// Kirjoittelen joskus ehkä tästä vielä lisää, mutta laitan nyt tähän tämmöisen pikakelauksen tämänpäiväisen IRONMAN Eagleman 70.3:n (Cambridge, Maryland, USA) tapahtumista, eli Operaatio Kotkanpesän pääte-etapista..
Aika pian lähtölaukauksen jälkeen oli selvää, että tästä on tulossa jotain paljon hienompaa kuin ennätysjahti.
Veden lämpötila oli noussut yli Ironmanin säännösten mukaisen rajalämpötilan, joten kaikki alkoi märkäpuvuttomalla uinnilla. Ihan kivasti se silti meni - ei mitään draamaa. Aikaa toki kesti pitkään, olen surkea uimari ilman märkäpukua, 44 minuuttia tai jotain. Vaihto uinnista pyörään sujui alle kahteen minuuttiin. Niinpä ajattelin että ehkä tästä vielä voi kiriä. Pyörä lähtikin rullaamaan kivasti, kunnes sitten jossain kilometrin 35 paikkeilla olin ohittamassa jotain kaveria. Samanaikaisesti joku suurkiitäjä lähti ohittamaan minua. No, sain jostain tässä asiassa moottoripyörällä liikkuneelta vahtinaiselta pitkän saarnan ja punaisen kortin. Penaltyboxiin ja 4 minuuttia odottelua.
Penaltyboxista lähtiessä melkein kaaduin kun väistin boxiin tullutta kaveria. En kaatunut mutta pian huomasin että ohjaustanko oli ilmeisesti siine yhteydessä mennyt kieroon. Yritin könöttää kierossa jonkun 5 km, mutta sitten pysähdyin kiristämään sitä pystytangon mutteria. Eip se kiristinyt, vaan sen sijaan meni jengat lopullisesti. Tankoa piti sitten käännellä pari kertaa ja ajaa käännökset varovassti.
Niinpä sitten kun kanssakilpailija turautti yhden mutkan suoraan ja ojaan, minun oli helppo käydä tsekkaamassa onko luut ehjät ja katsottua hänet uudelleen matkaan.
Pyörä sujui loppuun ilman draamaa, vaikka ohjaus vähän jännittikin.
Juoksun ensimmäiset kilometrit olivat järisyttävä kokemus. Aivan tolkuttoman kuuma. Ekat pari kilometriä meni tosi tuskaisesti. Mutta tungin joka huoltopisteellä jäitä paitaan, lakkiin ja housuihinkin - niin kyllähän se olo siitä viileni. Juoksentelin siinä sitten n. 160-sykkeillä VK2-tahtia loppuun sen enempiä repimättä ja keskityin kanssakisailijoiden ja kannustajien kannustamiseen.
Loppuun hanat auki spurtti, johon kuuluttaja sanoi "Jussi says: fat is just fuel for adventure." . Lopuksi sain pusun vaimolta.
Ennätyksiä ei tullut, mutta jos näin olisi käynyt kaikki olisi mennyt aivan putkeen ja olisi jäänyt aivan kaikki hienot kokemukset saamatta.
ps. pyörämekaanikko sai ohjaustangon mutterin rikki junttaamalla lekalla uudet jengat. Saan siis vietyä pyörän kotiinkin.
Extended raportti vasta suomesta.
Aika pian lähtölaukauksen jälkeen oli selvää, että tästä on tulossa jotain paljon hienompaa kuin ennätysjahti.Veden lämpötila oli noussut yli Ironmanin säännösten mukaisen rajalämpötilan, joten kaikki alkoi märkäpuvuttomalla uinnilla. Ihan kivasti se silti meni - ei mitään draamaa. Aikaa toki kesti pitkään, olen surkea uimari ilman märkäpukua, 44 minuuttia tai jotain. Vaihto uinnista pyörään sujui alle kahteen minuuttiin. Niinpä ajattelin että ehkä tästä vielä voi kiriä. Pyörä lähtikin rullaamaan kivasti, kunnes sitten jossain kilometrin 35 paikkeilla olin ohittamassa jotain kaveria. Samanaikaisesti joku suurkiitäjä lähti ohittamaan minua. No, sain jostain tässä asiassa moottoripyörällä liikkuneelta vahtinaiselta pitkän saarnan ja punaisen kortin. Penaltyboxiin ja 4 minuuttia odottelua.
Penaltyboxista lähtiessä melkein kaaduin kun väistin boxiin tullutta kaveria. En kaatunut mutta pian huomasin että ohjaustanko oli ilmeisesti siine yhteydessä mennyt kieroon. Yritin könöttää kierossa jonkun 5 km, mutta sitten pysähdyin kiristämään sitä pystytangon mutteria. Eip se kiristinyt, vaan sen sijaan meni jengat lopullisesti. Tankoa piti sitten käännellä pari kertaa ja ajaa käännökset varovassti.
Niinpä sitten kun kanssakilpailija turautti yhden mutkan suoraan ja ojaan, minun oli helppo käydä tsekkaamassa onko luut ehjät ja katsottua hänet uudelleen matkaan.
Pyörä sujui loppuun ilman draamaa, vaikka ohjaus vähän jännittikin.
Juoksun ensimmäiset kilometrit olivat järisyttävä kokemus. Aivan tolkuttoman kuuma. Ekat pari kilometriä meni tosi tuskaisesti. Mutta tungin joka huoltopisteellä jäitä paitaan, lakkiin ja housuihinkin - niin kyllähän se olo siitä viileni. Juoksentelin siinä sitten n. 160-sykkeillä VK2-tahtia loppuun sen enempiä repimättä ja keskityin kanssakisailijoiden ja kannustajien kannustamiseen.
Loppuun hanat auki spurtti, johon kuuluttaja sanoi "Jussi says: fat is just fuel for adventure." . Lopuksi sain pusun vaimolta.
Ennätyksiä ei tullut, mutta jos näin olisi käynyt kaikki olisi mennyt aivan putkeen ja olisi jäänyt aivan kaikki hienot kokemukset saamatta.
ps. pyörämekaanikko sai ohjaustangon mutterin rikki junttaamalla lekalla uudet jengat. Saan siis vietyä pyörän kotiinkin.
Extended raportti vasta suomesta.
