Vuoden vaihtuessa joku on kenties ja toivottavasti asettanut jonkinlaisia päätöksiä ja toiveita tulevaisuuden ja sen suhteen että kunto, paino tai olo olisi tulevaisuudessa toinen kuin nyt.
Tähän kirjoitukseen totean vain faktat lyhyesti ja turautan todisteeksi muutaman käppyrän. Sisältäen sen, mitä satunnainen sohvan pohjalta revitty vakavasti ylipainoinen ihminen, tässä tapauksessa minä, voi kolmessa vuodessa voinnilleen tehdä.
Vaikka (ja etenkin jos), se satunnainen ihminen on läski ja vaikka se ei olisi koskaan kuntoillut tai edes pitänyt siitä, se ihminen pystyy muuttamaan olotilansa toiseksi. Pian satunnainen henkilö huomaa todennäköisesti jopa pitävänsä kuntoilusta. Hän huomaa pian myös saaneensa elämäänsä aivan uutta sisältöä.
Jos tällaisella satunnaisella henkilöllä on vielä taipuvaisuutta johonkin addiktioon, vaikkapa syömiseen, tietokonepeleihin, työntekoon taikka ehkä kenties ihan johonkin muuhun, ei pidä kantaa huolta! Se on vain etu, addiktion voi kohdistaa kuntoiluun, liikkuminen koukuttaa ihmeen nopeasti.
Voit tehdä kunnollesi ja voinnillesi sen mitä haluat. Se ei vaadi mitään ihmetemppuja, ihmedieettejä taikka yliluonnollisia kykyjä.
Before
Oma lähtötilanteeni:
paino n. 150 kg, BMI yli 40
3km kävely oli kova suoritus. Juoksu mahdotonta.
en ole aiemmassa historiassani koskaan harrastanut kestävyysliikuntaa saatikka kilpaillut muuten paitsi maitokannukisoissa kuulantyönnössä.
Nykytilanne:
paino n. 113 kg (n. -40kg), BMI n. 30
pystyn juoksemaan maratonin minä päivänä tahansa, täysmatkan triathlonin tarvittaessa, ultrajuoksumatkoja vasta ensi keväänä.
nykyarvioni mukaan liikunta tulee olemaan osa elämääni aina.
Olen ajatellut, että voisin koittaa jotenkin lähestyä näitä kolmea vuotta siitä näkökulmasta, että koittaisin jotenkin tiivistää sen erillisiä blogikirjoituksia kokonaisemmaksi tai tiiviimmäksi tarinaksi. Siinä toivossa, että siitä olisi jollekulle jotain hyötyä taikka iloa.
Oliskohan tuossa mitään ideaa taikka kenellekään apua. Ja jos olisi, mitä asioita siinä pitäisi sitten erityisesti koittaa miettiä tai tuoda julki.
Järjestimme Maailmanlopun maratonin yhdessä taisteluparini Jasonin sekä vaimojemme ja perheidemme kanssa. Jotta tapahtuma sai Maailmanlopun hengen edellyttämät massiiviset virtuaaliset mittasuhteet, varattiin sille oma domain maailmanlopunmaraton.fi. Tilasin myös mitalit.
Jossain euforian puuskassa päätin kirjoittaa sähköpostin On Running -kenkien maahantuojalle. Taustalla oli loppusyksystä tapahtunut elämys. Jasonin suosituksesta kokeilin On CloudRunner -kenkiä. Siinä kävi niin, että yhtäkkiä pystyin juoksemaan sekä pidempään että kovempaa kuin aikaisemmin. Maahantuoja-yrityksen toimitusjohtaja sädehti positiivista tekemisen meininkiä. Tältä pohjalta syntyi synapsien napsahdus, joka aikaansai tuon postin kirjoittamisen johtaen siihen että On ja maahantuoja sponsoroi osallistujille t-paidat. Kasassa alkoi olla puitteet ihan oikealle maratonille.
Aina, kun sähköpostiini kolahti viesti otsikolla "*** Maailmanlopun maraton -ilmoittautuminen", tuntui samalta kuin silloin kun on juuri puraissut konvehtirasian parasta suklaata.
Ensimmäisenä ilmoittautui aiemmin itselleni vain Freetime Machos -elokuvasta tuttu Mikko Koljonen. Pian mukaan liittyi monissa samoissa urheiluliemissäkin kanssani uiskennellut Tapsa. Itä-Suomesta ilmoittautui kolmikko, positiivisuuden vorteksi, Hanne, Noora ja Janne. Samoihin aikoihin kirjautui mukaan myös pirkanmaalainen ilopilleri Lotta Ranta. Mukaan ilmoittautuivat vielä legendaariset Häjyt Ritva Vallivaara-Pasto ja Antti Pasto sekä Wihan kilometrien Timo Hyvönen ja APK-maratonaareiden Jouni Mäkelä.
Kalevi Saukkonen tutustui tarkasti reittiin
Päivää ennen maratonia, työpäivän päätteeksi sain tuntemattomasta numerosta tekstiviestin "Haluaisin lisätietoa Maailmanlopun maratonista ja siihen osallistumisesta." Kävi ilmi, että viestin lähetti läpäistyjen maratonien Suomen ennätys -mies Kalevi Saukkonen. Nyt 69-vuotias Kalevi on juossut vajaat 1600 maratonia, se on kansainvälisestikin hurja määrä.
Vielä maraton-aamuna ilmoittautui Jari Tiimo Lappeenrannasta. En liiemmälti liioittele, jos sanon että Jariin iski juoksukärpänen reilu vuosi sitten ja hän on sen jälkeen osallistunut suuruusluokkaa viiteenkymmeneen kestävyysurheilutapahtumaan.
Sitten meitä oli 15.
Maailmanlopun tontut. Kuvaan eivät ehtineet mukaan Mikko Koljonen ja Jari Tiimo.
Lähdimme matkaan tonttulakein ja "MAAILMANLOPPU TULEE - juokse
henkesi edestä" -numerolapuin varustettuina. Pyörällä olivat liikkeessä poikani sekä
lastenpyörällä paikalle ilmestynyt Koljosen Mikko.
Muutama sata metriä lähdön jälkeen bussipysäkillä värjötteli rypäs joukkoliikennevälinettä odottaneita henkilöitä, jotka hihittivät huomattuaan rintalappumme.
Pienen taktiikkapalaverin jälkeen seurue jakaantui kahtia. Jason kipparoi kärkijoukkoa. Minä, poikani, Mikko Koljonen ja Jari Tiimo juoksimme yhdessä Kalevi Saukkosen kanssa. Kalevi oli ennen osallistumistaan kertonut, että hänellä matka kestää minimissään noin seitsemän tuntia.
Personal trainerini alun single-track lumipoluilla
Niinpä voinkin nyt lähinnä kuvailla kokemusta tämän edustamani jälkimmäisen osaston osalta. Jasonin ryhmästä olen kyllä kuullut mm. sen verran, että eräitä henkilöitä piti suorastaan pidätellä etteivät olisi lähteneet loikkimaan gasellinomaisesti lävitse lumihankien.
Reitti kiersi Pyhäjärven, ja erityisesti alkutaival oli niin syheröinen ja pimeä että sillä karttamateriaalilla, jolla Kalevin evästin olisi siitä ollut täysi mahdottomuus eksymättä selvitä. Niinpä etenimme samaa matkaa läpi näiden alun haastavien lumisokkeloiden.
Ensimmäisellä huoltopisteelle satuimme vielä samaan aikaan kärkijoukon kanssa. Herkkuja oli monenmoisia. Söin mm. heti ensialkuun kahvipapuja suolakurkkukastikkeella, joinpa siinä urheilujuomaakin, sekä nautin suklaakonvehdin. Matka jatkui rantapolkuja pitkin kohti kylpylähotelli Edenin edessä ollutta toista huoltopistettä ja siitä edelleen sillan yli, Pitkänniemen ohitse ja kohti Rajasalmen siltaa.
Maailmanlopun maraton -reitti, ml. eksymiset :)
Oikeastaan en edes muistanut, että tässä ollaan juoksemassa. Niin paljon kiinnostavia kokemuksia oli seurueella jaettavaksi että jotenkin olo tuntui siltä kuin olisi matkustaja eikä matkantekijä. Jossain kohtaa kysyin Kalevilta mm. että "tuntuuko sinusta koskaan siltä, että mitä hittoa minä täällä teen." Kalevi vastasi: "Kyllä, joskus 100km jälkeen on tuntunut siltä, mutta sitten jatkoin matkaa."
Pitkänniemen ohitettuamme olivat pahimmat mutkasyheröt takana, ja sovimme Kalevin kanssa että hän jatkaa omaa vauhtiaan ja me Jarin, Mikon ja poikani kanssa kiristämme hieman tahtia. Sovittiin myös, että jätämme jälkeen risuista tehtyjä nuolia ja lumihankeen kirjoitettuja opasteita, joiden perusteella reittiä on helpompi seurata.
Jokaisen käännöksen, ja epäselvemmän kohdan paikalle askartelimme partiolaishengessä nuolia. Tämä puuha jää reissusta erityisenä hauskuutena mieleen.
Reitin merkitseminen ja muutenkin leppoisa vauhti oli kuitenkin kylmää kyytiä pyörällä liikkuneille, ja poikani hyppäsi lämpimän huolto-Saabin kyytiin puolimaratonin kohdalla. Koljosen Mikko sen sijaan ei, hän juoksutti pyöräänsä lämmön ylläpitämiseksi pitkiä toveja, eikä suostunut myöntämään olevansa aivan jäässä.
Pyynikin näkötornin huoltopisteessä meitä tervehti reipas huoltotonttujoukko, mukaanlukien iloinen pieni T. Siellä nähtiin myös se, kun Jari riisui päältään yhdet kolmista housuistaan ja housut siirtyivät Mikon päälle.
Kuva: jaanaba.blogspot.fi
Matka jatkui Pispalan suuntaan. Alueen sokkeloiset rinnetiet tekivät sen mitä olin oikeastaan jo vähän ounastellutkin. Eksyimme etukäteen suunnitellulta reitiltä. Tämän asiosta retkueemme, mukaan lukien pyörää kantanut Mikko sai kokea Pispalan portaat - alaspäin. Ei se näin jälkikäteen ollenkaan hullumpi homma ollut.
Pispalan ohittamisen jälkeen jatkoimme varmasti eteenpäin, ja yhtä varmasti minä paikallistuntemukseni voimin johdatin porukan yhä uudelleen harhaan. Jotenkin kävi niin, että sijoitin itseni toviksi aivan väärälle puolelle moottoritietä, joka johti vallan ylimääräiseen koukkuun.
Raholassa hyvästelimme jäätymisvaarassa olleen Mikon, joka ampaisi kuin tykinsuusta kohti uimahallia ja siellä odottavaa saunaa. Me jatkoimme omituista haahuiluamme ei-niin-optimaalisia reittejä pitkin vielä puolisen tuntia. Saatan vain kuvitella mitkä olivat Kalevin aatokset kun hän seurasi kerrostalojen välistä puikkelehtivia nuolivanoja milloin eteen, milloin sivulle, milloin taaksepäin.
Pääsimme kuin pääsimmekin taas tutulle reitille, ja viimeiset kilometrit hölköttelimme Jarin kanssa kaikessa rauhassa. Hän kertoi sotilasmarssista, jossa rajavartijat olivat jäänet toiseksi hänelle ja pojalleen sekä Joensuu night-run 12h juoksusta, ynnä muista kuluneen vuoden koitoksista. Kiitos vaan tästäkin! Pakko kai noita on mennä joskus kokeilemaan.
Saavuin uimahallille reilun kuuden tunnin taivalluksen jälkeen, ja muutaman viimeisen kilometrin maitohappoja kävellen poistellut Jari ilmestyi saunalle myös pari minuuttia myöhemmin. Kärkiryhmä oli tullut paikalle jo noin tunti sitten ja saunassa & uimassa oli jo käyty. Säikäytin vielä pikaisesti pelkissä kalsareissa liikkuen mitaloimalla Ritvan, joka oli lähdössä. Jari lähti ajelemaan myös takaisin Lappeenrantaan. Siis kyllä: hän oli ajanut aamulla suoraan töistä Nokialle, juoksenteli 45km, saunoi, ja ajoi takaisin.
Sitten saunan kautta uimaan tyttären ja pojan kanssa. Tyttären ponksula hävisi lapsiheittelyn tuoksinnassa, ja mittavan sukeltelun jälkeen tämä massiivisen ponksulavaraston ehdoton kruununjalokivi onneksi löytyi.
Saunan jälkeen odottikin todellinen yllätys. Iloisesta Itä-Suomesta tulleet Janne, Noora ja Hanne olivat askarrelleet oheisen upean Läskimaijan maailmanloppu 2012 -sertifikaatin ja samanaikaisesti menolipun Väkevän Ultrabiisonin aikakaudelle.
Sertifikaatin kääntöpuolella oli nimittäin kutsu Kolille, Waarojen maratonin ultramatkalle lokakuussa 2013. Häkellyin tästä aivan täysin, ja mumisin todennäköisesti jotain aivan omituista. Kiitos!!!
Muu porukka poistui hiljalleen uimahallilta, ja jäimme Jasonin kanssa vähän siivoilemaan ja odottelemaan Kalevin tuloa. Kuulimmekin poislähteviltä tietoja, että hänet on nähty jossain Mustanvuoren ja Nokian välillä, ja sitten jo ihan uimahallin nurkilla.
Aikaa kuitenkin kului, ensin 5 minuuttia, sitten 10 ja lopulta puolisen tuntia. Kalevia ei näkynyt. Jason lähti etsimään, ja minä päivystin ovella siltä varalta, että Kalevi onnistuisi jotenkin pääsemään perille huomaamatta.
Juoksijaa ei kuitenkaan näkynyt. Tässä vaiheessa autoiduimme molemmat, ja jätimme uimahallin oveen lapun "KALEVI, TULEMME PIAN!" (tämä lappu muuten todennäköisesti jäi sinne tapahtuman jälkeenkin, hihikutti!). Pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin Kalevin. Hän oli jatkanut samoilla höyryillä uimahallin ohi, ja kohti Siuroa. Maltillistenkin arvioiden mukaan hänelle tuli kilometrejä vähintään luokkaa 52 kpl.
Kalevin löydettyämme menimme takaisin saunalle, jutustelimme ja mutustelimme kaikessa rauhassa. Minä olin unohtanut vaihtovaatteet kotiin, lukuunottamatta t-paitaa. Näissä kesäisissä vaattehissa vastaanotimme Jasonin kanssa Kalevilta vielä muistomitalin ulkona autoilla. Poistuimme kukin omille tahoillemme joskus noin 02 jälkeen.
KOSMINEN SELONTEKO
Oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogikirjoitus heti Maailmanlopun
maratonin jälkeen, mutta toisin kävi. Kun joku asia on tärkeä, muuttuu
kokemuksen tekstiksi purkaminen vaikeaksi.
Maailmanlopun maraton oli minulle tärkeä, kahdesta eri näkökulmasta.
Samalla,
kun se kääri riemukkaaseen pakettiin reilun kolmen vuoden (tarkalleen
1129 päivän) matkan, se toimi katalyyttina, joka lopullisesti loihti
esiin tietoisuuden laajentumisen. Se jättää merkityksessään varjoonsa
itsensä Higgsin bosonin. Eikä tämä havainto ole bosonimaisen häilyväisen katoavainen vaan jäi olemaan.
Havainto
liittyy ihmisiin ja ihmissuhteisiin. Matkan aikana olen kohdannut ihmisiä, tapahtumia ja
sattumuksia jotka toivat mieleen oheisen elokuvan, ja ajatuksen joka
kiteytyy tässä klipissä. Samalla on herännyt toivo, että ehkä minäkin
voin vielä muuttua sellaiseksi ihmiseksi.
Tämä
blogiteksti on siis ollut minulla auki jo viikon.
Olen tehnyt iskuja sen
kimppuun mutta aina päätynyt harhailemaan ajatuksissa jonnekin. Olen käyttänyt viitisentoista tuntia
itseohjautuvassa Brain-YouTube -tilassa katsellen videoita jotka
jotenkin peilaavat noita tuntemuksia. Katsoin perhosen metamorfoosin, matkasin mustan aukon lävitse, tanssahtelin sekä keijumaisesti että yhteishengen hegemoniassa. Luonnollisesti kuuntelin myös Yodan
viisauksia (jotka tulivat mieleen tapahtumaan osallistuneesta Kalevi
Saukkosesta). Olen katsonut muutaman tusinan muutakin videota, tökkinyt
ajatuspalloa kasaan eri suunnilta.
...mitä maailmanlopun jälkeen tapahtuu? Se selviää vielä ennen vuodenvaihdetta.
ps. 1/1/2013 00:18 ei muuten selviäkään ennen vuodenvaihdetta. Näin äkkiseltään kirjoitettuna uudesta tehtävänasetannasta tuli niin korni, että palataanpa asiaan pienen harkinnan jälkeen :)
"Ne ovat kuin sopuleita, mutta hirvittävän isoja ja rumia"
Tässä epävakaassa maailmassa vain yksi asia on varmaa. Läskimaijojen maailmanloppu lähestyy. Tämä maailmankaikkeutemme mittakaavassa sykähdyttävä luonnonnäytelmä alkaa alustavien tietojen mukaan jossain Nokialla 20.12.2012 osapuilleen klo 17:00.
Tarkemmista yksityiskohdista tiedotetaan välittömästi, kun pienintäkään vihiä tähän apokalyptiseen tapahtumien ketjuun vaikuttavien parhaiten kaaosteorian pohjalta mallinnettavien event-horizon-poimujen tulevista värähdyksistä on saatavilla.
99 päivää jäljellä maailmanloppuun! Jipii! Se alkaa olla paremmin hahmotettavissa, kuin projektin alun 1129 päivää.
Helppo hahmotettavuus tuleekin tarpeeseen, sillä vaikka teinkin itselleni pari viikkoa sitten harjoitusohjelman, on triathlon-haasteiden jälkeen jotenkin ollut hieman vaikeampi löytää sitä aivan viimeistä motivaation lähdettä.
Näiden 99 päivän aikana on suunnitelmissa vielä ainakin seuraavaa:
* Tampereen puolimaraton 23.9, jossa ensimmäistä kertaa ikinä aikatavoite: kahden tunnin alitus. (ks. raportti viime vuodelta).
* Pirkan hölkkä 7.10., jossa tavoitteena kokea samanlaista juoksunautintoa kuin edellisinäkin vuosina (ks. . Pirkan Hölkkä 2011)
* Maailmanlopun maraton 20.12.2012. Jossain Tampereen seudulla. Pyritään lyömään reitti ja yksityiskohdat lukkoon Pirkan Hölkän jälkeen.
* Paino -6kg, se on nyt junnannut liki samoissa lukemissa viimeiset pari viikkoa. Pudotus vaatii nyt skarppausta myös energian inputin säätelyn suhteen, koska liikunnan määrä on tippunut keskimäärin yli kymmenestä alle kymmeneen tuntiin viikossa.
+ Mahdollisesti:
- Rautaveden Maraton 3.11
- maraton / muu pitempi juoksaisu jossain ulkomailla Ryanair-kohteessa.
- huuman tonni 17.11. (Sisäsoutukisat Kotkassa, 1000m ja 5000m)
Ylihuomenna lennämme kaverini kanssa klo 18:00 Frankfurt-Hahn:iin, josta vuokraamme auton ja pärräämme 1.5 vuorokautta niin maan perusteellisesti ympäriinsä, alustavasti suurinpiirtein tällaista reittiä. Siellä luulisi aivojen resetoituvan viimeisiä pinnistyksiä varten.
Vuosi meni. Lopun ajat ovat käsillä, Läskimaijaseni. Alle vuosi hallitsevaa maailmanjärjestystä jäljellä.
Viimeksi lupasin laulaa paikallisessa karaokessa suosikki-iskelmän Aikuinen nainen, jos en saa itseäni niskasta kiinni ja painokehitystä takaisin lasku-uralle. Onnistuin siinä, joskin pienellä viimeisen päivän nestekaristeella, marginaalia jäi jopa -700g. Ei siitä enempää.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Läskimaija kuolee 20.12.2012.
Läskimaijantappo (vai pitäisikö puhua romanttisesti metamorfoosista) -projektia on nyt takana 789 päivää. Jäljellä enää vaivaiset 349 päivää, alle 31 prosenttia projektin kestosta.
Paketoidaan Läskimaijan urheiluvuosi 2011:
955 km (100701 kcal) soutua
931 km (106629 kcal) juoksua
640 km (25460 kcal) pyöräilyä
21.4 km (8129 kcal) uintia
=======
2661 km (252859 kcal)
Kauas on tultu vuodesta 2009, jolloin olin luhistua ihrakasojen alle. Menneisyydestä muistuttaa vielä arviolta n. 10 kilon kiinteää hyytelöä muistuttava möyky alavatsassa. Vuoden 2011 aikana kuntoilusta tuli rutiinia. Nyt pitäisi kuitenkin löytää vielä yksi vaihde lisää, nimittäin tämän vuoden ja Läskimaija-projektin lopullinen koetinkivi tulee olemaan Ironman-triathlon-matkan läpäisy vuoden loppuun menneessä.
Ja katsotaan tulevaan: "Täysmatka eli Teräsmies-matka: 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maraton (42 195 metriä) -juoksu." Triathlon / Wikipedia
