Olen käynyt juoksulenkillä nyt viimeksi tasan sata päivää sitten ja painan 122.8 kg. Mahakumpu alkaa olla sitä tasoa, että häpeän taas itseäni.Eipä tarvi enää ainakaan miettiä, onko Läskisyys ohimennyttä. Läskit elävät hyvin, mutta on alkanut tuntua siltä että Maijuus on mennyttä.
Nimittäin sellainen ero on verrattuna vuosien takaiseen alkutilaan, että olen kurkannut jo nurkkien taakse ja nähnyt mitä siellä on. Jotenkin on nyt tuon liikunnan suhteen vähän semmoinen olo, että miksi?
Sisäsoudinta olen kyllä jaksanut rämpätä kohtuudella mutta en ole ollenkaan varma innostunko enää juoksemaan sittenkään kun kevät tulee, tai että jaksanko alkaa treenaamaan vaikka triathlon täysmatkalle. Miksi jaksaisin, se on jo kolmesti koettu.
Miksi edes luulin että mikään olisi muuttunut. Olen paininut saman asian kanssa säännöllisesti, viimeksi tammikuussa 2014. Tarvitsen jonkin motivoivan haasteen. Minun on löydettävä jokin uusi nyt mahdottomalta tuntuva loppumonsteri lyötäväksi.
Onneksi on soutu, muuten olisi aivan liian helppo ajautua virran mukana ties kuinka kauas monsteria kalastaessa.
