Terveisiä täältä kesälomakohteesta. Lähdin kunnon matkaoppaan tavoin jo reilut pari viikkoa sitten perehtymään matkakohteeseen ja sen tunnelmiin.
Nautakarja ihmettelee juoksevaa Läskimaijaa |
Mukaan mahtuu vielä lisääkin liftareita!
Olen nyt seurannut suunnitelmaa kymmenen päivää ja reilut viisi kiloa on jo painosta pois. Poistumassa on varmasti paljon nestettäkin, mutta tähän mennessä kertynyt kalorivaje (noin 20000 kcal) vastaa jo noin kolmea kiloa rasvaa.
Koska syömäni kalorit ovat n. 1500-2000 kaloria alle päivittäisen kulutukseni, oletin että olisin väsynyt tai ainakin virta loppuisi helposti kesken. Yllätyksekseni en ollut näin energinen viimeiseen kahteen vuoteen. Olen saanut 10.10. juostavaan Vantaan maratoniin tähtäävät juoksentelut hyvään käyntiin, soutanut, pyöräillyt ja muutenkin liikkunut paljon.
Makuja on enemmän, ja ne ovat selkeämpiä vähän samaan tapaan kuin lapsena ulkona vietetyn
päivän jälkeen. Ehkä makuaisti oli jotenkin turtunut. Ehkä jotenkin ylipäätään arvostan ruokaa enemmän.
En ole silti kokenut epämiellyttävää näläntunnetta. Rasva-aineenvaihdunta on taatusti lähtenyt hyvin käyntiin, koska edes liikkuessa ei tule sellaista tunnetta että energia loppuu.
Syön kuusi kertaa päivässä sopivasti ja terveellisesti, ja se tuntuu sopivan ainakin minulle tosi hyvin.
Tänään Kunto & Terveys -lehden toimittaja haastatteli Läskimaijaa. Kerroin tästä kesälomamatkasta ja ryhmämatka-ajatuksesta. Juttu tulee ulos sopivasti elokuussa. Jospa tuolloin jo takana oleva kesälomamatkamme innostaa uuden joukon matkaan.
Jos kiinnostuit, ja haluat mukaan, lue matkaesite.