sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Hyvä treeniviikko

Harjoittelu on sujunut mukavasti huhti-toukokuun vaihteesta alkaen, jolloin aloin keskittyä autontyöntöön.

Varovaisen alun jälkeen olen nyt päässyt vaiheeseen, jossa voin alkaa ottaa tehoa irti ja miettiä, miten saisi auton kulkemaan vielä kovempaa. Tekniikka alkaa olla hallussa ja liike tulee selkäytimestä taloudellisemmin ja yhtenäisenä sarjana. 

Autontyöntöä oppii parhaiten autoa työntämällä, mutta sen lisäksi pyrin nyt keräämään voimaa (erityisesti esim. pohkeisiin, reisiin, pakaroihin, epikäs- ja olkalihakseen) ja lisäksi tehoa ja vauhtikestävyyttä. 

Tällä viikolla olen käyttänyt liikuntaan yhteensä 18 tuntia, josta autontyöntöä 3 tuntia, punttisalia 3 tuntia,  pilatesta/corea 4 tuntia, juoksua 2 tuntia, kävelyä 6 tuntia ja uintia tunti. Tuntimäärä voi tuntua paljolta, mutta esim. koiran kanssa ulkoillut tunnit ovat palauttavia ja auttavat jaksamaan.

Minulla ei ole ohjelmaa päivä- tai edes viikkotasolle. Olen kyllä miettinyt ja jutellut PT-Matin ja muiden ihmisten kanssa, minkälaisia tekemisiä viikkoon kannattaa mahduttaa, mikä toimii parhaiten, miten järjestää treenit ja miten harjoittelua muovata projektin edetessä. Mutta kuitenkin teen hommat fiiliksen perusteella.

Päivät rakentuvat pilateksen ympärille. Työpäivinä teen lounasaikaan n. 20 minuutin pilates/core-harjoituksen, jonka aikana haistelen, mitä kroppa sinä päivänä haluaa eniten tehdä. Sen mukaan syötän sille ne jutut mitä viikon treeni-ruokalistassa on. Tai jos mikään ei kiinnosta, en tee mitään tai teen jotain ihan muuta.

On ollut huikean hauskaa. Niin vaihtelevaa, että kyllästyä ei kerkeä, kehitys on kohisevaa ja aina oppii jotain uutta. Auton työntäminen voi tuntua äkkiseltään luolamiehen murr-murr-hommalta, mutta se on lajina hirveän hauska, monipuolinen ja vaativa. Kun tavoite on työntää 1880 kg painavaa autoa maili (1,61 km) noin 12-15 minuuttiin, tarvitaan monipuolisesti voimaa mutta myös vauhtikestävyyttä. 

Audi S4


Saab 9-5 NG

Saab 97-X

Tavoite on toisaalta tuottaa mahdollisimman paljon työntövoimaa noin 15 minuutin ajan, mutta toisaalta minimoida tarvittava voima.

Minun tehtäväni on tuottaa mahdollisimman paljon voimaa, mutta vaadittavan tehon minimoinnissa minulla on onnekseni apuna Nokian Renkaat. Sillä tulee olemaan todennäköisesti huima merkitys. On oikeastaan ihan hykerryttävä treenata nyt autolla joka ei ole tarkoitukseen aivan optimi.  Tällä hetkellä keveiten tasaisella kulkee yllättäen tuo viimeisen kuvan Saab 97-X. Se on kaasusäiliöineen autoista painavin, yli 2200 kg mutta se on viimeisen päälle huollettu voimansiirron osalta ja alla on huippurenkaat. Raskain auto on ollut rata-asetuksiin säädetty Audi S4, jossa on  ilmeisen tiukat rengas- ja aurauskulmat. Nyt ymmärrän, miksi huollettu auto kuluttaa vähemmän bensaa.



Jatkossa keskityn edelleen pitkäkestoisen voimantuoton kehittämiseen , mutta erityisesti myös voiman taloudelliseen käyttöön ja tarvittavan voiman minimointiin.

- Lue lisää projektista (www.nokianrenkaat.fi)

ps. Olen poistanut kommentit käytöstä täältä blogista, mutta keskustelu, kommentit, kyssärit ovat tervetulleita tätä koskevassa Facebook-postauksessa.