Tai siis, ei minua pakotettu ja huomasin vasta aamulla joutuneeni kokeeseen.
Kaksi desilitraa vastaa viittä ravintola-annosta. Puolet nautin House of Cards -TV-sarjan uuden kauden kahden jakson ja vaimoni seurassa. Pullonpohjat sipaisin kitusiini nukkumaan mennessä.
Aamulla heräsin kipeään kurkkuun. Ensimmäinen ajatus oli, että näinkö siinä taas kävi: viikko seuraavaan sisäsoutukisaan ja olen sairastumassa. Muutenkin olo tuntui vähän väsyneeltä.
Nuokuin vielä tovin sängyssä ja otin sitten iPadin käteeni. Beddit-unimittarilla oli kerrottavaa.
Olin kuorsannut. En ole kuorsannut kuntoilun aloittamisen ja sisäelinrasvojen vähentymisen jälkeen.
Suurempi yllätys oli se, että yön aikainen leposykkeeni oli rutkasti koholla verrattuna normaaliin.
Gains.fi-sivuston Timo Kettunen on tehnyt hyvää työtä mm. tämän tieteellisen Alcohol and sleep I: effects on normal sleep (pubmed) -tutkimuksen tulkkaamisessa, joten lainaan hänen kirjoitustaan Alkoholi ja uni (Gains.fi)
"REM-vaihetta lyhentävän vaikutuksen lisäksi alkoholi kiihdyttää unen aikana keskushermostoa, joten sydämen syke jää normaalia korkeammalle. Yöheräilyn riski kasvaa koska hermosto ei pääse täyteen lepotilaan, joten unesta voi tulla katkonaista. Alkoholi vaikuttaa myös sydämen sykevälivaihteluun, joten fyysinen stressi jää luultavasti purkamatta."
|
|
Beddit valittiin eilen GoExpo-messuilla vuoden liikuntatuotteeksi. Unimittari on vuoden liikuntatuote. Siinä piilee suuri viisaus.