Tämä on se hetki, jossa monesti vauhtisokeus iskee. Vielä ei ole mopo karannut, mutta pikkuisen keulii. Tunnen sen. Siksi piirsin mieleeni taas kerran superkompensaation luikertelevan madon. Siinä on kolme vaihetta. Ei yksi.
Silloin, kun treeni maistuu ja lihaksissa kihelmöi syntyy aina ja yhtä helposti yhä uudellleen harha: treeniä treeniä. Siinä se kunto kasvaa. No pain no gain ja niinpäinpois!
Vaan kun se on päinvastoin. Usko nyt jo. Montako vuotta ja montako kymmentä kertaa se pitää sanoa: kunto kasvaa levossa: riittävän levon jälkeen seuraa superkompensaatio eli harjoitusvaikutus. Superkompensaatiota ei seuraa ilman lepoa.
Toistaiseksi tämä tarkoittaa minulla sitä, että perättäisinä päivinä ei ole mitään asiaa mennä kurittamaan samoja lihasryhmiä.
Näkeehän sen nyt vähän tyhmempikin että jos vain punaisia langanpätkiä pistää peräkkäin, on käyrä pian pohjasta läpi. Tai jos ei anna keltaisen madon kiivetä aiemmalle tasolle, ei siitäkään hyvää seuraa.
Vihreä mato. Sitä koukkuun.
