Jos haluat osua maaliin, tähtää yli.

Nyt vuotaa!

Photo Caldwell Clarke (Clydesdale Champion 2012)

Nimittäin, tämä oli tarkoitus julkisuuteen kertoa vasta kun Vaarojen tuplamara on ohi, ja vain siinä tilanteessa että jalkoja on edelleen kaksi , eikä täydellistä henkistä luhistumistakaan ole tapahtunut.

Mutta ei  tästä salaisuuden panttaamisesta  enää mitään tule.  Joten tässä se nyt on: näytön taustakuvani on jo muutaman viikon ollut tuo oheinen kotka.

Puhalsin toukokuuussa 2012 ajatuskoppaan laineen, ihan pienen vain. Huomasin, että USA:ssa on Ironman-tapahtumissa  Clydesdale (miehille) ja Athena (naisille)-sarja, jonne osallistumisen raja on se  että paino on vähintään 220 paunaa, eli 99.8 kiloa.

Kyseisen sarjan kärkisijoista kisaavat perinteisesti palomiehet ja Navy SEALs -tyyppiset erikoisjoukkojen miehet.

Eräs tuttavani harrastaa jousiammuntaa vaistolla, eli ilman tähtäintä. Luulen, että häneltä olen oppinut tämän elämänopin, joka tässä nyt on taustalla. "Jos haluat osua kaukaiseen maaliin, tähtää reilusti yli."

Nyt ajatuslaine on kasvanut tsunamiksi.

Kesäkuun 8., v. 2014. Endurafit Ironman Eagleman -tapahtuma Cambridge, MD,  USA. Pokaalin vie yllätysvoittaja merten takaa.

Vaikka himoitsen tuon pokaalin hakemista, ja tähtään siihen, se ei ole maali johon yritän osua.

Varsinainen maali on  100kg.  Se on sekä Clydesdale-alaraja että suurinpiirtein Inbody-ihannepainoni. Ihannepainolla ei sinänsä ole mitään väliä, mutta Skotlannin ultran kokemuksella tiedän että minulla ei ole nykypainolla MITÄÄN mahdollisuuksia selvitä ~160km UTMB-kipaisusta Mont Blancin yli 2015. Siksi tämä on tehtävä.

Se on 15 kg vähemmän kuin nyt. Isoja haasteita on edessä:

Endurafit - IRONMAN 70.3 - Eagleman - Jun 8 2014

• Tuo painonpudotus!
• Triathlon-puolimatkan ajan parannus, tavoite on oltava  viiden tunnin pintaan. Yli puoli tuntia (vajaa tunti :) pois tämän vuoden ajasta.
• Harjoittelun muuttaminen. Olen alustavasti jutellut jonkunasteisesta valmennuksen vastaanottamisesta joulu-kesäkuussa.  EN pidä ohjattuna olemisesta. APUA!!
• Kilpailuvietille antautuminen. Tämä on ennalta kovin rasti!

 No nyt se on siinä. Onpa ainakin mahdotonta enää perääntyä, vaikka Kolin seikkailun jälkeen olisi poikki, joko henkisesti tai fyysisesti.

 

Mehut on puristettu

Meinasin ensin luonnostella eeppisen raporttispektaakkelin tänään juostusta Tampereen puolimarasta. Mutta  kerronkin sen, että kävimme perheen kanssa viime viikolla puristamassa omenoista mehut. Sato on ollut tänä vuonna normaalin massiivinen. Omenaa on tullut valehtelematta tuhansia kiloja. Mehuksi siitä silti päätyi vain pieni osa.

Samanlainen  puristus on ollut käynnissä viime sunnuntaista alkaen näissä jumppahommissa.

Se alkoi  40km juoksulla Jasonin tarjoamille munkille ja Rio-colalle Pyynikin näkötornille, jatkui maanantaina Rocky IV-henkisellä mäkitreenillä, sitten  muutamalla kympin lenkillä,  lopuksi eilen juoksentelin reilut 24km ja tänään puolimaratonin Tampereella.

Katselin myös  loppupuoliskon Spartacuksen kakkoskaudesta sisäsoudun ohessa. Olo tuntui  muutenkin pitkin viikkoa vähän supersankarimaiselta, ihan kuin olisin palautunut jumpista samaan tapaan kuin Wolverine kolhuistaan. Mikään ei tuntunut missään.

Juoksukilometrejä kertyi sunnuntaista sunnuntaihin 109 km ja sisäsoutua 71 km.

Nyt on mehut puristettu.

Seuraavaa Wolverine-fiilistä odotellessa! jospa se ajoittuisi Vaarojen tupla-maratonille kolmen viikon päähän.

Narkkarin sielu, urheilijan sydän

Jo paluumatkalla Nastolasta täysmatkan triathlonilta huomasin kuskin paikalla istuneen Jasonin kanssa jutellessa, että ääneni katosi välillä ja kurkku tuntui jopa pikkuisen hilpeästi kipeältä.  Enemmän kuitenkin hilpeältä, koska olin juuri kiskonut rajusti huumeita.

"Endorfiinit ovat elimistön tuottamia hormoneja tai välittäjäaineita, jotka stimuloivat samoja reseptoreita kuin opiaatit." // Wikipedia

Kuva Wikipedia: Opioidi

Opioidireseptorini pyöriskelivät ähkystä pullistellen levittäen autuasta kivunlievitystään, rauhallisuuden tunnetta ja kokonaisvaltaista euforiaa.

Huumetokkurassa siinä meni vielä tovi seuraavaakin päivää.
On kai se pakko myöntää: olin ihan pilvessä vielä iltapäivällä siskon pojan synttäreillä. Kukaan ei huomannut mitään, vaikka nauroin pitkään mm. taivaalla näkyvää suihkukoneen vanaa, se oli ihan tavallinen mutta niin hauska.

Illan mittaan nauru  hyytyi, ja kurkku kipeytyi.

Flunssa oli jo edellisviikolla vaaninut ja antanut lieviä merkkejä läheisyydestään, mutta iski kiinni vasta täysmatkan viimemetreillä ja paluumatkalla.

"Vieroitusoireet alkavat 6–24 tuntia viimeisen annoksen jälkeen, ovat voimakkaimmillaan 48–72 tunnin kuluttua ja kestävät 7–10 vuorokauden ajan."

Wikipedia: Endorfiini

Mä oon vetänyt endorfiinia jo reilusti yli kolme vuotta.

Se lähti liikkeelle ihan viattomista rauhallisista kävelyistä koiran kanssa. Kuitenkin hiljalleen lenkit pitenivät. Pian mukaan tulivat lyhyet juoksulenkit.  Aloin liikkua epäilyttävässä seurassa. Osallistuttuani ensimmäisellä puolimaratonille mulla meni kovaa. Menin Pirkan hölkkään, joka vuotena. Sitten ensimmäisellä maratonille - tietty Damiin, jossa kamaa saa kun menee vaan. Aloin kroolata aika syvissä vesissä jo. Oli siinä Transgrancanarian vuorijuoksu, joku toinen mara, kai kolmaskin. En pysynyt mukana laskuissa. Tuuttasin välillä pyörääkin kun en muuta saanut. Kiskoin mä Concept kakkostakin. Triathlonin olympia-, puoli-, ja täysmatkan jälkeen me sitten lähdettiin nistikaverini kanssa Glasgowiin. Me vedettiin opiaatteja nummilla jotain 14 tuntia yhtä soittoa.  Oli niitä reissuja muitakin.

"Vieroitusoireet ilmenevät voimakkaana haluna saada opiaattia, ahdistuneisuutena, ärtyisyytenä ja masentuneisuutena. Lisäksi voi esiintyä silmäterien laajentumista, kyynelvuotoa, ihon kananlihareaktio, hikoilua, kuumetta, unettomuutta, pahoinvointia, oksentelua, lihaskipuja, nuhaoireita ja ripulia." Lähde: www.terveyskirjasto.fi - huumeidenkäytön vieroitushoito

Sä et halua kokea endorfiinin vieroitusoireita. Ja Sä et todellakaan halua olla endorfiininarkkarin perheenjäsen, ystävä tai liikekumppani, kun se jää ilman shottiaan jo toista päivää, puhumattakaan viikosta. Sä saatat kestää vielä  sen jatkuvan valituksen, raastavan ruikutuksen asiasta kuin asiasta. Mutta kun se alkaa levittää negatiivista suhtautumistaan ympäristöön jokaisessa ajatuksessaan, kuin syöpää, sitä sä et kestä.

Se hikoilee, nukkuu huonosti ja pahoinvoi. Sillä on iho kananlihalla - ajattele.  Ja sun pitää rakastaa sitä aika paljon, että sä meet sen laajentuneiden kyynelehtimisestä punoittavien silmäterien kanssa kaveriksi CityMarkettiin ostamaan sille HartSportia. Sä meet ehkä mieluummin Siwaan.

Mut sit se taas vetää sitä endorfiiniaan, ja kaikki on hyvin.

Mä vedin tänään flunssan väistyttyä rajun kympillisen. Oon aika korkeella.

Hei, ja sit alkuviikosta mä kävin lääkärillä pitkittyneen kurkkukivun takia. Ja mä kerroin sille mun ultrahommista ja triatloneista, melko avoimesti. Se oli silminnähden innostunut, jopa siinä määrin että pehvansa luiskahti rullitetulta tuoliltaan liki kohtalokkain päänpöydänreunaanlyöntiseurauksin. Se kuunteli, ja määräs mut EKG:hen. Varmaan six että selviäisi voiko tän mun huumeriippuvuuden jotenkin vielä katkaista lääketieteellisin järkiperustein.

Eihän siellä sydänkäyrässä mitään muuta näkynyt kuin viitteitä  osittaiseen oikeaan haarakatkokseen.

Mulla siis on ehkä ihan oikea Urheilijan Sydän! 

Vitsi, arvatkaa oonko mä onnellinen.
Moinen haarakatkos on mittavan Google-analyysin jälkeen todettavissa erittäin yleiseksi muutokseksi (huippu!)-urheilijan EKG:ssä. On täysin harmiton, ja suorituskykyyn vaikuttamaton. Erityisesti minua kuitenkin kiihottaa  ajatus paksuuntuneista kammion seinämistä. Jotka ovat myöskin aivan harmittomat, mutta niin järjettömän ihanat ja paksut.

EDIT:  lääkäri soitti ja vahvisti Google-johtopäätökset. Urheilijan sydän <3