Olen pitänyt melko todennäköisenä, että ihminen ei ole käynyt kuussa. Jos 50 vuotta vanhalla tekniikalla päästiin kuuhun onnistuneesti monta kertaa, sen pitäisi olla vuoden 2018 kalustolla lastenleikkiä.
Nyt ymmärrän, että meitä ei ehkä olekaan huijattu.
Kuuhun ei menty siksi, että se on mahdollista, vaan siksi että sitä pidettiin mahdottomana.
Kuuhun ei ole menty vuoden 1972 jälkeen, koska se olisi mahdollista.
Kuvan lortti ei tehnyt ensimmäistä triathlon täysmatkaansa, juossut Skotlannin nummilla tai maratonia reppu selässä siksi että se on mahdollista, vaan siksi että se tuntui mahdottomalta.
Suurin esteeni nyt, kun ruikutan kipeästä ala-selästä ja ihmettelen siihen osallista puntarin 118.2 kilon lukemaa, ei siis ole se että arvelisin muutoksen olevan mahdotonta. Varsinainen haaste on motivoituminen päivittäin yksinkertaisiin asioihin, jotta pääsisi tavoitteeseen, jonka tietää mahdolliseksi.
Avain paradoksiin on vielä aika-ajoin hukassa, mutta nyt sentään tiedän mitä etsin.
