Heräsin myöhään ja ryhdyin miettimään miten saisin Apurinkka-sivuston paremmin käytettäväksi mobiiliselaimilla, ilman että ja päivitän ensin 2000-luvun taitteesta olevat HTML-skillzini responsive, html5, jquery, whatnot -aikakauteen. Ehkä on vielä pakko ennen eläkeikää, vaikka kohtaankin webbisuunnittelua lähinnä harrastushommissa. Tuli siitä nyt kuitenkin taas asteen parempi. Käy katsomassa: http://www.apurinkka.fi/. Keräys Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastoon on hyvässä vauhdissa. 125 eri lahjoittajaa on auttanut rinkan täyttämisessä ja lähes puolet tavoitteesta on jo kasassa. Tätä kirjoittaessa 46.2 %. Toivon että sinä tulisit mukaan. Jokainen euro tekee ison eron.
Kun webbisivut oli tuunattu, muistin että minulla oli suunnitelma ja tarkoitus rakentaa rinkan sisältö ja kuorma uusiksi. Viime vuonna kannoin mukana 27.2 kilon kuormaa, ja sen jälkeen olen vain lisännyt satunnaisia möykkyjä rinkkaan nostaakseni painoa hiljalleen kohti lopullista 36.3 kilon kuormaa. Lopputulos on epävakaa ja epätasapainoinen. Olen jo pidempään miettinyt miten voisin parantaa kuormaa entisestään, siten että paino on mahdollisimman lähellä selkärankaa ja mahdollisimman hyvin taiteen ja tieteen mukaisesti. Eli, rinkan alaosa kevyt, ja siitä ylöspäin kasvavaa painoa siten että painopiste asettuu kokonaisuudessan johonkin hieman hartioiden alapuolelle. Sitten sen hokasin: eristelevy, voi hyvänen aika, sitähän sen pitää olla. Niinpä kävin Kodinterran henkilöstön hämmästykseksi ostamassa yksittäiskappaleen eristelevyä. Suunnitelma: leikkaan levyn sellaisiksi kappaleiksi että ne juuri mahtuvat rinkkaan. Leikkaan sopivia koloja levyyn, ja kapseloin kilon lyijymöykyt, kovalevyt ja sen sellaiset eristelevyn sisälle, siihen levyyn joka on lähimpänä selkää.Lopuksi niputan levyt kohtuuttomalla määrällä jeesusteippiä. (Ks. video (Facebook))
Kellon ollessa 14:05 asensimme valmiin kuorman lasten kanssa rinkkaan. Lapset kehottivat vielä kokeilemaan, että tuliko siitä hyvä, mutta oli jo juostava sisälle laittamaan lenkkivaatetta päälle. Parkkeerasin auton Laukontorille, otin rinkan pakettiauton perästä ja lähdin kiipeämään kohti keskustoria.
Olin perillä loistavasti ajoissa klo 14:45. Ihmiset hytkyivät ja heiluivat. Ohjattu alkulämmittely oli juuri loppumassa ja väkimassa lähti valumaan kohti juoksun alkupistettä.
Olo oli rauhallinen, olinhan ajoissa. Sitten rinkka nuljahti yhtäkkiä eri asentoon ja kallistui vasemmalle. Remmi, joka kiinnittää rinkan kantokehikkoon oli irronnut. Olisi sittenkin pitänyt uskoa lapsia, ja testata rinkkaa. Tippunut osa löytyi, ja ystävällinen aivoilla varustettu mieshenkilö kertoi minulle miten päin osa pitää asentaa jotta remmi kiristyy ja rinkka pysyy paikallaan.
Olo oli rauhallinen, olinhan ajoissa.
Yhtäkkiä näin tutut iloiset kasvot. Eetuhan se siinä. Jutusteltiin niitä ja näitä. Ojalan Tommikin piipahti paikalle ja kyseli kuulumisia. Unohdin aiemman kiireen tunteen, eikä rinkkakaan enää painanut selässä.
Startti tapahtui, ja joukot lähtivät rynnimään kohti Finlaysonin kapeita kujia. Ensimmäiset 3km tuntui, että rinkka ei painanut juuri mitään. Tiesittekö, että Tampereen keskustasta Lapinniemeen on jäätävät nousut. Rinkka painoi ihan mielettömästi. Lapinniemen kylpylän jälkeen olin todella poikki. Siinä oli jotain 5km takana. Laskettelu Lapinniemestä kohti keskustaa alkoi. Kilometrin 8 kohdalla olin todella voimissani. Jee, tää menee hienosti. Ei menekään. Stadionkierros, puoli väli. Wotoom! Kyllä kulkee! Km 11, voimat loppuvat ihan justiinsa. Km 13: all-in, kyllä tämä tästä hyvin menee. Hatanpään valtatien nousut. Voi helvettiläinen. Kilometrin 17 kohdalla, aivan kuten Lahdessa viikko sitten, tuntui että voimat eivät enää yksinkertaisesti riitä rinkan kuljettamiseen. Päätin kuitenkin jatkaa vielä, jos pääsisi kaksi, olisi enää toiset kaksi maaliin. Takon soutajien paviljongin kohdalla oli viimeinen juottopiste. Kaadoin viimeiset lasilliset vettä niskaan ja yhden lasillisen urheilujuomaa suuhun. Vai mitenpäin se oli.
Ratinan kierros. Voimat aivan loppu. Mutta ei matkaakaan enää paljoa. Maali.
Tällä kertaa en muista juoksusta juuri mitään yksityiskohtia. Muistan vain sen, että painin koko matkan vaihtelevien jaksamisen tunteiden kanssa. Välillä tuntui, että rinkka on elävä olento joka välillä pyrkii auttamaan eteenpäin ja välillä tekemään kaikkensa kaataaksen minut maahan.
Mutta se on nyt tehty. Level Up!
Ensimmäinen pitkä lenkki lopullisen 36.5 kilon kuorman kanssa. Etukäteen ajattelin, että tämä on oikeastaan koko harjoitteluprojektin tärkein kulminaatiopiste. Jos olen tässä hetkessä, on mahdollisuus.
Nyt on reilu kuukausi aikaa Vantaan maratoniin, jona aikana pyrin neuvottelemaan rinkan kanssa tilanteen sellaiseksi, että puolimaratonin sijaan tulemme toimeen keskenämme kokonaisen maratonin verran. Aloitamme neuvottelun ensi viikonloppuna Tampere Maratonilla, siellä taidan juosta puolet rinkan kanssa ja puolet ilman.
ps. Käy kurkkaamassa Apurinkka! http://www.apurinkka.fi/
