Sisäsoudun SM 2000m lauantaina 1.2.2014: hei nyt jännitetään taas!

Elokuussa 2012 näin mörön. Olin osallistumassa ensimmäiselle triathlon-täysmatkalleni ja jännitin rajusti.  Tässä noita tunnelmia.

Näistä tapahtumista on nyt kulunut  reilut 500 päivää. Ja nyt kun tässä oikein sydäntä ja sielua pengon, kaivan ja tökin tuntemuksia, niin ehkäpä tosiaan. En oikeastaan enää nykyisin mainittavassa määrin osaa jännittää tällaisia kestävyysliikuntatapahtumia.

Ja se johtuu siitä, että   ei se matka tapa...

Jos osallistuu puolimaratoniin, maratoniin, ultrajuoksuun tai täydenmatkan triathloniin tavoitteenaan sen läpäisy, ilman aikarajaa, niin ei tarvi jännittää. Jos oikein kovasti haluaa, niin perille kyllä pääsee, jos vain voimienkin ehdyttyä löytyy mikä tahansa nopeus joka vie eteenpäin,  oli se sitten kävellen, kontaten tai ryömien . Toki jotain rajoja on, kuten esimerkiksi "raatobussit" ultrajuoksuilla, jotka keräävät pois myös niitä joilla on halu mutta vauhti ei enää riitä.

...  vaan vauhti.

Otetaan jokin eläin, siis esimerkiksi  mäyrä, rusakko, orava, vompatti taikka ihminen.  Niin jos se ihminen tai vompatti pannaan semmoisen oravanpyörään ja sanotaan, että "nyt tää pyörä pyörii  sitten koko ajan kiihtyen, juokset vaan siinä samaa tahtia  mukana." Niin arvaatko miten käy. Se lentää turvalleen, valkoista vaahtoa valuu vain sen suupielistä ja siinä se sitten pyörii vinhaa vauhtia pyörän mukana. Ei haittaa  ehkä hirveesti, jos se oli ihminen, mutta aatteleppa jos se olikin suloinen söpö vompatti. 

Jos ei tuo vompattiparkakaan sinuun tehonnut, niin kaltaisillesi tunteettomille koville automiehille- ja naisille  tarjotaan sen sijasta tai lisäksi oheinen opetusvideo. Otetaan "perusterve Toyota Supra", ja pannaan turbo pyörimään kiihtyvällä vauhdilla.

Sitten otetaan yksi Läskimaija ja pannaan se osallistumaan sisäsoudun 2000m SM-kisoihin, vaikkapa ensi lauantaina 1.2. Helsingin urheilutalolla 10:00 alkaen.  Testijärjestelyissä on joitakin samankaltaisuuksia. Muunmuassa se, että niinkuin tuota Supraakaan, ei ole Läskimaijaakaan koskaan altistettu aiemmin tällaiseen koettelemukseen.  En ole ikinä aiemmin soutanut täysiä yli 1000 metriä. Maratonin olen kyllä soutanut useamminkin, mutta siinä "täysiä" on ihan eri asia.

Läskimaijan moottori pystyy tuottamaan suhteellisen vaivatta soutulaitteella noin 200 wattia (1:55 / 500m) melko pitkään. Mutta: ensi lauantaina  tavoite onkin  vajaan 7 minuutin  ajan tuottaa keskimäärin noin 360-380 wattia. Se  mahdollistaisi suurinpiirtein nopeuden 1:40 / 500m. Pelottaa, että käykö kuten Supralle. // Watts Calculator | Concept 2

Nopeus kasvaa vain reilut kymmenen prosenttia, mutta tehontarve lähes 60%.   Yök, en tykkää!! Numerot on vain numeroita!  Kiihtyyhän Saabbikin nollasta sataan ainaskin alle kolmeen sekunttiin, vaikka siinä on vain noin 200 hevosvoimaa. Ainakin jos se on musta Saabbi, ja ainaskin minun mielestäni!

Hylätkäämme kaavat, laskurit ja numerot. Hakekaamme voimaa ja uskoa siitä ja siihen että lopulta on kyse vain henkisestä lujuudesta.  Sitä löytyy internetistä! Tässä näyte kokeneen amerikkalaisen soutuvalmentajakonkarin blogista, valmiiksi Googlen  huippuunsa hiotun tekoäly- ja kääntäjäteknologian läpi  ajettuna:

Kuva: Concept 2 Facebook Lean, Mean, Mr. Bean!

 "Avain sprintti on pysyä pitkä jalat eikä lyhentää aivohalvaus, ja istua pitkä ja kehon. Urheilijan jalat ovat kouristelua, polttava tuska  ...helppo tapa on aloittaa soutu puoli liukumäki ja pyytää enemmän takaisin. Tämä saattaisi toimia hyvin muutama aivohalvaus, mutta selkälihaksia eivät ole riittävän suuria tuottamaan niin paljon ulostulon. Jalat halkeaa ja putoaa pois pois pois...." // How to: Pull a 2k test

... vähän tuli mieleen Tähtialuksen kapteenin logimerkinnät juuri ennen mustaan aukkoon, valtavaan kosmiseen  dalimaiseen vääristymäkenttään syöksyessä. Se hetki, juuri siinä rajalla..... mikä hirvittävä koettelemus!  Sitten ajattelin asian valoisaa puolta. Tuo Concept 2-soutulaiteviikinki on purjehtinut 2000m sisäsoudun laktaattivääristymäkenttiin, porautunut sinne syvälle, tullut takaisin jalat haljenneena ja pystyy silti näinkin selväjärkisesti kuvailemaan siellä näkemäänsä ja kokemaansa. Skeptikot ajattelevat tietenkin heti: Höpö höpö, hörhöhommia - ei mustasta aukosta paeta! 

Mutta 25.1.2014 Stephen Hawking liittyi rintamaan:YLE: Stephen Hawking murtaa mustien aukkojen tapahtumahorisontin:    Brittifyysikko kertoo, että vaikka klassisen teorian mukaan mikään ei voi paeta mustasta aukosta, kvanttiteoria mahdollistaa energian ja tiedon paon. 
 
Omissa empiirisissä tutkimussani olen saanut viitteitä siitä että kvanteilla viitataan näissä piireissä pitkälti kääretorttuihin. Kääretorttu-teorian mukaisesti lataan energiani siis siltä pohjalta likimain maksimiarvoon. 


Siltä varalta, että Stephen Hawkingin teoria ja siten myös siihen perustuva kisastrategiani osoittautuu vompatiksi enkä onnistu kääretortttulatauksenkaan voimin pakenemaan laktaattivorteksien mustasta aukosta, toteutan jo aiemmin Facebookissa julkaisemani varasuunnitelman:  räjähtävä alku ja teeskennelty epilepsiakohtaus.

Operaatio Kotkanpesä, väliraportti 25%, päivä 47/183

Arvoisa Operaatiokeskuksen väki,  Ylikomentaja, Operaatio: Kotkanpesä-projektiryhmä  ja NSA:n päivystävä päivystäjä.

Voitte kutsua talomme yläpuolella partioivat mustat vakoiluhelikopterit pois.

Ne ovat toki äänettömiä, mutta lintulautamme populaatiolle niillä on ollut katastrofaaliset vaikutukset. Ainoastaan muutama paksuniskainen  hömötiainen on selvinnyt laudalle aterioimaan. Viimein äsken yhtäkkiä ymmärsin huolenne ja koptereiden läsnäolon syyn. On kulunut jo yli vuorokausi ensimmäisen merkittävän project milestonen ohittamisesta, enkä ole vieläkäään toimittanut raporttiani. 

Nöyrimmät pahoitteluni.


Operaatio: Kotkanpesästä on  ajallisesti suoritettu nyt 25.7% prosenttia, 47 päivää. Alun 183 päivästä on jäljellä 136.

Raportointiohjeessanne korostitte täsmällisyyttä, luotettavuutta sekä erityisesti  piirakkakaavioiden merkitystä.

Toisaalta, jos, Arvoisa Ylikomentaja olisitte ihminen ettekä Arvoisa Ylikomentaja, ymmärtäisitte että jos paistin  reseptissä lukee: "Paista 200°C asteessa noin 183 päivää, kunnes kunto on selvästi kohennut ja pinta saanut kauniin kullanruskean värin".

Niin jos sen paistin  ottaa uunista ennen aikojaan niin ei siitä mihinkään ole.  Tai, jos olet katsonut elokuvan Full Metal Jacket, niin ei jätkistä tullut jätkiä, ennen kuin vasta elokuvan viime minuuteilla.

Hankala minun on tässä teille sinne Ylijohtoon arvioida, olenko aikataulussa. Mutta, mainitsenpa nyt pari seikkaa:

Ensinnäkin, avukseni lähettämänne Yoda on osoittautunut yliverroksi.

Työskentely, sillä siksi te tätä haluatte kutsuttavan, hänen kanssaan ja valmennuksessaan on ollut sekä nautinnollista  että motivoivaa.  Harjoitusohjelma on kiistattoman tehokas, innostava, monipuolinen ja sopivasti haastava. Olen onnistunut noudattamaan sitä noin sataprosenttisesti. Olen ollut toistuvasti ällistynyt siitä, kuinka hyvin kykenen ymmärtämään esimerkiksi uintitekniikkatreeneissä sen mitä pitäisi tehdä. Lisäksi, nämä ennalta raastavimmat uinti-, motoriikka-, tekniikka- ja kuntosalitreenit ovat osoittautuneet melkeinpä tämän Operaation huippuhetkiksi. Odotan niitä. Se on yksinomaan Yodan ansiota. Kiitos!

Olen käynyt lisäksi muutamissa yhteistreeneissä valmentajani Yodan ja hänen puolisonsa Venla Koivulan triVa-triathlonvalmennusryhmän kanssa. Näistä olen oppinut myös paljon uutta.

Oikeastaan ainut jollain tavalla konkreettisesti mitattavissa oleva asia, jolla voin jossain määrin säännöllisesti seurata sitä, etenevätkö asiat ja miten ne etenevät suhteessa tavoitteseen, on paino.

...ja hämmästykseni.. sen suhteen projekti on jotakuinkin aikataulussa.

Projektia on nyt takana 9 viikkoa, painon kehitys näkyy noilla punaisilla pallukoilla. Harjoitin huikean vaativaa extrapolointia, ja jatkoin käyrää harmaalla viikolle 25. ja Eagleman-kisaa edeltävään tavoitepainoon 103 kg asti. Silloin olisin n. 50 kg kevyempi kuin vuoden 2009 lopussa, ja noin 15kg kevyempi kuin vuoden 2013 lopussa.

Oletettavasti painonpudotustahdissa pysyminen on jatkossa vähintään yhtä haastavaa kuin tähän asti, mutta uskon siihen. Siihen auttaa erittäin hyvä treeniohjelma, joka on ennakolta tiedossa ja ennenkaikkea se, että Operaatiojohdon asettama tehtävä on todella kova. Olen viikkojen kuluessa entistä konkreettisemmin tajunnut että Operaation tavoitteet puolen vuoden kehitykselle ovat oikeastaan aika hurjat:

• paino -15kg
• uinti (1.9 km) - ajasta pois  5:09 minuuttia 
• pyöräily (90km) - ajasta pois 16:49 minuuttia 
• puolimaraton (21.1km)  - ajasta pois 17:55 minuuttia. 

Nyt kun päivät ihan oikeasti juoksevat, pyöräilevät ja uivat eteenpäin,  kalenterin sivut  kääntyvät yksi kerrallaan, aurinko nousee ja kevät tulee, tajuan sen: tuon tekeminen vaatii paljon eri osa-alueilta ja yhtäaikaa.

Mutta, se on juuri ja juuri tehtävissä ja se tässä operaatiossa onkin parasta. Mahtavaa!
  

6x1000m-laktaattitesti: Kohti äärellistä, ja siitä läpi

Ilmeisestikin maailmassa on tilanne se, että melko monet ihmiset tykkäävät itsensä testaamisesta sekä toisiin ihmisiin vertaamisesta ja erilaisiin ryhmiin rinnastumisesta.

Tähän käsitykseen olen päätynyt mm. havaittuani, että esimerkiksi maailmanlaajuiseen internet-verkkoon on ihmisten toimesta luotu ja meidän muiden ihmisten saataville tuotu koko joukko erilaisia testejä. Voit testata mm. sen, oletko  mies vai nainen,  stressaantunut, miestennielijä, hyttysmagneetti tai introvertti. Voit selvittää myös, oletko James Hirvisaari ja/tai hipsteri.

...tuleeko yllätyksenä, jos kerron, että testaaminen se vasta onkin vastenmielistä.

Tieto siitä, onko  Itämeren ystävä tai James Hirvisaari, ei  toki tunnu kovinkaan ahdistavalta. Mutta erinäiset testit jotka nostavat tulosten kautta  ihmisen mieleen aitoja ja rajoja fyysisille ja psyykkisille mahdollisuuksille, ne ovat ahdistavia.

Itse en mieluummin  tiedä. Nääs, kun, minusta tuntuu että keskimäärin lopulliset rajat  asettaa ihminen itse jossain päässään. Todelliset rajat muodostuvat paljon muustakin, kuin siitä mitä testit kertovat.

... jos sitten kuitenkin tiedät nämä testien antamat näennäisrajat, ja et  sitten pystykään siihen mihin sinun testien mukaan pitäisi pystyä, oletko tyytyväinen itseesi? No et.

...jos tiedät nämä testien rajat, ja uskot ne sinua rajoittavaksi, uskotko pystyväsi ylittämään ne rajat? Taipuuko lusikka, vai taipusiko se helpommin jos et tietäisi?

Testaamisessa haisee minulle stressi, kaavamaisuus, sairaala ja Ivan Drago. Ei luonto, ilo, pakkasaamu ja Rocky Balboa.

.... mutta, niin siinä kävi että viime lauantaina löysin itseni Pirkkahallin yleisurheilupaikalta testitarkoituksessa. Muutuinko kertaheitolla Ivan Dragoksi?

Pirkkahallissa tarkoituksena oli mitata ja selvittää se, miten laktaatin määrä veressä muuttuu, kun keho altistetaan lisääntyvälle rasitukselle:  6 x 1000m laktaattitesti juosten, nousevilla sykkeillä.  Ensin juostaan 1000m kertaalleen, mitataan verestä laktaatti, juostaan seuraavat 1000m vähän kovempaa, mitataan, juostaan kovempaa,  mitataan jne. Samalla kun juostaan, mitataan myös syke.

Miksi tuo tieto sitten on hyödyksi jumppaharrastajan kannalta?

Kun saadaan selville laktaatin määrän kehittyminen suhteessa rasitukseen (vauhtiin) ja sykkeisiin, saadaan tietoa sen määrittämiseen millä syketasolla kyseisen jumppaharrastajan kannattaa jumpata harjoittaakseen haluamiaan kunnon ja kestävyyden osa-alueita.

Nimittäin, kun jumppailijan rasitus nousee sille tasolle että laktaattia kertyy elimistöön enemmän kuin se kerkeää käsitellä ja poistaa, tilanne johtaa lopulta joko jumppailijan matkan pysähtymiseen tai rasituksen tiputtamiseen sellaiselle alemmalle tasolle, että elimistö taas pysyy mukana.

Juostuani tuon 6 x 1000m minulle selvisi seuraavaa. Sopivat sykkeet, sydämenlyöntiä minuutissa, ovat seuraavat:


Peruskestävyys (PK-syke)
- PK1  108 - 128 krt / minuutissa
- PK2  (kynnystä nostava) : 123-140

Vauhtikestävyys (VK-syke)
- VK1 138 -148
- VK2 144 - 156

Tässä ei tullut yllätyksiä. Nämä tasot ja rajat kun nimittäin tuovat itsensä julki  ihan melkeinpä väkisin ja erikseen pyytämättä. Kun lenkillä rauhallinen puhe muuttuu ensin huohotuksen sekaiseksi ja sitten lähinnä vain murahduksiksi, ollaan saavuttu ensin peruskestävyyden vihreälle ylärajalle ja sitten lähestytäänkin jo vauhtikestävyyden punaista ylärajaa.

Maksimikestävyys

Normaalisti testi kertoisi jotain myös maksimikestävyydestä. Niin nytkin, mutta tältä osin  tulokset jäivät itselläni hieman poikkeaviksi. Testitilanteessa en saanut  itsestäni irti enimmillään kuin 166 sydämeniskua minuutissa. Normaali maksimini on tietääkseni noin 180 iskua minuutissa. Esimerkiksi lokakuussa Vaarojen maratonin jälkeen juoksin Cooperin testin keskisykkeellä 172.

Mutta, oikeastaan sain tältäkin osin testistä irti juuri sen mitä pitikin: saattaa nimittäin olla niin, että maksimisykkeet viittaavat siihen että olen vähän ylenkatsonut palautumista. Saattaa olla niin, että minun on tunnustettava että olen oikeastaan selkeästi laiminlyönyt lepopäiviä.

Näin taisi käydä myös testiä edeltäneellä viikolla. Yhdeksän tuntisen liikuntaohjelman lisäksi taisin kävellä tuollakin viikolla vahingossa  41 kilometriä. Olen tainnut lisäksi alkaa ujuttaa myös näiden huomaamatta pidentyneiden lepopäivien kävelylenkkien sekaan  vahingossa ihan pikkuriikkisiä juoksuspurtteja.

Saattaa olla, että ajan itseni ylikuntotilaan ja loppuun, jos en ota opiksi ja pidä lepopäiviä lepopäivinä. Nyt, toistaiseksi, onneksi lähinnä vain nämä alentuneet maksimisykkeet olivat tästä puutteellisesta palautumisesta merkkinä.

Tämä on selkeästi epäreilua ja koiranpalvelus sekä valmentajaani että itseäni kohtaan. Otan opiksi nyt heti.

Opin myös sen, että laktaattitesti on hyvä juttu. Siksi, että se ei aseta mitään sellaisia rajoja, joita ei voisi taivuttaa - vaikkapa muuttamalla painoaan. Se vain vahvistaa ja tarkentaa tuntemuksia, joita hyödyntäen muutenkin ihan automaattisesti säätelee lenkin rasitusta, ja tuo ne tuntemukset tavallaan julki ja työkaluksi esimerkiksi harjoitusohjelman tekoa varten.

Vauhdista ja muusta

Kyllä testituloksien analyysiosuudessa toki sivuttiin vähän vauhtiakin,  sykkeiden ja laktaattien suhdetta siihen ja  mitä johtopäätöksiä niistä on vedettävissä.

Ja koska tällaisissa johtopäätöksissä saatetaan rakentaa  pään sisään niitä pelkäämiäni mielen raja-aitoja ja näennäisiä esteitä, on se niitä kohtia, joissa varautumaton laktaattitestipalautteen lukija saattaa pikaistuksissaan repiä peliverkkarinsa ja likimain mönkiä sähköpostitse tulikivenkatkuisin mielenilmauksin sen henkilön kimppuun, joka analyysin vauhdista ja muusta kirjoitti.

Jos nyt siis  joku tällainen peliverkkareiden repijä on juuri saamassa testituloksia käsiinsä kuten minä pari päivää sitten, ja siellä lukee esimerkiksi peliverkkarihenkilön moottoria, sydäntä ja nopeutena ilmentyvää suorituskykyä  koskien yhteenvetona esimerkiksi näin:

 "Maksimisuoritus: keskitaso. Vauhtikestävyys: keskitaso.  Peruskestävyys: keskitaso." 

...  kehottaisin peliverkkareiden repijää huomioimaan ennen toimeen tarttumista, että viitekehyksenä tässä keskitasossa johon viitataan ovat kuivankesän oravat, liikuntamaailman italialaiset urheiluautot, Alfa Romeot.

Silloin kun tankki kulkee samaa vauhtia kuin keskitason italialainen urheiluauto,  se on  rajua menoa.
 

2013: Runsaasta rutiinia

Tuossa vuodenvaihteessa tuumailin, että tokkopa sitä kulunutta vuotta  tarvii sen kummemmin summailla enää, kun uusi Operaatio on jo täydessä tohinassa ja menneet on meneitä, vähintään kertaalleen puitu jo ja jne.  Mutta,  kun loppiaisen aikaan katselin jumppatilastoja, taulukoita ja käppyröitä, niin kyllä siitä joku ajatus vielä nousi.

Kun vuonna 2012 kertyi kasaan reilut 500 liikuntatuntia, niin aika-ajoin tuntui siltä että ohhoh, tulipas tällä viikolla kovasti jumpattua. Samoin kokonaismäärä tuntui vuoden päätteeksi isolta, jättimäiseltä aiempaan verrattuna. Sitä se olikin: hurja harppaus. Vuoden vanha ja samalla edellisten kolmen vuoden summaava kirjoitus on luettavissa täällä.

Nyt viime vuonna 2013 sama määrä liikuntatunteja tuli vähän "ikäänkuin siinä sivussa" .

... vaikka kyllä erityisesti alkuvuodesta se oli vähän enemmän kuin siinä sivussa juoksentelua. Ultra-juoksenteluhommat nimittäin polttelivat mieltä jatkuvasti. Ja juoksinkin. Mikäs siinä lönkötellessä, kun juoksu tuntui ihanalta. Jo edellisiltä loka-, marras-, ja joulukuulta 2012 oli valmiiksi pohjilla kaikilta yli 200km juoksenteluja.

Mutta lisää, lisää vaan.

Meni överiksi, rajusti. Tammikuussa kelasin ennätysmäärän kilometrejä: 273km,. Vielä helmikuun alussa juoksu  sujui. Ensimmäisessä ultrajuoksussa Sorvan kylässä  sitten tapahtui käänne, kun jalka antautui määrille, ja meni rikki.

Juoksut loppuivat liki kokonaan siihen reiluksi kuukaudeksi siten, että ennen huhtikuun lopun ja Skotlannin Hoka Highland Flingin 85km ultraa sain  alle vain jokusia kymmeniä kilometrejä juoksua lisää.

Soutua sentään tuli vähän enemmän.

Skotlannin reissu oli huikea, muistan sen aina.

HOKAN jälkeen jumpissa painopiste siirtyi triathloniin, pyöräilyyn ja uintiin, ja  kohti edessä häämöttäviä heinäkuista Finntriathlonia ja elokuista Nastolan täysmatkaa.

Triathlonien jälkeen syys- ja lokakuussa painopiste vaihtui takaisin juoksuun. Vuoden alun kokemuksista (EI MITÄÄN-) oppineena juoksin taas kaksi parisataa kilometristä kuukautta ennen lokakuista Kolin reissua ja Waarojen ultraa.  Se päätyi keskeytykseen puolivälissä.

Vaarojen maran jäätyä tyngäksi alkoi tuntua siltä että vuosi on jotenkin vajaa. "Täh, oliko tää tässä? Onko tässä nyt vuoden aikana tapahtunut yhtään mitään." Loppuvuodesta yritin ottaa siitä selvää, ja sain kuin sainkin ennätykset tehtyä - kaikille muille matkoilla, paitsi maratonille.

Maraton-ennätys oli tarkoitus räjäyttää Pomarkussa  joulukuussa, mutta siinä kävikin niin etteihän se koko homma napeksinut. Sen sijaan sain sieltä lopullisen kimmokkeen unohtaa ultra-, ja määrähommat tyystin toistaiseksi ja mennä all-in Operaatio: Kotkanpesään.

Kaikenkaikkiaan vuoden mittaan tuli kasaan 1602km juosten, 2249 km pyörällä, 805 km soutaen, 405 km kävellen ja 129 km uiden. Kaloreita paloi yhteensä 461 141 kcal.  Rasvakiloina se olisi noin 65kg.

Vuosi 2013 oli siis liikuntamäärällisesti pitkälti samanlainen kuin vuosi 2012. Samoin se, mitä noiden liikuntatuntien aikana tein, oli puuhasisällöisesti suurinpiirtein samanlaista, kuin aiempana vuotenakin.  Tai oikeastaan  vuosi 2012 oli varmaan jonkin verran "laadukkaampi" jos sellaisia termejä haluaa käyttää, koska tuolloin pyrin jotakuinkin tarkkaan noudattamaan Ironman start to finish -kirjaa. 2013 kesällä seurailin sitä vain noin suurinpiirtein.

Näinpä lopputuloksena seuraa tällaiset käyrät juoksun ja pyöräilyn keskinopeuksista.  Juoksun keskinopeus on pysynyt jotakuinkin samana, pyörällä olen näköjään  päässyt hiukan reippaampaa vauhtia.

Tähän käy selityksenä varmaan seuraava. Vaikka vuoden aikana käytännössä paino ei ole liikkunut yhtään mihinkään suuntaan, painoin vuoden lopussa about saman kuin vuoden alussakin, oli painokiloista muutama muuttunut vuoden aikana lihaksiksi,  kuten kävi ilmi InBody-kehonkoostumus-mittauksesta.

Ja vaikka lenkkien keskinopeus ei juoksussa noussutkaan, niin ehkä lisääntyneet lihakset olivat osasyy siihen, että sentään 10km matkan sain juostua inasen ripeämmin kuin edellisvuonna.






Pyörällä ero oli selvempi. Matkanteon helpottumisen tunsi ihan käytännössä ja konkreettisesti jokaisella lenkillä. 50km pyöräilynopeus kehittyi näin.


Se vain on niin, että pyörien päällä painokilot eivät niinkään vaikuta nopeuteen ja sen kehitykseen, mutta juoksussa - etenkiin ylämäkeen. Huh hei. Se on rajua hommaa. Luulen, että nykyisellä n. 116kg painollani ja tuolla reilun 49 minuutin 10km enarilla olen melko lähellä oman suorituskykyni rajoja.

Paino kehittyi, tai siis ei kehittynyt, vuoden mittaan näin:

.... paino on junnannut vuoden tuossa 116-kilon ylä- ja alapuolella. Onhan se jotain 35 kiloa vähemmän kuin lähtötilanteessa kolmisen vuotta sitten, mutta vuoden 2013 metodein se ei tuosta enää tipu. Siihen tarvitaan jotain muuta. Särmää. Paino tippuu sivutuotteena, kun tavoittelee jotain muuta mitä oikeasti ja paljon haluaa.  Nyt kun olen reilun kuukauden imeytynyt Operaatio: Kotkanpesään, ja todennut että pystyn antamaan sille ja siten kaikkeni, niin olen huomannut että kyllä minä vain olen sellainen ihminen että tarvitsen konkreettisia, selkeitä ja riittävän lyhytkestoisia tavoitteita ja päämääriä.

Miten tämän nyt selittäisi. "Elämäntavan" lisäksi  tarvin jonkin syyn elää sillä tavalla. Joka päivä, joka ilta ja joka yö, kun BED-man sanoo: syö, syö, syö. Tarvitaan tehtävä, ja joku eeppinen loppumonsteri, jonka lyöminen on tavoite.

Mutta siis: nyt on alla kaksi 500-tuntista liikuntavuotta. Peruskunto lienee kohtuullisella tasolla. Ja ne vuodet on tehty siten, että päällä on ollut vajaan 20-kilon läski-painovyöt. Vuosi 2014 kuulostaa tältä: