Sori vaan, jos tulit täältä nyt sitten jotain motivaatiota hakemaan.
Sanotaan se nyt suoraan. Muutamat viime viikot olen oikeastaan mennyt ihan vanhoilla höyryillä. Liikuntaa on tullut kyllä sinänsä ihan suunnitelmien mukaan, puolimara meni kivaan uuteen ennätykseen jne. Olen surffaillut vimmatusti kaikenmaailman ultramaratoneja, vuorijuoksuja sun muita haasteita ja löytänytkin sitä tätä sinänsä mielenkiintoista. Kaikenlaista näennäistä diipadaapavouhotusta aiheen ympärillä. Mutta jotenkin asiat eivät vaan ole kohdallaan, vähän niinkuin menisi tahdistimen varassa. En ole mielestäni niin paljon kuitenkaan vouhkannut että tämä mitään ylirasitusta voisi olla tai mitään muuta hienoa syndroomaa. Ei tunnu kivalta, eikä napeksi. Väkisin, vanhasta tottumuksesta. Tuntuu vähän, että olen valepuku päällä, oikeasti olen laiska paska. Ja nyt tässä viimeisen muutaman päivän aikana on oikeastaan alkanut vituttaa liikunta-asiat aika rankastikin. Pardon. Joojoo, kiinnostaa toki kyllä osallistua hienoihin ultra-mahti-seikkailuihin vaikka Himalajalle ja kyllä paikalliset humppalotkin on mukavia, mutta tätä normaalia viikottaista päivittäistä pakkoliikehdintää, tarkoitan kaikkea muutakin kuin läskimaijailuun liittyvää joka tarvii hoitaa jos mahtihommiin haluaa.
Lisäksi vituttaa sekin, että tämmöiset seikat vituttaa kun jollain täällä maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Pahoittelut vaan tuosta *ttu sanan käytöstä, erityisesti niille lukijoille jotka tuntevat minut ja ajattelevat että mitä se nyt oikein voi kauhistus.
Että semmosta. Mikään ei ole pielessä, mutta silti on. Saapa nährä, saanko itteeni niskasta kiinni vai oliko tää tässä. Tai ehkä tarttis päästää sieltä niskasta irti, ja koittaa antaa mennä vaan. *tanan pimeetäkinhän tuolla pihalla tätä nykyä on, että onnee vaan sinänsä niille jotka tässä nyt sitten jotenkin jaksaa iloita jostain. :)
ps. pienenä "positiivisena" yllätyksenä mainittakoon, että perheeseen tuli tänä viikonloppuna uusi älyttömän hieno vaaka, josta kävi ilmi että aiemmat mittaustulokset vanhalla höpöhöpö-arvotaan-arvotaan vaa'alla ovat sitten olleet rajusti alakanttiin. Nykyinen paino on noin 116kg, ei suinkaan 105kg. Tämä tarkoittaa sitä, että olen suorittanut sen triathlonin täysmatkankin reilusti yli 115 kiloisena. Onneksi vaaka valehteli, en olisi uskaltanut edes osallistua jos olisin tuon tiennyt. Projektin alun lähtöpainokin on syytä arvioida olleen luokkaa 145-150kg. Tämä on siis järjellä ajatellen ainoastaan positiivinen uutinen, koska se tarkoittaa sitä että tuolla olisi vielä ainakin vajaat 15kg ihraa pois heitettäväksi. Koska en kuitenkaan ajattele järjellä, niin todennäköisesti tämä on yksi osatekijä tässä kuplan puhkeamisessa. Olen huhkinut kolme vuotta kuin hullu, mutta olen edelleen obeesi. *ttu.
Sanotaan se nyt suoraan. Muutamat viime viikot olen oikeastaan mennyt ihan vanhoilla höyryillä. Liikuntaa on tullut kyllä sinänsä ihan suunnitelmien mukaan, puolimara meni kivaan uuteen ennätykseen jne. Olen surffaillut vimmatusti kaikenmaailman ultramaratoneja, vuorijuoksuja sun muita haasteita ja löytänytkin sitä tätä sinänsä mielenkiintoista. Kaikenlaista näennäistä diipadaapavouhotusta aiheen ympärillä. Mutta jotenkin asiat eivät vaan ole kohdallaan, vähän niinkuin menisi tahdistimen varassa. En ole mielestäni niin paljon kuitenkaan vouhkannut että tämä mitään ylirasitusta voisi olla tai mitään muuta hienoa syndroomaa. Ei tunnu kivalta, eikä napeksi. Väkisin, vanhasta tottumuksesta. Tuntuu vähän, että olen valepuku päällä, oikeasti olen laiska paska. Ja nyt tässä viimeisen muutaman päivän aikana on oikeastaan alkanut vituttaa liikunta-asiat aika rankastikin. Pardon. Joojoo, kiinnostaa toki kyllä osallistua hienoihin ultra-mahti-seikkailuihin vaikka Himalajalle ja kyllä paikalliset humppalotkin on mukavia, mutta tätä normaalia viikottaista päivittäistä pakkoliikehdintää, tarkoitan kaikkea muutakin kuin läskimaijailuun liittyvää joka tarvii hoitaa jos mahtihommiin haluaa.
Lisäksi vituttaa sekin, että tämmöiset seikat vituttaa kun jollain täällä maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Pahoittelut vaan tuosta *ttu sanan käytöstä, erityisesti niille lukijoille jotka tuntevat minut ja ajattelevat että mitä se nyt oikein voi kauhistus.
Että semmosta. Mikään ei ole pielessä, mutta silti on. Saapa nährä, saanko itteeni niskasta kiinni vai oliko tää tässä. Tai ehkä tarttis päästää sieltä niskasta irti, ja koittaa antaa mennä vaan. *tanan pimeetäkinhän tuolla pihalla tätä nykyä on, että onnee vaan sinänsä niille jotka tässä nyt sitten jotenkin jaksaa iloita jostain. :)
ps. pienenä "positiivisena" yllätyksenä mainittakoon, että perheeseen tuli tänä viikonloppuna uusi älyttömän hieno vaaka, josta kävi ilmi että aiemmat mittaustulokset vanhalla höpöhöpö-arvotaan-arvotaan vaa'alla ovat sitten olleet rajusti alakanttiin. Nykyinen paino on noin 116kg, ei suinkaan 105kg. Tämä tarkoittaa sitä, että olen suorittanut sen triathlonin täysmatkankin reilusti yli 115 kiloisena. Onneksi vaaka valehteli, en olisi uskaltanut edes osallistua jos olisin tuon tiennyt. Projektin alun lähtöpainokin on syytä arvioida olleen luokkaa 145-150kg. Tämä on siis järjellä ajatellen ainoastaan positiivinen uutinen, koska se tarkoittaa sitä että tuolla olisi vielä ainakin vajaat 15kg ihraa pois heitettäväksi. Koska en kuitenkaan ajattele järjellä, niin todennäköisesti tämä on yksi osatekijä tässä kuplan puhkeamisessa. Olen huhkinut kolme vuotta kuin hullu, mutta olen edelleen obeesi. *ttu.