Ergomaraton 22.4. Löylyn terasseilla Helsinkimme Hernesaaressa

Tänään soudettiin sisäsoutumaratonin SM-kilpailu Helsingin Hernesaaressa Löylyn terasseilla ja minun ei olisi pitänyt osallistua.

Ei olisi siksi pitänyt osallistua, että loukkasin maanantaina niskanikaman kyykätessä typerän kokeilun ja huolimattomuuden seurauksena. Mitään fataalia siellä ei ole, mutta rusahti, ruhjoutui ja mahdollisesti okahaarake hieman vaurioitui.

Ei olisi siksi pitänyt osallistua, että ilta ja yö meni korjatessa harrastesivusto www.geocache.fi palvelinta levyrikkojen jäljiltä, ja sain nukuttua 3 tuntia.

Aamulla klo 08:15 löysin kuitenkin itseni pällistelmästä terassilta ohi lipuvaa Viking Linea ja Eiran rantaa.  Paikka ja ympäristö on aavistuksen epätodellinen. Miten voi olla näin mahtava saunarakennus tällaisella paikalla ja ihan tavallisten ihmisten saavutettavissa.  Messevää!

Tämä on nyt kuudes vuosi kun käyn näissä sisäsoutukilpailuissa, nimimuistini on surkea, mutta tunnen pärstästä useimmat soutajat. Soutajien huumori on ainutlaatuista. Erityisen hersyvää se on ergomaratonin alla. Sehän on nimittäin erityisen perseestä. Tämä tunnelma, ja meininki on varmaan iso syy miksi lähdin, vaikka ei olisi pitänyt.

Soudusta sen verran, että ensimmäiset 15-20 minuuttia sujuivat aika mukavasti.  Sitten ikäänkuin selkälihakset putosivat pois pelistä, ja niska kipeytyi eksponentiaalisesti lisääntyvin sykäyksin. Jatkoin vielä puoli tuntia ja lopetin.

Oli kiva lopettaa. Paikalle kurvasi ystäväni Harri, ja joimme kahvit. Kroissantit olivat isot, ja santsikuppi ilmainen. Jutustelimme niitä näitä keskenämme ja muiden soutajien kanssa. Santsikuppi oli ilmainen.

Paikalla oli myös suomalaisen Quiske Oy:n (www.rowingperformance.com) -ständi, kokeilumahdollisuus ja avainhenkilöitä. He ovat muuten Ergomaratonin, ja Keravan Urheilijoiden soutujaostonkin taustahenkilöitä, joita saan syyttää siitä että sisäsoutuharrastukseni lähti käyntiin.

Soudussahan on pitkälti kyse siitä, että soutajan tuottama teho välittyy oikeanlaisina aaltoina venettä eteenpäin vieväksi voimaksi.  Tekniikka on tosi tärkeää. Sitä voi riuhtoa hikisenä ja valtavin voimin kuin sarvikuono, mutta vene ei etene mihinkään jos sen tekee väärin. No Quiskeen tuote mittaa soututekniikkaa airojen ja penkkien kiihtyvyyden ja liikkeen perusteella.

Olen seurannut Quiskeen projektia sivusta ihan alusta alkaen, nyt näyttää hyvältä. Tuote toimii, ja antureiden käytöstä on tehty kiinnostavaa. Sisäsoutimen kahvaan asennetaan kännykkä, joka mittaa vedon ja näyttää live-tietoa. Penkkiin tuleva anturi asettuu kätevästi ProW-istuimesssa (pehmusteessa) olevaan lokoseen. Added bonus: perse ei puudu.

Kätevä setti. Surffaa ja ihmettele itte: rowingperformance.com

Jatkoimme minglausta ja pällistelyä Harrin kanssa vielä tovin. Mainitsinko jo, että santsikuppi on ilmainen.

Kannatti lähteä, vaikkakin soutu meni päin persettä.

Sillä kun ei nääs oikeastaan ole yhtikäs mitään väliä.  Näin ajattelin jo siinä soutaessa, että ei eipä oikeastaan muutenkaan ole mitään motivaatiota soudella loppuun kun ei kerta ole mahdollisuuksia kunnon vauhtiin, ja enintään paskon niskani pidemmäksi aikaa.  Saattaa olla, että kestävyysliikunnasta on minulta suurin hohto tietyllä tavalla mennyt, en ole aikoihin saanut perusteltua väkisin loppuun punnertamista.  En saa mitään siitä.  Maalissa palkintona olisi vain huono soutu ja vammat. Aiemmin sain, en osaa sanoa mitä, mutta jotain.

Paljon mukavammalta tuntui nytkin lopettaa kesken, ja keskittyä olennaiseen kuten kroissantteihin ja tsättäämiseen.  Jopa ilon ja hetkellisen älyn tunteita koin siitä päätöksestä.

Voi olla, että tulevaisuudessa mun juttu on enempi niskavammojen hankinta kuntosalilla ja näyttävät lyhyet pyrähdykset. Hoidetaan nyt kuitenkin ensten vielä yksi Vantaan maratoni hämmästyttävän kovaa vauhtia juosten tai hymyillen keskeyttäen.

Sisu & Tapperhet! :D

Pelastusopiston lihaskuntoon 112 päivässä

Juoksin viime vuonna Tampereen puolimaratonin rinkka selässäni. Siellä seuranani ja Guinness-ennätysyrityksen virallisena todistajana juoksi Perttu, palotarkastusinsinööri Pirkanmaan pelastuslaitokselta. Juostessa puheeksi myös savusukeltajan työn fyysinen haastavuus. Minulle valkeni, että minusta ei kertakaikkiaan olisi siihen. Yläkroppani lihakset olivat olemattomat.

Noin kuukautta myöhemmin Perttu heitti haasteen.  Syntyi projekti, jonka tavoitteena oli saavuttaa pelastusopiston vaatima lihaskunto 112 päivässä. Haaste tuntui toisaalta kutkuttavan houkuttavalta, toisaalta melko pitkältä mutta yhtä lailla yhdeltä hujaukselta, voiko vajaassa neljässä kuukaudessa muuttaa lihaskuntoaan niin radikaalisti?

Lähtötestissä sain juuri ja juuri potkimalla ja ähisemällä yhden  vajaan leuan. Pelastusopiston minimivaatimuus on  vähintään kuusi leukaa. Parannettavaa oli rutkasti kaikessa muussakin.

Yritin jäsentää, miten lähteä liikkeelle ja pilkkoa tarvittava harjoittelu järkeväksi ohjelmaksi, mutta en saanut oikein ajatuksia kasaan. Otin asian puheeksi Takomo Trainingin Miitrin kanssa. Hän innostui niin paljon että Miitri ja Takomon väki perustivat julkisen 112 Challenge-haasteen ja julkaisivat viikottain harjoitusohjelman harjoittelun tueksi. Lihaskunnon lisäksi harjoitusohjelmassa oli nuotitus myös pelastusopiston vaatimien juoksu- ja uinti-cooper -vaatimusten saavuttamiseksi. (Huom! Tämä ohjelma on nyt ladattavissa TNT-trainerit kännysovellukseen.)

Itse en ole kuitenkaan tänä vuonna vielä juuri juossut. Vuoden pääunelmani on a) painaa 14. lokakuuta 100 kg (220 lbs) ja b) juosta Vantaan maratonilla mahdollisimman kovaa.  Se taas edellyttää, että painostani on silloin mahdollisimman suuri osa eteenpäinmenoa vauhdittavaa lihasta. Sitäkin ajatellen 112 Challenge oli täsmäohjus.

Seurasin Takomon ohjelman nuotitusta saliohjelman osalta alkuvaiheessa erityisen tarkkaan. Suurin osa liikkeistä oli minulle uusia. Olen kyllä käynyt aiemminkin punttisalilla, mutta ohjelmani on ollut kuntopiirimäinen ja sisältänyt pääasiassa ei-niin-perinteisiä kuntosaliliikkeitä.

En ollut koskaan kyykännyt, tehnyt penkkiä vain muutaman kerran ja käsipainojen kanssakaan en ollut tehnyt juuri mitään.

Pari ensimmäistä viikkoa olivat melko nihkeitä, ja tuntui että kehitystä ei juuri tapahdu. Ennemminkin tuntui, että viimeisetkin voimat jäivät salille. Muutaman viikon kuluttua kuitenkin lihasten hermotus alkoi herätä ja innostuin projektista todenteolla.

Homman edetessä poimin Takomolta saamistani opeista itselleni parhaiten sopivat hedelmät ja muokkasin ohjelmaa itselleni ja erityisesti soutua ja tulevaa juoksua tukevaksi.

Viime kuukausina olen käynyt kuntosalilla noin neljä kertaa viikossa, ja viettänyt siellä keskimäärin viisi melko tehokasta tuntia per viikko.  Melko usein harjoituksen jälkeen olen kirjoittanut Endomondon kommenttikenttään:

-- "koko setti", joka tarkoittaa ---
1) 10 min alkulämmöt soutulaitteella, päättyen VK-sykkeeseen.
2)  jalkaprässi kasvavilla painoilla 15 toiston sarjoja * 4, päättyen tällä hetkellä 330 kiloon.
3) 3 kovaa 100m vetoa soutulaitteella ns. all-in (olen huomannut, että teho siirtyy prässin jälkeen soutulaitteeseen tosi hyvin)
4) Penkki: lämmittely, ja sen jälkeen 10, 8, 6, 4 toistoa kasvavilla painolla
5) Kyykky: 5 * 10 toistoa kasvavilla painoilla. (tai varttikyykky, tuplamäärällä toistoja ja noin 1.5 * isommilla painoilla)
6) Leuat: 1 sarja) maksimäärä oikeita toistoja 2-5 sarja) maksimäärä oikeita toistoja + saman verran negativiisia leukoja (tankoon ylös, ja hitaasti roikkuen alas). Tällä tavoin teen nykyään yhteensä noin 50 toistoa.
7) Kulmasoutu käsipainoilla, 3 * 12 toistoa per käsi.
8) Supersarja käsipainoilla: 3* (ylösnosto * 10 , sivuille nosto * 10 , ja taakse * 10). (koitan löytää tähän linkin)
9) Etureidet koneella ( 3 * 10 )
10) vatsalihakset koneella tai maassa
11) Juoksu 10 min matolla
--
... toki tässä on vaihtelua, ja välillä teen vain ylä tai alakropan, mutta ehkä idea välittyy.

11.3.2017 tein lopputestin. Tässä näkyy 112 päivän tapahtunut kehitys:

Olen jatkanut voimailua ahkerasti testinkin jälkeen. Vasta toukokuussa siirrän painopisteen juoksuun. Aiion silloinkin jatkaa salilla käymistä. Ajatukseni on 2-3 kertaa viikossa juosta kuntosalille, vetää siellä leukoja, ja juosta takaisin.

Leuanveto on nimittäin ihanaa. En olisi ikinä uskonut, että 115 kiloinen ihminen voi nauttia leuanvedosta, mutta kyllä voi!

Perttu tarjosi minulle mahdollisuuden suorittaa myös savusukeltajan toimintakykytesti, ja tottakai tartuin tilaisuuteen.

Testissä suoritetaan tehtäviä savusukellusta simuloitavalla testiradalla painelaitteet päällä. Monen pikkupojan unelma, myös minun!

Eniten etukäteen oikeastaan jännitti painelaitteiden käyttö. En ole ikinä aiemmin pukenut edes tavallista sukellusmaskia naamalleni, saatikka sitten palomiehen kokomaskia.

Opastuksen jälkeen maskin ja painelaitteiden käyttö tuntui kuitenkin luontevalta.

Savusukeltajan varusteet päällä suoritetaan seuraavat tehtävät:

1. "Käveleminen kantaen ensin 100 m kahta 16 kg painoista letkukieppiä ja toisen 100 m aikana kahta 16 kg painoista letkukehikkoa
   
   
   
2. Käveleminen portaissa (nousua 20 m) kantaen kahta 16 kg painoista letkukehikkoa
3. Kuorma-auton renkaan siirtäminen 3 m moukaroimalla.
4. Kahden metrin etäisyydellä toisistaan olevien esteiden alitus ja ylitys 8 m pitkällä radalla. Rata kierretään kolme kertaa.
5. 25 m pitkän letkun rullaus niin, että toinen liitin pysyy koko ajan paikallaan." 

Lyhesti: rata tulee suorittaa aikarajan sisällä, mutta kyseessä ei ole nopeuskilpailu. Tarkoitus on edetä  ripeästi mutta varmasti ja virheettä - ja koskaan syke ei saa nousta yli 95% omasta maksimista.

Ei totisesti olut läpihuutojuttu, vaikka palomiehelle tällainen rasitus olisi vain normaali työpäivä muiden joukossa.

Kovin homma itselleni oli vaihe 4.: esteiden alitus ja ylitys. Se oli 115 kiloisena kaasupullot selässä, maski ja haalarit päällä melkoista ähellystä.

Läpäisin kuitenkin radan hyväksytysti ja sallituilla sykkeillä.  Ohikiitävän hetken tunsin itseni melkein oikeaksi palomieheksi. Koko testiradan läpäisy tallentui videolle: katso tästä .

Jos olisin 25 vuotta nuorempi, ja edessäni olisi ammatinvalinta, tietäisin mitä tekisin. Hakisin pelastusopistoon, ja viettäisin palomiehenä ainakin kymmenen ensimmäistä työvuottani.

Minuun vetoaa ammatin fyysisyys, konkreettinen auttaminen, hyödyllisyyden tunne ja työajat. Palomies tekee töitä 24h ja lepää sitten 3 päivää.  Melko nopea valmistuminen, täydelliesti nuorelle aikuiselle sopiva työrytmi, ja erittäin mielekästä työtä. Mietin vakavissani pari päivää pelastusopistoon hakemista, vaikka olen jo keski-ikäinen ukko ja  minulla on hyvä työ  omassa yrityksessäni tietokonenörttinä.

Katso täältä ohjeet pelastusopistoon hakemiseksi!