lauantai 28. toukokuuta 2011

Benalmádenan perinteinen

Perheemme otti perinteisen varaslähdön kesään ja kävimme reilun viikon lomalla Costa Del Solilla. Kelit olivat lenkkeilijän kannalta optimaaliset: aamuisin kevyt pilviharso viilensi säätä siten että juoksu oli herkullista, päivällä aurinko sulatti harson ja uinti tuntui orgastisen ihanalta.


Juoksukilometrejä kertyi kaikkiaan n. 93km, uiden noin 4km ja autoillen noin 1200km. Viimeisenä aamuna nousin 0630 ja hölkelsin Benalmádena-Costa <->Torremolinos yhdistävän kauniin rantabulevardin päästä päähän ja edestakaisin. Siitä tulee sopivasti hiukan jatkettuna puolimaraton-matka.

// 129.5kg - paino ei laske, mutta kunto tuntuu nousevan kohisten.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kuinka selviytyä kesästä

Voisi ajatella, että kesä olisi aloittelevan urheiluhullun siunattua auutuden aikaa - jolloin liikehdintä syntyy ihan luonnostaan ja kunto kasvaa kohisten. Oikeastaan tilanne on kuitenkin ihan päinvastoin.

Talvella ja syksyllä, vuoden synkimpinä ja kurjimpina hetkinä, turvana on kuitenkin tiukka rutiini - sen ja vain sen avulla voi monilapsinen perhe selvitä läpi tuon ajan. Kesällä tämä turvaverkko puuttuu, ei ole kiirettä - joten kaiken ja myös kuntoilun voi aina jättää hiukan myöhemmäksi, myöhemmäksi, myöhemmäksi.

Joten, turvaverkko on rakennettava itse. Valitsin pääuhaksi Amsterdamin kokomaratonin 16. lokakuuta - ja sitä ennen useampia välietappeja.

Jos tätä joku lukee, ehkä kohtaat Läskimaijan jossain näistä kesän ja tulevan syksyn tapahtumista!

- 17.6 Pirkan yöpyöräily - 134 km

// - 23.7 Kukkia triathlon - uinti 600m, pyöräily 52km, juoksu 13km
// - 30.7 Pirkan soutu (kuntosoutu, 35km?)
- 13.8 Vanajavesiuinti - 3km
- 25.9 Tampereen puolimaraton
- 2.10 Pirkan hölkkä - 33 km.
- 16.10 Amsterdam maraton

Saapa nähdä, toteutuuko koko setti, tai edes puolet :)

// Ainiin, vaaka on jökähtänyt lukuihin ~118kg. Ennen Amsterdamia nähtävä lukema alle 110!

EDIT 15.6: Ainakin sellainen muutos ohjelmaan, että en taida osallistua Pirkansoutuun ja Kukkia Triathloniin. Se on liikaa, otetaan tilalle yksi kandidaatti, 30.7 Triathlonin Perusmatka Hämeenlinnassa

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Borettaa, lamettaa ja vituttaa

Ajattelin, että on syytä mainita tuo seikka, jottei tätä blogia joskus myöhemmin mahdollisesti lukiessa joutuisi siihen harhakuvitelmaan, että Läskimaijuus on vain arjen urotöitä ja laihtumista. Ei suinkaan. Useahkosti joko borettaa, vituttaa tai lamettaa - ainakin jossain määrin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Ego-maraton

Taas on egoa kasvatettu.

Sisäsoudin maratonmatkan Keravalla 16.4 SM-kisailijoiden kanssa, kisan ulkopuolella mustana tai oikeastaan hikisenä hevosena.

Lähdin rynnimään kistatunnelmissa ylitse omien kykyjeni, ja oikeastaan hämmästyin kun vasta 25 km kohdalla törmäsin seinään - samaan aikaan kun oikeat soutajat kiristivät tahtia. Maaliin kerkesin kuitenkin nippanappa alkuperäiseen tavoitteeseen ja alle kolmen tunnin, vaikka vauhti laski 01:57/500m :sta n. 20 sekuntia. Seinä on havaittavissa sykekäyrässäkin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Limaiset pussit

... eroottinen tarina masokisteille.

Aiemmin on ollut vastaava limapussitulehdus kyynärpäässä ja polvessa - nyt myös lonkassa. Tämä lähinnä aikakirjoihin myöhempää tarkatelua varten ylös.

Perseestähän näissä, sen lisäksi että kipu ilmenee osittain siellä, on se että etukäteen ennustettavuus oireiden perusteella ei ainakaan itseltäni onnistu. Varminta olisi ehkä pitää reilusti välipäivä silloinkin, kun tuntuu ettei sitä tarvi.

Toivottavasti paranee ensiviikonlopuksi, koska silloin oli suunnitteilla tehdä urotyö.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Berliinin puolimaraton - koko puolikas!

Berliinin puolimaratonin lähdössä 25499 muun hölkkähullun kanssa 3.4.2011:


Sunnuntaille sattui ihana, aurinkoinen ja tappavan kuuma juoksukeli, n. 24C astetta - tienpäällä mitattiin 30C. Arviolta 130 kiloa kenialaislihaa kolmen yksilön muodossa selvitti matkan noin tunnissa. Saman verran tiiviisti pakattua suomalaislihaa tunti ja 18 minuuttia myöhemmin.

Mahtava kokemus, voin suositella tätä varauksetta ensimmäiseksi puolimaratoniksi kaikille sellaisesta haaveileville.

Seuraavat haasteet vielä hieman auki - vaihtoehtoja riittää, mutta ainakin Tampereen uusi puolimaraton 25.syyskuuta on suunnitelmissa. Ja jos paino kehittyy positiivisesti, haaveilen alustavasti hieman Firenzestä

// 128 kg

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Valloita sykevuoresi!

Juuri kun olet aivan poikki, olet perillä! Tällaisista ylimäistä ei voi kuin pitää!

Tänään, kun läksin jumppaamaan soutulaitteella, ajattelin eteeni tuollaisen vuoren, joka jyrkkenee kohti huippua. Luulen, että oli ihan hyvää reeniä ja jos on vilkas mielikuvitus kuten itselläni se oli tavallaan ihan motivoivaakin.

Ensi kerralla kiipeän vielä korkeammalle!