Esimerkiksi reilut kolme kuukautta sitten syyskuussa olen kirjoittanut tällaisen "muistion".
En edes enää muistanut tuon kirjoittamista.
Nyt kun mietin asiaa, tuo ei ole tavoitteeni vaan olen oikeastaan kirjoittanut suunnitelman siltä varalta, että nykyinen motivaation lähde eli selän ongelmat poistuisivat ja yhtäkkiä tarvitsisin jotain muuta tilalle.
Minua ei juuri nyt kutkuttele maratonit, triathlonit tai soutukilpailut. En ole uhrannut sellaiseen ajatustakaan. Ei ole tarvinnut, koska motivaatio liikkua on selän takia muutenkin väkevä.
On innostavaa huomata miten ja mikä oma tekeminen ja tekemättömyys vaikuttavat selän kuntoon. Itseasiassa minulla on vain yksi liikunnallinen tavoite ja motivaatio vuodelle 2019: kyetä liikkumaan. En kaipaa sen päälle toistaiseksi mitään.