keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tyrä Bänks


I am Bänks. Tyrä Bänks. (ks. Wikipedia: Napatyrä)
Kun lopetin juoksemisen viime marraskuussa ajattelin, että se on helppo aloittaa uudestaan, kun siltä tuntuu.

No ei ole tuntunut. Minulla on todellisia vaikeuksia saada itseäni liikkeelle.

En oikeastaan edes tiedä miksi lopetin juoksemisen. Viime vuoden kilometrit taisivat olla jo tulossa muutenkin täyteen. Olisi pitänyt hidastaa. Sen sijaan tein 3 * 50 km ultrakuukauden. Se viimeinen pelkällä vedellä juostu taisi olla lopulta hopealuoti, joka sammutti liekin.

Operaatio: Ergomyrsky on tarjonnut pelastusveneen, mutta ei sisäliikunnasta saa sellaista endorfiinilatinkia ja hyvänolontunnetta kuin ulkona juoksentelusta. Se on tutkittu juttu.

Tässä me taas katsotaan napatyrän kanssa telkkaria. Ihan niin kuin alussa.

Huomenna tapaan Venlan ja Anssin ja mietimme jonkinlaisen ohjelman rakentamista ulkoliikunnan aloittamiseen tueksi.  Tällä kertaa minulla ei ole mitään mahtipontisia tavoitteita. Vain uusi alku.  

Thanks Tyrä Bänks.