Tavoitteet

Siitä asti kun Jari Sarasvuo julkaisi menestyksen myytit sarjansa ensimmäiden osan 1 - tavoitteet olen pyöritellyt asiaa päässäni.

Olen Jarin kanssa samaa mieltä. Tavoitteissa pitää onnistua, muuten masentuu. Käytännössä siis tavoitteiden täytyy olla riittävän helppoja. Jari puhuu prosenteista: "aseta viisikymmentäprosenttinen tavoite sataprosenttisen sijaan".  Totta, silloin se on helpompi.  Mutta 50%, se vaivaa. Se on ainakin puolet vajaa.

Vein tyttären aamulla  partioleirille.  Metsästä palatessa synapsit napsahtelivat. Aamuposteja hakevien naapureiden  hämmästykseksi kyhäsin rakennelman.

-  tolppaan rautalangalla  nikkaroitu tikkataulu
-  retkeilysauvaan roikkumaan askarreltu hulavanne

Otin käteeni twister-peliin kuuluvan vihreän kiekon ja istuuduin kurkistelemaan sen lävitse. Tajusin kaiken.

Twister-kiekko, pitelet sellaista aina kädessäsi. Se on se mitä teet seuraavaksi, tänään. Kiekon läpi näet kaukaisuudessa maalin. Läpäiset kiekon, heität sen muistoihisi. Olet onnistunut. Otat askeleen eteenpäin ja uuden kiekon käteesi.

Se on jokainen kävely,  juoksu,  uinti, pyöräily, punttisalitreeni, lepopäivä. Se on kaikki mitä teet tai olet tekemättä.  Jos jonain päivänä mielestään epäonnistut, ei se haittaa.  Kurkkaa vaikka kiekosta, olet kuitenkin jo lähempänä kuin ihan aluksi.

Hulavanne, välietappi. Se on lähtötilanteesta katsellen liian iso loikka: 5km juoksu, puolimaraton, maraton, ironman, 100km ultra. Mutta kun se lopulta  tulee eteesi, olet edennyt jo kymmenien twistereiden läpi.  Näin läheltä katsoen hulavanteen aukko on valtava. Hyppäät siitä helposti  läpi. Tajuat edenneesi jo ison loikan.

Tikkataulu, maali, lopullinen tavoite.  Se on lähtötilanteesta katsoen vain pieni piste kaukaisuudessa. Mahdoton. Lopullinen tavoite  ei ole  minulle mikään tietty konkreettinen lukema. Se ei ole minuuteissa, kiloissa tai missään muussakaan mittayksikössä laskettavissa oleva tulos. Se on tietty mielikuva. Ajatus siitä, millaista perillä on.

Päivästä toiseen ja hulavanteiden läpi  loikittuasi olet nyt  aivan sen vieressä. Oikeastaan yllät jo työntämään tikan kymppiin.  Matka on taitettu.

Seuraavana aamuna kertasin vielä tutkimustulokset, katsoin kuvia ja videota. Lapsetkin katsoivat, ja sitten he katsoivat merkitsevästi toisiaan: hörhö!

Matka on tärkein,  maali on vain yksi piste siellä päässä. Jos nauttii matkasta ja jokaisesta askeleesta, niin muu tulee kuin itsestään.   Sama taitaa päteä elämään muutenkin.

Hertzi-leijaa!

Päivän leffa: Kick-Ass (IMDB)

Haluan kertoa teille jotain yllättävää sisäpyöräilyn ihmeellisestä maailmasta.

Katselin pyöräilyn ohessa Netflixistä sattumalta eteen tulleen Kick-Ass huumoriväkivaltamättölehvan. Tykkäsin, ja niinpä pyörä surrasi liki huomaamatta  puolitoista tuntia.

Trainerini on Tacx Satori -merkkinen. Se on perinteinen  magnetismiin perustuva harjoitusvastus. Siinä polkupyörä asetetaan telineeseen siten, että takapyörän pyörimistä vastustaa rulla. Rullan pyörimistä  taas hankaloittaa kaksi toisiaan vastustavaa magneettia. Vastuksen tehoa voi säätää asteikolla 1-10. Tämän viritelmän polkemisesta syntyy jurnuttava ääni, jonka taajuus ja voimakkuus riippuu kolmesta tekijästä: alustasta jolle traineri on asetettu (kova lattia vs. matto), vastuksen taso, polkemistaajuus (polkaisua minuutissa).

Olen pannut merkille, että melko usein minun on katkaistava polkeminen luonnon kutsuun, etenkin jos nostan kadenssia eli kampikierrosten määrä per minuutti. Eikö olekin mielenkiintoista, tämän varmasti halusit kuulla!

Tilanne toistui niin usein, että aloin kiinnittää siihen huomiota ja käännyin tapani mukaan netin puoleen. Tähänkin asiaan sieltä löytyi täsmävastaus.

"Yhdeksällä yhdestätoista ummetuksesta kärsivästä tutkimukseen osallistuneesta 14-16 vuotiaasta henkilöstä suolen toiminta nopeutui, kun heidän vatsanseudulleen  johdettiin sinimuotoisella kantoaallolla 80-160 hertsin jytkettä.", kertoo tutkimus.

Daily transabdominal electrical stimulation at home increased defecation in children with slow-transit constipation: "sine waveform, 4 kHz carrier frequency, 80-160 Hz beat frequency, intensity <33 mA delivering interferential current (2 electrodes over epigastrium + 2 over kidneys) was applied 1 hour daily at home.  Results: Defecation increased in 9 of 11 children, and soiling decreased in 4 of 11 children."

Nyt ollaan taas jännän äärellä! Olen havainnut ilmiön esiintyvän erityisesti  n. kadenssilla 72-75. Tässä voisi nuori tutkija turhautua, koska eihän tämä  nyt natsaa ollenkaan referoimassani tutkimuksessa mainitun 80-160 hertsin kanssa.

Mutta! Tänään aukesivat Heurekan portit. Huomasin että tilanne toistuu vain, jos runttaan sisään riittävän ison vaihteen." HAMMASRATTAAT!!" kiljahdin silkasta riemusta ja säntäsin vessaan.

Wikipedia: Hammasratas

Hammasrattaat!  Ympyrä, halkaisija, kehä, pii, kehänopeus ja  välitysuhde! Surr-rurr! Pikkuriikkinen trainerin rulla pyörii ison renkaan pyörittämänä hurjaa vauhtia, saavuttaa tuon kriittisen hertsilukeman ja resonoi viettelevän sulosointunsa polkijan takalistoon.

Omenalla päähän!

Uintitekniikan lyhyt oppimäärä

Niksi nestehukasta ja puheripuleista kärsivälle huonomuistiselle uimarille.

Koska olen jo pitkälti toista kuukautta perehtynyt uintitekniikan saloihin, ja tämänpäiväinen torstai-triathlon myös kiistatta osaltaan todistaa tällä alalla pätevöitymisen, katsoin tehtäväkseni lähimmäisenä kertoa pari asiaa  uintitekniikasta.

Uintiharjoituksen osia kutsutaan usein drilleiksi (~ Dutch Drill to bore, from Middle Dutch drillen).

Esiin nostamani drillit ovat sellaisia, jotka olen kokenut omassa elämässä erityisen palkitseviksi.

Yhden käden uinti  auttaa ilmeisesti riittävän vartalonkiertoliikkeen oppimisessa ja sisäistämisessä, tietenkin kehittää käsivetoa. Antaa se ehkä jotain hengitykseen myös. Homman juju on se, että keskityt siihen aivan täydellisesti. Keskivartalo tiukkana, jalat potkivat normaalisti. Hengitä rauhassa. Älä vedä kättä yli edessä, kello 11 vasemalla tai klo 1 oikealla siellä. edessä.  Piiiitkä veto. Keskity vain vetooon. Ja kurkota! Ikinä ei tiedä mitä saa!  Kerrankin sain tukevan otteen erään tuntemattomaksi jääneen naisen uimapuvun takaosasta.

Kylkipotkut on eräs suosikkidrilleistäni. Ne kehittävät erityisesti tietenkin potkua ja ehkä myös vartalonhallintaa. Itselleni potkut ovat erityisen vaikea asia. En osaa esimerkiksi yhtäaikaisesti heiluttaa käsiä ja potkia. Tuo tarve eliminoituu kylkipotkuissa. Samoin potkiminen sivuttain vedessä tuntuu jotenkin helpommalta. Erityisen mielenkiintoiseksi kylkipotkut kuitenkin tekee torpedomainen, keihäänkärkimäinen etenemisasento. Tämä ainutlaatuinen piirre mahdollistaa mm. yllätyksellisen penetroitumisen rintauintia harjoittavan maahanmuuttajataustaisen miehen haaroväliin.

Sculling, "Sculling tai scalling on käsillä tehtävä sivuttainen, hidas etenemisliike. Liikkeessä maataan vatsallaan tai selällään vedessä ja kädet ovat suorana tai hieman koukussa pään edessä tai takana, josta vedetään kroolin käsivedon otevaihe." Wikipedia / sculling Jos  edellä kuvatut yhden käden uinti ja kylkipotkut niihin liittyvine yllätyksellisine piirteineen tuntuvat kiinnostavilta, sitä varten on tämä drilli.  Korottaaksesi yllätyksen todennäköisyyttä suosittelen aloittamaan sculling-harjoitteen yllättäin pienen irtioton jälkeen ruuhkaisella uintiradalla.  Sitten vain odotat.

Uimaharjoitteen lopuksi suosittelen varmistamaan,  että uimalasisi ovat riittävän täynnä vettä ja huurua ja poistumaan altaasta sukeltamalla viereiselle vesijuoksuradalle.

Sunnuntai Tsuppaus ja Tylsistelyn Taito

“If your opponent is of choleric temper,  seek to irritate him.” 
 // Sun Tzu (孫子兵法 · The Art of War) 

"MTB/Hiihto 1h30min PK1 + trainer 15min PK1-aerobinen kynnys" luki ohjelmassa, mutta koska ladut ovat sulaneet, enkä ole panostanut loska-MTB-pyöräilykalustoon, päädyin suorittamaan koko hoidon trainerilla.

Valitsin audiovisuaaliseksi viihdykkeeksi Netflix-palvelusta The Raid: redemption. Triad-huumelortin päämajanaan pitämässä kerrostalossa riitti S.W.A.T-iskujoukolle valloittamista, mutta siitä huolimatta tylsäksi se meinasi käydä jo tunnin kohdalla.

Samanaikaisesti rasitusta oli kertynyt jo sen verran, että syke kiipesi hiljalleen ylös alun reilun 110:n lukemista. Olin asettanut alussa tietyn vaihteen ja tietyn vastuksen ja päättänyt jurnuttaa tasaiset n. 70 kampikierrosta minuutissa ensimmäiset 90 minuuttia. 

Mutta sieltä se syke mourusi vääjäämättä ylöspäin, 115...117...119, 121. Heeetkinen! Ja sehän ei yli 120:n muuten nouse!! Seuraavat 30 minuuttia olivat huikean jännittävät: vain keskittymällä äärimmäiseen rentouteen sain sykkeen valumaan takaisin alle 120:n. Mutta kun sen teki, livahti kadenssi alle 70:n.  

Triad-johtajan luottomies, jäätävän kova martial arts-taitaja Mad  "Pulling a trigger is like ordering a takeout" Dog oli ottanut tiukan kuristusotteen sankarimme kaulasta. Urgh! 121...122. Suljin silmäni, ja hengitin syvään.

Kun avasin ne uudelleen: syke 118, kadenssi 70.  Mad  Dog makasi maassa lyötynä.

"Jos sisäpyöräily peruskuntosykkeillä ei ole jännittävää, 
tee siitä  hurja taistelu." // Läskimaija (操作鷹の巣  · Operaatio Kotkanpesä)

Narkkarin sielu, urheilijan sydän

Jo paluumatkalla Nastolasta täysmatkan triathlonilta huomasin kuskin paikalla istuneen Jasonin kanssa jutellessa, että ääneni katosi välillä ja kurkku tuntui jopa pikkuisen hilpeästi kipeältä.  Enemmän kuitenkin hilpeältä, koska olin juuri kiskonut rajusti huumeita.

"Endorfiinit ovat elimistön tuottamia hormoneja tai välittäjäaineita, jotka stimuloivat samoja reseptoreita kuin opiaatit." // Wikipedia

Kuva Wikipedia: Opioidi

Opioidireseptorini pyöriskelivät ähkystä pullistellen levittäen autuasta kivunlievitystään, rauhallisuuden tunnetta ja kokonaisvaltaista euforiaa.

Huumetokkurassa siinä meni vielä tovi seuraavaakin päivää.
On kai se pakko myöntää: olin ihan pilvessä vielä iltapäivällä siskon pojan synttäreillä. Kukaan ei huomannut mitään, vaikka nauroin pitkään mm. taivaalla näkyvää suihkukoneen vanaa, se oli ihan tavallinen mutta niin hauska.

Illan mittaan nauru  hyytyi, ja kurkku kipeytyi.

Flunssa oli jo edellisviikolla vaaninut ja antanut lieviä merkkejä läheisyydestään, mutta iski kiinni vasta täysmatkan viimemetreillä ja paluumatkalla.

"Vieroitusoireet alkavat 6–24 tuntia viimeisen annoksen jälkeen, ovat voimakkaimmillaan 48–72 tunnin kuluttua ja kestävät 7–10 vuorokauden ajan."

Wikipedia: Endorfiini

Mä oon vetänyt endorfiinia jo reilusti yli kolme vuotta.

Se lähti liikkeelle ihan viattomista rauhallisista kävelyistä koiran kanssa. Kuitenkin hiljalleen lenkit pitenivät. Pian mukaan tulivat lyhyet juoksulenkit.  Aloin liikkua epäilyttävässä seurassa. Osallistuttuani ensimmäisellä puolimaratonille mulla meni kovaa. Menin Pirkan hölkkään, joka vuotena. Sitten ensimmäisellä maratonille - tietty Damiin, jossa kamaa saa kun menee vaan. Aloin kroolata aika syvissä vesissä jo. Oli siinä Transgrancanarian vuorijuoksu, joku toinen mara, kai kolmaskin. En pysynyt mukana laskuissa. Tuuttasin välillä pyörääkin kun en muuta saanut. Kiskoin mä Concept kakkostakin. Triathlonin olympia-, puoli-, ja täysmatkan jälkeen me sitten lähdettiin nistikaverini kanssa Glasgowiin. Me vedettiin opiaatteja nummilla jotain 14 tuntia yhtä soittoa.  Oli niitä reissuja muitakin.

"Vieroitusoireet ilmenevät voimakkaana haluna saada opiaattia, ahdistuneisuutena, ärtyisyytenä ja masentuneisuutena. Lisäksi voi esiintyä silmäterien laajentumista, kyynelvuotoa, ihon kananlihareaktio, hikoilua, kuumetta, unettomuutta, pahoinvointia, oksentelua, lihaskipuja, nuhaoireita ja ripulia." Lähde: www.terveyskirjasto.fi - huumeidenkäytön vieroitushoito

Sä et halua kokea endorfiinin vieroitusoireita. Ja Sä et todellakaan halua olla endorfiininarkkarin perheenjäsen, ystävä tai liikekumppani, kun se jää ilman shottiaan jo toista päivää, puhumattakaan viikosta. Sä saatat kestää vielä  sen jatkuvan valituksen, raastavan ruikutuksen asiasta kuin asiasta. Mutta kun se alkaa levittää negatiivista suhtautumistaan ympäristöön jokaisessa ajatuksessaan, kuin syöpää, sitä sä et kestä.

Se hikoilee, nukkuu huonosti ja pahoinvoi. Sillä on iho kananlihalla - ajattele.  Ja sun pitää rakastaa sitä aika paljon, että sä meet sen laajentuneiden kyynelehtimisestä punoittavien silmäterien kanssa kaveriksi CityMarkettiin ostamaan sille HartSportia. Sä meet ehkä mieluummin Siwaan.

Mut sit se taas vetää sitä endorfiiniaan, ja kaikki on hyvin.

Mä vedin tänään flunssan väistyttyä rajun kympillisen. Oon aika korkeella.

Hei, ja sit alkuviikosta mä kävin lääkärillä pitkittyneen kurkkukivun takia. Ja mä kerroin sille mun ultrahommista ja triatloneista, melko avoimesti. Se oli silminnähden innostunut, jopa siinä määrin että pehvansa luiskahti rullitetulta tuoliltaan liki kohtalokkain päänpöydänreunaanlyöntiseurauksin. Se kuunteli, ja määräs mut EKG:hen. Varmaan six että selviäisi voiko tän mun huumeriippuvuuden jotenkin vielä katkaista lääketieteellisin järkiperustein.

Eihän siellä sydänkäyrässä mitään muuta näkynyt kuin viitteitä  osittaiseen oikeaan haarakatkokseen.

Mulla siis on ehkä ihan oikea Urheilijan Sydän! 

Vitsi, arvatkaa oonko mä onnellinen.
Moinen haarakatkos on mittavan Google-analyysin jälkeen todettavissa erittäin yleiseksi muutokseksi (huippu!)-urheilijan EKG:ssä. On täysin harmiton, ja suorituskykyyn vaikuttamaton. Erityisesti minua kuitenkin kiihottaa  ajatus paksuuntuneista kammion seinämistä. Jotka ovat myöskin aivan harmittomat, mutta niin järjettömän ihanat ja paksut.

EDIT:  lääkäri soitti ja vahvisti Google-johtopäätökset. Urheilijan sydän <3

Viimehetken mielikuvaharjoitukset ja Nastolan täysmatkan seurantavinkit

Harjoitin tällä viikolla oikeastaan ekaa kertaa elämässä  jonkinlaista ehkä suurinpiirtein "tankkaukseksi" kutsuttavaa toimintaa . Aiemmin oon tyytyny vaan ihan vähän kasvattamaan ruoka-annoksia ja syönyt parina iltana mässyä.  Siinä se. Mutta tämmöinen oikea tankkaaminen, se on hurjaa hommaa!! Paino on noussut 3.5 kiloa maanantaista.

iron-man

No, lopputuloksena olo on nyt tuon takia tai muuten vaan semmoinen, että tuntuu niin kuin kaikenlaista kuona-ainesta pukkaisi ihon läpi kuin mökkisaunan jätevesijärjestelmästä, kun se on unohtanut putsata. Luulisin lunssaksi, jos en tietäisi tuosta ylensyönnistä, ja oikeastaan luulen nyttenkin.

Vielä kun tämä viikko on mennyt pitkälti liikkumatta, niin eihän se olo ole sitten muutenkaan yhtään teräsmiehekäs. Läksin korjaamaan tätä tilannetta suorittamalla kodinhoitohuoneessa kattavia mielikuvaharjoitteita. Tytär otti kuvatodisteen.

Kyllähän se auttoi! Ja vielä kun Jason yllätti tusauttamalla Whatsapp -mobiiliviestinä äsken klipin tätä, niin johan tässä on melkein maalissa.

Huomenna 03:45 poimin Jasonin kotoaan, sitten ajamme Saabin uusi Turbo vinkuen Nastolaan jossa olemme toivonmukaan 06:00 jo reippaina poimimassa numerolappuani ja kurkkimassa mitä kaikkea unohtui varustepussista.

 Kisan seuraaminen

 

Meidät rengastetaan suurpetojen tavoin semmoisilla siruilla, jotka aina seurantamaton yli mennessä aiheuttavat piippauksen ja keräävät tiedon siitä, kuka meni ja koska.

Kisan etenemistä voi "seurata" reaaliajassa osoitteessa: team226.net/time/2013nastola/  - minä uin, pyöräilen ja juoksen sarjassa M40.

Viime vuonna minulla kesti vaihtoineen eri lajeissa seuraavasti:

•  Uinti 3.8km: 1h:27m:40s - näin ollen ensimmäinen piippaus, eli pyöräilyynlähtö käy jos kaikki menee hyvin n. 08:30
• Pyöräily 180 km: 6h:44m:20s - parhaimmassa tapauksessa vaihdan juoksuun n. klo 15:00
• Maraton: 5h:01m:37 - jos menee yhtä ihanasti kuin viime vuonna, olen maalissa n. klo 20:00

Tässä vuoden aikana on tapahtunut sellainen muutos, että nyt kisaan on osallistumassa useita tuttuja. Viimeksi en tuntenut etukäteen ketään osallistujista. Toivotaan, että voimme imeä toisistamme energiaa puolin ja toisin, jos tulee raskas hetki.

Minulla on mukana myös kännykkä. Eihän sitä koskaan tiedä jos jollain lapsen kaverilla vaikka olisi asiaa, kuten viime vuonna ;) Saatan vaikka aikani kuluksi uppailla kuvia tuonne Facebook-sivulleni kesken pyöräilyosuuden.

Tanner tömisten Nastolan täysmatkalle

Mies. 40 vuotta, 115.1kg, 193cm. BMI 30.9: merkittävä ylipaino.

Triathlon. Täysmatka: 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maraton.

Jos minulla olisi nyt käytössä sama puntari kuin vuosi sitten samaan aikaan ennen Nastolan täysmatkaa, luulisin olevani jo liki normaali-ihmisen spekseissä. Tuo aiempi puntari näytti suuruusluokkaa reilut 10 kg liian vähän.

Viime vuonna tähän aikaan painoin siis todellisuudessa  pari-kolme kiloa enemmän kuin nyt.  Onneksi tuo vanha, viisas ja  hyväntahtoinen puntari uskotteli painoni olevan sen verran vähemmän, että saatoin kuvitella selviäväni täysmatkasta.

Nyt  tiedän jo onneksi kokemuksesta, ettei paino ole este vaikka kuvan uusi vaaka näyttää totuuden kaunistelematta. Paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa.

Viikon päästä tähän aikaan olen jo noussut horjuen järvestä, rillit huurussa riemukas mutta eksynyt ilme naamallani.   Olen pukenut pyöräilykengät vääriin jalkoihin. Hetkeä myöhemmin polkupyörän selässä ihmettelen pyöräilyasun pehvapehmustuksen vajavaisuutta, ja huomaan että olen märkäpukua pois repiessäni riisunut itseni vahingossa Aatamin asuun. En välitä tästä, vaan lasken pikaisesti alastomuuden tuoman positiivisen vaikutuksen voima/paino-suhteeseen.

Poljen intoa puhkuen puolikuut vilkkuen ylös murhaavan jyrkän ylämäen kohti Nastolaa ja sieltä edelleen siirtymäosuuden  neljästi kierrettävälle 37km pyöräilyreitille.  Selässäni minulla on neonvärinen mutta hieman kurainen juomareppu, johon olen viisaasti jo päivää aikaisemmin  sekoittanut 300 grammaa energiageeliä ja urheilujuomaa.  Keskityn juuri  tulevaan makunautintoon ottaakseni ensimmäisen imaisun pillistä. Mitä ihmettä! Geeli ja neste ovat yön aikana muuntuneet mystisen kemiallisen prosessin johdosta niin tiukaksi hyytelöksi, että sitä en saa vuosien trumpettisoittokokemuksesta huolimatta imettyä pillin läpi. Heitän harmissani pyöräilyrepun selästäni.  Aavistan pahaa.

Pyöräilyreppu hyytelöineen iskeytyy piennarkivikköön.  Krakata-gang-nam-boom!! Valtava räjähdys. Ilmeisesti Maxim-urheilugeelin, Hartsportin ja Energy-Boost kofeiinijauheen maaginen sekoitussuhde, lämpötila ja muut ympäristötekijät olivat luoneet juuri sellaiset olosuhteet, jossa juomareppuun pakkaamani harmittomat ainesosat olivat muuntautuneet kemiallisen prosessin kautta räjähtäväksi geligniitiksi.

Savi, muta ja kivenlohkareet lentelevät puiden latvojen korkeudelle. Ovat unohtaneet harventaa nuo koivut, jäävät lyhyiksi. Vilkaisen taakseni. Räjähdyskraateri on halkaisijaltaan ainakin viisimetrinen. Huh! Onneksi juuri täällä ei ole yleisöä ja muut ovat menneet jo kauan sitten. Räjähdyksen paineaalto keskeyttää ajatuksenkulun ja ottaa minut kouraansa, tunnen lähes litistyväni. Garmin Forerunner 310xt:n keskinopeusnäytin nousee hetkessä lukemasta 27.2 km /h yli viiteenkymmeneen.

Tartun entistä tiukemmin Felt S22-pyöräni aika-ajotankoihin ja käperryn vatsan sisäelinrasvojeni asettamissa rajoissa optimaaliseen aero-pakettiin. Enää 145 kilometriä juoksuvaihtoon.

... miten sitten kävikään. Se selviää  24.8 Nastolassa!

Matka Hoka Highland Flingiin

... koska juoksupaikalle siirtyminen oli jo itsessään seikkailu, kirjoitan siitä ensin erikseen. Myöhemmin illalla lisää itse juoksusta.

// HOKA Highland Fling  on 85 kilometrin maastoultrajuoksu Skotlannissa, Glasgown lähellä. Reitti kulkee Milngavien kylästä Tyndrumiin, Loch Lomondin rantoja myöten ja Trossachsin kansallispuiston läpi. Kokonaisnousua kertyy reilut 2000 metriä. Reitti on todella kaunis, monipuolinen ja vaativa. Juoksu on "self-supported" eli huolto tapahtuu neljän reitin varrelle toimitettavan huoltopussukan avulla. Kisan läpäisystä saa kolme Ultra Trail Du Mont Blancille oikeuttavaa pistettä.

Istahdin Ryanairin sinikeltaiseen koneeseen perjantaina 26.4 klo 13:15. Viereeni, vasemmalle puolelle, istui Jason.  Käytävän toisella puolella velmuili  hulvaton matkaseuramme: geokätköilyyn ja sananmuunnoksiin erikoistuneet  Hirsjärven Pekka ja  Porilaisen Erno. Laskeuduimme Stanstediin kolmisen tuntia myöhemmin.

Automatkakuvaus olkoot tribuutti Ernolle ja Pekalle:

Kunnolliset tullimiehet tarkistivat tiketit ja passit. Sitten pikatallustimme autovuokraamoon. Vuokra-autossa oli vastoin asiakirjoja pellit kupussa ja vinkkarit rutussa.  Erno ja Pekka olivat ladanneet geokätköt GPS-paikantimiinsa ja  piipahtelivat pakollisille menoilleen kaikkinaisille poluille. Me Jasonin kanssa torkuimme  autossa olut katettuna jumppapieksuista jutellen ja  purkkeja väistellen.  Mäkkärillä söimme maukasta lihaa, Jason sai vielä yllärinä hedelmäkupin. Vielä piristävät sumpit ja niin Vauxhall vinkui  Pekan käsissä kuin piinattu Rellu läpi lukuisten kuravallien ryskäten hervotonta rallia kukkuloille.

Noin 620 kilometriä, ja aivan liian monta härskiä sananmuunnnosta myöhemmin saavuimme puolenyön korvilla vatsalihakset reenattuina perille hotelliin Glasgowiin.

Asettelimme drop-bageihin matkalta ostamamme urheilujuomat sekä strategiset coca-cola-panokset. Solmimme pussit hermeettisesti ja asettelimme ne valmiiksi aamua varten. Klo 00:45 asetuin nukkumaan.

Nukuin noin viidentoista minuutin pätkissä. Heräsimme paria tuntia myöhemmin, n. 04:30.

Kanssakilpailijoiden hämäämiseksi Lotta Svärd -henkiset huivit.

Pekka ja Erno heittivät meidät noin 20 kilometrin matkan Glasgowista Milngavien rautatieasemalle, juoksun lähtöpaikalle.

Rekisteröitymispaikalla ei ollut jonoa, ja saimme valkoiset kirjekuoret käsiimme samantien. Niistä saimme ajanottochipit, joiden remmit ylsivät juuri ja juuri sirojen nilkkojemme ympäri. Ylimääräistä aikaa jäi vajaa tunti vielä kahvittelun jälkeenkin. Aamu oli sateeton mutta melko kylmä, lämpöä viitisen astetta. Asetuimme vielä toviksi Ernon ja Pekan autoon torkkumaan heidän lähtiessään geokätköille.

Palattuamme takaisin lähtöpaikalle oli juomareppuisten juoksijoiden määrä jo huomattavasti lisääntynyt,  ilma väreili sähköisenä. Lähtöön oli parikymmentä minuuttia.

Paniikin lievittämiseksi astelin hermostuneesti ympäri lähtöpaikkaa ja otin muutamia epäonnistuneita valokuvia. Kannoin vyötäröllä Spi-belt-vyötä ja siinä digikameraa.

Hermostuneeseen tepasteluun tuli yllättävä ja tervetullut katkos kun yhtäkkiä kuulimme selvää suomen kieltä. Edinburghin Outi miehineen! Oh hoh! Heidän näkemisensä katkaisi kehittymässä olleen paniikin siivet. Kisan pääorganisaattori John Duncan piti kisan avajaispuheen, ja paria minuuttia myöhemmin kärkijoukko säntäsi liikkeelle, Outi ja miehensä huusivat peräämme kannustuksen.

Unelma oli nyt ja tässä. Edessä 85 tuntematonta kilometriä. Liikkeelle lähti  vajaat 600 juoksijaa. Me Jasonin kanssa melkolailla joukon hänniltä.

Ihan ensimmäisinä kilometreinä oli ruuhkaa. Hyvä tilaisuus luoda katsaus väkijoukkoon. Osallistujat voi luokitella  karkeasti kahteen luokkaan:

- supermiehet -ja naiset.

Supermiehet ovat niitä, jotka näyttävät stereotyyppiseltä ultramatkan juoksijoilta, legendojen sankari-atleeteilta. Voimakkaat jalat, reidet ja pohkeet. Jäntevä, kimmoisuutta huokuva vartalo. Gasellimainen liikehdintä. Rasvaprosentti 3-5.

Kuvassa eräs taikaviitoista.

- taikaviitat

Näyttävät ennen tarkempaa tutkiskelua jonkin  silmiinpistävän yksityiskohdan takia heikoilta, aavistuksen surkeilta ja kenties jopa avun tarpeessa olevilta.

Kuin olisivat väärässä paikassa väärään aikaan jonkin erehdyksen takia. Tyyppiesimerkkejä tällaisista olivat mm. kohtaamamme Piereskelevä Parkinson Mies (ylemmässä kuvassa oikealla alhaalla) ja jalkaterät voimakkaasti sivulle törröttäen juokseva lyhyt pieni kumara nainen, joka näytti erehdyttävästi mm. the Unit -sarjassa psykologia näytelleelltä Linda Huntilta.  Lasken tähän kategoriaan myös Aivan Tavallisen Näköisen Albiino Naisen.

Taikaviitoilla on salaisuus. He ovat antamaansa kuvaa  paljon vahvempia. Kenties voittamattomia. Heillä on jossain syvällä sisimmässään jokin ehtymätön sykkivä  taianomainen voimanlähde, josta kumpuaa lisäenergiaa juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan. Tuo voimanlähde on paradoksikone, se heikkous.  Haluaisin ajatella kuuluvani tähän arvostamaani joukkoon.  Minua kutsuttiin kokoni, painoni ja mahani takia lukuisia kertoja Big Fellaksi.

...to be continued...

Jää-hä!

Taannoin tulin luvanneeksi, että jos Suomen joukkueemme voittaa Ultimate ENDOrser -kisassa, juoksen järven jäällä shortseissa ja T-paidassa. No, mehän voitettiin!

Olimme jäsenmäärässä suurin joukkue. Ohitimme viimeisellä kisaviikolla siihen asti johtaneen USA:n joukkueen.

Jääjuoksu kuitenkin lykkääntyi ja lykkääntyi, koska ensimmäisessä ultrassani  sain rasitusvamman vasempaan nilkkaan. Sitten kun se parani, juoksin synttäripäivän kunniaksi 40km. Järjestin rasitusvamman oikeaan nillkaan. Välissä oli myös kolme flunssaa ja yksi mahatauti. Kaikenlaista pikkuvaivaa.


Nopeasti lämpenevä sää, auttoi kuitenkin lopulta päivän valinnassa.  Toteutuimme  siis jääjuoksuspektaakkelin eilen Jasonin kanssa. Tänään, päivää myöhemmin, jäät eivät todennäköisesti olisi enää kestäneet, vettä on satanut nyt 14 tuntia yhtä soittoa.



Koska olemme molemmat jo pitkään olleet kiinnostuneita paljasjalkajuoksukokeilusta, juoksimme vielä lopuksi pienen sakkoringin ilman kenkiä.


Saavuttuame "maaliin" yleisöstä kuului pikku-T:n riemastunut huudahdus: "Te ette tippuneetkaan jäihin!". Sitten saunottiin. Mahtava päivä!

Kätevä hoito-opas rasitusvammoihin, suolistosairauksiin sekä muihin terveysongelmiin

Varsin usein vielä nykyaikanakin törmää harhakäsitykseen, jonka mukaan terveysasioissa kannattaa hyödyntää alan ammattilaisten asiantuntemusta. "Mene lääkäriin", ne sanovat. "Käy ainakin varmistamassa asia ortopedillä", toiset säestävät.

Kuten kaikki hyvin tietävät, asiantuntijalle ajan saaminen on hankalaa, vaivalloista ja  palvelut ovat kalliita.  Miten joku ventovieras ihminen voisi lyhyen tutkimuksen ja suullisen kuvauksen perusteella mitenkään muodostaa mitään muuta kuin ennakko-olettamuksiin perustuvan näkemyksen. Pahimmassa tapauksessa joudut riisumaan sukkasi ja näyttämään sen miten huonossa kunnossa kyntesi ovat. Joudut paljastamaan, mahdollisesti jopa naislääkärille, häpeämäsi mahakummun ja lähes poikkeuksetta joudutaan tutkimaan peräsuoli.

EI ENÄÄ! Kas, me eletään informaatioyhteiskunnassa. Tiedon valtatieltä ne ratkaisut löytyvät. Tarvitaan vain itseluottamusta ja kyky yhdistellä löytynyttä tietoa. Ja siihen meidät ihmiset on luotu, sinutkin! Koen velvollisuudekseni jakaa tämän tiedon ja rohkaista: sinä itse  olet itsesi paras asiantuntija!

Nykyajan cybertohtorin lääkärinlaukkuun kuuluvat:

- Google
- YouTube
- Keskusteluryhmät
- Kuvahaku

Esittelen nyt näiden työkalujen käyttöperiaatteet omakohtaisen kokemuksen kautta. Olen toiminut alalla jo kuusi vuotta.

Vuonna 2007 ajoin syystä, jota en enää muista, Seinäjoen kautta Laihialta Nokialle. Olin hieman riemuissani, osin siksi että olin liikkeellä autolla jolla en yleensä aja mutta erityisesti siksi, että suunnittelimme juuri mullistavaa GPS-paikannukseen perustuvaa pelikonseptia  jonka lopputuloksena syntyisi viihdekäytön lisäksi myös massiiviset määrät hyötytietoa joka ratkaisee ongelmat liikenneruuhkista reitinoptimointiin sekä tarjoaa ratkaisun myös ajonaikana tylsistymiseen ja sen aiheuttamiin vaaratilanteisiin. Joka tapauksessa, olin siis  tässä tilanteessa riemuissani ja todennäköisesti siksi ostin  tilanteeseen nähden vaatimattoman vajaan kilon pussin lakritsia, jonka söin tyytyväisesti ynähdellen jo hyvissä ajoin ennen Parkanon Shelliä.

Muutamia tunteja myöhemmin ynähtelin yhä edelleen, mutta nyt syy oli aivan infernaalinen mahakipu. Nokkelasti oivalsin varsin pian, että eräs normipäivästä poikkeava tekijä oli lakritsi. Mahakipu oli sitä luokkaa, että en valitettavasti pystynyt hyödyntämään desktop-tietokonetta tiedonhakuun, vaan jouduin surffailemaan vuoden 2007 kännykkä-internetillä.  Tiedonsiirron nopeuttamiseksi kytkin kuvien latauksen pois käytöstä.

 Lähdin purkamaan tilannetta seuraavasti:

- Googletin avainsanoilla lakritsi ja vatsakipu. Ahaa! Kävi välittömästi selväksi, että nämä kaksi esiintyvät erittäin usein yhdessä.
- Nyt tutkailin syvällisemmin tuntemuksiani. Painelin mahaani ja yhdistelin tuntoja Google-tuloslistauksen sivukohtaisessa tekstinäytteissä viliseviin avainsanoihin. SUOLITUKOS.
- Suomi24 -keskustelufoorumilla sain vihiä ja syventävää lisätietoa siitä, että lakritsi todellakin aiheuttaa yleisesti, suorastaan poikkeuksetta, suolitukoksia.
- Seuraavaksi hain hieman lisätietoa suolitukoksesta ja sen vaarallisuudesta. KUOLEMA, KUOLIO.
- Tilanteen vakavuudesta huolimatta säilytin luonnollisesti analyyttisen otteen. Se on tärkeää. Kokosin löydetyt tiedot Google-täsmähauksi: LAKRITSI, SUOLITUKOS, KUOLEMA.
- Päädyin Vauva-lehden keskustelupalstalle. Siellä kokeneet äidit vaihtavat tietoja erityisesti vauvoihin ja muihin ihmisiin liittyvistä ongelmista ja aiheista. Esimerkiksi Fretti-koirat saattavat ahmia kokoonsa nähden ylettömiä määriä lakritsia. Lopputuloksena on usein suolitukos, josta seuraa kuolema jos ei reagoida erittäin nopeasti.
 

Wikipedia: Fretti

- Huusin vaimolle sängystä yläkertaan keuhkot tyhjäksi dramaattisesti: "MULLA ON SUOLITUKOS! Fretti-koirilla tää johtaa tosi usein kuolemaan."
- Vaimo vastasi lakonisesti: Frettikoiras. Fretti on jyrsijä.

Joitakin minuutteja myöhemmin suoleni räjähti, eikä kyseessä ollut tukos.

Olin siis osunut diagnoosissani hyvin lähelle oikeaa lopputulosta. Tämän tapauksen yhteydessä huomasin kuitenkin hyödylliseksi käyttää tiedon louhinnassa apuna myös Google-kuvahakua ja sittemmin, internetin tiedonsiirtonopeuksien kasvettua olennaisesti, myös Youtube-videohakuja.

Näiden modernien työkalujen avulla olen viimevuosina kyennyt laajentamaan toimialuettani mm. ortopediaan. Sanonkin nyt ohimennen vinkkinä, että jos olette lisänneet juoksua parissa viikossa esimerkiksi 20 kilometristä noin kahteensataan per viikko, saattaa olla että jaloissanne tuntuu jonkinlaisia epämiellyttäviä tuntemuksia. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Suomenhevosilla on erittäin usein kavioissa pystymurtumia.

Vuonna 2008, Pekingin Olympialaisissa jaettiin urheilijoille markkinointitarkoituksessa 50 000 rullaa kinesioteippiä. Tämä toimi alkusysäyksenä sille, että vain muutamassa vuodessa kinesioteipit ovat tulleet tavallisenkin harrastajaurheilukansan tietoisuuteen.

Jätän lukijan oman mielikuvituksen varaan sen, kuinka mullistaviin lopputuloksiin voikaan päästä yhdistämällä Google-Youtube-Keskusteluryhmä -analyysin ja sen pohjalta räätälöidyn tee-se-itse-kinesioteippauksen.

Mitä teet, kun myrsky nousee

Näätähölkkä 10km,  29. elokuuta 2010, oli se hetki, jolloin Etelä-Nokian Biisonit haistelivat ensimmäisen kerran raikasta syysilmaa. 

Tapahtuman ilmoittautumislomakkeella oli kohta "Seura", ja jotain siihen piti kirjoittaa.  Kovin pitkällisen mietintäprosessin tulos tuo nimi ei ollut, eikä kisaraporttikaan ollut aivan kaikista yksityiskohtaisin. Siitä asti suhteeni biisoniin on kuitenkin kasvanut, ja siitä on tullut ystäväni. Biisoni tulee mukaan vähintään ilmoittautumista vaativiin tapahtumiin, ja onpa se läsnä joskus arkielämässäkin.

.

Pari viikkoa sitten kaverini T oli kuuntelemassa Jari Sarasvuota. Sitä kautta opin erään asian.

Mikä on kesyn nautakarjan ja biisoneiden ero?

Kun tummat pilvet nousevat taivaalle, ja lumimyrsky lähestyy, laittaa nautakarja päänsä yhteen, hanurit myrskyä kohden ja sitten ne hytisevät paikallaan pakkasessa vilusta täristen. Biisonit sensijaan, ne aistivat sieraimet väristen, nuuhkivat ja tunnustelevat päitään keinuttaen. Sitten kun on tiedossa, mistä suunnasta myräkkä nousee, lähtevät ne  rynnimään suoraan myrskyä kohden niska kyyryssä, päättäväisesti. Tämän ne tekevät siksi,  että se on nopein tie takaisin auringonpaisteeseen.  // Lisää biisoneiden luonteenpiirteistä

Kiitos Jari ja T, siitä että toitte tämän tietoisuuteni.

Sama vinkki pätee muuten mielestäni  muihinkin elämän myrskyihin ja tuiverruksiin. Urheutta, ja tuulta päin!

 

 

 

Mr. Bean ja Tampere puolimaraton 2012

Olen tyypillisesti myöhässä joka paikasta yhdestä viiteen minuuttia, tai vähintään minulla on kiire.

Niinpä tänäänkin vaikka Tampere on ihan vieressä, ja aikaa oli kaikin puolin hyvin, smurffailin aamun ympäriinsä ja löysin sitten itseni säntäämässä kiireessä koti-ovesta 10:28. Olin ajatellut olevani näihin aikoihin Laukontorilla parkkipaikkaa etsimässä. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti mutta varovasti, jotta valmiiksi kiinnittämäni numerolappu ei repeytyisi. Ei repeytynyt! Nimittäin numerolappu oli unohtunut keitiönpöydälle. Palasin hakemaan sen. Vettä satoi kaatamalla, sujahdin autoon nopeasti ja varomattomasti, joten valmiiksi asentamani numerolappu repeytyi.

10:47 parkkeerasin autoni Hämeenkadulle, vain 100 metrin päähän lähdöstä. Kaikki paikat olivat vapaina. Onnittelin itseäni nerokkaasta pysäköintipaikan valinnasta ja marssin rinta pystyssä ylväästi Raatihuoneen portaiden eteen, jonka olimme sopineet kohtaamispaikaksi ystävieni kanssa. Heitäpä ei näkynytkään!

Satoi kaatamalla, joten astelin Raatihuoneen portaat ylös lipan alle sateensuojaan ja kiikaroimaan tuttujani. Pian pongasinkin ystäväni, jotka seisoivat tarkkailuasemastani katsoen noin viiden metrin päässä alaviistossa  suorittamassa reipasta aamujumppaa. Tässä vaiheessa putkinäköni laajeni, ja havaitsin että kaikki muutkin reilut tuhat puolimaraton-juoksijaa suorittivat reipasta aamujumppaa. Lisäksi, he katsoivat minun suuntaani kysyvästi, kuin lisäohjeita odottaen.

Korokkeella vieressäni, minusta n. 1.5 metriä vasemmalle seisoi timmissä kunnossa oleva blondi jumpaten suorastaan esimerkillisen taitavasti. Hetkisen ajattelin onnitella häntä taitavuutensa johdosta, mutta sitten syttyi lamppu! Tuo nainen lienee ohjelmaan kuuluvan alkulämmittelyn vetäjä. Tässä vaiheessa vallinnutta sielunmaisemaa maalailee varsin täsmällisesti tämä dokumentti:

Itse juoksu sujui tyystin ilman kommelluksia. Ensimmäiset yhdeksän kilometriä juoksimme samassa porukassa kavereideni kanssa. Meno oli leppoisaa, sade oli oikeastaan vain kiva, emmekä kaatuilleetkaan edes mukulakivillä, vaikka se oli ennakolta varsin todennäköistä. Maalissa olin aikaan 1:57:20. Se on uusi ennätykseni puolimaratonille ja vajaat 20 minuuttia nopeampi kuin aikaisempi ennätys. Tavoite kahden tunnin alittamisesta siis toteutui.  Painan nyt noin 105kg. Se on toki reilusti yli kolmekymmentäkiloa vähemmän kuin projektin alussa, mutta oikeastaan ajattelin vielä ihan tovi sitten että alle kahden tunnin ei yli satakiloisena puolimaraa jolkotella.

Minulla oli tänään jalassani  On Running Cloudrunner kengät, jotka ovat tehneet taikoja juoksulleni muutaman viime viikon aikana. Kirjoitan noista ihmekengistä ensi viikolla hiukan lisää.

www.endomondo.com

// n. 105 kg (~ -35kg).  (Edit 2013: Oikea paino tällöin oli jotain 115-120kg välillä, aiempi puntari oli turhan armelias) :)

Vali vali

Eilen olivat asiat vielä jotakuinkin hyvin, mutta tänään on kaikki ihan päin persettä! Aamulla kun otin munankeittimestä kananmunat pois, poltin käteni. Työhuoneessani ledivalokisko tippui päähäni, ja uudestaan myöhemmin iltapäivällä. En tajunnut eilistä Fingerporia. Lounassalaatti oli ihan hyvä, mutta söin myös berliininmunkin. Työtehtävän monimutkaisuus aiheutti migreenin. Verensokerin nousu  nukahtamisen. Kolmetoista minuuttia myöhemmin herätessäni luulin, että oli aamu ja olen taas myöhässä. Olin taas myöhässä. Kuulostin puhelimessa väsyneeltä. Suihkussa käydessäni lapaluu kramppasi.  Pyykkinarulta hakemani alushousut olivat vielä hieman kosteat. Lattialämmityksessä ei muuten olekaan mitään vikaa, olimme vain itse ottaneet sen pois päältä, kertoi asentaja. DealExtremestä tilaamani Gillette -piraattipartakoneenterät ovat tylsiä. Internetissä oli massiivinen palvelunestohyökkäys, joka ei ollutkaan massiivinen. Iskiakseenkin melkein sattui. Kaupassa ei ollut saatavilla broilerinfileitä, vain suikaleita. Luottokortti ei meinannut heti toimia, ei ollut muilla tänään ollut ongelmia. Kotoa autolla lähtiessä oli lämmin, mutta huoltoaseman terassilla  jo pirun kylmä. Harrilla oli takki, minulla ei.  Vaimoni luki lapsille Heinähatun ja Vilttitossun iltasaduksi 119. kerran. Yritin rootata poikani ZTE Blade -puhelimen ylikellotusta varten, mutta se olikin jo rootattu. Suonikohjut tykyttivät. Ostamani Secret Passion -tummasuklaa on kallista ja pahaa. Koiramme turkissa roikkuu kakkakikkare. Meillä ei ollut digiboksilla oikein mitään katsottavaa. Tämä blogin valituslista tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta sekin kyllä lässähti sitten kohti loppua.

Resepti kisaviikolle. Panikoi oikein: levitä kaaosta!

Kisaviikolla olennaisinta on, että urheilun volyymiä vähennetään olennaisesti. Loppuviikosta on hyvä pitää ihan kokonaisia lepopäiviä.  Jos käyt juoksulenkillä, lopeta HETI kun juoksu alkaa tuntumaan hyvältä. Älä laiminlöi lepoa! Lepo on ensiarvoisen tärkeää jotta paniikille olennainen perushermostuneisuuden tila on riittävä.

Vaikka vähennät liikuntaa, jatka viikon ensimmäisestä päivästä alkaen syömistä normaaliin tapaan. Keskity proteiinipitoisen sijaan hiilihydraatteihin. Nyt on hyvä aika kantaa kaupasta kotiin banaaniterttuja, mustikkasoppaa, lakritsia, smoothieita,  limsaa. Lupaa itsellesi, tai vielä parempaa: lapsillesi,  että loppuviikosta tehdään LÄTTYJÄ. Nimittäin 4-2 päivää ennen kisaa sinun tulee syömän itsesi kohtuuttomaan pöhöön. Pöhö on riittävä, kun tunnet itsesi dumboksi käydessäsi salaa ottamassa pari juoksuaskelta. Ruoki tätä tunnetta pukemalla päällesi ihonmyötäinen kisa-asusi. Juuri nyt on hyvä aika varmistaa, että  myös märkäpuku sopii varmasti päälle. EI MUUTEN SOVI!

Vielä varusteista. Olethan muistanut säästää viimeisen viikon puutelistalle jonkin mielestäsi olennaisen mutta oikeasti melko turhan varusteen. Jos olet aloittelija, kuten minä, aero-kypärä sopii mainiosti tähän tarkoitukseen. Tilaa kisaviikon maanantaina haaveilemasi aero-kypärä verkkokaupasta, josta ei käy selväksi, onko tuotetta varastossa. Muista tarkistaa toimituksen tila vasta keskiviikkona. Peru tilauksesi ja päätä olla hankkimatta mokomaa turhaa kapinetta, kun kuulet että sitä ei ole varastossa. Muuta mielipiteesi seuraavana päivänä ja tilaa sama tuote kalliimmalla hinnalla toisesta verkkokaupasta. Näin varmistat, että ulkopuolista jännitettä riittää aina kisaviikon loppuun asti.

Nyt olet todennäköisesti jo mestari henkilökohtaisella tasolla. Nyt on aika auttaa muita. Spread the panic!! Tässä taltio omakohtaisesta harjoitustyöstäni, aiheena suolatabletit (siis natriumkloridi, jota on mm. planeettamme merissä joitakin tuhansia miljardeja tonneja):

Koko paikkakuntani apteekkariresurssit valjastettiin käyttöön etsittäessä suolatabletteja! Ihan varovasti kysyin olisiko sellaisia, mutta ei ollut hyllyssä. NO! Pääorganisaattori-farmaseutti ryhtyi toimeen hokien "tässä ei nyt ole mitään hävittävää, vain voitettavaa!"

Yritin kyllä sanoa että ei ne nyt ihan välttämättömiä ole. Tukustakin olivat loppu. Sivuapteekista apteekkari voisi tuoda aamulla tullessaan. Mutta sitten soitettiin toisen ketjun apteekista, että täällä on hyllyssä yksi purkki. "Nyt sinun on kyllä parasta lähteä heti sinne." Käskettynä menin,  ja heti ovelta huusin tohkeissani  "onkos täällä niitä suolaAPTEEKKEJA".

Tässä näitä valmistautumisen keinoja! Lepo, ravinto ja varusteet! MUISTA NE!!

Race week - mikä muka voisi mennä pieleen!

Viimeisen kuukauden aikana, Joroisten puolimatkan jälkeen asetin muutamia tavoitteita jotka on syytä toteutua, ennenkuin olen valmis ironman-matkalle.

Kaikki on mennyt vähintään suunnitellusti tai paremmin. Viimeinen kova harjoitusjakso onnistui  yli toiveiden, kilometrejä läjäpäin, paino on tippunut kuukaudessa 4-5 kg). Kuluneen viikon aikana alkaneen keventelyjakson aikana suoritetut lenkit antavat olettaa, että palaset ovat kohdallaan. Olen aivan varma, etten ole koskaan ollut näin kovassa kunnossa.

En oikeastaan keksi juuri mitään, mitä olisi voinut tehdä vuoden aikana erilailla, että olisin saanut viritettyä konetta vielä paremmin.

Aina voi tietenkin epäonnistua. Noin äkkiseltään tulee mieleen ainakin seuraavat:
- voin tulla sairaaksi
- voin alkaa jännittää hirmuna, nukun tulevana viikkona aivan liian vähän. Univelka kasaantuu.
- olen kisaa edeltävänä lauantaina häissä, kenties ryyppään itseni umpikänniin ja en pysy aamulla pyörällä pystyssä
- en saa unta kisaa edeltävänä yönä, joten käytän aikana miettiessä mikä kaikki voi mennä ja menee pieleen
- ajan ylinopeutta Helsingistä Nastolaan ja minut karkotetaan maasta
- unohdan jonkun olennaisen varusteen, niitähän ei olekaan kuin noin 298, jos nippusiteitä ei lasketa.
- pyörää ei hyväksytä katsastuksessa, koska jarruissa on jotain väärin
- kypärää ei hyväksytä, koska se ei ole Suuren Gurun hyväksymä
- joku ui ylitseni ja potkaisee lasit päästäni
- jalka kramppaa uidessa
- käsi kramppaa uidessa
- selkä kramppaa uidessa
- aivot kramppaavat uidessa
- nielaisen vettä ja joudun paniikkiin 
- vedestä noustessani potkaisen jalkani kiviin siten että varvas murtuu
- en saa märkäpukua päältäni, vetoketju on hajonnut.
- kaadun märkäpukua riisuessani ja loukkaan selkäni
- liukastun taluttaessani pyörää pyöräilyreitin alkupaikalle
- potkaisen jalkani polkimeen siten, että siihen tulee sentin syvä verta valuva haava. Pelastushenkilökunnalla on verifobia, juoksevat kirkuen karkuun (joka ikinen).
- rengas puhkeaa, suorastaan räjähtää,  minua epäillään terroristiksi
- kaadun yrittäessäni juoda juomapullosta, avata geelejä  tai ihan muuten vaan koska se on mahdollista (viimeksi tosiaan jäi geelit avaamatta)
- eksyn reitiltä.
- juon aivan liian vähän ja keskeytän nestehukan takia
- juoma on pilaantunut ja saan rajun mahataudin
- juon aivan liian paljon vettä. Keskeytän ja joudun sairaalan hyponatremian takia
- törmään toiseen pyöräilijään aiheuttaen massiviisen joukkotuhon
- pyörästä alkaa kuulua kirkuvaa ääntä, vaihteisto hajoaa tuhansiksi pieniksi kappaleiksi
- kettinki katkeaa, osat sinkoilevat ympäriinsä siten että kuolonuhreilta ei vältytä
- pyöräilysouuden päätteeksi unohdan irroittaa jalat lukkopolkimista ja kaadun toimitsijan päälle
- en löydä juoksuvarustepussiani.
- kun löydän varustepussini, huomaan sen olevan tyhjä
- vessaan on kuuden kilometrin jono, päätän paskoa housuuni, minua hävettää ja keskeytän
- solmin kengät jotenkin huonosti, tuntuu että jokin kiristää askelta. Sadan metrin kuluttua kaadun. En saa jalkoja irti toisistaan. Raahaudun käsillä kiskoen tuhatpäisen yleisön silmiltä piiloon itkemään.
- eksyn juoksun metsäosuudella, karhut syövät minut
- jalat kramppaavat 24 kilometrin kohdalla
- syön liikaa suolaa, jotta jalat eivät kramppaisi, ja keskeytän koska maha kramppaa
- polvet hajoavat
- akillesjänne hajoaa
- pää hajoaa
- oksettaa, energia ei imeydy ja olen muutenkin huono ihminen
- kuolen sydänkohtaukseen kiivetessä maalirakennelmalle
- juuri kun olen ylittämässä maaliviivaa, soittolistalla alkaa soida Lamb of God yhtyeen kappale Set to Fail. Päätän keskeyttää.
- minut hylätään, koska niin on tarkoitus.

Jotain varmasti unohtui,mutta aloitellaan näillä!

// 116.5 kg (~ -34kg)

Edit 16.8: Tajusin juuri, että tätä blogitekstiä kirjoittaessa oli juuri tullut 1000 päivää täyteen projektin alusta. \o/

Sillä täytyy olla Latex/PVC -fetissi!

Onneksi en käytä GMailia. Nimittäin, jos olisin Googlen mainostenkohdistusalgoritmi, tarjoilisin itselleni jatkossa lähinnä Latex/PVC-fetissin kanssa yhteensopivia mainoksia.

1 x Bodyglide Skin Formula
1 x McNett Black Witch Adhesive

Voin selittää! Märkäpuvussa on reikä kinttuvälissä, ja tuo Black Witch -liima on kuulemma siihen hirmu hyvää! Ja ja ja ja Bodyglideä tarvin lähinnä nopeaan märkäpuvusta irtaantumiseen. Uskokaa pois!!

Ja ei siitä sen enempää! Ssshh!

Tänään pyörälenkillä keskinopeus ylitti 60 km lenkillä maagisen rajan, ja  näytti kotona  30.6 km /h!

Muutenkin nyt on aika hankala asettaa mitään aikatavoitteita Joroisiin puolimatkalle, vauhti on kehittynyt kaikissa lajeissa viimeisen kuukauden aikana hyvin harppauksin, mutta tärkeintä lienee mennä silleen rauhassa, että lopulta olen a) maalissa ja b) intoa riittää vielä elokuulle kokomatkalle.

Oikeastaan jaksaminen, tai siis voimien kesken loppuminen, ei jännitä lainkaan. Silti jännittää, ilmoittautumishässäkkä, varusteiden paikalleen toimittaminen vaihtopisteille, yleishässäkkä, uintiin lähtö lähes tuhannen muun uimarin kanssa yhtä aikaa, pyöräily väkijoukossa - olen pyöräillyt vain yksin.

Vai, näyttääkö tämä jotenkin olevan hallittua ja rauhallista?!

Seksiä, hierontaa ja videonauhoja

Tässä on meinannut kaikessa tohinassa jäädä toteamatta kaksikin merkittävää kokemuspiirin laajentumaa.

Ensinnäkin. Hieronta. Olen luonteeltani sellainen ikäänkuin lasikaapin sisällä kasvanut. Siinä mielessä, että alitajunnassani olen ajatellut vieraiden ihmisen kosketuksen olevan Ok lähinnä silloin, jos on kyse paritteluriiteistä tai vakavasta konfliktista.

Viime vuonna jo useampaankin kertaan tuntui, että lihakset ovat jumissa. Luotettavatkin lähteet suosittelivat avuksi hierontaa. Asia nyt on kuitenkin äskeisessä kappaleessa mainitun seikan takia jäänyt toteuttamatta.Vuoden vaihteessa tilanne oli kuitenkin taas päällä, ja kävin esittelemässä kipeää polveani fysioterapeutille. Brutus! Hänkin suositteli hierontaa. Lähes huomaamattani hän oli varannut ajan hierojalle. God damnit!

No. Odottelin jännityksellä hieronta-aikaan olevat pari viikkoa. Siinä noin 13 päivän ja muutaman tunnin aikana kerkesin mm. lukea aina yhtä luotettavia internetkeskusteluja mm. avainsanoilla "hieronta ei eroottista" ja "reisien hieronta ja erektio". Kokeilkaapa itte, mitä tulee! :)

Totuuden hetki. Edelleen, kun riisuin farkut jalasta ja kävin hierontapöydälle mahalleen maaten minua jännitti ja mietitytti. Mitä tästä seuraa. Voi ei, mitä tuli tehtyä!! No ei seurannut. Siis sitä. Mm. Reisien hieronta ja erektio: ei toteutunut \o/. Hierojan kosketus ei ole eroottinen. Nämä helpotuksen sanat mahdolliselle lukijalle, joka on myös elänyt kosketuksen lasikaapissa. Mene hierontaan. Se 1) auttaa 2) rentouttaa ja 3) mikäli hieroja sattuu vielä jakamaan samoja harrastuksia, vaihtuvat samalla myös kuulumiset. Kokemus vastaa ehkä hieman lääkärilläkäyntiä, mutta on miellyttävämpi.

Toiseksi. Videonauhat. Olen katsellut hyvän ystäväni suosituksesta TV-sarjan Spartacus, Blood and Sand sisäsoutelun ja pyöräilyn yhteydessä. Tiukkakin sessio menee kuin siivillä, kun Spartacus panee (miestä pinoon).



Mitä seuraavaksi dvd-katselimeen?

// 125.9kg

Motivationaalinen viesti: elämä on trikkikuva

Fyysisesti juoksu eilen tuntui hankalalta, raskaalta, nykivältä. Väärältä. Yleismieliala on kuin kerosiinissa uitetulla piikkisialla. Kaikki ulkomaailmasta tulevat, tarkoitukseltaan positiivisetkin, signaalit tuntuvat bensalta murjotuksen liekkeihin. Vielä viikko sitten ennen puolimaraa olin liekeissä sekä henkisesti että fyysisesti.



Mutta,  elämänkuvamanipulaatio onkin kuuminta hottia!

Oletko huomannut, että kuvan olennaisimpien yksityiskohtien sävyt näyttävät kirkkaammilta kun niitä katsoo  tummanpuhuvaa taustaa vasten. Ehkä liikunnan arjesta ja noin ylipäätään elämän normipäivistä tekee vielä paremman taustalla olevat muistot näistä AIVAN PERSEESTÄ olevista hetkistä. :)