Ihmisen ohjelmoinnista

Ilmoittauduin viime viikolla  triathlonin puolimatkalle Joroisiin 14.7.2012.

Matka. Erityisesti triathlonin yhteydessä yleisinhimillinen ensireaktio tuntuu olevan kysyä "mitkä ne matkat on". (uinti 1.9km, pyöräily 90 km, juoksu 21.1 km).

Mitä ne matkat on? Wikipedian mukaan "Pituus (lat. longitudo, spatium; ’pituus’, ’matka’) on fysiikan suure, jota voidaan toisissa yhteyksissä kutsua etäisyydeksi tai matkaksikin".

Ei se kuitenkaan taida niin olla. paikallinen näätähölkkä, puolimaraton, maraton, puoli- tai  täysmatkantriathlon eivät ole matkoja. Ne taitavat sittenkin olla kulkuneuvoja elämän aika-avaruus -jatkumossa tilasta toiseen siirtymiseen. Se varsinainen matka tehdään vuosien saatossa, ja pään sisällä.

Ostin vuodenvaihteessa ennakkolipun läskimaijan avaruusseikkailun muutamiin tuleviin kulkuneuvoihin: 24 weeks to an Endurance Triathlon.Olen nyt yhdekssännellä viikolla.   

"Aivosolut muodostavat alkeellisia hermoratoja. Pian keskushermosto lähettää viestejä elimistöön, ja jotkut refleksit alkavat jo olla toimintakykyisiä. Alkion kasvoissa kaikki alkaa jo olla periaatteessa kohdallaan, vaikka nenä on vielä leveä ja tummat silmät ovat suuret ja melko loitolla toisistaan." -- Kaksplus - Raskaus viikko viikolta

Suurinpiirtein siltä tuntuukin. Minulla ei kuitenkaan valitettavasti ole henkilökohtaista kokemusta raskaudesta, mutta kyllä tämä tuntuu tutulta.  Tämä on ihan perinteinen ohjelmointiprojekti.

Itseasiassa projektisuunnitelma vaikuttaa varsin helpolta. Siihen ei mm. näyttäisi sisältyvän monituntisia multisite-puhelinpalavereja, kiusallisia hengenkohotussaunailtoja eikä kukaan projektihenkilöstöstä ainakaan tässä vaiheessa ole sitä mieltä ettei tästä nyt kuitenkaan tule mitään, koska on epäselvää mitä asiakas oikeastaan edes halusi.

Olen seurannut kirjan ohjeita melko tarkkaan. Alun  kuuden viikon "adaptation -phasen" tarkoituksena oli lähinnä kai hiljalleen hilata harjoitusmäärä 10-12 tuntiin per viikko ja totuttautua säännölliseen harjoitteluun - tämä vaihe salli manuaalinkin mukaan jossain määrin vapaamuotoisen suhtautumisen.

Viimeiset kaksi viikkoa olen seurannut speksiä erityisen tarkasti. Ollaan "aerobic -phasessa". Jokaikiselle päivälle on tarkka ohjelmarunko, jonka ainoastaan yksinkertaisesti aukikirjoitan toteuttamalla komennot hetkuttamalla kehoani ohjelman mukaan. 15 viikon kuluttua olen ironman-junassa, matkalla johonkin.

Juoksutossuni: Asics Gel Kinsei 4

Katselin tuossa käyttötilastoja, ja huomasin että melko moni on tullut tänne Googlesta haulla "Asics Gel Kinsei 4". Onhan kengät (Asics.fi / Gel Kinsei 4) uudet tulokkaat markkinoilla, mutta siitäkin huolimatta arvosteluja on internetissä vielä todellakin kiusallisen niukasti. Ja koska tällä hetkellä tuloksena tähän blogiin eksyineillekin on vain pettymys, en ole kertonut noista kengistä täällä mitään, niin korjataan tilanne nyt ihan lyhyesti.

Nimittäin, korvasin pari kuukautta sitten vuoden palvelleet Kinsei kolmoset uudella nelosversiolla.

Jos olet aiemmin kokeillut Kinsei kolmosia, niin sitten kengän kuvaaminen on helppoa. Asics Gel Kinsei 4 on kuin kolmonen, mutta hieman kevyempi, istuu jalkaan kuin sukka ja tuntuu vähemmän kolholta kuin edeltäjänsä. Se on ehdottomasti paras juoksukenkä mitä olen ikinä jalkaani pannut.  Vaihto kolmosista neloseen sujui myös vaivatta, minulla ei ollut mitään nillkka/polvi yms. vaivoja siirtymä aikaan.  Juoksin näillä mm. Kanarian 24km juoksuni, vain viikko käyttöönoton jälkeen. 

Nyt sitten varoituksen sana: minä olen painava, painan edelleen n. 115 kiloa. Nämä kokemukset on siitä perspektiivistä. Tämä kenkä sopii todennäköisesti juuri  painon takia minulle erittäin hyvin. Se on hyvin tuettu ja kantaa kiloni hyvin. Ja vaikka Asicssin mainospuheiden mukaan tämä kenkä muovautuu ja sopii hyvin esim. erilaisille pronaatioille, on kenkä kuitenkin melko raskas - markkinoilla on paljon kevyempiäkin kenkiä. Epäilen, että se on nimenomaan isojen juoksijoiden kenkä.

Plussana edelliseen versioon on myös se, että edeltäjälle tyypillistä kankaan kulumaa nilkan kohdalta ei ole näissä kengissä ainakaan vielä ilmennyt. Eihän tuo iso puute ollutkaan, mutta varmasti parempi maratoneilla ja muilla  pidemmillä sipaisuilla että ihoa hangataan mahdollisimman kevyesti.

Jos siis sinulla on aiemmin ollut Kinseit käytössä: suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä.

Jos nämä olisivat ensimmäiset Kinseisi, niin lukaiseppa ensin arvosteluja tämän kengän edeltätäjästä. Niitä löytyy useita (pääosin posititiivisia paitsi ns. "barefoot" koulukunnan sinsänsä arvokkaat soraäänet ) esim: Juoksija-lehden perusfaktat ja Run the Line -sivuston arvostelu.  

Toinenkin varoituksen sana, en tiedä juoksukengistä mitään, ja olen käyttänytkin vain muutamia ja vain vasta pari-kolme vuotta, mutta nämä nyt kuitenkin ovat ensimmäiset joista en ole keksinyt vielä moitteen sijaa :)

// Edit 01/2013. Lokakuussa 2012 siirryin käyttämään On Cloudrunnereita, täällä lisää.

Mies, joka tavasi Deanin

Ainiin! Unohdin vallan edellisessä kirjoituksessani herkistellä sillä, että luin Dean Karnazesin kirjan Ultramaratoonari (www.ultramarathonman.com) lentokoneessa menomatkalla Kanariansaarille.



Ehkä olin sattuneesta syystä aihepiirille herkistyneessä tilassa, mutta jokatapauksessa sekä naureskelin että lähes  sitten  itkeskelinkin useampaan kertaan matkalla kirjan alusta loppuun ja Deanin juoksu-uran alkutaipaleelta ultramaraton-mieheksi. Jotenkin kirja kosketti, vaikka sen mittasuhteet ja saavutukset olivatkin kolossaalisen mittavia. Mieleen piirtyi mm. mielikuva  kolmatta  vuorokautta putkeen juoksevasta miehestä, joka tilaa pizzan keskelle erämaata, pyörittää sen rullaksi ja jatkaa matkaansa syöden. :)

Kun sitten olimme päässeet perille ja majoittuneet lomakohteeseemme, kirjoitin ennen nukkumaanmenoa vessanpöntöllä istuessani hetken mielijohteesta Deanille kiitoskirjeen kirjasta ja sen tuomasta innostukseen johtaneesta tunnemyrskystä ja kerroin lyhyesti omasta läskimaija-projektistani. Sitten Transgrancanaria-juoksua edeltävänä iltana kun vähän ehkä mietitytti miten  koitoksesta selviän, koin yllätyksen, kun sähköpostiin kilahti kannustava ja kiva vastaus itseltään Ultramaraton-mieheltä!

Tämä on hyvä päättää kappaleeseen:

Sähköshokkihoitoa - InBody 720 Kehon koostumusanaalysi

Kävin viime viikolla TYKY-hengessä InBody 720 -kehon koostumisanalyysissa. Kyseessähän on hieman puntarin kaltainen laite. Mennään seisomaan metallijohtimille ja otetaan myöskin sähköä johtavista kahvoista kiinni.   "Menetelmä perustuu pienen sähkövirran johtamiseen kehon läpi. Koska vain kehon sisältämä vesi johtaa sähköä, voidaan kehon koostumus laskea mittaamalla kehon impedanssia, eli sen sähkövirralle aiheuttamaa vastusta"

Noh. Olen tutustunut tähän laitteeseen kerran ennenkin, noin 10 vuotta sitten. Silloin mittauksen suorittaneen asiantuntijan analyysi oli "Olet todella hyvässä kunnossa, jos olisit normaali 80-vuotias suomalainen mies." Ja röhönaurut päälle.
 Optimipainoni täydellisessä kehonkoostumuksessa olisi 99.7 kg., eli vielä yli kaksi kiloa vähemmän kuin jo varsin haasteelliselta tuntuva 102kg -tavoitepainoni. Tuo ei ole siis mikään kaavamainen BMI-kaavan mukainen arvo, vaan olisi ikäänkuin optimipaino nimenomaan minulle ja kehonrakenteelleni.

Vahinkoa on   tullut vuosien mittaan tehtyä niin paljon, että tulos oli odotettu: kehossani on siis edelleen 19.1 kiloa liikaa rasvaa. Rasvaa  on 28.7% painostani, kun normaaliarvo on 10-20 prosenttia. Eniten pielessä on se, että "Visceral fat" -indeksini ei mahdu vieläkään normaalivaihtelun piiriin, vaan pompahtaa reilusti ulos skaalalta. Sitä kuvastaa tuo kuvan oikean yläreunan laatikko. Visceral fat  on sitä tappajarasvaa, joka ympäröi sisäelimiä ja aiheuttaa kaiken pahan maailmassa.

Lihaksia on sopivasti, hiukan enemmän kuin normi-ihmisellä, mutta eipä tuota läskikuormaa muuten varmaan jaksaisikaan kuljettaa. Testistä käy ilmi erikseen mm. käsien, jalkojen ja keskivartalon läski/lihastasapaino, sekä eri puolten tasapaino. Minulla oikea käsi mm. on selvästi lihaksikkaampi kuin vasen. Jopa niin paljon, että testin tekijä kysyi että onko minulla kehossani jotain metallia nivelissä tms. En ainakaan muista muutakuin syöneeni lapsena joululahjaksi saamani sukellusvene-elektroniikkapelin patterit.

Oikeastaan ihan kiva ja motivoiva mittaus, joskin kyllä tuohon samaan havaintoon olisi pystynyt silmilläkin. Ja oli tilanne kymmenen vuoden takaiseen parantunut siltäkin osin, että  nyt testin tekijä  sanoi  "taidat urheilla aika paljon".

Tuossa äsken lenkillä, kun mietin tämän blogitekstin kirjoittamista, tuli mieleen että oivallinen tee-se-itse kehon koostumustyytyväisyysmittari on tarkkailla itseäsi ja sitä miten istut  sohvalla sosiaalisissa tilanteissa. Sukujuhlissa, syntymäpäivillä, tupareissa, yrityksen saunaillassa. Minä olen viimeiset 10 vuotta tottunut istumaan enenevässä määrin siten, että pidin käsiä mahan päällä. Mikäli tarjolla on sohvatyynyjä, sanomalehtiä tai vastaavaa, ja huomaat käyttäväsi myös niitä rasvaisen totuuden peittämiseen, kuten minä, olet vielä askeleen kauempana oman minäkuvasi optimitilanteesta. Tästä voi johtaa   hypoteesin: sohvatyynykompleksin esiintymystiheys  korreloi itsetunnon kehityksen kanssa.

Trans Gran Canaria 24km - ensikosketus vuorijuoksuun

Kuinka ollakaan, sattumalta ennen talvilomalle Gran Canarialle lähtöä huomasin, että saarella järjestettiin samaan aikaan juoksutapahtuma. Niinpä ilmoittauduin ja osallistuin  Transgrancanaria ultra-juoksun nössöalajaostolle suunnatulle 24km Starter -matkalle.Se oli raskas mutta hieno kokemus.



Saavuimme Gran Canarialle, Maspalomasiin, keskiviikko-iltapäivällä. Torstai-aamulla kävin auringon noustessa lyhyellä, reilun neljän kilometrin lenkillä Atlantin rantaan ja takaisin. Aamiaisen jälkeen lähdimme pojan kanssa hakemaan Las  Palmasista kilpailunumeroa  lauantaista juoksua varten. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja  pian kädessä olikin puuhapussi joka sisälsi rintalapun.

124 juoksijaa läpäisi 123 kilometrin juoksun vuorten yli saaren päästä päähän, 175 juoksijaa 96 km, 494 maraton-matkan ja minun lisäksi 566 muuta vuoristo-juoksun ensikertalaisille suunnatun 24 km matkan. Tällä lyhyimmälläkin matkalla korkeuseroa kertyi 1700 metriä. Reitti kulki Terorista Las Palmasiin.

Muita suomalaisia en oman matkani osallistujalistasta pongannut, ja kaikkiaan ei-espanjalaisiakin vain kymmenkunta. Omituista, kun tapahtuman materiaali oli tarjolla myös englanniksi ja järjestelyt toimivat hyvin ilman espanjankilen taitoakin ja kyseessä oli kuitenkin suosittu turistikohde. Ehkä ihmiset keskittyvät enemmän sitten löhöilyyn.

Lauantai-aamuna kännykän kello herätti 06.25. Söin aamiaiseksi jugurttia, pari paahtoleipää ja huuhtelin ne alas rasvaisella maidolla ja tuoremehulla. Laitoin selkääni 1,5 litrain Camelbak-reppuni, johon olin ladannut greipinmakuista Gatorade-juomaa. Gatorade oli lisäksi 0.5litraa pullossa, johon olin sekoittanut placebo-cocktailin: n. 2 teelusikallista l-arginiini jauhetta. Olin nappaillaut ao. tuotetta jo edeltävän 10 päivän aikana iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Sillä pitäisi olla samankaltaisia hapenkulutusta vähentäviä vaikutuksia kuin punajuurimehulla (joku tutkimus). Merkittävin ero on se, että aine maistuu siltä miltä kuvittelisin biolan-kanankakan maistuvan. Tarkoitus oli juoda tämä litku tunti ennen juoksun alkua. Riittävän nestevaraston lisäksi järjestäjän pakolliseen varustelistaan kuului avaruuspeite, muovimuki, matkapuhelin ja sadetakki.

Noin seitsemän onkokaikkimukana-tarkistuksen jälkeen huomasin olevani ajoissa pysäkillä, josta nousin bussiin noin puolivälissä Las Palamasiin sijaitsevalle lentokentälle.

Muutaman minuutin köröttelyn jäälkeen havahduin ajatuksistani, bussin vierttä käveli kaksi hyvin väsyneen näköistä playboy-pupua ja revennyt balettihame päällään laahustava iso mies. Bussipysäkillä nukkui punahilkka, pää metsästäjän haarovälissä leväten. Hetken tuumailtuani ajattelin näyn olevan vähintäänkin kohtuullisen järkeenkäypä ja  vielä enemmän kun muistin että Playa del Inglesissä oli alkaneet edellisiltana Drag-queen-henkiset karnevaalit.

Las Palmasin lentokentällä huomasin taitavasti heti taksijonon, ja istuin takseista ensimmäiseen. Kuski näytti kuitenkin asiasta ainoastaan hämmentyneeltä ja huitoi kädellään. Nämä kuskit olivat tauolla. Oikeakin taksijono sitten löytyi, kuljettaja oli arviolta noin 70-vuotias mies ja autonsa n. puolet nuorempi Opel. Kun osoite oli "selvillä' mies latasi CD-soittimeen levyn. Kaiuttimista ei alkanut pulputa espanjanlaista kansantanssimusiikkia vaan vihaista, joskin erittäin mukaansatempaavaa räppiä. Tunnistin aseenlatausääniä ja ainakin sanat "kommunista" ja "unida". Jotain tällaista:



Moottoritien mutkaisemmilla osuuksilla auton taka-akseli vispasi villisti. Las Palmasissa kuski pysäytti autonsa keskelle tietä ja kävi kysymässä ohjeita  perillelöytämiseen. Audiotorion edessä seisoi jo muutamia kymmeniä muitakin juomareppuisia odottelemassa bussikuljetusta, ja lisää putkahteli eri suunnista. Osallistujakunnasta näytti puuttuvan minun lisäkseni muut ylipainoiset. Puolimaratoneilla olin tottunut siihen, että meitä elämysmatkailijoitakin on aina vähintään kourallinen. Itsetuntoni kohosi kuitenkin yllättäin kun pieni ohi kulkenut tyttö osoitti kysyen rinnassani olevaa Suomen lippua ja hänen isänsä vastasi "una professionell'. . Ilmeestä päätellen isä kuitenkin pian tajusi virheensä.

Matka Teroriin kesti reilun puolituntia. Aikaa juoksun alkuun oli vielä yli tunti. Kävin Sparissa yrittämässä ostaa aurinkovoidetta pantomiimiesityksellä. Esitys onnistui, mutta voidetta ei ollut. Cappucinon juotuani löysin Pharmacian, jossa esitin saman voitelupantomiimi esityksen ja lisäsin vielä vielä oppimani sanan "sol". Täsmensin vielä englannilla "small and strong". Näin sain puikon 50+ -voidetta jossa luki "sensitive areas". Vaikka voide olikin oletettavasti tarkoitettu erityisesti genitaalialueille, levitin runsaasti niille alueille joita vaatteet eivät peittäneet.

Lähdössä oli espanjalaisittain orgastiset karnevaalitunnelmat. Matka alkoi pisimmillä yhtäjaksoisella jyrkällä nousulla, mitä olin koskaan kokenut. Koska olin lähtenyt aivan porukan häntäpäästä, oli meno kuitenkin sen verran verkkaista, etten kokenut jääväni jalkoihin. Hieman ennen ensimmäisen nousun loppua, arviolta jossain 4km kohdalla, mies jonka olin katsonut ruumiinrakenteeltaan ainoaksi sopivaksi vertailukohdaksi kääntyi sivuun polulta ja oksensi voimakkaasti. Oksennuksen ihmettelyyn ei kuitenkaan jäänyt enemmälti aikaa, koska mäen laella alkoi kapea kenties vedenjuoksutukseen tarkoitetun uoman vierellä kulkeva polkuosuus, jonka oikealla puolella oli runsaahkosti semijyrkkää pudotusta.

Nousut ovat helppoja. Alamäet reisiä raastavia. Ainakin ilman kunnollista tekniikkaa, ja luottamusta itseenstä kohtuu jyrkkää mäkeä painaa helpommin ylös kuin alas. Saattaa olla, että tuntemukseen vaikutti se, että matkassa oli pääosin näitä alamäkiosuuksia, mutta jokatapauksessa: kylläpä voi ihminen tuntea itsensä urpoksi töpöttäessään taaperoankka-tyyliin mäkeä alas.

Noin 12km jälkeen ohitse alkoi painaa molemmin puolin saaren toiselta puolelta lähteneitä 123 km juoksijoita. Heillä oli järjestäin tekniikka hallussa, eikä maastonmuodot juurikaan vaikuttaneet menoon. Erityisen uskomattomalta tuntui se, että nämä kaverit nielivät maastoa varmaankin aivan alitajuisesti, olihan takana jo reilusti yli kymmenen yhtämittaista juostua tuntia.

Tultiin johonkin pieneen kyläntapaiseen, josta juostiin vuorenrinnettä alas talojen seinämien vierttä pitkin. Sieltä tultiin helvetin kuumaan ja jollekin mätänevälle (ehkä ihmisulosteita?) haisevan kanjoniin, jonka pohja oli täynnä mukulakivimaisia lohkareita. Jossain siellä huomasin, että oli oikeastaan helpompaa loikkia lohkareiden yli juosten kuin kävellen, riittävän vauhdin kanssa askelpaikan valintaan oli enemmän mahdollisuuksia.

Reilun 16km kohdalla oli matkan ainoa huoltopiste. Koska olen perso ruualle, vedin naamaani muutamissa sekunneissa 5 banaaninpuolikasta ja kolme appelsiinia. Juomareppuun tankattiin puolitoistalitraa vettä. Meno maittoi taas ihan kivasti, vaikkakin pian taukopaikan jälkeen edessä oli jälleen pitkähkö nousu - tällä kertaa asfaltilla.

Arviolta 20 km kohdalla saavutin lähdössä ihastelemani kolmikon joka koostui kärryissä istuvasta raajarikkoisesta (mutta muuten huippukuntoisen näköisestä) miehestä sekä kahdesta teräsmiehestä, joka työnsivät kärryjä. Meinasin äityä sentimentaaliseksi kun ajattelin, että mikähän lie tarina heidän matkansa taustalla. Osallistuin rattaiden työntämiseen pienen tovin, kunnes tultiin alamäkiosuudelle. Eikä siitä kestänyt kauaa, kun päässäni alkoi soida Irwinin sanat "Ooo Las Palmas, Oo Las Palmas!" - nimittäin kaupunki siinsi jo horisontissa.

Sain kohtuullisen normaalin hitaan hölkkävauhdin päälle, vaikka erityisesti kuumissa kohdissa joissa ilma makasi tuntui jotenkin siltä että keuhkot lysähtävät kasaan. Oikeastaan viimeiset kilometrit tuntuivat erittäin  raskailta. Kun tultiin maalialueelle, juoksin viimeiset parisataa metriä kovaa ja korkealle askeleella ja se tuntui hienolta. Maalikorokkeelle nousun jälkeen minut ohjattiin kuvattavaksi korokkeen reunalle, olennaisinta lienee että en tippunut siitä.

Aikaa kului reilut kolme ja puoli tuntia. Etukäteen arvelin, että tämä olisi helpohko nakki - mutta kyllä tämä otti paljon kovemmalle kuin viime syksyn tasamaa-maraton Amsterdamissa. Kipinä tästä syttyi. Epäilen osallistuvani tämänkaltaiseen joskus toistekin, jossain.

Juoksun jälkeen reidet olivat kolme päivää ennätyksellisen jumissa, mutta kotiinlähtö aamuna pystyin toteuttamaan toisen Kanaria-juoksuhaaveni, henkilökohtaisen TransNudistArea -juoksun Atlantin rantaa Maspalomasista Playa del Ingelsiin ja takaisin :)