Olen Jarin kanssa samaa mieltä. Tavoitteissa pitää onnistua, muuten masentuu. Käytännössä siis tavoitteiden täytyy olla riittävän helppoja. Jari puhuu prosenteista: "aseta viisikymmentäprosenttinen tavoite sataprosenttisen sijaan". Totta, silloin se on helpompi. Mutta 50%, se vaivaa. Se on ainakin puolet vajaa.
Vein tyttären aamulla partioleirille. Metsästä palatessa synapsit napsahtelivat. Aamuposteja hakevien naapureiden hämmästykseksi kyhäsin rakennelman.
- tolppaan rautalangalla nikkaroitu tikkataulu
- retkeilysauvaan roikkumaan askarreltu hulavanne
Otin käteeni twister-peliin kuuluvan vihreän kiekon ja istuuduin kurkistelemaan sen lävitse. Tajusin kaiken.
Twister-kiekko, pitelet sellaista aina kädessäsi. Se on se mitä teet seuraavaksi, tänään. Kiekon läpi näet kaukaisuudessa maalin. Läpäiset kiekon, heität sen muistoihisi. Olet onnistunut. Otat askeleen eteenpäin ja uuden kiekon käteesi.
Se on jokainen kävely, juoksu, uinti, pyöräily, punttisalitreeni, lepopäivä. Se on kaikki mitä teet tai olet tekemättä. Jos jonain päivänä mielestään epäonnistut, ei se haittaa. Kurkkaa vaikka kiekosta, olet kuitenkin jo lähempänä kuin ihan aluksi.
Hulavanne, välietappi. Se on lähtötilanteesta katsellen liian iso loikka: 5km juoksu, puolimaraton, maraton, ironman, 100km ultra. Mutta kun se lopulta tulee eteesi, olet edennyt jo kymmenien twistereiden läpi. Näin läheltä katsoen hulavanteen aukko on valtava. Hyppäät siitä helposti läpi. Tajuat edenneesi jo ison loikan.
Tikkataulu, maali, lopullinen tavoite. Se on lähtötilanteesta katsoen vain pieni piste kaukaisuudessa. Mahdoton. Lopullinen tavoite ei ole minulle mikään tietty konkreettinen lukema. Se ei ole minuuteissa, kiloissa tai missään muussakaan mittayksikössä laskettavissa oleva tulos. Se on tietty mielikuva. Ajatus siitä, millaista perillä on.
Päivästä toiseen ja hulavanteiden läpi loikittuasi olet nyt aivan sen vieressä. Oikeastaan yllät jo työntämään tikan kymppiin. Matka on taitettu.
Seuraavana aamuna kertasin vielä tutkimustulokset, katsoin kuvia ja videota. Lapsetkin katsoivat, ja sitten he katsoivat merkitsevästi toisiaan: hörhö!
Matka on tärkein, maali on vain yksi piste siellä päässä. Jos nauttii matkasta ja jokaisesta askeleesta, niin muu tulee kuin itsestään. Sama taitaa päteä elämään muutenkin.
