä hölmö ja tyhmä ajatus ja on hävettänyt oikein edes puhua asiasta. Mutta, eivät kai irralliset ajatukset ja tuntemukset ole hölmöjä ja hävettäviä, vain niiden synteesi voi olla.  En aio nyt kuitenkaan kirjoittaa niistä ristiriitaisista tuntemuksista jotka suonikohjujen vaahtohoidossa saamani mustan, kireän, reisi-pitkän stayup-sukan jalkaan rullaaminen aiheuttaa.

Pitkä esipuhe oli tarpeen, koska varsinainen asia on lyhyt. 

Fakta 1. Haluaisin juosta Guinnessin ennätyksen maratonilla 36,3 kilon (80 paunan) rinkan kanssa. 

Fakta 2. L4-L5 selkänikamat liikkuvat, ja pyrkivät kaventamaan jo kaventunutta selkäydinkanavaa. 

Voisi ajatella,  että homma olisi selvä.  Lääkäri on faktan 2 lausuntoonsa kirjannut ja olen viimein liikkuvuutta ja kehonhallintaa parantamalla ja lihaskuntoa vahvistamalla saanut tilanteen sellaiseksi että selkä ei ole ollut hankala aikoihin.  Ilman muuta herää epäilys, että rinkka-maraton voisi olla selän tukirangalle haitaksi.

Mutta,kun:

-  haluan ja 
-  tiedän että pystyn siihen   

Toisaalta, jos selkä olisi rinkkamaratonin takia todennäköisesti huonommassa kunnossa kuin ennen sitä,  niin ei. Avainasemaan nousee sana "todennäköisesti".  Keskityn siis siihen.

Todennäköisesti tarkoittaa "on enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi".  Lähden lähestymään asiaa.

Pidän tästä vaimoni ottamasta kuvasta paljon. Minusta ajatukset ovat vähän kuin tuo saari.

Jos:
       
a) tältä istumalta laittaisin 36,3 kiloa painavan rinkan selkääni ja lähtisin juoksemaan maratonin, olisin aivan paskana.   

b) hylkäisin ajatuksen, olisin kenties 50-vuotiaana, reilun kolmen vuoden kuluttua, selän osalta suurin piirtein samassa kunnossa kuin nyt. Luultavasti kuitenkin heikommassa, koska arvelen nyt olevani huipulla sillä motivaatiolla, joka minulla on asian hoitoon ollut. Painan nyt 112 kiloa, ja teho/paino suhde on kohtuullisen hyvä. Rehellisesti sanottuna ei kuitenkaan tarvita kovin isoa sysäystä, että painaisin 135 kiloa ja olisin lapamato. 

c) tarttuisin ajatukseen, ja lähtisin tavoittelemaan sitä suunnitelmallisesti, niin silloin joutuisin  harjoittelussa tekemään asioita jotka edistävät selän kuntoa ja kestävyyttä. 

Juoneni tukirakenne on lääkärin sanojen tarkoitushakuinen tulkitseminen. Diagnoosin vuonna 2018 tehnyt lääkäri välitti minulle ajatuksen: selän muutokset tapahtuvat koko elämän aikana, ja rinkkamaraton yksittäisenä tapahtumana on siinä kuin pisara astiassa. Normaalia isompi pisara, mutta sinne se katoaa vähän normaalia isomman roiskahduksen jälkeen kokonaisuutta juurikaan muuttamatta.    Se mikä ratkaisee,  on se mitä isossa mittakaavassa vuositasolla, ja kymmenen vuoden ajalla tapahtuu. Miten rasittavaa  tai edullista normaali, päivittäinen elämä tukirangalle on. Jos ihminen painaa tosi paljon, ja on lihaksistoltaan kuin lapamato, on rasitus kova.  Oikeastaan, kysymys kuuluukin siis:  mitä tapahtuisi isossa mittakaavassa jos tarttuisin vaihtoehtoon c.

Jotta voisin niin tehdä, minun olisi saatava omasta mielestäni uskottava asiantuntija-mielipide, joka puoltaa päätöstä. Ehkä siltä samalta lääkäriltä, joka alunperin totesi ongelman. Oletetaan että sain sen, ja ehkä joitakin ohjeita. Etenen, ja alan suunnitella.

- kaikkiaan harjoitteluni tulisi olla selälle hyväksi, ei rasittavaa, vaan vahvistavaa. En luultavasti harjoittelisi juoksua, enkä varsinkaan rinkkajuoksua, kestävyysjuoksulle tyypillisillä määrää painottavilla ohjelmilla.   

- jatkaisin autontyöntöharjoittelua. Rikkoisimme joskus kesällä mailin ennätyksen Nokian Renkaiden kanssa.  Autontyöntö on selän kannalta erinomaista vahvistavaa low-impact treeniä.  Luulltavasti pitäisin jotain sen kaltaista ohjelmassa ennätyksen synnyttyäkin.   

- minun olisi ennemmin laihduttava kuin lihottava.  Kenties -15 kg nykyiseen, eli n. 98 kg (olen kerran viime vuosina ollut tuossa painossa, ja se tuntui hyvältä) 

 - olisin motivoitunut tavoitteesta, suurin riski olisi se että harjoittelisin liikaa.  Pitäisi luoda selkeät
kriteerit, joiden pitää toteutua että voin todeta olevani "valmis". Jos kriteerit eivät täyty, minun pitäisi silti voida olla tyytyväinen valintaani ja siihen miten se vaikutti elämääni

- joutuisin huomioimaan selän vahvuuden kaikessa harjoittelussani, enemmän kuin se on normaalissa elämässä selviämisen takia tarpeen.

Jos toimisin näin,  olisiko silloin  enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi"

Kun aloitin tunti sitten kirjoittamaan tätä tekstiä, en tiennyt mihin se johtaisi. En edelleenkään tiedä mitä rinkkamaratonin suhteen pitäisi tehdä, mutta johdannaisena syntyi kuitenkin toinen ajatus. Minun kannattaisi joka tapauksessa harjoitella niin kuin harjoittelisin että voisin juosta Guinnesin ennätyksen 80 paunan kanssa, juoksinpa sen lopulta tai en.