Iloinen ahmatti

On ollut yhtä ilotulitusta tämä viimeviikkojen meno ja erityisesti tänne blogiin postailu.  Nyt kerron mitä tapahtui tiistaina ennen nukkumaanmenoa.

Sain Tampereen Puolimaratonilla kuvaamani videon valmiiksi. Se viimeinenkin pirullinen videoklippi, joka jostain syystä aina kaatoi editointiohjelman, suostui viimein asettumaan paikalleen.

Perhe meni nukkumaan. Kello  23:45 video alkoi muuntua MP4-tiedostoksi. Valmiusprosentit etenivät, 1.....2....3...tuskallisen hitaasti, noin kaksitoista sekuntia per prosentti. 10...eikö tämä koskaan valmistu.

17...  hain kolme päivällä syömättä jäänyttä perunaa. Pyyhkäisin päälle reilusti flooraa.
19 ... kas vain, mureita savukinkkusiivuja. Laitanpa pari perunan päälle.
23 ... oho, söin koko paketin. Erittäin mureaa savukinkkua.
28 ... hei, banaani.
32 ... hei, toinenkin banaani, hei hei!
38 ... wow. vaniljajugurttia, vajaa litra. Se on lasten lempparia aamupalalla murojen kanssa. Oli.
45 ... kas, tonnikalapurkki. Tää on terveellistä.
52 ... siivu pandan valkosuklaalevystä. Nämä ovat tuliaisia koiranhoitopaikkaan.
53 ... toinenkin siivu.
58 ... äh, kyllä mä puolet syön.
78 ... vielä vähän.
88 ... sama syödä loputkin.
100 ... !!

Iloinen ahmatti, 1v.

Konvertointi valmis, tiedosto muuttui muodosta toiseen.

Minä olen silti edelleen BED-man, ahmija. Tätä ei ollut tapahtunut viikkoihin, mutta tapahtui taas.

Yksi asia on kuitenkin  muuttunut verrattuna vuosien takaiseen. Olen onnellinen BED-man. Siksi ahmin harvemmin.

Olen oppinut, että parasta mitä voi tehdä ahmimiskohtauksen jälkeen on olla murehtimatta sitä.  Olen jopa alkanut uskoa omaa itsesuggestiotani, että oikeastaan tämä on osa minua. Oikeastaan ehkä juuri siksi energiatalouteni on ilmeisen toimiva myös kestävyysliikunnassa.

En anna sen masentaa itseäni. Sille masennus on ruokaa. Ja se ahmii  mielellään.