Maailmanloppu tuli. Ja meni.

Järjestimme Maailmanlopun maratonin yhdessä taisteluparini Jasonin sekä vaimojemme ja perheidemme kanssa. Jotta tapahtuma sai Maailmanlopun hengen edellyttämät massiiviset virtuaaliset mittasuhteet, varattiin sille oma domain maailmanlopunmaraton.fi. Tilasin myös mitalit.

Jossain euforian puuskassa päätin kirjoittaa sähköpostin  On Running -kenkien maahantuojalle.  Taustalla oli  loppusyksystä tapahtunut elämys. Jasonin suosituksesta  kokeilin  On CloudRunner -kenkiä. Siinä kävi niin, että yhtäkkiä pystyin juoksemaan sekä pidempään että kovempaa kuin aikaisemmin. Maahantuoja-yrityksen toimitusjohtaja  sädehti positiivista tekemisen meininkiä. Tältä pohjalta syntyi synapsien napsahdus, joka aikaansai tuon postin kirjoittamisen johtaen siihen että On ja maahantuoja sponsoroi osallistujille t-paidat. Kasassa alkoi olla puitteet ihan oikealle maratonille.

Aina, kun sähköpostiini kolahti viesti otsikolla "*** Maailmanlopun maraton -ilmoittautuminen", tuntui samalta kuin silloin kun on juuri puraissut konvehtirasian parasta suklaata. 

Ensimmäisenä ilmoittautui aiemmin itselleni vain Freetime Machos -elokuvasta tuttu Mikko Koljonen. Pian mukaan liittyi monissa samoissa urheiluliemissäkin kanssani uiskennellut Tapsa. Itä-Suomesta ilmoittautui kolmikko, positiivisuuden vorteksi, Hanne, Noora ja Janne. Samoihin aikoihin kirjautui mukaan  myös pirkanmaalainen ilopilleri Lotta Ranta.  Mukaan ilmoittautuivat vielä legendaariset Häjyt Ritva Vallivaara-Pasto ja Antti Pasto sekä Wihan kilometrien Timo Hyvönen ja APK-maratonaareiden  Jouni Mäkelä.

Kalevi  Saukkonen tutustui tarkasti reittiin

Päivää ennen maratonia, työpäivän päätteeksi sain tuntemattomasta numerosta tekstiviestin "Haluaisin lisätietoa Maailmanlopun maratonista ja siihen osallistumisesta." Kävi ilmi, että viestin lähetti läpäistyjen maratonien Suomen ennätys -mies Kalevi Saukkonen. Nyt 69-vuotias Kalevi on juossut vajaat 1600 maratonia, se on kansainvälisestikin hurja määrä.

Vielä maraton-aamuna ilmoittautui Jari Tiimo Lappeenrannasta. En liiemmälti liioittele, jos sanon että Jariin iski juoksukärpänen reilu vuosi sitten ja hän on sen jälkeen osallistunut suuruusluokkaa viiteenkymmeneen kestävyysurheilutapahtumaan.

Sitten meitä oli 15.

Maailmanlopun tontut. Kuvaan eivät ehtineet mukaan Mikko Koljonen ja Jari Tiimo.

Lähdimme matkaan tonttulakein ja "MAAILMANLOPPU TULEE - juokse henkesi edestä" -numerolapuin varustettuina. Pyörällä olivat liikkeessä poikani sekä lastenpyörällä paikalle ilmestynyt Koljosen Mikko.

Muutama sata metriä lähdön jälkeen bussipysäkillä värjötteli rypäs joukkoliikennevälinettä odottaneita henkilöitä, jotka hihittivät huomattuaan rintalappumme.

Pienen taktiikkapalaverin jälkeen seurue jakaantui kahtia. Jason kipparoi kärkijoukkoa.  Minä, poikani, Mikko Koljonen ja Jari Tiimo juoksimme yhdessä  Kalevi Saukkosen kanssa. Kalevi oli ennen osallistumistaan kertonut, että hänellä matka kestää minimissään noin seitsemän tuntia.

Personal trainerini alun single-track lumipoluilla

Niinpä voinkin  nyt lähinnä kuvailla  kokemusta tämän edustamani jälkimmäisen osaston osalta. Jasonin ryhmästä olen kyllä kuullut mm. sen verran, että eräitä henkilöitä piti suorastaan pidätellä etteivät olisi lähteneet loikkimaan gasellinomaisesti lävitse lumihankien.

Reitti kiersi Pyhäjärven, ja erityisesti alkutaival oli niin syheröinen ja pimeä että sillä karttamateriaalilla, jolla Kalevin evästin olisi siitä ollut täysi mahdottomuus eksymättä selvitä. Niinpä etenimme samaa matkaa läpi  näiden alun haastavien lumisokkeloiden.

Ensimmäisellä huoltopisteelle satuimme vielä samaan aikaan kärkijoukon kanssa. Herkkuja oli monenmoisia. Söin mm. heti ensialkuun kahvipapuja suolakurkkukastikkeella, joinpa siinä urheilujuomaakin, sekä nautin suklaakonvehdin.  Matka jatkui  rantapolkuja pitkin kohti kylpylähotelli Edenin edessä ollutta toista huoltopistettä ja siitä edelleen sillan yli, Pitkänniemen ohitse ja kohti Rajasalmen siltaa.

Maailmanlopun maraton -reitti, ml. eksymiset :)

Oikeastaan en edes muistanut, että tässä ollaan juoksemassa. Niin paljon kiinnostavia kokemuksia oli seurueella jaettavaksi että jotenkin olo tuntui siltä kuin olisi matkustaja eikä matkantekijä. Jossain kohtaa kysyin Kalevilta mm. että "tuntuuko sinusta koskaan siltä, että mitä hittoa minä täällä teen." Kalevi vastasi: "Kyllä, joskus 100km jälkeen on tuntunut siltä, mutta sitten jatkoin matkaa."

Maya-aikainen nuolenpääkirjoituspohjainen reititysjärjestelmä.

Pitkänniemen ohitettuamme olivat pahimmat mutkasyheröt takana, ja sovimme Kalevin kanssa että hän jatkaa omaa vauhtiaan ja me Jarin, Mikon ja poikani kanssa kiristämme hieman tahtia. Sovittiin myös, että jätämme jälkeen risuista tehtyjä nuolia ja lumihankeen kirjoitettuja opasteita, joiden perusteella reittiä on helpompi seurata.

Jokaisen käännöksen, ja epäselvemmän kohdan paikalle askartelimme partiolaishengessä nuolia.   Tämä puuha jää reissusta erityisenä hauskuutena mieleen.

Reitin merkitseminen ja muutenkin leppoisa vauhti oli kuitenkin kylmää kyytiä pyörällä liikkuneille, ja poikani hyppäsi lämpimän huolto-Saabin kyytiin puolimaratonin kohdalla. Koljosen Mikko sen sijaan ei, hän juoksutti pyöräänsä lämmön ylläpitämiseksi pitkiä toveja, eikä suostunut myöntämään olevansa aivan jäässä.

Pyynikin näkötornin huoltopisteessä meitä tervehti reipas huoltotonttujoukko, mukaanlukien iloinen pieni T. Siellä nähtiin myös se, kun Jari riisui päältään yhdet kolmista housuistaan ja housut siirtyivät Mikon päälle.

Kuva: jaanaba.blogspot.fi

Matka jatkui Pispalan suuntaan. Alueen sokkeloiset rinnetiet tekivät sen mitä olin oikeastaan jo vähän ounastellutkin. Eksyimme etukäteen suunnitellulta reitiltä. Tämän asiosta retkueemme, mukaan lukien pyörää kantanut Mikko sai kokea Pispalan portaat - alaspäin. Ei se näin jälkikäteen ollenkaan hullumpi homma ollut.

Pispalan ohittamisen jälkeen jatkoimme varmasti eteenpäin, ja yhtä varmasti minä paikallistuntemukseni voimin johdatin porukan yhä uudelleen harhaan. Jotenkin kävi niin, että sijoitin itseni toviksi aivan väärälle puolelle moottoritietä, joka johti vallan ylimääräiseen koukkuun.

Raholassa hyvästelimme jäätymisvaarassa olleen Mikon, joka ampaisi kuin tykinsuusta kohti uimahallia ja siellä odottavaa saunaa. Me jatkoimme omituista haahuiluamme ei-niin-optimaalisia reittejä pitkin vielä puolisen tuntia. Saatan vain kuvitella mitkä olivat Kalevin aatokset kun hän seurasi kerrostalojen välistä puikkelehtivia  nuolivanoja milloin eteen, milloin sivulle, milloin taaksepäin.

Pääsimme kuin pääsimmekin taas tutulle reitille, ja viimeiset kilometrit hölköttelimme Jarin kanssa kaikessa rauhassa. Hän kertoi sotilasmarssista, jossa rajavartijat olivat jäänet toiseksi hänelle ja pojalleen sekä Joensuu night-run 12h juoksusta, ynnä muista kuluneen vuoden koitoksista. Kiitos vaan tästäkin! Pakko kai noita on mennä joskus kokeilemaan.

Saavuin uimahallille reilun kuuden tunnin taivalluksen jälkeen, ja muutaman viimeisen kilometrin maitohappoja kävellen poistellut Jari ilmestyi saunalle myös pari minuuttia myöhemmin. Kärkiryhmä oli tullut paikalle jo noin tunti sitten ja saunassa & uimassa oli jo käyty. Säikäytin vielä pikaisesti pelkissä kalsareissa liikkuen mitaloimalla Ritvan, joka oli lähdössä. Jari lähti ajelemaan myös takaisin Lappeenrantaan. Siis kyllä: hän oli ajanut aamulla suoraan töistä Nokialle, juoksenteli 45km, saunoi, ja ajoi takaisin.

Sitten saunan kautta uimaan tyttären ja pojan kanssa. Tyttären ponksula hävisi lapsiheittelyn tuoksinnassa, ja mittavan sukeltelun jälkeen tämä massiivisen ponksulavaraston ehdoton kruununjalokivi onneksi löytyi.
  
Saunan jälkeen odottikin todellinen yllätys. Iloisesta Itä-Suomesta tulleet Janne, Noora ja Hanne olivat askarrelleet oheisen upean Läskimaijan maailmanloppu 2012 -sertifikaatin ja samanaikaisesti menolipun Väkevän Ultrabiisonin aikakaudelle.

Sertifikaatin kääntöpuolella oli nimittäin kutsu Kolille, Waarojen maratonin ultramatkalle lokakuussa 2013. Häkellyin tästä aivan täysin, ja mumisin todennäköisesti jotain aivan omituista. Kiitos!!!

Muu porukka poistui hiljalleen uimahallilta, ja jäimme Jasonin kanssa vähän siivoilemaan ja odottelemaan Kalevin tuloa. Kuulimmekin poislähteviltä tietoja, että hänet on nähty jossain Mustanvuoren ja Nokian välillä, ja sitten jo ihan uimahallin nurkilla.

Aikaa kuitenkin kului, ensin 5 minuuttia, sitten 10 ja lopulta puolisen tuntia. Kalevia ei näkynyt. Jason lähti etsimään, ja minä päivystin ovella siltä varalta, että Kalevi onnistuisi jotenkin pääsemään perille huomaamatta.

Juoksijaa ei kuitenkaan näkynyt. Tässä vaiheessa autoiduimme molemmat, ja jätimme uimahallin oveen lapun "KALEVI, TULEMME PIAN!" (tämä lappu muuten todennäköisesti jäi sinne tapahtuman jälkeenkin, hihikutti!).  Pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin Kalevin. Hän oli jatkanut samoilla höyryillä uimahallin ohi, ja kohti Siuroa. Maltillistenkin arvioiden mukaan hänelle tuli kilometrejä vähintään luokkaa 52 kpl.

Kalevin löydettyämme menimme takaisin saunalle, jutustelimme ja mutustelimme kaikessa rauhassa.  Minä olin unohtanut vaihtovaatteet kotiin, lukuunottamatta t-paitaa. Näissä kesäisissä vaattehissa vastaanotimme Jasonin kanssa Kalevilta vielä muistomitalin ulkona autoilla. Poistuimme kukin omille tahoillemme joskus noin 02 jälkeen.

KOSMINEN SELONTEKO

Oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogikirjoitus heti Maailmanlopun maratonin jälkeen, mutta toisin kävi. Kun joku asia on tärkeä, muuttuu kokemuksen tekstiksi purkaminen vaikeaksi.

Maailmanlopun maraton oli minulle tärkeä, kahdesta eri näkökulmasta.

Samalla, kun se kääri riemukkaaseen pakettiin reilun kolmen vuoden (tarkalleen 1129 päivän) matkan, se toimi katalyyttina, joka lopullisesti loihti esiin tietoisuuden laajentumisen. Se jättää merkityksessään varjoonsa itsensä Higgsin bosonin. Eikä tämä havainto ole bosonimaisen häilyväisen katoavainen vaan jäi olemaan.

Havainto liittyy ihmisiin ja ihmissuhteisiin.  Matkan aikana olen kohdannut ihmisiä,  tapahtumia ja sattumuksia jotka toivat mieleen oheisen elokuvan, ja ajatuksen joka kiteytyy tässä klipissä. Samalla on herännyt toivo, että ehkä minäkin voin vielä muuttua  sellaiseksi ihmiseksi.

Tämä blogiteksti on siis ollut minulla auki jo viikon.

Olen tehnyt iskuja sen kimppuun mutta aina päätynyt harhailemaan ajatuksissa jonnekin. Olen käyttänyt viitisentoista tuntia itseohjautuvassa Brain-YouTube -tilassa katsellen videoita jotka jotenkin peilaavat noita tuntemuksia. Katsoin perhosen metamorfoosin, matkasin mustan aukon lävitse, tanssahtelin sekä keijumaisesti  että yhteishengen hegemoniassa. Luonnollisesti kuuntelin myös Yodan viisauksia (jotka tulivat mieleen tapahtumaan osallistuneesta Kalevi Saukkosesta). Olen katsonut muutaman tusinan muutakin videota, tökkinyt ajatuspalloa kasaan eri suunnilta.

...mitä maailmanlopun jälkeen tapahtuu?  Se selviää  vielä ennen vuodenvaihdetta.

ps. 1/1/2013 00:18 ei muuten selviäkään ennen vuodenvaihdetta. Näin äkkiseltään kirjoitettuna uudesta tehtävänasetannasta tuli niin korni, että palataanpa asiaan pienen harkinnan jälkeen :)