maanantai 25. huhtikuuta 2016

Tehtävä avaruudessa: PHASE II.

Tehtävä avaruudessa:  "The fastest marathon carrying a 60 lb pack is 4 hr 39 min 9 sec and was run by Toru Sakurai (Japan) at the Tokyo Marathon 2013 in Tokyo, Japan, on 24 February 2013. 60 lb is 27.22 Kg. Toru Sakurai is a Japanese army instructor." // Guinness World Records, Fastest marathon carrying a 60-lb pack

Olen jakanut tämän vuoden mielessäni kolmeen luonteeltaan erilaiseen vaiheeseen, joista ensimmäinen päättyi viime viikonloppuna. Keravalla soudettiin sisäsoutukauden loppuhuipennus, Ergomaraton SM.

Maratonkunto oli ennen lauantaita arvoitus.  Pisin soutuni ennen lauantaita oli alle puolitoistatuntinen, ja sekin reilusti alle maratonvauhdin. Edeltävällä viikolla tein pari kokeilua, joiden perusteella arvelin mahdollisen vauhdin olevan noin 01:55 / 500m.

Soudussa ei tällä kertaa sen kummempaa draamaa ollut. Ensimmäisen 20 km:n jälkeen keskinopeuteni oli 01:54,7 / 500 m. Lopussa näyttö pysähtyi keskinopeuteen 1:55,4 ja aikaan 2h:42m:20,7s.

Kotiin tuomisina oli SM-pronssia sarjasta miehet 40+ avoin.

Sarja oli kova. Hienoa saada joukkoon kokonaan uusi nimi: palomies Turusta, Timo Pursiheimo. Hän ryöväsi jo Imatralta kullan sekä 500 että 10 000 metriltä ja nyt vielä hopeaa ensimmäiseltä maratoniltaan!  Nesteen Soutajien Arvo Luts oli silti vieläkin kovempi,  ja voitti kultaa yli kolmen minuutin marginaalilla, ajalla 2:34:40.

Huippu homma, että vuosi vuodelta vastus vain kovenee.  Saa nähdä, minkälaisen pohjan Tehtävä Avaruudessa tekee soutukunnolle.

Aamun lähdön mitalistit. Kolmen ryhmä oikealla miehet 40+ avoin:
 kolmas oikealta Arvo Luts (kultaa), toinen oikealta  Timo Pursiheimo (hopeaa), oikealla Läskimaija (pronssia)
Alkuvuonna olen lähinnä yrittänyt nostaa lihas- ja peruskuntoa.

Olen kävellyt, uinut, soutanut, käynyt kuntosalilla ja vesijumpassakin melkein viikottain. Juoksemaan aloin vasta kuukausi sitten. Viikossa on ollut  keskimäärin 4-5 melko lyhyttä juoksulenkkiä, joista pari painoliivien kanssa. Toistaiseksi olen käyttänyt liiveissä 18 kilon vakiokuormaa.

Nyt alkaa uusi vaihe. Touko-heinäkuun aikana pyrin tiputtamaan painoa ensimmäiset noin 10 kg.  Resepti on vanha tuttu: ks. myydään kesälomamatka. Käyn kuntosalilla  nykyistä vieläkin harvemmin ja lisään pyöräilyn, uinnin ja juoksun määrää. Soudun merkitys lihaskunnon ylläpitäjänä kasvaa.



Heinäkuussa painan noin 95 kiloa ja alkaa kolmas vaihe. Silloin painopiste harjoittelussa siirtyy kestävyyden kehittämiseen ja lopuksi juoksuiskutuksen sietoon. Matka jatkuu Lahden triathlon täysmatkan kautta Vantaan maratoniin 8. lokakuuta.

ps. Viime viikonloppuna  Lontoon maratonilla  Dan Jones tavoitteli saman 28 kg reppumaratonin ennätyksen parantamista.  Nimeä ei kuitenkaan löydy Guinness World Recordsin julkaisemalta sivulta. Tästä lienee vedettävä se johtopäätös Toru Sakurain nimissä oleva ennätys on pysynyt voimassa jo  kolme vuotta siksi, että on melko kova.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Se oli virhe - jee!

Joulukuun tunnelmat
Joulukuussa painoliivijuoksenteluni, Operaatio: Smör, päättyi siihen että osa suolistostani tunkeutui vatsan ulkopuolelle. Siten tuntuu ehkä ensi alkuun typerältä yrittää jotain samankaltaista uudelleen. Olinkin aluksi ristiriitaisissa tunnelmissa.  Ensireaktio oli oheisen kuvan kaltainen, mutta pian tuntui siltä että hölmöilyni takia maalaamani silta tulevaisuuteen räjähti pirstaleiksi.

Nyt kun kolme  täyttä kuukautta tuosta on kulunut, olen palautunut alkureaktioon. Mokailu on hyvä juttu.

 "Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia." - Albert Einstein

"Virheistä piittaamaton eliö ei pitkälle pötki. Aivojen virheentunnistus onkin salamannopeaa. Tutkijat ovat paikantaneet aivokuoresta alueen, jonka hermosolut vilkastuvat aina, kun ihminen huomaa mokansa. Error, error -hälytys alkaa jo 40 millisekuntia eli sekunnin tuhannesosaa virhesuorituksen jälkeen. Hieman myöhemmin seuraa tunnereaktio, joka kohdistuu virheen ikäviin seuraamuksiin: ärtymystä, turhautumista, kiroilua ja kulmien kurtistelua. Mokan jälkeisellä turhautumisella on tärkeä tehtävänsä. Sen ansiosta virhettä ei huvita toistaa, ihminen valpastuu ja suoriutuu paremmin seuraavalla kerralla." Tiede.fi: mokaa vaan - ja ota opiksi.

Opin sen, että juoksu painoliiveissä on kivaa, vaihtelu virkistää ja tausta-ajatus motivoi. Ylisuuren painovoiman kumoaminen nostaa juoksukuntoa hurjaa vauhtia. Liivitönnä juoksin ylämäet kevyemmin kuin koskaan. Kaikki sujui siis hienosti, lukuunottamatta sitä pientä yksityiskohtaa että napatyrä tursahti pihalle.

Edellä mainittujen kivojen seikkojen lisäksi: 

- muutos oli aivan liian nopea. Operaatio Smör:issä lisäsin kiloja juoksu juoksun jälkeen, useita kiloja viikossa ja monta kiloa kerrallaan. Hidastin tahtia ennen loppuräjähdystä, mutta liian vähän ja liian myöhään.

- oman painoni suunta oli väärä. Sen lisäksi, että lisäsin liiveihin painoja annoin oman painoni kasvaa ja keskivartaloni turposi. En kiinnittänyt kokonaisuuteen huomiota.

=>  tällä kertaa painoni yhteissumma pysyy vakiona, 121 kiloa. Lisään liiveihin kilon painoa vain, jos olen vastaavasti laihtunut kilon.

- paine kohdistui alavatsaan. Sen lisäksi, että lihoin ja keskivartaloni turposi, latasin painoliivien painoja erityisesti alimpiin taskuihin.  Olen jälkikäteen tajunnut että tämä on juuri se metodi jolla napatyrän voi halutessaan aktivoida.  Liivien pomppiminen juostessa aiheuttaa lisäksi kitkaa, joka aiheuttaa lämpöä, joka viimeisteli kriisin.

=> Tällä kertaa lataan painot siten, että ne eivät muodosta tulivuoren painetta navanseudulle. Lataan pääosan painosta alusta alkaen selkäpuolelle ja etupuolella käytän vain ylempiä lokeroita.

Aiemmat virheet huomioiden on jälkikäteen itsestään selvää, että kävi niin kuin pitikin käydä. Mokia varmaan tulee tälläkin kertaa, mutta ainakin osin ihan uusia.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Tehtävä avaruudessa: motivaatio ja reittisuunnitelma

Tehtävä avaruudessa:  "The fastest marathon carrying a 60 lb pack is 4 hr 39 min 9 sec and was run by Toru Sakurai (Japan) at the Tokyo Marathon 2013 in Tokyo, Japan, on 24 February 2013. 60 lb is 27.22 Kg. Toru Sakurai is a Japanese army instructor." // Guinness World Records, Fastest marathon carrying a 60-lb pack

Motivaatio

Aina siitä alkaen, kun aloitin liikkumisen vuoden 2009 lopussa, ylipaino on motivoinut minua.  Hyödyn liikkumisestani ja elämäntapamuutoksesta ikään kuin eksponentiaalisesti. Sen lisäksi, että kuntoni kohenee, painoni tippuu. Näin minulla on sekä entistä tehokkaampi kone että  kevyempi kori. Liikkuu, kuin rantakirppu Ferrari Modenan moottorilla. Kutkuttavan innostavaa.

Tämän ajatuksen voima mahdollisti sen, että uskoin ja pystyin juoksemaan Amsterdamin maratonini vuonna 2011 vaikka painoin silloin vielä lähes 130 kiloa. Olinhan kuitenkin jo liki 30 kiloa kevyempi kuin vuonna 2009.

Samasta syystä minua on nyt jo monta vuotta houkuttanut ajatus kokea sama toisinpäin. Kun  olin oikein lihava koin itseni lähinnä surkeaksi ja voimattomaksi. Mutta, jos siirrän saman painon  edestä mahasta reppuun, ja suoriudun maratonin maaliin, se onkin ihmeellistä.

Uskon, että tämän Tehtävän lopputuloksena selviää, että ylipainoiset liikkujat ovat kovia jätkiä ja mimmejä.

Reittisuunnitelma 

  • Painan tällä hetkellä 106 kiloa.
  • Vantaan maratoniin on 28 viikkoa aikaa.
  • Lopuksi minun on pystyttävä juoksemaan maratoni 28 kg repun kanssa. Tavoitteeni on  alle 4 h 15 minuuttia. 

Matka Vantaan maratoniin sujuu siten että kevennän painoani tulevien seitsemän kuukauden aikana yhteensä 13,5 kiloa.

Harjoittelen muuten  samaan tapaan kuin aiempina vuosina maratoneille, mutta juoksen viikottain 2-3 lenkeistä painoliivien kanssa. Lisäksi peruskuntoa kasvattaa soutu ja harjoittelu Lahden triathlon täysmatkalle.

Tänään painoliivini painoivat 15 kg.  Liivien ja omien kilojen kanssa painan siis noin 121 kiloa. Painoni tippuessa siirrän vastaavan määrän kiloja painoliiveihin.

Lopulta, kun mukanani on 28 kilon reppu, oma painoni on pudonnut 92,5 kiloon. Silloin painan 62,5 kiloa vähemmän kuin vuonna 2009.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Tehtävä avaruudessa.

"The fastest marathon carrying a 60 lb pack is 4 hr 39 min 9 sec and was run by Toru Sakurai (Japan) at the Tokyo Marathon 2013 in Tokyo, Japan, on 24 February 2013. 60 lb is 27.22 Kg. Toru Sakurai is a Japanese army instructor." // Guinness World Records, Fastest marathon carrying a 60-lb pack
 
Amsterdamissa, lokakuussa 2011, juoksin ensimmäisen maratonini. Painoin 126,97 kg.

Ensi lokakuussa minuun kohdistuva maan vetovoima on vain noin kaksi kolmasosaa viiden vuoden takaisesta. Sitten laitan 28 kilon repun selkääni.

Rikon tuon ennätyksen ja koen painovoiman suunnilleen sellaisena kuin se oli viisi vuotta sitten .

Vantaan Maraton 8.10.2016.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ahmimishäiriö, aina valmiina

Eilen oli painonhallinnallisesti vahvaa tekemistä ihan
iltaan asti. Ostin elokuviinkin vain 1.5 litraa C+Magnesium vissyä. Hyvä poika!

Ainostaan elokuvissa mätin puolikiloa irtokarkkia. Kotiin tultuani söin muulta perheeltä ylijääneet kaksi jättiannosta intialaista takeaway ruokaa. Iloisen jälleennäkemisen syömishäiriöni kanssa kruunasi se, että sulatin komediaelokuvaa katsomaan kokoontuneelta  perheeltä salaa chili-tomaatti-keittooni pussillisen edam-juustoraastetta. Söin siis myöhään illalla arviolta noin 5000-6000 kcal. Se vastaa  esimerkiksi noin viittä Hesburgerin megahampurilaista.

Tänä aamuna olen hakannut itseäni henkisesti. Heikko paska on se, joka pilaa viikkojen ja kuukausien työn vain siksi että on ollut vähän flunssainen olo ja arjen rutiinit ovat horjuneet.  Viikon mittaan kuitenkin on käynyt niin, että oirehtiminen ja aaltoliike on lisääntynyt.

Toisaalta, tekee hyvää tuntea itsensä eikä luulla tulleensa muuksi. Bedman lurkkii sisälläni aina valmiina ja tarttuu hanakasti jokaiseen oljenkorteen ruokkiakseen syömishäiriöni hallitsemattomaan rehotukseen.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Flunssatauko kuin tilauksesta

Kuuden nousujohteisen liikuntaviikon jälkeen tauko olikin oikeastaan jo tilauksessa.  Se järjestyikin kätevästi influenssan iskettyä perheeseeen.

Ilmeisesti virus onkin koittanut ottaa valtaa kehossa mutta ei ole harmikseen onnistunut jakaantumispyrkimyksissä. Olo on ollut keskiviikosta alkaen aavistuksen puolikuntoinen mutta nyt jo pian taas normaali.

Oikeastaan paras mahdollinen tapa ja ajankohta sairastaa kevään flunssa, jos se tähän jäi.

Lennän  ensi viikolla  San Fransiscoon. Tuskin maltan odottaa piilaaksoon tutustumista, shortsi-juoksuja ja Runteq Zoi Run-anturin  ensikosketusta Yhdysvaltain kamaraan. Ilmapiiriin akklimatisoitumiseksi  olen katsonut intensiivisesti Silicon Valley TV-sarjaa. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Liikunta, painonkyttääjän kompastuskivi

Aika monesti minulta on kysytty, liikunnallako olet painosi tiputtanut.

Nyt tulee todellinen superhyperdieettivinkki: jos haluat pudottaa kiloja helposti ja nopeasti LOPETA LIIKUNTA.

Liikunta, erityisesti kunnon hikijumppa, tekee nopeasta painon pudottamisesta  tosi vaikeaa.  

Esimerkiksi jo pelkästään runsas ja nopea juoksumäärän lisääminen kerryttää lihaksiin kiloittain nestettä. Jos vielä lisäksi harrastat liikuntaa monimuotoisesti niin että koko kehon lihakset joutuvat korjaus-kehitttymis ja -kasvutöihin, teet projektistasi vielä vaikeamman.

Tuskasi lisääntyy päivä päivältä ajatusten myötä:
Paino ja liikuntamäärä per viikko

"Eilenkin uin, pumppasin rautaa, sisäsoudin ja juoksin yhteensä yli 2500 kilokalorin verran,  miksi painoni vain nousee?"

Seuraavana päivänä sitten heilutat raajojasi eri liikuntamuodoissa yhä enemmän ja syöt entistäkin vähemmän.  Painosi nousee entistä enemmän, kroppasi levittää stressihormoneita ja lopulta mielenterveytesikin romahtaa.

Kun liikunta lisätään kuvioon, kaava monimutkaistuu ja muutokset tapahtuvat parin-kolmen viikon viiveellä ja vähemmän suoraviivaisesti kuin pelkästään sisäänsyötettyjä kaloreita säädellessä. Tämä alkurekyyli tulee nimenomaan liikunnan määrää tai tehoa lisättäessä.  Siksi runsas liikunnanlisäys  ei sovi pelkästään nopeaa painonpudotusta tavoittelevalle ja pitkäjänteistä elämäntapamuutosta aloittavan on hyvä tiedostaa tämä välttyäkseen  eponnistumisen tunnetta tilanteessa jossa todellisuudessa menee hyvin.

Minä en tavoittele nopeaa painon pudotusta ja haluan liikkua. Tavoittelen kunnon nousua ja teho/paino-suhteen parannusta usean kuukauden kuluessa. Siksi entrasin taannoin esittelemääni kaaviota uuteen uskoon, siten että tavoitepainokäyrässä on etukäteen suurinpiirtein huomioituna se, minkälaista liikuntaa milloinkin harjoitan.  Siitä tuli tällainen.



Vaikka minulla on jo kokemuksen kautta tiedossa, miten liikunta vaikuttaa minulla painoon päivätasolla,  silti päivittäisiin lukemiin tulee usein takerrutuksi  liikaa.

Siksipä nyt merkkasin käyrään liikuntojen lisäksi muutaman tiedossa olevan painopiikin: Sisäsoudun Finnish Open 500m ja 10km (Imatra,19-20.3) ja Ergomaraton (Kerava, 23-24.4).