Läski paska, et pysty siihen.

Minulla on ollut viime kuukausina hieman ongelmia motivoitua kestävyysliikunnasta. Miksi tavoitella jotain,  jonka jo tietää mahdolliseksi. Esimerkiksi täysmatkan triathlonille treenaaminen vaatii kuukausien sitoutumista. Siihen tarvitaan jokin syy.

Nyt tuo ongelma on poistunut. Viime vuoden lopulta alkaen olen tietoisesti antanut painon huidella. Kesäkuuhun verrattuna lisääntyneen läskin ja lihasten määrä on yhteensä on 17kg. Painan nyt 122.9 kg.

Nyt voin hyvällä omalla tunnolla sanoa triathlon-täysmatkaa ajatellen itselleni: LÄSKI PASKA, ET PYSTY SIIHEN.  Se on toiseksi parasta motivaatiota. Vielä parempi olisi, jos joku muu sanoisi niin minulle.

500 m:n sisäsoutu: Vulgar display of power

Olen koukussa 500 m:n viikkotesteihin. Se on täydellinen fly or die -elämys. Soudussa jokainen iso lihasryhmä ja yhteensä 84 prosenttia kaikista kehon lihaksista on käytössä. // Biomechanics of rowing / Concept2.com,  breakingmuscle.com / respect the rower Siksi soutu rasittaa myös verenkiertojärjestelmää maksimaalisesti.

"The combination of both extreme volume load and extreme pressure load may explain why the largest increases in left ventricular internal dimension and left ventricular wall thickness are found in cyclists and rowers." // The Athlete’s Heart - A Meta-Analysis of Cardiac Structure and Function

"It's the densest form of cardio you can do."

Ihmisen rajuimmat tehonlähteet, alaktinen ja laktinen anaerobinen energiasysteemi, tarjoavat tehoa yhteensä  noin 60 sekunniksi.  500 m:n sisäsoutu kestää minulla reilut 80 sekuntia.   Väliin jää 20 sekunnin jakso tutkimatonta korpimaata.

500 m:n sisäsoutu on kuin keskushyökkääjän kovin vaihto MM-jääkiekon Suomi-Ruotsi-ottelussa. Kaikki on pantava peliin ja vähän ylikin. Jos et ole  kokeillut sitä ja antanut kaikkeasi, et ole kokenut mitään.

500 m:n ikäluokka -fight club

Maaliskuun alussa kirjoitin "Olen myös päättänyt, että mikäli 500 m:nennätykseni paranee vielä Imatralla, jatkan viikkotestejä vielä parin kuukauden ajan ja otan tavoitteeksi miehet 40+ avoin SE-tuloksen päivittämisen. Sarjan voimassaoleva Suomen ennätys on Mikkelin Soutajien Eero Häyrysen 12.3.2011 soutama 1:18,1." 

On helppo mennä laukomaan tuollaisia, kun tekstissä on mukana vähintään yksi  JOS.

Nyt kävi niin, että Viikkotestiennätys parani Imatralla 1,3 sekuntia. Sanasta miestä:

Jatkan 500 m:n viikkotestejä niin kauan, kunnes joko saavutan tuon tavoitteen 1:18,1 tai peräkkäin tulee kolme viikkotestiä ilman tulosparannusta.

Suunnitelma sallii kaksi epäonnistumista, mutta silti suurin ongelma on se, että tulosparannusten ketju pysyy ehjänä vain maksimaalisella rutistuksella. Vaikka 500 metrin soutu kestää vain reilut 80 sekuntia, se on niin kova koitos, että minulla ei ole kykyä antaa siinä kaikkeani. Ei ainakaan, jos se on vain yksi soutu muiden joukossa ilman erityistä latausta.

Tarvitsen siis erityisjärjelyjä, että testit hoituvat parhaalla mahdollisella tavalla. Olen mm. kantanut sisäsoutulaitteen ulos terassille pikkupakkasessa. -2 astetta pakkasta ja naapureiden hämmästyneet ilmeet kyllä antavatkin tietynlaisen lisäpotkun.

Lisäpotkuajatuksin otin yhteyttä miehet 40+ avoin -sarjan voittaneeseen Turun Atleettiklubin Heikki Vierelään (1:20,5 Imatralla) ja Miehet 50+ -sarjan voittaneeseen Takon Soutajien Heikki Keskiseen (1:22,0). Olemme sopineet, että 18. tai 19. huhtikuuta kokoonnumme Takon soutajien tiloihin Tampereelle. Tässä fight club -henkisessä kohtaamisessa tsemppaamme toinen toisemme omiin uusiin ennätyksiin.

Ruokapäiväkirja: ahmiva munamies

Olen pitänyt maanantaista alkaen ruoka, uni- ja liikuntapäiväkirjaa. Kun viikko on kasassa, lähetän havaintoni Veli-Pekka Valkoselle. Hän on fysiatrian erikoislääkäri ja hänellä rutkasti kokemusta mm. ravitsemuksesta ja urheilusta.

Minun oli tarkoitus tehdä tämä blogikirjoitus vasta kun koko viikko on takana. Mutta teen sen nyt, koska tunnen itseni taas kerran täysin epäonnistuneeksi.

Yhtäkkiä eilen illalla, kun jo olin hakeutumassa kohti sänkyä, löysin itseni päivällä ylitse jääneiden keitettyjen perunoiden ääreltä. Otin yhden käteeni, ja sipaisin voita päälle. Hyvää. Kai voin toisenkin syödä. Laitoin vähän reilummin voita päälle. Aivot ruksahtivat jonkinlaiseen vikatilaan.

Yhtäkkiä söin neljä leipää ja kaavin voita päälle kuin lapiolla.  Oivariinia meni vähintään pari ruokalusikallista per leipä. Kietaisin vielä kalkkunafilettä ympärille. Yhtäkkiä ajattelin: "Syö sitten.  Ei tässä mitään hävittävää enää ole". Hain kolme perunaa lisää ja toistin saman voi-ylilyönnin niihinkin. Se tuntui pahoinpitelyltä. Naamaan vaan, selkärangaton olento. Ota apina tuosta vielä banaani. Olo oli jo jotain aivan muuta kuin hyvä, mutta hain loputkin neljä perunaa ja tungin ne naamaani. Koko sessio kesti reilut viisi minuuttia.

Kävelin sänkyyn itseäni vihaten. Miten voi ihminen olla niin degeneroitunut ettei pysty hallitsemaan edes omaa syömistään. Epäonnistunut paskakasa.

En ole ikinä ennen pitänyt ruokapäiväkirjaa, mutta uskon että tämä on hyvä juttu. Nyt jo ilman asiantuntija-apuakin tunnistan pari seikkaa jotka yhdistävät näitä hetkiä jolloin BED-man ottaa vallan ja kytkin luistaa. Niihin päiviin yhdistyy ainakin kolme asiaa: kalorien kyttääminen, normaalia isompi hiilihydraattimäärä normaaliruokien yhteydessä, mutta ennenkaikkea: normaalia myöhäisempi nukkumaanmeno ja se että jään hereille yksin.

Nyt aamulla asiaa mietittyäni olen iloinen siitä että pääsen tarkastelemaan asiaa yhdessä asiantuntijan kanssa. En pidä ollenkaan mahdottomana, että on löydettävissä jonkinlainen tasapainotila. Lisäksi kiitän itseäni siitä, että minulla on tämä blogi, jonka avulla pystyn käsittelemään tällaisiakin asioita.

47 vetoa: sisäsoudun SM 500m

Viime lauantaina soudettiin sisäsoudun SM-500m.

Tuo päivä ja sen vajaat puolitoista minuuttia tiivistäisivät kaiken sen mitä olen viimeisen  neljän kuukauden aikana tehnyt. Olen muuttanut itseäni kestävyysliikkujasta, ultrajuoksentelijasta ja ironmanista sisäsoutimen sprinttikoneeksi.  Pitkien juoksulenkkien sijaan olen käynyt punttisalilla 2-3 kertaa viikossa ja soutanut paljon.  Muutos on tuntunut mahtavalta.  Aivan samoin kuin juoksua ja liikuntaa aloittaessa. Tuntuu siltä kuin olisi jossain pelissä - viikko viikolta sain kehoon  upgreideja. Rautaa nousee enemmän ja sisäsoutulaitteesta irtoaa enemmän watteja.

Lauantaina lähdimme koko
perhe ajamaan Nokialta kohden Imatraa noin 09:30. Olimme perillä klo 14:00 eli 50 minuuttia ennen starttia. Matkalla nappaamani päänsärkylääkkeet saivat   kirkkaan auringonpaisteen provosoiman päänsäryn taittumaan.

Punajuurimehu ja kofeiini suhisivat verenkiertoon ja hermostoon, kun astuimme Imatran urheiluhallin saliin. Tuntui ja kuulosti samalta kuin  synnytyslaitokselle tullessa.
  
Lämmittelin rauhallisesti kevyellä sykkeellä 10 minuuttia. Loppuun 5 * 10 sekunnin all-in riuhtaisu minuutin palautuksella (Pubmed: The effect of an intermittent, high-intensity warm-up). Olo rauhoittui, kun näin mittarissa toistuvasti lukemat 1:16.  Kymmenen minuuttia starttiin, kävin kolmesti vessassa.

Vaimo seisoi aivan soutulaitteen takana. Lapset edessä ylhäällä tasanteella.  Vieressä Keravan Urheilijoiden Jarno ja Vesa ja vähän kauempana Hämeenlinnan Jaakko Nevalainen ja Turun Heikki Vierelä, joiden kanssa on vaihdettu soutukuulumisia viimeisen parin kuukauden aikana.  Vain 47 kovaa vetoa, ajattelin. Täysiä!

"Attention, Row!"

1. veto,  hyvä startti, mittari hyppäsi  heti lukemaan 1:35. 2. veto. 1:25, tänään lähtee! 3. 1:16, enää ei jännitä. Ei tarvi ajatella mitään. 4. 1:15, "Hyvä Jussi!", ääni on vaimon. Hengitä. 5. 1:17, nitrot alkavat loppua. Vielä yksi veto ATP-CP energiat on käytetty. 6. 1:18, nyt pidä tahti. 7. 1:19, seuraavat 50 anaerobista sekunttia ovat tärkeät. Pyruvaatti-laktaatti -konversio kyllä tuottaa riittävät tehot. Ne on vain ladattava oikeaoppisesti soutimen kahvaan. 8. 1:20, vaivun transsiin. Annan laktaattien kertyä. Identtisiä vetoja.  16.1:21, "Hyvä Jussi!!" 20. 1:25, Herätys!  Out of energy!! Laktaatin  määrä on saavuttanut kriittisen tason. 21. 1:26, "Puolimatka!!!" Cobra-Käsi Lehtonen huutaa aivan korvani takana 22. 1:22, adrenaliini-ryöppy, uusi vaihde. 28. 1:23, "Kaks sataa, kaks sataa!" 30. 1:28, "Paina! Paina!!" 32. 1:26, "Kaikki Peliin!!" 33. 1:25, "Paina!!" 35. 1:26, "Hyvä Jussi!!"...soutukone hyppii. 36. 1:27, "Loppuun asti!" 38. 1:25, "Paina!" 39. 1:27, "Paina!", apua, törmäänkö Vesaan 40. 1:26, "Tahtia!"  41. 1:28, "Tahtiin!" 42. 1:26, "Loppuun!" 43. 1:25, "Paina!!" 44. 1:27, "Paina!!" 45. 1:27, "Paina!!" 46. 1:26, "Paina!!" 47. 1:27, "Hyvä!!!!!!!!!!!!" 1:23,1.  Kiitos!

Miehet 40+ 3. Jukka Mertanen, Jarmo Siljamäki, 2. Läskimaija, 1. Heikki Vierelä

Matkaa Eero Häyrysen Miehet 40+ SE-tulokseen 1:18,10 on vielä viisi sekuntia.

Huomenna sisäsoudun SM-500m Imatralla

Lukuväline ja aarre

Huomenna lauantaina 14.3 soudetaan Imatralla sisäsoudun SM-500m.

Olen lukenut kuluvan vuoden aikana kaikki Seppo Jokisen  tähän mennessä kirjoittamat 20 dekkaria. Huhtikuussa ilmestyy seuraava, siis juuri sopivasti Ergomaraa edeltävälle lepoviikolle.

Eilen Vihtorin Kirjamessuilla Seppo Jokinen kirjoitti iPadini takakanteen nimmarinsa. Oikein  kultatussilla.

Ihminen ei voi valmiimpi olla!

Starttaamme koko perhe kohti Imatraa varhain huomenaamulla. Minun sarjani, miehet 40+ avoin, startti on 14:50.

Alkoholi ryssii unen

Viime iltana ja yönä jouduin  karmean ihmiskokeen uhriksi. Minut pakotettiin juomaan kahden desilitran Monnet-konjakkipullo. Hankin sen heräteostoksena Alkon ohi kulkiessa.  Ajattelin rentoutua maksimaalisesti perjantain kunniaksi.

Tai siis, ei minua pakotettu ja huomasin vasta aamulla joutuneeni kokeeseen.
 
Kaksi desilitraa vastaa viittä ravintola-annosta. Puolet nautin House of Cards -TV-sarjan uuden kauden kahden jakson ja vaimoni seurassa. Pullonpohjat sipaisin kitusiini nukkumaan mennessä.

Aamulla heräsin kipeään kurkkuun. Ensimmäinen ajatus oli, että näinkö siinä taas kävi: viikko seuraavaan sisäsoutukisaan ja olen sairastumassa. Muutenkin olo tuntui vähän väsyneeltä.

Nuokuin vielä tovin sängyssä ja otin sitten iPadin käteeni. Beddit-unimittarilla oli kerrottavaa.

Olin kuorsannut. En ole kuorsannut kuntoilun aloittamisen ja sisäelinrasvojen vähentymisen jälkeen.

Suurempi yllätys oli se, että yön aikainen leposykkeeni oli rutkasti koholla verrattuna normaaliin.

Gains.fi-sivuston Timo Kettunen on tehnyt hyvää työtä mm. tämän  tieteellisen Alcohol and sleep I: effects on normal sleep (pubmed) -tutkimuksen tulkkaamisessa, joten lainaan hänen kirjoitustaan Alkoholi ja uni (Gains.fi)

"REM-vaihetta lyhentävän vaikutuksen lisäksi alkoholi kiihdyttää unen aikana keskushermostoa, joten sydämen syke jää normaalia korkeammalle. Yöheräilyn riski kasvaa koska hermosto ei pääse täyteen lepotilaan, joten unesta voi tulla katkonaista. Alkoholi vaikuttaa myös sydämen sykevälivaihteluun, joten fyysinen stressi jää luultavasti purkamatta."

Konjakkimarinoitu yö, sykkeet koholla

Normaalit, hyvät unet.

Tämä oli jälleen niitä kertoja, kun vasta asian näkeminen omin silmin rysäyttää jutun tietoisuuteen. Olen lukenut alkoholin unet pilaavasta vaikutuksesta ties kuinka monta kertaa, mutta nyt vasta kun näin sen omin silmin, se meni lopullisesti perille. Ei ole alkoholista unilääkkeeksikään.

Beddit valittiin eilen GoExpo-messuilla vuoden liikuntatuotteeksi. Unimittari on vuoden liikuntatuote. Siinä piilee suuri viisaus.

Vieraskynä: diabeetikon triplamaratonit

Verensokerisensorointia triplamaratoneilla

Medtronic MiniMed Paradigm

On ehkä vähän epätavallista, että diabeetikko saa verensokerisensorin lainaan terveeltä ultrahörhökaverilta. Nyt kuitenkin niin pääsi käymään, kun Läskimaija-Jussin kanssa asia tuli Viikin Viisvitosella puheeksi (ks. ultramatka ihmiskehoon). Jussi väitti saavansa hyvää dataa, jossa arvot sahaa ja muutoksia näkyy. Lupasin vähän enemmän sahaavia arvoja ja isompia muutoksia kun saisin sensorit omaan nahkaani. Jussi lainasi jouluksi minulle oman lainasensorinsa ja näin syntyi kolmen peräkkäisenä päivänä juostujen maratonien verensokeriseuranta.

Putte-possu saa herätyksen 

Sairastuin tyypin 1 diabetekseen 12-vuotiaana, 25 vuotta sitten. Ajoin motocrossia ajokortti-ikään asti ja sitten lopetin kaiken liikunnan. 27-vuotiaana sain puhelun diabeteshoitajaltani, joka herätti. Painoin reilut 90 kiloa (nykyisin normipainoisena 68 kg), poltin tupakkaa, käytin juhlajuomia runsaasti silloin kun käytin ja söin todella epäsäännöllisesti. Olin silti onnistunut pitämään diabetekseni jotenkin hanskassa. Hoitajan soitto liittyikin tulevaisuuteni ihan normi-ihmisen näkökulmasta, ei diabeetikon tukkeutuneiden hiussuonien, paineistettujen silmänpohjien tai kasvaneiden valkuaisarvoisten munuaisten näkövinkkelistä.  Hän nimittäin oli sitä mieltä, että tämä Putte-possu ei röhki viisikymppiseksi, jos meininki jatkuu samanlaisena – ei diabeteksella eikä ilman. Tähän mennessä oli paasattu poliklinikalla diabeteksesta ja siihen liittyvistä tasapainohaasteista. Nyt tajusin, että riippumatta yhtään siitä, että oma kehoni on sotinut itseään vastaan ja tuhonnut haimasolukkoni, näillä elämäntavoilla diabetes on ihan toisarvoinen riski tulevaisuudessani.

Aloitin painon pudotuksen ja tietysti löin vetoa maratonin juoksemisesta heti parin lenkin jälkeen kaverieni kanssa.

Ultrahörhöilyn porttiteoria

Tästä puhelusta on kymmenisen vuotta. Kun huumetta on saanut kerran, sitä pitää saada enemmän ja vahvempina annoksina. Maraton vie ultriin. Joroisen puolitriathlon vie täystriathloniin. Ultrajuoksut johtavat 24 tunnin juoksuun, ja mitä vielä on edessä? Ainakin olen ilmoittautunut Megamaniin, ensi elokuussa järjestettävään kolmen täystriathlonmatkan hullutukseen kuuden päivän aikana. Itsensä haastamisesta kestävyyssuorituksissa on tullut elämäntapa, siinä sivussa myös tulee liikuttua aika paljon.

Triplamaratoneja rypälereeninä

Vietin nyt toisen kerran peräkkäin jouluni siten, että juoksin jouluaattona, joulupäivänä ja Tapanina maratonin. Tarkoituksenani vielä nitistämään aina vartti pois edellisen maran ajasta, aloittaen 4,5 tunnista ja päättyen alle neljään tuntiin. Vuonna 2013 lauhassa ”syyssäässä” se onnistui, mutta nyt pysyin aikataulussa vain ensimmäisen ja toisen osalta. Kolmas meni sitten lähelle ensimmäisen aikoja. Repsahtaminen tapahtui puolivälissä, jossa olin vielä ajassa 2:02, ja energiankulutus kovimmillaan, kuten kuvastakin näkyy. Tosin selityksiä riittää, kinkku oli liian hyvää tänä vuonna ja sitä tuli syötyä paljon aina iltaisin marojen välissä, oli pakkasta ja myrskytuulta ja taisi jotain sataakin jne., kyllähän aina keksitään kun ei itseään onnistuta voittamaan.

Sensori nahassa korvaa terveen hölkkääjän haiman omat sensorit

Osa meistä diabeetikoista tuntee eräänlaista heikotusta ja huonovointisuutta kun verensokerimme

Sensoroitu Läskimaijan olkapää

ovat erittäin alhaalla. Kaikki eivät tunne edes sitä, vaan liian alhainen verensokeri johtaa lähes suoraan tajuttomuuteen. Minä tunnen kyllä matalat sokerit, mutta siinä vaiheessa kun sellaisen megalomaanisen heikotuksen saa maratonilla, niin voi sekuntikellon vaihtaa almanakkaan. Korkeita verensokereita ei arkielämässä käytännössä aisti mitenkään. On tärkeää pyrkiä pitämään diabeteksen hoitotasapainon hyvänä, koska tämä estää mahdollisten lisäsairauksien syntyä. Hyvään hoitotasapainoon tulee verensokeria mitata useita kertoja päivässä sormenpäästä - ollaan sitten Ironmanissa, maratonilla tai duunissa. Mittauksen jälkeen keskustietokone aivoissa raksuttaa päätelmät. Vaihtoehtoja on kolme: sokeri alhainen – lisää syötävää, sokeri korkea – lisää insuliinia piikillä nahkaan, sokeri hyvä – jatka menoa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kun siihen lisätään käytännössä hemmetin vaativa ruokien hiilihydraattimäärien arviointi, hormonitoiminnan vaikutukset insuliiniherkkyyteen, pistospaikkojen vaikutus insuliinin imeytymiseen ja  liikunnan ja varsinkin überliikunnan dramaattinen vaikutus verensokeritasoa pudottavana, niin keskuskoneelta aletaan kysyä kapasiteettia. Eikä tässä hommassa kukaan onnistu maaliin joka kerta – ikuista oppimista kuten ultrajuoksu.

Medtronicin kaltaisista sensoreista on diabeetikoille suuri hyöty maratonilla tai pidemmillä matkoilla. Säästyvät sormenpäät alituiselta mittaamiselta, eikä tarvitse väliaikana olla jatkuvassa epävarmuudessa, että onkohan nyt tapahtumassa jotain radikaalia. Vaikka liikunta auttaa diabeetikon pitämään normaalisti sokeritasapainon todella tasaisena, niin kovilla kierroksilla ja pitkään ”ajettaessa” kulmakertoimet jyrkkenevät kaikille pienillekin muutoksille. Mikä normaalisti laskee verensokeria yhden yksikön, maratonilla saattaa tehdä sen kymmenkertaisesti. Lisäksi verensokerimittareilla on se paha tapa, että ne eivät meinaa kestää pakkasta, jolloin sokerimittari munissa juokseminen maratonin verran nostaa vaikeusastetta isännällä kuin isännällä. Lisäksi, jos puuskuttaa pitkää matkaa punaisella, niin sensoriin saa hälytyksen ja juoksukaveri  tai huolto voi tuupata geeliä koneeseen, jos itse juoksijasta alkaa äly kaikkoamaan. Tämän todistin käteväksi 24 tunnin kisassa.

Tosin jokainen ultrahörhöilevä diabeetikko on joutunut opiskelemaan itseään sen verran, että tietää suurin piirtein elimistönsä liikkeet ja osaa ajoittaa mittaukset oikeisiin aikoihin. Tosin diabeetikon verensokeriin vaikuttavat niin monet tekijät, että juuri kun luulet tuntevasi itsesi, tautisi yllättää sinut jälleen. Joten parempi on olla tiettyjä sääntöjä, joita voi alati olla rikkomassa kun jostain hormonaalisesta syystä sokerit taas käyttäytyvätkin ihan miten sattuvat. Normijuoksijallahan elimistö toimii siten, että kun urkkajuoman tai geelin heittää helttaan, niin elimistö tunnistaa hiilihydraattia olevan matkalla ja laukoo tarvittavan määrän insuliinia haimasta peliin. Diabeetikolla tuo tarvittava määrä arvioidaan itse manuaalisesti ja pistetään ihon alle insuliiniruiskulla. Tämän vuoksi on syytä tuntea eri ruoka-aineiden hiilihydraattimäärät ja tuntea oman kehonsa ja sen liikkeet, koska näistä kombinaatioista syntyy kulloisenkin insuliiniannoksen määrittely. Tämä on sitä D-ihmisen arkista matematiikkaa, jossa iteraatiolla on suuri osuus.

Verensokeri tippuu kun hiilihydraattivarastot loppuvat

* kaavioissa Y -akselilla verensokeri mmol/l  ja X-akselilla maratonin kesto

Maraton 1: Paloheinämaraton 24.12.2014,
lähtöaika klo 7:30. Maratonaika 4:28:32.

Peruskaava tuntuu itselläni pitkissä hölkissä olevan se, että ensin sokerit joko pysyvät tasassa tai hieman nousevat rasituksen alussa, sitten ne romahtaen laskevat, jonka jälkeen perusinsuliinimäärästä riippuen no joko hitaasti laskevat tai pysyvät suhteellisen tasaisina, kunnes taas kroppa tarvitsee kaiken olemassa olevan energian ja taas sokerit putoavat. Alun nousu liittyy insuliinin vastahormoneihin, pääosin adrenaliiniin, jonka me saamme liikkeelle jännittäessä tai kiiruhtaessamme viimetippaan kisapaikalle.

Minulla selkeä ensimmäinen verensokerien romahdus tapahtuu oikeastaan aina tunti neljänkymmenen minuutin kohdalla.  Toinen romahdus tulee kolmen ja puolen tunnin paikkeilla. Tästä pidemmillä matkoilla tiputukset tasoittuvat siten, että 11 tunnin kohdalla taas tippuu ja rajusti.  Liikuntasuorituksen jälkeen keho kaipaa taas nopeasti energiaa ja insuliinia niiden välittäjäksi, joten heti rasituksen loputtua pistän insuliinia huomattavasti enemmän suhteessa normaaliin tarpeeseen, saadakseni verensokerin pysymään tasaisena.

Maraton 2: TKR Keräilymaraton Paloheinä 25.12.2014,
lähtöaika klo 8:00. Maratonaika 4:13:59.

Kaksi ensimmäistä juoksua on tehty siten, että perusinsuliinia on kohtuullisesti kropassa ja ateriainsuliinia ei ole lähimaillakaan. Alkupään kummut taas johtuvat siitä, että molempien maratonien lähdöt olivat aamulla noin kahdeksan aikaan, enkä halunnut herätä tällä kertaa aamiaiselle klo 4, jolloin olisin ehtinyt pistää ateriainsuliinin siten, että sitä ei olisi ollut elimistössäni lainkaan lähtöhetkellä. Näin ollen aamusokerini olivat noin 5 mmol/l ja söin siihen rahkaa ja banaania ja tällä tavalla hilasin sokerin hieman koholle, josta taas perusinsuliinin ja rasituksen yhteisvaikutuksesta ensimmäinen piikki 1:40 kohdalla tiputtaa sokerit normaaliin tasoon, joka on minulla maratonilla 8-12 välillä. Normaalisti pyrin pitämään sokerini 5-9 mmol/l välillä silloin kun en harjoittele. Kahden tunnin kohdalla siirryin kaikilla maratoneilla juomaan urheilujuomaa noin puolen tunnin välein ja ottamaan muutaman hedelmäkarkin rukkasesta, jossa niitä juoksun aikana lämmittelin.

Maraton 3: Hassen Kinkunsulatusmaratoni 26.12.2014,
lähtöaika klo 12:00. Maratonaika 4:23:29.

Joulutriplan aikana en juostessa ottanut insuliinia kertaakaan, mutta viimeisellä kolmesta juoksusta pistin maratonilla juuri ennen lähtöä puoli yksikköä raketti-insuliinia, joka normaalisti siis tiputtaa minulla maks 2 mmol/l tasaisesti alkaen noin 30 min. pistoksesta ja päättyen noin kahden tunnin kuluttua. Nyt vaikutus alkoi 20 minuutin kuluttua ja tiputti 8,5 yksikköä noin kahden tunnin aikana. Tästä näkee hyvin, miten insuliiniherkkyys kasvaa liikunnassa moninkertaiseksi, koska tiputus olisi johtanut huomattavasti matalammalle, jos en olisi mussuttanut irtokarkkeja rukkasestani ja ottanut hunajahuikkaa.  Toisaalta se myös todistaa miten käyttämäni ateriainsuliini, Humalogin vaikutus kestää rasituksessakin saman kuin normaalisti. Tästä siis johtuu viimeisen käppyrän erilaisuus suhteessa muihin.

Tasainen sokeri vai vuoristorata?

Olen kuullut monen terveen juoksijan puhuneen siitä, miten vaikeaa heidän on pitää verensokerinsa tasaisina. Tulee nuukahtamisia ja välillä taas kulkee niin peijoonisti. Minä kuulen aina tällaisissa tilanteissa nuo puheet siten, että miten tankata energiaa ilman, etteivät insuliinimäärät heittelisi. Mikäli olen ymmärtänyt oikein insuliini estää tai sanotaanko, että se häiritsee energian muodostumista ravoista, joka on pitkänmatkan juoksijoiden normaali energian lähde. Meillä diabeetikoilla ja taviksilla on siinä mielessä samanlainen vika, että jos maratonilla kerralla tööttää ison määrän geeliä huiviin, tapahtuu molemmilla todennäköisesti virhearviointeja. Toinen ruiskauttaa joko liikaa tai liian vähän insuliinia ja toisen elimistö pökertyy isosta mällistä ja haima annostelee liikaa insuliinia, jolloin ensin sokerit nousee ja olo on energinen ja sitten se hetkellisesti tippuu, jolloin tulee voimaton tunne. Tämän vuoksi pienillä annoksilla säätäminen olisi molemmille suotavaa. Sinällään en ole huomannut mitään ero 4-12 sokereilla juostessa tasaisuuden merkityksestä. Välillä arvot ovat piirtäneet pokasahan terää ja olo on ollut kokoajan hyvä. Siis kunhan arvot ovat pysyneet äsken mainituissa rajoissa. Yli 8 arvoilla voi toki myös olla rasvanpolttoa vähentävää vaikutusta, mutta sinällään en koskaan ole nuukahtanut energian loppumiseen.

Vinkkejä energian imeytymiseen

Pitkässä juoksussa aivan liian alhainen verensokeri aiheuttaa minulle tajuttomuuden. Näin ollen on tärkeää tietää keinoja verensokerin nopeaan nostamiseen. Olen itse kokenut lukuisia matalia verensokereita maratoneilla ja muissa hörhöilyissä. Tässä muutama vinkki, joka saattaa auttaa myös tervettä hölkkääjää, joka kohtaa äkillisen verensokerin laskun ja sitä kautta uupumistilan:

1) Juo aina kun otat energiaa. Neste auttaa imeytymisnopeudessa. Liikkuessa oma nopeuteni on noin 20 minuuttia vatsasta nesteen kanssa ja 10-15 minuuttia limakalvoilta.
2) Limakalvoilta imeytyy todella nopeasti, mutta ei kovin paljoa. Hunajaa kun tööttää kunnon mällin ylähuuleen, niin verensokeri nousee reilusti puolet nopeammin kuin nielemällä, mutta arviolta vain kymmenys imeytyy limakalvolta. Tämä onkin hätäkikka, jota nuukahtamistilanteessa voi kokeilla.
3) Rusinassa on ihan julmetusti hiilareita, siksi sitä ei ihan turhaan ole monen hölkkäjärjestäjän pöydällä.
4) Rypälesokeri, maito tai kalja nostavat sokerit nopeasti. Valkoiset ala-asteen hiihtokilpailuista tutut glukoosipastillit, joissa on rypälesokeria imeytyvät erittäin nopeasti. Kahdesta syystä, pastilli hajoaa suuhun ja osa lähtee limakalvoilta ja toiseksi elimistön ei tarvitse hajottaa sokeria, koska se on jo puhtaana glukoosina. Laktoosi imeytyy myös erittäin nopeasti. Lasissa maitoa on puolikkaan banaanin verran hiilihydraatteja. Oluen mallassokeri menee pään lisäksi myös suoraan reiteen. Tämän takia taskulämmintä pilsneriä tarjotaan Finlandiahiihdon viimeisellä juottopaikalla, juuri niiden viimeisten suurten mäkien juurella.

Mitä Oli Tiedossa

No ainakin se, että Läskimaija-Jussin ja minun verensokeriseurannoilla ei ole mitään yhteistä. Se, että minun viuhtovat sokerini eivät aiheuta minulla jatkuvaa uupumisen ja piristymisen vuoristorataa johtuu yksinkertaisesti siitä, että pyrin pitkillä juoksuilla sähläämään mahdollisimman vähän piikkien kanssa. Toisaalta minä en onnistu mitenkään pitämään tasaisena sokereitani mikäli haluan ottaa energiaa juoksun aikana. Yksi yhtäläisyys diabeetikon ja taviksen välillä tästä minun etsinnöilläni löytyi. Se on nimittäin se, että kaikilla tapahtuu jossain vaiheessa kova energian tarve. Se ei tunnu vielä siinä 1:40 kohdalla, mutta jos siinä kohtaa jo osaa alkaa annostella tasaisesti hiilaria, niin voi monilta montuilta välttyä.

Jouluaaton Paloheinämaraton 2014, maratonkeräilijät
Miikka Bäckström, Janne Saarinen ja Juha Nurmela

Olipas mukava suoltaa tajunnan virtaa vieraskynänä blogiin, jota on tullut lähes sen alusta asti seurattua. Minulla on siis tässä käynyt niin, että ensin tutustuin maineeseen ja vasta sitten mieheen. No molemmat ovat aika hurjia. Sormenpääni kiittävät Medtroniciä ja Läskimaijaa sensorin lainasta – säästyin noin 210 reiältä reilun kymmenen päivän aikana.

Juha Nurmela

 

Hyvin nukuttu on (enemmän kuin) puoliksi tehty

nicolewilkins.com

“Run when you can, walk if you have to, crawl if you must; just never give up.” Dean Karnazes 

Tuntuu ehkä oikealta ja hienolta tehdä samoin kuin The Ultra Marathon Man Dean Karnazes sanoo tai kuten punaisissa rintaliiveissä ja alkkareissa juokseva Nicole Wilkins kehottaa.

On kenties kunniakasta ja vähintäänkin näyttävää kiivetä perse edellä puuhun.

Nicolen  ja Deanin motivaatioviestien kaltaisia sanomaa on some pullollaan. Sisukkuus, päättäväisyys ja ihmisten motivointi ovat toki hienoja asioita.

Motivoitua voi liikaakin tai väärällä tavalla. Nytkin, pari viikkoa ennen Imatran 500 m:n ja 10 km:n kisoja tekisi mieli treenata niin perkeleesti, vähintään enemmän kuin tarpeeksi.

Aina joskus erehtyy ajattelemaan että kunto on jonkinlainen kuppi, jota voi täyttää piripintaan treenaamalla paljon ja vähän päälle.  

Mutta kunto onkin enemmän niin kuin vesi-ilmapallo. Liian isolla paineella mitään ei mene sisään ja liian isolla määrällä ylimääräinen kunto  ei valu maahan, vaan pallo räjähtää ja koko homma on aloitettava taas alusta. Rankka treeni lämmittää tovin kuin pissa housussa, mutta vasta kunnon lepo muuttaa sen hyväksi treeniksi.

Ainoastaan lepo mahdollistaa sen, että pystyy harjoittelemaan kunnolla, kuntoilusta voi nauttia ja sen että treenaaminen johtaa kehitykseen.  Jos näin jaksaa tehdä riittävän pitkään, voi sitten halutessaan kiivetä vaikka perse edellä puuhun. 

Omegawave

Viime kuukausina olen oppinut tulkitsemaan ylirasittumisen ennusmerkkejä paremmin. Siinä ovat osaltaan  auttaneet sydänsähkökäyrää mittaava Omegawave ja sähköimpulssien kulkua lihaksissa mittaaava Checkmylevel.

Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miltä tuntuu ja mitä mittarit silloin sanovat. Hiljalleen on käynyt niin, että osaan mielestäni tulkita itseäni paremmin.  Esimerkiksi tänään suunnistan punttisalille sen sijaan, että tekisin intervallivetoja.

Sekä Omegawave että Checkmylevel vahvistavat tuntemukseni  että eilinen 500 m:n testisoutu ja sen päälle tehdyt vedot ovat vielä kroppaan imeytymättä. Sen sijaan voimaharjoittelulle on tilausta. Mistä ne sen tietävät, ei aavistustakaan. 

Checkmylevel

Joinain päivinä  Omegawaven kaikki neljä lippua ovat puolitangossa ja Checkmylevel huutaa: "You have not recovered, SLOW DOWN!" Viimeistään silloin on pidettävä tauko liikunnasta.

Lepoa on  monenlaista. Jonain päivinä sydän ja aerobinen koneisto tarvitsevat lepoa, mutta lihakset ovat vielä valmiina ottamaan vastaan kuormaa.  Toisina päivinä taas lihakset nauttivat aerobisen liikunnan verenkiertoa lisäävästä ja palauttavasta vaikutuksesta. Nämä kaksi mittaria ovat oivallisia värkkejä kunnon eri osa-alueiden rääkkäämisen rytmittämisessä.

Lepopäivät ovat edelleen vaikeita.

“Se on kuin rahaa pankkiin kantaas, kun nuori mies nukkuu.” Aapeli-paappa.

Siitä ei ole kauan,  kun vielä kunnon nörtin tavoin istuin tietokoneen ääressä aina aamuöisin. Nukuin 4-5 tuntia ja heräsin aamulla kiroillen. Tätä jatkui noin 15 vuotta.

Beddit-unimittari

Aapeli-paappa oli viisas mies. Vähintään Dean Karnazesin veroinen. Rentoutumalla silloin, kun on sen aika, ja nukkumalla yöllä hyvin saa pidettyä lepopäivät minimissä ja jaksaa tehdä kunnolla sen, mitä haluaa.

Käyttämäni suomalainen Beddit-unimittari julkisti viime kuussa  Beddit Family -webbiliittymän. Sen lisäksi, että samaan selainliittymään saa koko perheen unitiedot, sieltä voi seura muunmuassa sitä,  miten nukkuminen on muuttunut ajan mitaan.

 Nykyään minä nukun näin:

Helmikuun alussa, 2.-10 päivä soudin paljon. Kaikkiaan noin 200km viikon aikana. Kuormituksen kasaantumisen näkee hyvin unenaikaisen leposykkeen kehityksestä. Viime viikonloppuna lepäsin.

Yhden yön hyvät unet näyttää tältä:

“Hyvin nukuttu on enemmän kuin puoliksi tehty.” Läskimaija.

Viimeinen 500m viikkotesti

Kirjoitin viime kirjoitukseni tarkoituksellisen kärkkäästi paristakin syystä.  Ensinnäkin siksi, että haluan alentaa kynnystäni kirjoittaa tänne myös negatiivisista asioista.

Lisäksi minua oli alkanut enenevässä määrin vaivata, miten ihmeessä motivoin itseni keväällä ja kesällä juoksuun, pyöräilyyn, uintiin ja soutuun.  Haluan pitää itseni sopivassa ironman-iskussa ja ultrajuoksentelukunnossakin, mutta olen ainakin nyt melko kyllästynyt kiertämään yksiä ja samoja monotonisia lenkkejä.

Eräs luotaantyöntävä ajatus on  tamperelaisille tutun Säijän lenkin pyöräily yhä uudelleen ja uudelleen. Se on muodostunut klassikkolenkiksi siksi, että se on sopivan mittainen, melko turvallinen ja rauhallinen ajettava ja pientä maastonmuodon vaihteluakin on. Maisematkin on periaatteessa ihan kivat, ainakin ensimmäiset 20 kertaa.  Toisaalta eihän se haittaa että maisemat ovat tutut, siinä pää kyyryssä aero-asennossa kiitäessä kun kyhjöttää  näkee jokatapauksessa vain edessä vilistävän asfaltin ja tuntee kärpästen rauhoittavan ropseen ajolaseihin.

Sama juttu kaikissa lajeissa.

Olen havainnut että usein ongelmat ratkeavat kun kissan nostaa pöydälle. Niin kävi nytkin, kun sunnuntaina kirjoitin motivaatiohuoleni tänne. Seuraavan yön ja päivän aikana keksin, miten poistan kaiken monotonisuuden treeneistä.

Garmin Fenix 3

Rakennan ensi kesän juoksu-, uinti-, pyöräily- ja soutuohjelman geokätköilyn ympärille (ks www.geocaching.com ja geocache.fi). Geokätköily on minulle jo muutaman tuhannen kätkölöydön kautta tuttu harrastus ja olen miettinyt liikunnan yhdistämistä siihen ennenkin. Nyt  vasta tajusin, että se ratkaisee ongelmani täydellisesti.  Toivoin samantien synttärilahjaksi Garmin Fenix 3-urheilukelloa. Sillä saan geokätköt ranteeseen ja voin huoletta vilistää ympäri maakuntaa pyöräillen, juosten, uiden ja soutaen geokätköjen perässä. Valitsen kullekin päivälle sellaisen setin kätköjä, että ne samalla toteuttavat lajikohtaisen treenitarpeen. Ei kahta samanlaista treenipäivää! Palaan asiaan keväämpänä. Nyt keskitytään soutuun vielä kuukausi, pari!

Operaatio: Ergomyrskyn alusta alkaen olen soutanut viikottain 500m testisoudun. Vaikka matka on raju, raastava ja anteeksiantamaton tai ehkä juuri siksi, se on viikon kohokohta.

Äsken soudin viimeisen viikkotestin ennen Imatraa (sisäsoudun SM-500m): 1:24,4.

12 kertaa 500m viikkotesti.

Testituloksen kehitys kertoo minulle  että edistystä on tapahtunut ja että harjoittelua kannattaa jatkaa. 

Nyt tiedän, että minulla on Imatralla  mahdollisuus tavoitteeseeni 1:21,9, jos kaikki menee täydellisesti ja  jos en sairastu, riko itseäni tai muuten vaan tyri nyt viimeisten kymmenen päivän aikana tai kisassa. Ei se silti helppoa ole, tarvitaan edellisviikkoja isompi kertaparannus.

Olen myös päättänyt, että mikäli 500m ennätykseni paranee vielä Imatralla, jatkan viikkotestejä vielä parin kuukauden ajan ja otan tavoitteeksi miehet 40+ avoin SE-tuloksen päivittämisen. Sarjan voimassaoleva Suomen ennätys on Mikkelin Soutajien Eero Häyrysen 12.3.2011 soutama 1:18,1.

Alataljalla saa räjähtävääkin voimaa

Totta puhuen en siis ole huolissani edellisen kirjoitukseni painokäyrästä.

Painokäyrä kertoo minulle   kuntosaliharjoittelun onnistumisesta. Rasva/lihas-suhteen entrauksen aika on myöhemmin keväällä. Sisäsoutulaitteen kiskoilla rasvatkin kulkevat kevyesti.

Läskimaija elää paksusti

Olen käynyt juoksulenkillä nyt viimeksi tasan sata päivää sitten ja painan 122.8 kg.  Mahakumpu alkaa olla sitä tasoa, että häpeän taas itseäni.

Eipä tarvi enää ainakaan miettiä, onko Läskisyys ohimennyttä. Läskit elävät hyvin, mutta on alkanut tuntua siltä että Maijuus on mennyttä.

Nimittäin sellainen ero on verrattuna vuosien takaiseen alkutilaan, että olen kurkannut jo nurkkien taakse ja nähnyt mitä siellä on.  Jotenkin on nyt tuon liikunnan suhteen vähän semmoinen olo, että miksi?

Sisäsoudinta olen kyllä jaksanut rämpätä kohtuudella mutta en ole ollenkaan varma innostunko enää juoksemaan sittenkään kun kevät tulee, tai että jaksanko alkaa treenaamaan vaikka triathlon täysmatkalle. Miksi jaksaisin, se on jo kolmesti koettu.

Miksi edes luulin että mikään olisi muuttunut. Olen paininut saman asian kanssa säännöllisesti, viimeksi tammikuussa 2014.  Tarvitsen jonkin motivoivan haasteen. Minun on löydettävä jokin uusi nyt mahdottomalta tuntuva loppumonsteri lyötäväksi.

Onneksi on soutu, muuten olisi aivan liian helppo ajautua virran mukana ties kuinka kauas monsteria kalastaessa.