Meinasin ensin luonnostella eeppisen raporttispektaakkelin tänään juostusta Tampereen puolimarasta. Mutta kerronkin sen, että kävimme perheen kanssa viime viikolla puristamassa omenoista mehut. Sato on ollut tänä vuonna normaalin massiivinen. Omenaa on tullut valehtelematta tuhansia kiloja. Mehuksi siitä silti päätyi vain pieni osa.
Samanlainen puristus on ollut käynnissä viime sunnuntaista alkaen näissä jumppahommissa.
Se alkoi 40km juoksulla Jasonin tarjoamille munkille ja Rio-colalle Pyynikin näkötornille, jatkui maanantaina Rocky IV-henkisellä mäkitreenillä, sitten muutamalla kympin lenkillä, lopuksi eilen juoksentelin reilut 24km ja tänään puolimaratonin Tampereella.
Katselin myös loppupuoliskon Spartacuksen kakkoskaudesta sisäsoudun ohessa. Olo tuntui muutenkin pitkin viikkoa vähän supersankarimaiselta, ihan kuin olisin palautunut jumpista samaan tapaan kuin Wolverine kolhuistaan. Mikään ei tuntunut missään.
Juoksukilometrejä kertyi sunnuntaista sunnuntaihin 109 km ja sisäsoutua 71 km.
Nyt on mehut puristettu.
Seuraavaa Wolverine-fiilistä odotellessa! jospa se ajoittuisi Vaarojen tupla-maratonille kolmen viikon päähän.