Uusi Lahti-juoksu - hui, juoksu luista!

 Lisäpainojuoksuharrastukseni sai alkunsa jo viime vuoden syksyllä, mutta vasta maaliskuun lopulla synapsit ja ajatukset lukittuivat kohteeseen: Tehtävä avaruudessa syntyi.

Ja nyt, melkein vuotta myöhemmin: se on siinä, kovat viimeistelyjuoksut rinkan kanssa on tehty!

29.8 Tampere maraton
10.9 Tampere puolimaraton (2:13:57)
16.9 Espoo Rantapuolikas (2:05:05)
25.9 Uusi Lahti-juoksu (2:00:30)

Minä olen tältä projektilta jo suurimman palkintoni saanut. Se on motivoinut minut haastamaan itseni ja olen nauttinut  selviytymistaistelun tunteesta. Lisäksi olen pari kertaa nähnyt a-haa pilkahduksen kun olen kertonut jollekulle siitä kuinka hykerryttävältä minusta tuntuu ajatus siitä että ylipainoiset ovatkin oikeastaan supervahvoja. Sitä ei vaan huomaa, ennenkuin painon heittää selkään.

Tänään juoksin viimeisen raskaan harjoitusrinkkapuolimaratonin Uusi Lahti-juoksussa. Se sujui siis hienosti.

Lähdössä järjestelykuntaan kuulunut  Riku Marttinen punnitsi rinkkani siltä varalta, että meno maistuu. Maistui se.

Viimeisen neljän viikon aikana tekemäni neljä raskasta juoksua tuntuvat viimeistelleen hermotuksen tai jotain joka vaaditaan siihen että lihakset ja juoksutekniikka hyväksyvät ajatuksen rinkan kanssa juoksusta ja toteuttavat sen kevyimmällä mahdollisella tavalla.

Nyt tarvitsee vain osata ottaa sopivan rennosti kaksi jäljellä olevaa viikkoa Vantaan maratoniin. Vantaalla on kaikki edellytykset selvitä hengissä ja ajoissa maaliin. 

Kuva: Uusi Lahti-juoksu

SM-maratonin voittanut Aki Nummela haastattelussa.

Pidän mahdollisena, että mikäli ensi viikonloppuna alkaa hermostuttaa liikaa, osallistun Pirkan hölkkään. Mutta enintään kevyen repun kanssa, jossa on PALJON eväitä. :D

Jupen Tuparimaraton ja Helsinki City Run - paluu alkulähteille

Juoksin viikko sitten  lauantaina Jupen Tupareissa Lohjalla puolimaratonin ja eilen Helsinki City Runilla. Lohjalla kannoin mukanani 20 kg:n rinkkaa, Helsingissä kilon enemmän. Lohjalla aikaa kului 2:24, Helsingissä 2:12.

Sekä Jupen tupareilla että HCR:llä oli ainutlaatuinen hieno tunnelma. Lohjalla Haikarin
leirintäalueella, lähelle Juhan uutta kotia,  kokoontui kuin pieni omalaatuinen heimo. Tuli mieleen lasten TV-sarjan Maa aikojen alussa hokema: "Olet erilainen, mutta kaikki me olemme dinosauruksia piirteinemme."

Olen viikon makustellut, miten pukisin tunnelmat sanoiksi. Minusta tuntuu, että olen löytänyt uudelleen sen innostuksen ja ilon, jotka veivät eteenpäin ensimmäisinä juoksuvuosina. Tuntuu mahtavalta jaksaa juosta, vain nauttia siitä ja päästä maaliin. Juoksu tuntuu seikkailulta ja pelkkä selviytyminen saavutukselta, enempää ei tarvi. Ihan niinkuin silloin alussa. Selviytyminen on mun juttu.




Vaikka nyt juoksinkin puolimaratonit vain viikon välein, olen lisännyt kuormaa, ja juoksumäärää hyvin varovaisesti. En ole kertaakaan tuntenut polvissa, nivelissä enkä missään muuallakaan kipua tai muita vaaranmerkkejä vaan ainoastaan hyvänlaatuista ja tervetullutta lihasväsymystä.

Olen rinkkamaratonprojektista nyt kuitenkin niin innoissani, että vaikeinta tulee olemaan pitää tolkku mukana. Onneksi kesäkuun alussa on luvassa lepoa ja löllöttelyä.

Kesän mittaan pyrin kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan juoksemaan pidemmät juoksut juoksutapahtumien yhteydessä. Tuolla kadulla rinkan kanssa yksin vaappuessani tunnen itseni kylähulluksi, mutta juoksutapahtumassa voin ainakin ajatella: "Olen ehkä erilainen, mutta kaikkihan me olemme  juoksijoita piirteinemme."

Tampere Puolimaraton 2014 video

Juoksin Tampere Puolimaratonin viime sunnuntaina 14.9 Garmin Virb Elite Action-kameran  ja reilusti yli tuhannen muun juoksijan kanssa.    Aiemmin Suomen pinkeimmästä puolimaratonista kirjoittamani  juttu on täällä. Olen juossut täällä jo parina vuotena. Silti on kiehtovaa ja ihmeellistä tutustua tuttuun kaupunkiin juosten siellä missä se ei yleensä ole mahdollista. Ei ainakaan näin, vapaana, ilman liikenteen kahleita. Paljon parempi kuin hop-on hop-off turistibussi. Videota editoidessa tulivat elävästi mieleen kaunis ilma. Hetket, äänet, kosken kuohu, puheen sorina, kenkien kapse. Aurinko, Kannustus, huoltopisteidein iloinen puuha.  Hiki, itsensä ylittäminen, toisista huolen pitäminen.  Kasvot maalissa. Irvistys, hymy, ilo, nauru. Pinkki. Hankala tunnelmaa on sanoin selittää, ehkä löydät sen, itsesi tai tuttusi videolta.

Tutkiva Juoksunisti: Tampere Puolimaraton 2014

Minut kutsuttiin osallistumaan Tampere puolimaratonille.  Otin mukaani videokameran ja tarkkaavaiset tutkijan silmät sekä salapoliisin ketterän mielikuvituksen. Tiedossa helppo, kiireetön puolimaratoni. Kuvaan  vain videota ja lopuksi, kuin lahjana, saan tiedon ja näkemyksen, mitä Tampere puolimaraton syvimmältä olemukseltaan on.

Tehtävän haastellisuus alkoi aueta.

Mikä oikeastaan edes erottaa juoksutapahtumat toisistaan? Niitähän on pilvin pimein.  Onko se tuoksu? Rautaveden maraton, ruoste, raaste, cowboy-hatun pinttyneen hien patina. Maku?  Forssan Suvi-ilta, sauna, juhannusvihta, olut. Mitä siitä jää, kun se on juostu?

Lauantaina hölkkäsin Jämi 21 XC-runin ja mietin. Onko se ääni? Linnun laulu, pienlentokoneen pörinä, askel metsäpolulla. 

Saavuin Tampereen keskustorille. Syyskuinen aurinko paistoi kesäkuisella kiihkolla.

Kiipesin kukkaistutuksen päälle korokkeelle.  Ghost Busters -hengessä otin esille Garmin Virb Elite action kameran. Mikäli etsimäni elementti liikkuisi täällä jossain, tallentuisi se takuulla 60 fps-nopeudella kuvaavaan HD-tallentimeeni.

Hymyileviä ihmisiä virtasi Laukontorin suunnalta.Uteliaana, aistit äärimilleen viritettynä kävin arvoituksen pariin.


Iloinen alkulämpöpilleri pomppelehti lavalla.  Jo entuudestaan puolukkamaisen pirskahteleva iloinen väkijoukko innostui entisestään. Heiluvia jalkoja ja jäseniä.

Tuntuikohan Cernin tutkijoista tältä? Siinä se Higgsin Bosoni  vilistää, poukkoilee ja on silmien alla 26 659 metriä pitkässä tunnelissa. 

Riittääkö 21,0975 kilometrin mittainen koelaboratorio pulpauttamaan Tampereen puolimaratonin sielun tiukkana kiteenä aistien ulottuville? PAM! Lähdin ajamaan takaa tietoa ja totuutta.

Juoksin puolimaratonin aikana arviolta 20 vajaan kilometrin pyrähdystä. Aina väleissä pysähdyin  videoimaan ja kirjaamaan havaintoja.  Jo siinä matkalla pohdiskellessani, uuttamaani informaatiota siivilöidessäni minulle alkoi valjeta, että nyt ollaan suuren löydön äärellä.

Tieto kristallisoitui mielessäni. Niin yksinkertaista, itsestään selvää. Askeleet kevenivät loppua kohden.

Pinkki!
 
- Nuorekkuus. Ilo.
- Empatia, ymmärrys, vaaliminen. Pinkki hoivaa.
- Toivo. Pinkki kannustaa myönteiseen lopputulokseen.

Kotiin tultuani annoin mitalin tyttärelle. "Onpa ihana", hän sanoi, ja vei sen aarrekammioihinsa.

Suomen pinkein puolimaraton. Se on Tampereella.

// Videon löydät täältä.
//  Huippukivasta reitistä tallentui myös GPS-jälki Endomondooni, ks. tästä. 

Jämi 21 XC 2014

Hetimmiten Nastolan triathlon täysmatkan jälkeen 16.8 ryhdyin juoksentelemaan.

Loin Endomondolla  64 km 1.11 -harjoitusohjelman. Olen nyt seurannut sitä neljä viikkoa sillä periaatteella, että teen minimissään ohjelman mukaiset treenit + vähän lihasjumpaa. Mitään kiveen hakattua syytä minulla ei tähän projektiin ole, vaikka myönnettävä on, että eräs 100 km:n kotiseutumatkailuhanke kummittelee mielessä.

Juoksumittariin  on  Nastolan jälkeen kertynyt vajaat 200 kilometriä. Juostujen  kilometrien tahti kasvaa hiljalleen, jos intoa riittää ja hyvältä tuntuu.

Intoa riittää paremmin, kun hyvältä tuntuu.

Tuntui hyvältä päästä tänään  juoksemaan Jämi 21 XC maastohölkkä, ja mennä ja tulla  Jasonin kanssa samaa matkaa.

Reitti on sopivan haastava, vaihteleva ja hyvä jaloille. Jotain samaa kuin Pirkan hölkässä, mutta vähän vähemmän osallistujia ja leveämmät polut. Ei ruuhkia.  Eikä metriäkään päällystettä.

Tänä vuonna oli lisäksi ihmeellisen ihana ja varmastikin poikkeuksellinen keli. Syyskuun puoliväli, 17 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Voittaja kiisi matkan aikaan 1:07 - käsittämätöntä! Myös Jasoni juoksi polut ja mäet kuin vuoristokauris, vaikka hänellä on takana viimeviikonlopun Nuuksio Classic polkumaraton.

Minulla matkanteko kesti hieman ylinopeuksellisena peruskuntoilulenkkinä puolet voittajaa pidempään. Niin oli tarkoituskin.


Kuvasin reissusta ja reitistä videon, josta saa ainakin aavistuksen käsitystä siitä miten mukava taival on. Reitistä tallentui myösjälki Endomondooni.



Huomenna  osallistun samalla meiningillä Tampere Puolimaratoniin.

IRONMAN EagleMan 70.3 8.6.2014: Ei ennätyksiä vaan parempaa - aitoa seikkailua

// Kirjoittelen joskus ehkä tästä vielä lisää, mutta laitan nyt  tähän tämmöisen pikakelauksen tämänpäiväisen IRONMAN Eagleman  70.3:n (Cambridge, Maryland, USA) tapahtumista, eli Operaatio Kotkanpesän pääte-etapista..

Aika pian lähtölaukauksen jälkeen oli selvää, että tästä on tulossa jotain paljon hienompaa kuin ennätysjahti.

Veden lämpötila oli noussut yli Ironmanin säännösten mukaisen rajalämpötilan, joten kaikki alkoi märkäpuvuttomalla uinnilla. Ihan kivasti se silti meni - ei mitään draamaa. Aikaa toki kesti pitkään, olen surkea uimari ilman märkäpukua, 44 minuuttia tai jotain. Vaihto uinnista pyörään sujui alle kahteen minuuttiin.  Niinpä ajattelin että ehkä tästä vielä voi kiriä. Pyörä lähtikin rullaamaan kivasti, kunnes sitten jossain kilometrin 35 paikkeilla olin ohittamassa jotain kaveria. Samanaikaisesti joku suurkiitäjä lähti ohittamaan minua. No, sain jostain tässä asiassa moottoripyörällä liikkuneelta vahtinaiselta pitkän saarnan ja punaisen kortin. Penaltyboxiin ja 4 minuuttia odottelua.

Penaltyboxista lähtiessä  melkein kaaduin kun väistin boxiin tullutta kaveria. En kaatunut mutta pian huomasin että ohjaustanko oli ilmeisesti siine yhteydessä mennyt kieroon. Yritin  könöttää kierossa jonkun 5 km, mutta sitten pysähdyin kiristämään sitä pystytangon mutteria. Eip se kiristinyt, vaan sen sijaan  meni jengat lopullisesti. Tankoa piti sitten käännellä pari kertaa ja ajaa käännökset varovassti.

Niinpä sitten kun kanssakilpailija turautti yhden mutkan suoraan ja ojaan, minun oli helppo käydä tsekkaamassa onko luut ehjät ja katsottua hänet uudelleen matkaan.

Pyörä sujui loppuun ilman draamaa, vaikka ohjaus vähän jännittikin.

Juoksun ensimmäiset kilometrit olivat järisyttävä kokemus. Aivan tolkuttoman kuuma. Ekat pari kilometriä meni tosi tuskaisesti. Mutta tungin joka huoltopisteellä jäitä paitaan, lakkiin ja housuihinkin - niin kyllähän se olo siitä viileni. Juoksentelin siinä sitten n. 160-sykkeillä VK2-tahtia loppuun sen enempiä repimättä ja keskityin kanssakisailijoiden ja kannustajien kannustamiseen.

Loppuun hanat auki spurtti, johon kuuluttaja sanoi "Jussi says: fat is just fuel for adventure." . Lopuksi sain pusun vaimolta.

Ennätyksiä ei tullut, mutta jos näin olisi käynyt kaikki olisi mennyt aivan putkeen ja olisi jäänyt aivan kaikki hienot kokemukset saamatta.

ps. pyörämekaanikko sai ohjaustangon mutterin rikki junttaamalla lekalla uudet jengat. Saan siis vietyä pyörän kotiinkin.

Extended raportti vasta suomesta.

Mr. Bean ja Tampere puolimaraton 2012

Olen tyypillisesti myöhässä joka paikasta yhdestä viiteen minuuttia, tai vähintään minulla on kiire.

Niinpä tänäänkin vaikka Tampere on ihan vieressä, ja aikaa oli kaikin puolin hyvin, smurffailin aamun ympäriinsä ja löysin sitten itseni säntäämässä kiireessä koti-ovesta 10:28. Olin ajatellut olevani näihin aikoihin Laukontorilla parkkipaikkaa etsimässä. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti mutta varovasti, jotta valmiiksi kiinnittämäni numerolappu ei repeytyisi. Ei repeytynyt! Nimittäin numerolappu oli unohtunut keitiönpöydälle. Palasin hakemaan sen. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti ja varomattomasti, joten valmiiksi asentamani numerolappu repeytyi.

10:47 parkkeerasin autoni Hämeenkadulle, vain 100 metrin päähän lähdöstä. Kaikki paikat olivat vapaina. Onnittelin itseäni nerokkaasta pysäköintipaikan valinnasta ja marssin rinta pystyssä ylväästi Raatihuoneen portaiden eteen, jonka olimme sopineet kohtaamispaikaksi ystävieni kanssa. Heitäpä ei näkynytkään!

Satoi kaatamalla, joten astelin Raatihuoneen portaat ylös lipan alle sateensuojaan ja kiikaroimaan tuttujani. Pian pongasinkin ystäväni, jotka seisoivat tarkkailuasemastani katsoen noin viiden metrin päässä alaviistossa  suorittamassa reipasta aamujumppaa. Tässä vaiheessa putkinäköni laajeni, ja havaitsin että kaikki muutkin reilut tuhat puolimaraton-juoksijaa suorittivat reipasta aamujumppaa. Lisäksi, he katsoivat minun suuntaani kysyvästi, kuin lisäohjeita odottaen.

Korokkeella vieressäni, minusta n. 1.5 metriä vasemmalle seisoi timmissä kunnossa oleva blondi jumpaten suorastaan esimerkillisen taitavasti. Hetkisen ajattelin onnitella häntä taitavuutensa johdosta, mutta sitten syttyi lamppu! Tuo nainen lienee ohjelmaan kuuluvan alkulämmittelyn vetäjä. Tässä vaiheessa vallinnutta sielunmaisemaa maalailee varsin täsmällisesti tämä dokumentti:

Itse juoksu sujui tyystin ilman kommelluksia. Ensimmäiset yhdeksän kilometriä juoksimme samassa porukassa kavereideni kanssa. Meno oli leppoisaa, sade oli oikeastaan vain kiva, emmekä kaatuilleetkaan edes mukulakivillä, vaikka se oli ennakolta varsin todennäköistä. Maalissa olin aikaan 1:57:20. Se on uusi ennätykseni puolimaratonille ja vajaat 20 minuuttia nopeampi kuin aikaisempi ennätys. Tavoite kahden tunnin alittamisesta siis toteutui.  Painan nyt noin 105kg. Se on toki reilusti yli kolmekymmentäkiloa vähemmän kuin projektin alussa, mutta oikeastaan ajattelin vielä ihan tovi sitten että alle kahden tunnin ei yli satakiloisena puolimaraa jolkotella.

Minulla oli tänään jalassani  On Running Cloudrunner kengät, jotka ovat tehneet taikoja juoksulleni muutaman viime viikon aikana. Kirjoitan noista ihmekengistä ensi viikolla hiukan lisää.

www.endomondo.com

// n. 105 kg (~ -35kg).  (Edit 2013: Oikea paino tällöin oli jotain 115-120kg välillä, aiempi puntari oli turhan armelias) :)

Ergomaratoni ja juoksuloma

Innokkaimmat kerkesivät ehkä jo toivoa, että puolentoista kuukauden blogi-hiljaisuus tarkoittaa sitä, että olen vihdoin jättänyt mokoman kuntoiluhöpötyksen ja palannut vanhaan kunnon megamättöperinteeseen.

Wrong!!

Projekti on edennyt oikein kivasti. Olen seurannut noin tusinan viikkoa Ironman-ohjelmaa. Se on melko rankka, ja totta puhuen tuossa pari viikkoa sitten tuntui siltä, että vieteristä on kierrokset loppuneet. Olisi ehkä loppunutkin, mutta onneksi sitten tuli rutiinit katkaiseva sisäsoudun SM-maratoni, jossa sijoituin hienosti sarjani viimeiseksi (kysyjästä riippuen voin vastata myös olevani SM 5.).

Olen silti kiusallisen tyytyväinen! Viime vuoden aika parani peräti 11 minuuttia ja nyt en lopussa hyytynyt, vaan sen sijaan ärjyin kuni leijona viimeiset minuutit intoa puhkuen. Soutukeikan paras anti oli kuitenkin ehkä se, että sain kutsun osallistua kirkkovene-soutuihin. Olen aina tykännyt kirkkoveneistä, jopa niin paljon että olen piirrellytkin niitä! :)

Seuraavana päivänä lensimme Ryanairin lepattavin siivin Malagaan Espanjan kevätaurinkoiselle etelärannikolle. Viikon "ohjelma" oli muuten oikein rauhallinen, ja jotenkin ihan huomaamatta sitten juoksin kuudessa päivässä 82 kilometriä - se on reilusti enemmän kuin koskaan aiemmin ja erityisesti tänä vuonna. Näemmä on totta se, että lepo on merkittävä osa palautumista. Nimittäin nuo kilometrit, vaikkakin kaikki suurinpiirtein rauhallista PK-vauhtia, olisivat työviikon aikana varmasti johtaneet romahdukseen, polvivammaan, angstiin ja tiesmihin. Päiväunet siis pysyvät ohjelmassa kotonakin, aina kun mahdollista ! :) Kelit Benalmadenassa olivat oikein hyvät muuten, paitsi viimeisen päivänä jolloin satoi vettä kuin Esterin takapuolesta. Juoksin silloin jo perinteeksi muodostuneen puolimaramatkan Benalmadena Costastas rantaa pitkin Torremolinokseen, ei ollut tungosta.

Ei tässä nyt ole mitään valittamista, valitetettavasti. Tällä viikolla saanen uuden fillarin, kirjoittelen siitä varmaan seuraavaksi.

// 123.8 kg

Jäniksenmestästystä - Tampere puolimaraton

Kirmasin Tampereen ensimmäisen keskustapuolimaratonin. Lähtö keskustorilta, josta juostiin Siperian/Finlaysonin alueen läpi - hauska kirmata sinänsä tutuissa maisemissa mutta ilman, että tarvii välittää muusta liikenteestä.

Ratinan stadionille puikattiin suurinpiirtein reitin puolivälissä. Olin hörppinyt kaksin käsin nesteitä - kun kerta ilmaiseksi saa! - jokaisella juomapisteellä oikein antamuksella, joten rakko oli räjähtää. Piipahdin siis stadionin vessaan, ja kun tulin sieltä pois, yleisö puhkesi korviavihloviin suosionosoituksiin. Jatkoin muina miehinä matkaa, hurraus oli ymmärrettävää, olihan päälläni uusi hieno uhkeat muodot paljastava kompressio-t-paita. Samaan aikaan kuulutettiin puolimaratonin voittajan saapuvan maaliin aikaan 01:09:ja risat.

Onnistuin pysymään vielä kuutisen kilometria suunnitelmassa juosta noin max. 140 sykkeillä, mutta sitten näin vilauksen 02:20 ajan jäniksestä, ja ajattelin että tuo on saatava kiinni. Niinpä viimeiset noin kuusi kilometriä menin selvästi kovmpaa ja, tadaa!

Jänis pyydystetty!

Ens viikonloppuna Pirkan hölkkä, ja siitä kaksi viikkoa Amsterdamin maralle.

// 127.1 kg. Paino ei laske, mutta ei sitte!

"Jos BMI:si on yli 30, jatka vielä leppoisampaa harjoittelua ja pudota painoasi."

Törmäsin tuohon, kun koitin etsiskellä vertaisryhmää muista kokomaratonista haaveilevista läskilorteista.

" Jos BMI:si on yli 30, jatka vielä leppoisampaa harjoittelua ja pudota painoasi. Kävelyhölkkä on turvallista nivelille, vasta kun ylipainoa on korkeintaan 10-15 kiloa ja lihaskuntosi on hyvä" ... "Kävelyhölkkää voi kokeilla, kun kävely ja/tai vesijuoksuharrastus on ollut säännöllistä vähintään 2-5 kuukauden ajan". www.keventajat.fi/hyvinvointi/liikunta/kavelysta-holkaksi.

Haistakaapa masentajat paska! Miksei voisi kokeilla ihan koska haluaa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan miltä tuntuu, mistä tykkää ja mikä motivoi. Itse olin juoksua aloitellessani BMI n. 37 ja edelleen reilusti yli 30. Juoksukilometreja on takana nyt vajaa 1700 kpl, enkä ole kuollut.

Juoksin varalan puolimaran 4.9. Se oli tavallaan hyvin mielenkiintoinen kokemus. Tarkoitus oli ottaa ihan rauhallisen PK-sykelenkin kannalta. Erityisesti koska maha oli vahvasti ruikulilla edeltäneen vuorokauden.

Jotenkin kuitenkin innostuin kun juoksu tuntui kivalta ja silleen.
Se oli valetta. Viimeiset 3km olivat muistorikkaat, vaikkakin raskaat ja vailla muistoja yksityiskohdista. Tai ei oikeastaan edes raskaat, vaan tuntui niinkuin olisin käskyttänyt elävän kuolleen raajoja. Mihinkään ei oikeastaan varsinaisesti sattunut, mutta en tuntenut mitään, nähnyt mitään tai kuullut mitään. Sen panin merkille, että joku nainen vietiin ambulanssiin. Ikäänkuin hermosto olisi jotenkin romahtanut alta pois ja jäljelle jäi vain zombi-ruumis.

Kun katsoin viimeisissä ylämäissä sykemittaria, se oli jämähtänyt ~200 hujakoille. Enkä mennyt kovaa, edes omalla läskimaija-mittapuullani. Aiemmat syke-enarit on noin 175-180, ja olin aivan varma että tuollaisiin 200-lukemiin voisin "päästä" ainoastaan infarktia edeltävässä rytmihäiriössä.

Googlettamalla ilmeiseksi osatekijäksi mahtisykkeelle selvisi nestehukka. Veren määrä voi laskea muutamiakin prosentteja, joka taas johtaa siihen että sydän joutuu hakkaamaan vastaavasti tiheämpään jakaakseen riittävästi happea.

Sen lisäksi, että mahataudin jälkeen ei kannata hirveesti huhkia opin toisenkin asian.

Pari viikkoa aiemmin olin hommannut upeat uudet juoksukengät Asicsin Gel Kinsei neloset aiempien Kinsei kolmosten tilalle. Neitimäisesti ajattelin että nyt mahtuu numeroa pienenmätki kuin viimeksi, kun laihtuessa jalan koko on himpun pienennyt. Tuumin näin salaa siksikin, että kengistä saa siten jonkun gramman painoa pois. Ne sopivatkin hienosti jalkaan pikkuperuslenkeillä - mutta jossain 10km jälkeen ne jäivät pieneksi. Internetistä opin taas jälkikäteen, että pitkiä lenkkejä varten kengässä tulee olla 1.5cm ylimääräistä, koska jalan lihakset yms. antaa myöten siten että jalka kasvaa pituutta. Toisekseen, kannattaisi juosta ainakin ajallisesti pitkä yksi tai pari lenkkiä ennen varsinaista koitosta. Tämän muistamista vahvistamassa on nyt yksi musta pottuvarvas.

Seuraavaksi sama uusiksi Tampereen puolimarassa 25.9, mutta ehkä nyt oikeasti niillä pk-sykkeillä.

// ~ 126.5 kg

Benalmádenan perinteinen

Perheemme otti perinteisen varaslähdön kesään ja kävimme reilun viikon lomalla Costa Del Solilla. Kelit olivat lenkkeilijän kannalta optimaaliset: aamuisin kevyt pilviharso viilensi säätä siten että juoksu oli herkullista, päivällä aurinko sulatti harson ja uinti tuntui orgastisen ihanalta.

Juoksukilometrejä kertyi kaikkiaan n. 93km, uiden noin 4km ja autoillen noin 1200km. Viimeisenä aamuna nousin 0630 ja hölkelsin Benalmádena-Costa <->Torremolinos yhdistävän kauniin rantabulevardin päästä päähän ja edestakaisin. Siitä tulee sopivasti hiukan jatkettuna puolimaraton-matka.

// 129.5kg - paino ei laske, mutta kunto tuntuu nousevan kohisten.

Berliinin puolimaraton - koko puolikas!

Berliinin puolimaratonin lähdössä 25499 muun hölkkähullun kanssa 3.4.2011:

Sunnuntaille sattui ihana, aurinkoinen ja tappavan kuuma juoksukeli, n. 24C astetta - tienpäällä mitattiin 30C. Arviolta 130 kiloa kenialaislihaa kolmen yksilön muodossa selvitti matkan noin tunnissa. Saman verran tiiviisti pakattua suomalaislihaa tunti ja 18 minuuttia myöhemmin.

Mahtava kokemus, voin suositella tätä varauksetta ensimmäiseksi puolimaratoniksi kaikille sellaisesta haaveileville.

Seuraavat haasteet vielä hieman auki - vaihtoehtoja riittää, mutta ainakin Tampereen uusi puolimaraton 25.syyskuuta on suunnitelmissa. Ja jos paino kehittyy positiivisesti, haaveilen alustavasti hieman Firenzestä

// 128 kg

Läskit liitää

Puolimaratonin aikaan 2:26.

// 138.8 kg