Niin naurettavalta kuin se tuntuukin, myös minulla on ulkonäköpaineita. On ollut jo pitkään. Vuonna 2012 kirjoitin näin sukujuhlia ja muita sosiaalisia tilanteita koskien:
"Olen viimeiset 10 vuotta tottunut istumaan enenevässä määrin siten, että pidän käsiä mahan päällä. Mikäli tarjolla on sohvatyynyjä, sanomalehtiä tai vastaavaa, ja huomaat käyttäväsi myös niitä rasvaisen totuuden peittämiseen, kuten minä, olet vielä askeleen kauempana oman minäkuvasi optimitilanteesta. Tästä voi johtaa hypoteesin: sohvatyynykompleksin esiintymystiheys korreloi itsetunnon kehityksen kanssa."
Ainakaan omalla kohdallani ei ole kyse pelkästään siitä, että kokisin tarpeelliseksi näyttää siltä kuin Oikeat triathlonistit, ultrajuoksijat ja teräsmiehet. Kovat, trimmatut lihakset, mutta silti aina iloinen ilme. Ketterä, nokkela, älykäskin on olemus teräshenkilön! Pahinta on kuitenkin se, mitä teen itse itselleni. Olen liki huomaamattani valinnut tänne blogiin joitain kuvia joissa ruumiinosa kerrallaan esiinnyn edukseni, reidet, rinta, you name it. Siinä samalla olen kasannut itselleni paineita. Ehkä minun sitten pitää myös näyttää siltä mitä olen viestinyt.
Nooran kirjoitus herätti jotain ajatuksia, jotka jäivät kytemään. Keskiviikkona tein jotain mitä vain kaikista kovimmat jätkät ovat tehneet. Kymmenettuhannet suomalaismiehet juoksevat vuosittain maratonin, tuhannet läpäisevät puolimatkan triathlonin, sadat triathlonin täysmatkoja ja ultrajuoksuja.
Mutta minäpä osallistuin vesijumppaan.
Kun sanon, että tunsin saavuttaneeni siinä jonkin vapautumisen uuden tilan, en valehtele. Lisäksi, vaikka olen viime kuukauden aikana esimerkiksi tehnyt 4 * 50 vatsakierto-sarjoja 15 kg paino niskassa, hitto että ihanasti kutittelee syviä vatsa- ja lantionseudun lihaksia tuo vesi-aerobic. Menepä vesijumppaan. Se on opin hetki.
Samalla keksin miten kertaheitolla puran ulkonäköpaineet omalta osaltani. Vaimo sanoi, että kuva liioittelee rajusti mahakumpua. Hyvä niin.
Hyvää, rentoa, paineetonta joulua sinulle!
