Minun ahmimishäiriöni: kuinka kasaan itseni uudelleen

Viime vuoden lopulla kävin Nurmelan Juhan aloitteesta Lohjan Diabetesyhdistyksen tilaisuudessa puhumassa ahmimishäiriöstäni ja sen hallinnasta. Aluksi ajattelin, että en jaa tätä materiaalia netissä. Nyt luin sen kuitenkin uudestaan, ja ajattelin että miksipä ei: minä en enää häpeä, ja joku muu voi tästä hyötyä.

Samoin, jos sinulla on jokin yleisö, joka on kiinnostunut kuulemaan syömishäiriöstä ja sen kanssa selviämisestä, ota yhteyttä: jussi@fatventure.com.

Mogwai päivänvaloon

Riiviöt (Gremlins)-elokuvassa vuodelta 1984 Billy-poika saa joululahjaksi söpön pikku olion, Mogwain, ja sen hoito-ohjeet. Tärkein sääntö on "sitä ei saa missään nimessä ruokkia keski-yön jälkeen". Oheinen klippi kertoo, miksi.

Ahmimishäiriön kenties suurin voimavara on salailu. Sama se on varmaan kaikkien ongelmien kanssa.  Sillä surkealla hetkellä, kun jostain syystä olin hereillä yksin puolenyön jälkeen, kukaan ei nähnyt, ja ne nakkipaketti, tuliais-Toblerone, juustokimpale, sinappiputkilo, 10 leipää ja tonnikalapurkki vain olivat siinä.  Viisitoista minuuttia  myöhemmin möngin sänkyyn.

Kuvitellaan, että kärsit ahmimishäiriöstä. Löydät itsesi tuosta yllä kuvatusta tilanteesta: olet sammunut kohtuuttoman ylensyönnin, pöhön ja verensokeriryöpyn  sänkyysi sammuttamana, sitten aamulla yökötykseen, itseinhoon, häpeään ja avuttomuuden tunteeseen heränneenä, mikä helvetti minulla oikein on?

On seuraavien tapahtumien kannalta ratkaiseva hetki. Esitätkö, että kaikki on ok? 

Lopputuloksena inhoat itseäsi, aamiaista et pysty syömään, yököttää, lounaskin jää väliin ja päivälliselläkin pitää syödä vähän kevyemmin että eiliset kalorit saa säästetyksi, salailukin on raskasta, vituttaa. Illalla toistuu sama kuin eilen, mutta kovempana. Sama seuraavana aamuna. Mutta kaikille esität, että kaikki on ok. Häpeät itseäsi päivä päivältä enemmän.

Vai kerrotko herättyäsi vaimollesi, ystävällesi, facebookille tai blogillesi miten kävi? Minulla on ongelma.

Tullaan Mogwain hoidon toiseen sääntöön: "se ei saa joutua kirkkaaseen valoon, ei etenkään päivänvaloon, missä se voi kuolla. "

Keskiviikkona 23.11 kävin Nurmelan Juhan aloitteesta Lohjan Diabetesyhdistyksen tilaisuudessa puhumassa ahmimishäiriöstäni ja sen hallinnasta.


Etukäteen pelotti hirveästi mutta minusta tuntui että se on tehtävä.  Kokemus oli mullistava. Jo valmistellessani materiaalia esitystä varten opin paljon. Opin paljon mm. ahmimishäiriön syntyolosuhteista sekä niistä asioista, jotka ovat auttaneen sen kahlitsemisessa. 

Jouduin avaamaan omat salailun verhoni täydellisesti. Suorastaan tunsin kuinka oma ongelmani kärventyi, kun se joutui kirkkaaseen valoon.

Lohjalla eräs kuulijoista kertoi ettei ole ikinä aikaisemmin kertonut omasta syömishäiriöstään kellekään.

Nyt kun on kulunut kaksi viikkoa tuosta Lohjan mullistuksesta, olen tajunnut vielä yhden asian.  Olen haastanut itseäni fyysisesti, mutta miksi en uskalla haastaa itseäni sosiaalisesti. Mitä oikeastaan pelkään? 

Mitä väliä, vaikka olenkin sosiaalisesti kömpelö ja todennäköisesti sanon jotain naurettavaa. Minua ei hävetä syömishäiriöni eikä siitä puhuminen. Montaa muuta ihmistä vielä hävettää.

Jos sinulla on jokin yleisö, joka on kiinnostunut kuulemaan syömishäiriöstä ja sen kanssa selviämisestä, ota yhteyttä: jussi@fatventure.com

Laihduttamisesta, syömisestä, ahmimisesta ja lisäravinteista

Silloin tällöin joku kysyy, että miten olen laihduttanut. Lyhyt vastaus on, että minulla avain laihtumiseen on se että minä en laihduta.

Jos  on taipumusta ahmimiseen, kuten minulla, ei kannata "laihduttaa". Raju laihduttaminen on hyvä keino hankkia ahmintahäiriö. Jos ahmintahäiriö on jo valmiiksi hankittuna, niin laihduttaminen tai tiukka syömisten kontrolli on tehokas keino vahvistaa sitä. (ks. Mielenterveystalo: irti ahminnasta)

Aina joskus kuitenkin vieläkin teen sen amatöörivirheen että yritän laihduttaa. Näin kävi mm. vuoden vaihteen julistuksessani. Onneksi laihtuminen ei kuitenkaan ollut projektin päätavoite, vaan vain yksi keino sen saavuttamiseksi.  Onneksi tajusin virheeni ajoissa, ja luovuin mielettömästä painonpudotusharhastani ja keskityin sen sijaan  tavoitteeseen. Rinkkajuoksutavoitetta kohti pyrkiessäni olen laihtunut muutamia kiloja tänäkin vuonna. Laihtuminen itsessään ei ole tavoite, se on sivutuote siitä että menee jotain oikeaa tavoitetta kohden.

Toistolla tehoa. Olen siis laihtunut vuodesta 2009 reilut 50 kiloa siksi, että en ole laihduttanut.

Vaikka tähän nyt kirjoitan pari erikoisuutta syömisestäni en kannusta koittamaan samaa. En edes tiedä onko näillä asioilla ollut vaikutusta omankaan ahmintani kurissa pysymiseen, mutta viimeiset kahdeksan kuukautta ovat sujuneet ongelmitta. Iso osatekijä on  varmasti kuitenkin  myös se, että olen todella motivoitunut onnistumaan rinkkaprojektissani.

* Lievä erikoisuus: lounas arkipäivisin, noin neljänä päivänä viidestä, on tällainen:

 - paistinpannulle rasiallinen herkkusieniä tai vastaava määrä kanttarelleja, 4 kananmunaa, feta-olivii-juusto -rasia.

* Friikki-tason erikoisuus: iltapala, on lähes jokapäivä tällainen

-  2 prk (5dl) tomaattipurskaa,
-  1 prk (4dl) tomaattichilimurskaa
-  runsaasti chiliä (esim. poppamies savunaga, tai mitä tahansa)

=> sekoitetaan
=> mikroon

Syön siis joka ilta n. 1.5 litraa chili-tomaatti-keittoa. Joku voisi sanoa, että sehän se vasta onkin ahmimista. Ehkä onkin, mutta siksi en ahmi jotain muuta. Minulla jää siitä hyvä, tyytyväinen ja energinen  olo. Ahmisesta sen sijaan jäisi hävettävä, väsynyt ja itseensä pettynyt olo.

Muutoin syön terveellisesti, normaalisti ja melko säännöllisesti noin 5 ateriaa päivässä.

Käytän tilaisuuden myös tunnustaakseni syömäni lisäravinteet.

En ole tähän päivään mennessä juuri lisäravinneasioista viitsinyt kirjoitella, koska minusta etenkin tässä asiassa kannattaa käyttää ihan omaa harkintaa eikä varsinkaan antaa painoarvoa kenenkään sattumanvaraisen maallikkonettihörhön jutuille. Ihan vain avoimuuden takia kerron siis, että:

- Olen syönyt jo monta vuotta säännöllisesti beta-alaniinia. Se nostaa ehkä lihaskestävyyttä.

- Syön säännöllisesti Vogelin Vital Power kapseleita. Ruusujuurta, kaurauutetta ja magnesiumia.

- Syön Zinkosan sinkkitabletteja, niissä on sinkin lisäksi C-vitamiinia. Erityisesti syön silloin, jos olo tuntuu flunssaiselta.  Flunssan sairastaa näin ehkä  muutaman päivän lyhyempänä. (hs.fi)

- Ja punajuurihommistani olenkin jo kertonut.

Älä ota tästä esimerkkiä. Todennäköisesti ruokavalioni ja syömäni lisäravinteet ovat yksittäin haitallisia ja yhdistelmänä hengenvaarallisia. Itse olen päätynyt tähän tällä hetkellä hyväksi havaitsemaani kombinaatioon harjoittamalla  tantrista internet-googlailua ja haitilaista woodoota.

Miksi sitten edes kirjoitin tämän, jos ei kerran ollutkaan tarjota maagista ohjenuoraa ja reseptiä seurattavaksi?

Minusta tuntuu, että ainakin itselläni niksi on se että löytää ihan omat  rutiinit, tavat ja tottumukset joilla "löysin rantein" saa pidettyä syömisen järkevänä päivätasolla.   Eikä niiden tapojen ja tottumusten tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä hienosti nimettyjä dieettejä, tieteellisiä tutkimuksia ja ulkoa asetettuja totuuksia. Riittää, että omaan systeemiinsä uskoo. Vaikka se olisi sitten niinkin omituinen, kuin omani.

Tehtävä avaruudessa: motivaatio ja reittisuunnitelma

Tehtävä avaruudessa:  "The fastest marathon carrying a 60 lb pack is 4 hr 39 min 9 sec and was run by Toru Sakurai (Japan) at the Tokyo Marathon 2013 in Tokyo, Japan, on 24 February 2013. 60 lb is 27.22 Kg. Toru Sakurai is a Japanese army instructor." // Guinness World Records, Fastest marathon carrying a 60-lb pack

Motivaatio

Aina siitä alkaen, kun aloitin liikkumisen vuoden 2009 lopussa, ylipaino on motivoinut minua.  Hyödyn liikkumisestani ja elämäntapamuutoksesta ikään kuin eksponentiaalisesti. Sen lisäksi, että kuntoni kohenee, painoni tippuu. Näin minulla on sekä entistä tehokkaampi kone että  kevyempi kori. Liikkuu, kuin rantakirppu Ferrari Modenan moottorilla. Kutkuttavan innostavaa.

Tämän ajatuksen voima mahdollisti sen, että uskoin ja pystyin juoksemaan Amsterdamin maratonini vuonna 2011 vaikka painoin silloin vielä lähes 130 kiloa. Olinhan kuitenkin jo liki 30 kiloa kevyempi kuin vuonna 2009.

Samasta syystä minua on nyt jo monta vuotta houkuttanut ajatus kokea sama toisinpäin. Kun  olin oikein lihava koin itseni lähinnä surkeaksi ja voimattomaksi. Mutta, jos siirrän saman painon  edestä mahasta reppuun, ja suoriudun maratonin maaliin, se onkin ihmeellistä.

Uskon, että tämän Tehtävän lopputuloksena selviää, että ylipainoiset liikkujat ovat kovia jätkiä ja mimmejä.

Reittisuunnitelma 

• Painan tällä hetkellä 106 kiloa.
• Vantaan maratoniin on 28 viikkoa aikaa.
• Lopuksi minun on pystyttävä juoksemaan maratoni 28 kg repun kanssa. Tavoitteeni on  alle 4 h 15 minuuttia. 

Matka Vantaan maratoniin sujuu siten että kevennän painoani tulevien seitsemän kuukauden aikana yhteensä 13,5 kiloa.

Harjoittelen muuten  samaan tapaan kuin aiempina vuosina maratoneille, mutta juoksen viikottain 2-3 lenkeistä painoliivien kanssa. Lisäksi peruskuntoa kasvattaa soutu ja harjoittelu Lahden triathlon täysmatkalle.

Tänään painoliivini painoivat 15 kg.  Liivien ja omien kilojen kanssa painan siis noin 121 kiloa. Painoni tippuessa siirrän vastaavan määrän kiloja painoliiveihin.

Lopulta, kun mukanani on 28 kilon reppu, oma painoni on pudonnut 92,5 kiloon. Silloin painan 62,5 kiloa vähemmän kuin vuonna 2009.

Ahmimishäiriö, aina valmiina

Eilen oli painonhallinnallisesti vahvaa tekemistä ihan

iltaan asti. Ostin elokuviinkin vain 1.5 litraa C+Magnesium vissyä. Hyvä poika!

Ainostaan elokuvissa mätin puolikiloa irtokarkkia. Kotiin tultuani söin muulta perheeltä ylijääneet kaksi jättiannosta intialaista takeaway ruokaa. Iloisen jälleennäkemisen syömishäiriöni kanssa kruunasi se, että sulatin komediaelokuvaa katsomaan kokoontuneelta  perheeltä salaa chili-tomaatti-keittooni pussillisen edam-juustoraastetta. Söin siis myöhään illalla arviolta noin 5000-6000 kcal. Se vastaa  esimerkiksi noin viittä Hesburgerin megahampurilaista.

Tänä aamuna olen hakannut itseäni henkisesti. Heikko paska on se, joka pilaa viikkojen ja kuukausien työn vain siksi että on ollut vähän flunssainen olo ja arjen rutiinit ovat horjuneet.  Viikon mittaan kuitenkin on käynyt niin, että oirehtiminen ja aaltoliike on lisääntynyt.

Toisaalta, tekee hyvää tuntea itsensä eikä luulla tulleensa muuksi. Bedman lurkkii sisälläni aina valmiina ja tarttuu hanakasti jokaiseen oljenkorteen ruokkiakseen syömishäiriöni hallitsemattomaan rehotukseen.

Liikunta, painonkyttääjän kompastuskivi

Aika monesti minulta on kysytty, liikunnallako olet painosi tiputtanut.

Nyt tulee todellinen superhyperdieettivinkki: jos haluat pudottaa kiloja helposti ja nopeasti LOPETA LIIKUNTA.

Liikunta, erityisesti kunnon hikijumppa, tekee nopeasta painon pudottamisesta  tosi vaikeaa.  

Esimerkiksi jo pelkästään runsas ja nopea juoksumäärän lisääminen kerryttää lihaksiin kiloittain nestettä. Jos vielä lisäksi harrastat liikuntaa monimuotoisesti niin että koko kehon lihakset joutuvat korjaus-kehitttymis ja -kasvutöihin, teet projektistasi vielä vaikeamman.

Tuskasi lisääntyy päivä päivältä ajatusten myötä:

Paino ja liikuntamäärä per viikko

"Eilenkin uin, pumppasin rautaa, sisäsoudin ja juoksin yhteensä yli 2500 kilokalorin verran,  miksi painoni vain nousee?"

Seuraavana päivänä sitten heilutat raajojasi eri liikuntamuodoissa yhä enemmän ja syöt entistäkin vähemmän.  Painosi nousee entistä enemmän, kroppasi levittää stressihormoneita ja lopulta mielenterveytesikin romahtaa.

Kun liikunta lisätään kuvioon, kaava monimutkaistuu ja muutokset tapahtuvat parin-kolmen viikon viiveellä ja vähemmän suoraviivaisesti kuin pelkästään sisäänsyötettyjä kaloreita säädellessä. Tämä alkurekyyli tulee nimenomaan liikunnan määrää tai tehoa lisättäessä.  Siksi runsas liikunnanlisäys  ei sovi pelkästään nopeaa painonpudotusta tavoittelevalle ja pitkäjänteistä elämäntapamuutosta aloittavan on hyvä tiedostaa tämä välttyäkseen  eponnistumisen tunnetta tilanteessa jossa todellisuudessa menee hyvin.

Minä en tavoittele nopeaa painon pudotusta ja haluan liikkua. Tavoittelen kunnon nousua ja teho/paino-suhteen parannusta usean kuukauden kuluessa. Siksi entrasin taannoin esittelemääni kaaviota uuteen uskoon, siten että tavoitepainokäyrässä on etukäteen suurinpiirtein huomioituna se, minkälaista liikuntaa milloinkin harjoitan.  Siitä tuli tällainen.

Vaikka minulla on jo kokemuksen kautta tiedossa, miten liikunta vaikuttaa minulla painoon päivätasolla,  silti päivittäisiin lukemiin tulee usein takerrutuksi  liikaa.

Siksipä nyt merkkasin käyrään liikuntojen lisäksi muutaman tiedossa olevan painopiikin: Sisäsoudun Finnish Open 500m ja 10km (Imatra,19-20.3) ja Ergomaraton (Kerava, 23-24.4).


 

Operaatio Smör viikko 3: takaisin kevään painossa

Operaatio: Smör on käynnissä.

Tulevien kuukausien aikana sukellan muistoihin siitä, miltä tuntui olla entinen minä. Lisään päälleni 2 kg erissä painoa kunnes lopulta kannan 120 kpl voipakettia vastaavan kuorman. Silloin juoksu tuskin enää onnistuu,  mutta selviänkö edes jokailtaisesta 5 km:n koiranulkoilutuslenkistä kävellen? 

Operaation toisen viikon aikana tuli selväksi, että tuulilasipesunestepöniköiden, kovalevyjen ja muun epämääräisen painolastin kantaminen repussa tuottaa omituisen mielipuolisen voimantunteen.

"Hihihi, tässä sitä vaan juostaan, vaikka selässä on kaksi Lasolipönikkää ja vissypulloja."

Yhtälailla tuli kuitenkin selväksi toisaalta että  jo 14 kiloa tavallisessa selkärepussa laittaa vatsa-, selkä ja muut keskivartalon tukilihakset epäterveellisen kovalle koitokselle ja kaikenkaikkiaan juoksu muuttuu keikkuvaksi koikkeloinniksi.

Onneksi CompactFit:llä löytyi ratkaisu ongelmaan. Compactit-heavy painoliiveissä on 30 taskua, joihin voi kuhunkin sujauttaa kilon lyijymötikän.

Juoksu palautui kertaheitolla enemmän juoksun tuntuiseksi kun painot sai jaettua tasaisesti ympäri yläkehoa ja kun paino on lähempänä kehon keskipistettä ja paremmin kiinni sidottu.

Olen lisännyt painoa hitaammin kuin alunperin ajattelin. Olen päätynyt tähän siksi, että yllätyksekseni lihakset, keho ja keuhkot pysyvät mukana muutoksessa  paremmin kuin ennakolta arvelin.  Tässä operaatiossa ei olekaan kyse pelkästään taakan alle lyyhistymisestä, vaan myös taakkaan sopeutumisesta.

Aloitin homman 20 päivää sitten, ja olen nyt lisännyt painoa kymmenen kertaa kahden kilon erissä.  Ensimmäiset reilut 10 kiloa kulkivat mukana vaivatta. Sen jälkeen suurinpiirtein joka toisen juoksun jälkeen on tuntunut siltä että nyt on raja tulossa vastaan. Siihen väliin yksi ylimääräinen lepopäivä, ja taas seuraavalla lenkillä kroppa onkin sitä mieltä että homma hoituu.

Eilen päälläni oli 20 kilon lyijymötikkää, painoliivit ja lenkkivaatteet. Painoin 121.7 kg. Se on saman verran kuin maaliskuun puolivälissä ja ennen kesän suunnanmuutosta.

Juoksu sujui taas yllättävän hyvin, vaikka päällä oli 20 extrakiloa.  Tasaisella etenemistä voinee tosiaan kutsua juoksuksi, sen sijaan Emäkosken mäessä  oli pakko vaihtaa kävelyyn.  Ihan niinkuin silloin ennen. 

Painoliivit näkyvät jännällä tavalla juoksutekniikassa.  Oikeastaan olennaisin asia on tullut minulle yllätyksenä: keskikehon lihakset ovat se jolle muutos on suurin mullistus. Kyllä se jaloissakin tuntuu, mutta lenkin jälkeen erityisesti vatsalihaksissa tuntuu siltä, kuin olisi punttisalilla käynyt.

Painoliivit ja 20kg sen taskuissa tekevät sen, että keskikehon liikehdintä stabiloituu. Toisaalta on pakkokin keskittyä hallitsemaan liike lihaksilla. Jos painoliivit roikkuisivat vain suoraan selkärangan ympärillä ilman vatsa- ja selkälihaksia, voi vain kuvitella kuinka äkkiä ja kuinka kipeästi iskias vastaisi.

Samoin muutenkin tuntuu, että liivit erityisesti pakottavat keskittymään tekniikan kasassa pitämiseen. Liikkeiden on oltava symmetrisia ja hallittuja tai siitä rankaistaan heti.  Energia muuttuu liikkeeksi eteenpäin, turha pomppinen (bouncing) on juoksusta kadonnut. Meno ei ehkä ole lennokasta, mutta sotilaallisen tehokasta.

Runteq Zoi-yleiskuva 20kg juoksusta

Maakontaktiaika (stance) on kasvanut rajusti. Runteq Zoi pongaa sen minulle selkeäksi alueeksi johon keskittyä.   Juoksua se kuitenkin vielä on.  Juoksussa tyypillisesti noin 40% on maakontaktia ja 60% lentoa, kävelyssä toisinpäin. (Lue täältä lisää: Gait Biomechanics, Dr. Stephen M. Pribut)

Ehkä olen epänormaali mutta minusta on erittäin mielenkiintoista seurata miten keho ja sen liike sopeutuvat lisääntyvään painoon.

On tästä muutkin kiinnostuneet! Olemme sopineet EMG-lihasmittausshortseja kehittävän Myontecin ja Runteqin kanssa näin:

- kun kykenen kantamaan 30 kiloa juosten, tapaamme Pirkkahallissa. Juoksen rataa ympäri, lisätään kilo painoa per kierros, ja tutkitaan miten se vaikuttaa Runteqin mittaamaan juoksutekniikkaan ja Myontecin mittaamaan lihasaktiviteettiin.

Jos nyt joku muu wearable-tekniikkaa kehittävä taho lukee tämän ja haluaa mukaan, niin kättä pystyyn ja kommenttia kenttään taikka mailia minulle osoitteeseen laskimaija @ fatventure.com

Niinkuin tästä voi lukea, olen innoissani projektista! Huraa!