| "Mikä on päällimmäinen muistosi vuoden 2013 sisäsoutumaratonista?" Aivojen hermokudos pulpauttaa muistikuvan kääretortusta. Tai siis siitä, että Lehtosella sitä oli, minulla ei. Tuota virhettä en toista! Kaksi päivää ennen SM-Ergomaraton 2014:ää etsin kylän mehevimmän kääretortun. Eagleman-projektiin liittyvästä kuihdutuksesta johtuen pari edeltävää viikkoa olivat niukasti miinuskaloriset. Nyt söin kahdessa päivässä arviolta viikon eväät. Sitten vielä perjantaina pidättäydyin kofeiinista. Lopputulos: nukahdin työpöydän ääreen viimeiset tortun muruset sokerihumalaisessa suussa. Tokkurassa olin vielä kisa-aamunakin. Sykemittari jäi kotiin. Sitten tajusin sen olevan vain hyvä juttu, halusin soutaa niin kovaa kuin jaksan, en niin kovaa kuin syke määrää. Muutenkin olo oli Keravalle ajellessa levollinen, koska ihana huoltaja-tytär tuhisi vieressä sikeässä unessa. Ennen Keravan Urheilijoiden Keupirtille kurvaamista tyhjensin kofeiinia huutaviin kiduksiini mega-annoksen kahvia. Perillä olo oli superladattu. Soutuvajaan kävellessä otin kuvan, jonka alitajuisen viestin ymmärsin vasta myöhemmin. Aamuaurinko paistoi vajan ovesta, oli jo kymmenisen astetta lämmintä. Aikaa oli sopivasti soutulaitteelle asettautumiseen, kuulumisten vaihtoon ja alkulämpöön. Pidimme tyttären kanssa huolto- ja strategiapalaverin. 1) Tytär juottaa isäänsä kun nälkäistä linnunpoikaa: Hart Sport+Hunaja+energiageeli -taikajuomalla (ks. Akvavitix) kymmenen minuutin välein letkulla suuhun. 2) Isä soutaa siten, että tytär kerkeää puoli kolmeksi yökylään. Sitten jo kisan maestro Pentti Soini huusi "5, 4, 3, 2, 1, SOUTAKAA!" Kun ensimmäiset parikymmentä minuuttia oli soudettu, mittarissa luki keskinopeus 1:53,2 / 500m. Kotona olin tehnyt vain lyhyitä testivetoja tähän tahtiin. Vieressä viime vuoden voittaja Juha Karttunen kiskoi 1:52,8. Häkellyin väliaikatiedosta, hyvin menee! Mutta Heikki Keskinen, Juha Lehtonen ja Mikko Ylönen hengittivät niskaan. Vilkaisin oikealle puolelleni: järkkymättömän päättäväisiä ilmeitä. Mutta vauhti pysyi. Aloin uskoa Yodan lähettämään tekstiviestiin: "Itse soutuliike voi alkaa tuntua raskaalta, mutta muista: olet kovassa kunnossa, kunto ei lopu kesken!" Tytär juotti taikajuomaa kellontarkasti kymmenen minuutin välein. Päässä alkoi soida Row, row, row your boat -kappaleen heavy metal -versio. Suljin silmäni. Aika katosi. Kun reilut kymmenen kilometriä eli noin 40 minuuttia, oli jäljellä tilanne oli elänyt: Takon Soutajien Heikki Keskinen oli pitänyt tismalleen saman vauhdin kuin alussa ja noussut kärkeen. Oma vauhtini oli hiipunut vähän, mutta kuitenkin. Olimme nyt rinta rinnan Juha Karttusen kanssa toisena. Kärsimystä tänne tultiinkin hakemaan. HOPEASIIPI. KOTKA. EAGLE-MAN. Jotenkin pahin tuska unohtui, ja ajattelin, että oikeastaan juuri tätä tarvitsen. Ajatus kirkastui, kun Tapsa ja hänen ratsunsa Rose kurvasivat parhaalla hetkellä apuuun. Keskinen oli mennyt menojaan. Marko Tompuri eteni vahvasti ja oli noussut jo neljänneksi. Näin, että kokenut Karttunen vastasi ja nosti vauhtiaan. Minunkin pitäisi. Hopeasiivet ovat siinä - OTA ne! Sain Tapsalta tarkkaa tietoa tilanteesta ja olo vankistui. Tilanne asettui: Keskinen, Läskimaija, Karttunen. Lopussa. 300 metriä ennen maalia latasin loppukiriin. Takana ja sivuilla kannustettiin villisti. Mieletön tunnelma. 2:42:02,6, keskinopeus 1:55,2 / 500m. Operaatio: Kotkanpesää ajatellen tämä oli parasta, mitä saattoi tapahtua. Nyt tiedän, että kunto on kitkattomien rullien päällä selvästi viime vuotista kovempi. Olen ajatellut, että noinkohan vain paino on tippunut ja kunto on sama. Mutta soutu rasittaa samoja lihaksia, joita triathlonissa tarvitaan. Kunnonkin on siis pakko olla roimasti viimevuotista parempi. En saanut täältä pelkästään mitalia, sain hopeiset siivet. Eaglemaniin on 39 päivää. Osallistuin Ergomaratonille nyt neljättä kertaa. Siitä on muodostunut minulle kevään tärkein juttu. Kesä alkaa Keupirtillä. Kiitos! | 
 
 |
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Ergomaraton SM 2014: Hopeasiipi
