Etukäteen ajattelin, että kuvassa käsissäni pitelemälläni sertifikaatilla ei ole juurikaan merkitystä. Ajattelin, että oikeasti merkityksellisiä ovat vain päätös ryhtyä projektiin, harjoittelulenkkien hyvät ja huonot hetket, ystävien apu ja lopulta onnistunut maraton.
Näin olisi ehkä ollutkin, jos sertifikaatti olisi putkahtanut automaattisesti, kunhan ennätysjuoksu on juostu. Mutta tosiasiassa itse rinkkamaraton ja siihen harjoittelu oli paljon selkeämpää ja johdonmukaisempaa kuin Guinnessin ennätyksen virallistaminen.
Se on elämäni Monty Pythonmäisin kokemus.
2.5.2016 Jätin hakemuksen, jossa kerroin haluavani yrittää ennätystä Vantaalla 8.10.2016
87 päivää kului... mitään ei tapahtunut.
28.7.2016 Tiedustelin, että onkohan hakemukseni käsittelyssä? Milloin saisin ohjeet, jossa ohjeistetaan ennätysyrityksen dokumentointi ja tarvittavat todisteet.
18 päivää myöhemmin... sain vastauksen, että ohjeet on nyt lähetetty sähköpostiini. Tämä pitikin paikkansa, sähköpostissa oli yleisohjeet ennätyksen dokumentoimiseksi. Ne olivat hyvin epäselvät. Ohjeissa puhuttiin dokumenttinimistä, joita ei löytynyt sivustolta. Löysin valtaosan tiedoista kuitenkin Googlettamalla. Koska ohjeet olivat epämääräiset esim. siltä osin mitä osia suorituksesta tulee videoida, päädyin siihen että parasta olisi videoida koko suoritus. Onneksi Juha Nurmela, Juuso Ala-Tuuhonen ja Fredrik Fors lupautuivat työntämään koko maratonin kärryjä, joihin on kytketty kamera.
8.10.2016 Vantaan Maraton ja onnistunut ennätysyritys. (Haastattelu maalissa)
10.11.2016 Syötin todisteet Guinnesin järjestelmään.
12.12.2016 Tiedustelin, millä aikataululla todisteet käsitellään?
42 päivää myöhemmin...
23.1.2017 Sain vastauksen, että todisteet käsitellään "prosessin mukaisessa aikataulussa".
Sain selvitettyä itse, että "prosessin mukaan" todisteet käsitellään 8 viikon, eli 56 päivän kuluessa. Saisin vastauksen siis todennäköiseti tammikuussa.
50 päivää myöhemmin...... ei vastausta...
14.3.2017 Laitoin järjestelmään viestin, että nyt on kulunut jo 13 viikkoa ihan viimeisestäkin todistetäydennyksestä ja varmistelein että onhan tiedot menneet perille.
24 päivää myöhemmin...... ei vastausta...
7.4.2017 Laitoin järjestelmään viestin: nyt on kulunut jo 17 viikkoa, tulevatkohan viestit perille?
11 päivää myöhemmin...... ei vastausta...
18.4.2017 Laitoin järjestelmään viestin: nyt on kulunut pian 19 viikkoa, teenkö jotain väärin?
Aloin menettää hermoni. Kaikki viestintä oli ohjeistettu käymään käyttäen todistejärjestelmää, mutta etsin muita keinoja. Twitterin kautta sain yhteyden Guinnessin community manageriin. Hän lupasi laittaa viestin Records manager -tiimille, ja selvittää miksi mitään ei tapahdu.
6 päivää myöhemmin.
24.4.2017 Sain vastauksen Records managerilta: Race director statement ei kelpaa, dokumentti EI SAA OLLA Guinnesin witness-dokumentille tehty. Sen pitää olla virallinen race directorin tekemä lausunto. Lisäksi pyydettiin toimittamaan Schedule 2 ja 3 -nimiset dokumentit joista en ollut ikinä kuullutkaan.
Yhtäkkiä minulle selvisi, että saamien todisteohjeiden lisäksi järjestelmään oli syötetty tarkat nimenomaan minun ennätystä koskevat ohjeet. Kukaan ei vain olla muistanut kertoa niistä minulle. Olin saanut sähköpostissa vain geneeriset ohjeet.
No Schedule 2 ja 3 dokumentit olivat selvät. Niillä piti vain todistaa, että Guinnesilla on oikeus käyttää kaikkia minun ja muiden tuottamia materiaaleja (esim. kuvia ja videoita) kaikessa viestinnässään. Sain allekirjoitukset dokumentteihin Ikäheimon Heidiltä ja muilta kuvaamassa olleilta.
Sain myös uuden Race Director lausunnon Harri Mannermaalta. Tuntui naurettavalta, että VIRALLINEN dokumenttipohja ei käy, vaan pitää tuottaa vapaasanainen oma dokumentti. No, sain sen silti Harrilta.
2 päivää myöhemmin
26.4.2017 Yritin toimittaa todisteet mutta Guinnesin järjestelmä meni jumiin, en voinut lisätä uusia todisteita.
Pyysin avaamaan todisteväylän uudelleen.
6 päivää myöhemmin sain viestin, että todisteita voi taas lisätä.
3.5.2017 Todistejärjestelmä taas käytössä, lähetin heti korjatut todisteet.
9 päivää myöhemmin...mitään ei tapahtunut. pyysin kiiruhtamaan todisteidein käsittelyä koska prosessi oli jo kestänyt kohtuuttoman pitkään.
12... päivää myöhemmin...
23.5.2017 Sain Guinnesilta viestin, että tällä hetkellä on valtavat jonot, ja siksi todisteiden käsittely kestää.
Menetin hermoni totaalisesti. Mielestäni jonot ovat vain tarkoituksellinen keino saada ihmiset valitsemaan maksullinen todisteiden käsittely (500 euroa). On aivan naurettavaa, että esimerkiksi lähettämiini kysymyksiin, joihin voisi vastata noin minuutissa, käsitellään vain noin kerran kuukaudessa. Näin yksinkertainenkin kysymys siirtää hommaa aina kuukaudella. Jos jono oikeati haluttaisiin purkaa, sitä ei tosiaankaan käsiteltäisi näin. PRKL!
Laitoin viestin Community managerille, ja sanoin että lähetän tämän jutun medialle ja kerron miten ennätysprosessi oikeasti toimii ja että se oikeasti tähtää vain maksuttoman vaihtoehdon hankaloittamiseen. Guinnesin lupaus "kuka tahansa voi tehdä ennätyksen, ja se on ilmaista" on oikeastaan paikkaansa pitämätön höpölause.
23.5.2017 Myöhemmin illalla sain uuden viestin.
Todisteet on jälleen käsitelty. Race Director statement EI KELPAA edelleenkään. Sen pitää olla oraganisaation viralliselle dokumenttipohjalle tehty. Sen pitää olla ns. "letterheaded dokumenttipohja", siinä pitää olla organisaation logo jne muuten ei voida todistaa että dokumentti on virallinen. Lisäksi on saatava Finisher certificate, jollaisen jokainen maratoniin osallistuja saa.
HERNE meni entistä syvemmälle nenään.
Suomessa useissa tapahtumissa ei saa finisher sertifikaattia. Vielä enemmän ärsytti letterheaded dokumentti. Sellaisia ei käytetä todistekappaleina missään. Vantaan maratonilla ei ollut tällaista virallista dokumenttipohjaa, eikä muuten ole yleensäkään Suomessa tai Eurooopassa tapana käyttää tällaisia todistamaan yhtään mitään.
Ensireaktiona lähetin viestin: että pitäkääpä sitten tunkkinne. Logo dokumenttipohjassa ei ole mikään todiste, ja että finisher sertifikaatti ei myöskään ole mikään todiste. Annoin puhelinnnumeron, josta tulokset voi tarkistaa ja toistin aiemmin kertomani tiedon että tulokset ovat tarkistettavissa Result Service Finlandissa.
Lopulta taivuin ja tein ITSE virallisen näköisen dokumenttipohjan, ja kysyin Harri Mannermaalta onko ok käyttää sitä.
LISÄKSI MINÄ ITSE tein finisher sertifikaattidokumentin, ja tiedustelin että onko Ok, että lähetän sen edelleen eteenpäin.
Aivan naurettavaa, mutta jopa niin naurettavaa että nauratti vaikka otti päähän. Taas oli todisteet lähetetty.
... 17 päivää myöhemmin ...
9.6.2017 Sain Guinnesilta viestin, että ennätystä ei voida hyväksyä koska ohjeissa selvästi kerrotaan että "the marathon you chose for the record attempt must be certified or
sanctioned by the Association of International Marathons and Distance
Races (AIMS) which the Vantaan Marathon isn't"
Häkellyin, mutta muistelin että eihän se nyt ihan näin mennyt.. luin Guinnesin materiaaleja.. ja löysin kohdan mihin Records manager viittasi, se meni näin: "the race must be an official qualifier for a World Marathon Majors
(Tokyo, Boston, London, Berlin, Chicago, New York) or it must be
certified or sanctioned by the Association of International Marathons
and Distance Races (AIMS), the International Association of Athletics
Federations (IAAF), the International Association of Ultrarunners (IAU)
or the national athletics or running federation in the respective
country where the race is being held, e.g. USATF (USA Track and Field)
or UKA (United Kingdom Athletics)."
9.6.2017 Vastasin, että Vantaa maraton on Finnish Athletics Federationin alainen virallinen kilpailu ja täyttää siksi em. ehdon
21.6.2017 Sain tiedon, että Race Director statement ei edelleenkään kelpaa. Senkin pitää olla letterheaded dokumentilla.
... tässä vaiheessa mikään ei enää yllättänyt. Race Director. Mannermaan Harri vastasi, että tee sinä virallisen näköinen dokumenttipohja, ja siirretään lausunto sille. Sen tein ja toimitin..
... lisäksi lähetin SULille kyselyn, voisivatko he todistaa Vantaan Maratonin kelpoisuuden. Lotta Hanski vastasi, ja sain SULilta lausunnon joka todistaa, että Vantaa Maraton on SULin alainen maratonmatkan kisa.
7 päivää myöhemmin..
28.6.2017 Sain tiedon, että ennätys on nyt virallinen Guinnesin ennätys.
JEE PRKL! Ensin ajattelin, että ei enää koskaan uudelleen. Mutta sitten, tajusin että hetkinen...
... tämä ei tosiaan jää ainoaksi Guinnesin ennätyksekseni. Nyt kun olen vuoden verran opetellut, miten Guinnesin ennätyksiä tehdään, aion tehdä näitä sekä Guinness World Recordsin että omaksi ilokseni vielä lukuisia!
... tämä ei tosiaan jää ainoaksi Guinnesin ennätyksekseni. Nyt kun olen vuoden verran opetellut, miten Guinnesin ennätyksiä tehdään, aion tehdä näitä sekä Guinness World Recordsin että omaksi ilokseni vielä lukuisia!