Alkoholi ryssii unen

Viime iltana ja yönä jouduin  karmean ihmiskokeen uhriksi. Minut pakotettiin juomaan kahden desilitran Monnet-konjakkipullo. Hankin sen heräteostoksena Alkon ohi kulkiessa.  Ajattelin rentoutua maksimaalisesti perjantain kunniaksi.

Tai siis, ei minua pakotettu ja huomasin vasta aamulla joutuneeni kokeeseen.
 
Kaksi desilitraa vastaa viittä ravintola-annosta. Puolet nautin House of Cards -TV-sarjan uuden kauden kahden jakson ja vaimoni seurassa. Pullonpohjat sipaisin kitusiini nukkumaan mennessä.

Aamulla heräsin kipeään kurkkuun. Ensimmäinen ajatus oli, että näinkö siinä taas kävi: viikko seuraavaan sisäsoutukisaan ja olen sairastumassa. Muutenkin olo tuntui vähän väsyneeltä.

Nuokuin vielä tovin sängyssä ja otin sitten iPadin käteeni. Beddit-unimittarilla oli kerrottavaa.

Olin kuorsannut. En ole kuorsannut kuntoilun aloittamisen ja sisäelinrasvojen vähentymisen jälkeen.

Suurempi yllätys oli se, että yön aikainen leposykkeeni oli rutkasti koholla verrattuna normaaliin.

Gains.fi-sivuston Timo Kettunen on tehnyt hyvää työtä mm. tämän  tieteellisen Alcohol and sleep I: effects on normal sleep (pubmed) -tutkimuksen tulkkaamisessa, joten lainaan hänen kirjoitustaan Alkoholi ja uni (Gains.fi)

"REM-vaihetta lyhentävän vaikutuksen lisäksi alkoholi kiihdyttää unen aikana keskushermostoa, joten sydämen syke jää normaalia korkeammalle. Yöheräilyn riski kasvaa koska hermosto ei pääse täyteen lepotilaan, joten unesta voi tulla katkonaista. Alkoholi vaikuttaa myös sydämen sykevälivaihteluun, joten fyysinen stressi jää luultavasti purkamatta."

Konjakkimarinoitu yö, sykkeet koholla

Normaalit, hyvät unet.

Tämä oli jälleen niitä kertoja, kun vasta asian näkeminen omin silmin rysäyttää jutun tietoisuuteen. Olen lukenut alkoholin unet pilaavasta vaikutuksesta ties kuinka monta kertaa, mutta nyt vasta kun näin sen omin silmin, se meni lopullisesti perille. Ei ole alkoholista unilääkkeeksikään.

Beddit valittiin eilen GoExpo-messuilla vuoden liikuntatuotteeksi. Unimittari on vuoden liikuntatuote. Siinä piilee suuri viisaus.

Hyvin nukuttu on (enemmän kuin) puoliksi tehty

nicolewilkins.com

“Run when you can, walk if you have to, crawl if you must; just never give up.” Dean Karnazes 

Tuntuu ehkä oikealta ja hienolta tehdä samoin kuin The Ultra Marathon Man Dean Karnazes sanoo tai kuten punaisissa rintaliiveissä ja alkkareissa juokseva Nicole Wilkins kehottaa.

On kenties kunniakasta ja vähintäänkin näyttävää kiivetä perse edellä puuhun.

Nicolen  ja Deanin motivaatioviestien kaltaisia sanomaa on some pullollaan. Sisukkuus, päättäväisyys ja ihmisten motivointi ovat toki hienoja asioita.

Motivoitua voi liikaakin tai väärällä tavalla. Nytkin, pari viikkoa ennen Imatran 500 m:n ja 10 km:n kisoja tekisi mieli treenata niin perkeleesti, vähintään enemmän kuin tarpeeksi.

Aina joskus erehtyy ajattelemaan että kunto on jonkinlainen kuppi, jota voi täyttää piripintaan treenaamalla paljon ja vähän päälle.  

Mutta kunto onkin enemmän niin kuin vesi-ilmapallo. Liian isolla paineella mitään ei mene sisään ja liian isolla määrällä ylimääräinen kunto  ei valu maahan, vaan pallo räjähtää ja koko homma on aloitettava taas alusta. Rankka treeni lämmittää tovin kuin pissa housussa, mutta vasta kunnon lepo muuttaa sen hyväksi treeniksi.

Ainoastaan lepo mahdollistaa sen, että pystyy harjoittelemaan kunnolla, kuntoilusta voi nauttia ja sen että treenaaminen johtaa kehitykseen.  Jos näin jaksaa tehdä riittävän pitkään, voi sitten halutessaan kiivetä vaikka perse edellä puuhun. 

Omegawave

Viime kuukausina olen oppinut tulkitsemaan ylirasittumisen ennusmerkkejä paremmin. Siinä ovat osaltaan  auttaneet sydänsähkökäyrää mittaava Omegawave ja sähköimpulssien kulkua lihaksissa mittaaava Checkmylevel.

Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miltä tuntuu ja mitä mittarit silloin sanovat. Hiljalleen on käynyt niin, että osaan mielestäni tulkita itseäni paremmin.  Esimerkiksi tänään suunnistan punttisalille sen sijaan, että tekisin intervallivetoja.

Sekä Omegawave että Checkmylevel vahvistavat tuntemukseni  että eilinen 500 m:n testisoutu ja sen päälle tehdyt vedot ovat vielä kroppaan imeytymättä. Sen sijaan voimaharjoittelulle on tilausta. Mistä ne sen tietävät, ei aavistustakaan. 

Checkmylevel

Joinain päivinä  Omegawaven kaikki neljä lippua ovat puolitangossa ja Checkmylevel huutaa: "You have not recovered, SLOW DOWN!" Viimeistään silloin on pidettävä tauko liikunnasta.

Lepoa on  monenlaista. Jonain päivinä sydän ja aerobinen koneisto tarvitsevat lepoa, mutta lihakset ovat vielä valmiina ottamaan vastaan kuormaa.  Toisina päivinä taas lihakset nauttivat aerobisen liikunnan verenkiertoa lisäävästä ja palauttavasta vaikutuksesta. Nämä kaksi mittaria ovat oivallisia värkkejä kunnon eri osa-alueiden rääkkäämisen rytmittämisessä.

Lepopäivät ovat edelleen vaikeita.

“Se on kuin rahaa pankkiin kantaas, kun nuori mies nukkuu.” Aapeli-paappa.

Siitä ei ole kauan,  kun vielä kunnon nörtin tavoin istuin tietokoneen ääressä aina aamuöisin. Nukuin 4-5 tuntia ja heräsin aamulla kiroillen. Tätä jatkui noin 15 vuotta.

Beddit-unimittari

Aapeli-paappa oli viisas mies. Vähintään Dean Karnazesin veroinen. Rentoutumalla silloin, kun on sen aika, ja nukkumalla yöllä hyvin saa pidettyä lepopäivät minimissä ja jaksaa tehdä kunnolla sen, mitä haluaa.

Käyttämäni suomalainen Beddit-unimittari julkisti viime kuussa  Beddit Family -webbiliittymän. Sen lisäksi, että samaan selainliittymään saa koko perheen unitiedot, sieltä voi seura muunmuassa sitä,  miten nukkuminen on muuttunut ajan mitaan.

 Nykyään minä nukun näin:

Helmikuun alussa, 2.-10 päivä soudin paljon. Kaikkiaan noin 200km viikon aikana. Kuormituksen kasaantumisen näkee hyvin unenaikaisen leposykkeen kehityksestä. Viime viikonloppuna lepäsin.

Yhden yön hyvät unet näyttää tältä:

“Hyvin nukuttu on enemmän kuin puoliksi tehty.” Läskimaija.

Energiasysteemit ja 2000 m:n strategia, henkinen surffilauta

Kirjoitin viimeksi: Laktaattitsunami vyöryy päälle.  On vain jaksettava soutaa anaerobisella tasolla, vaikka lihakset ja keuhkot huutavat tuskaa ja sydän hakkaa ulos rinnasta.  2000 metrin soudussa suurin haaste on pysyä henkisellä surffilaudalla ja aallon harjalla.

Mikä se henkinen surffilauta on? Sitä jäin miettimään. Surffilaudassa on runko, jonka päällä tasapainoillaan, vaikka erilaiset energia-aallot pyrkivät surffaajaa horjuttamaan.

Lueskelin jo viime vuonna erinäisiä strategioita eli kauhukertomuksia siitä, miten 2000 m:n soutu etenee ja miten se kannattaa soutaa. Tällä kertaa mieleen jäi mylläämään erityisesti kaksinkertaisen olympiamitalistin Erin Cafaron kirjoitus siitä, miten hän jakaa 2000 m:n neljään eri vaiheeseen.

Yritin rakentaa Erinin kirjoituksesta  mielikuvaa, mutta ei se oikein onnistunut. Jotenkin neljä tasapaksua 500 m:n blokkia ei ainakaan minulla vain toimi mielikuvana. Surffailin ympäriinsä ja päädyin trackstarusa.com -sivustolle lukemaan artikkelin How to run the 400 m. Siinä kiinnitettiin huomiota erityisesti ihmiskehon eri energiasysteemeihin ja siihen, kuinka lähdön jälkeisessä 5-10 sekunnissa on tärkeää maksimoida ATP-PC-energialähteen lyhyt energiapurske. Päädyin kertaamaan tietoja ihmiskehon energialähteistä artikkelista: Understanding Energy Systems: ATP-PC, Glycolytic, and Oxidative. Oh my!  (breakingmuscle.com).

Törmäsin mm. tällä sivulla diagrammiin, joka on alunperin teoksesta: DAVIS, B. et al. (2000) Physical Education and the Study of Sport. UK: Harcourt Publishers Ltd.

Käynnistin Excelin ja naputtelin sinne numeroita. Sain aikaiseksi samankaltaisen diagrammin ja siinä samalla syntyi strategia 2000 m:n soutuun.

Se jakaantuu neljään vaiheeseen, mutta ei selkeisiin 500 m:n blokkeihin. Suunnitelmani perustuu siihen, mitä energialähteitä on käytössä   2000 m:n soudun aikana.

Se menee näin:

1. TURBO BOOST (noin 8 sekuntia, ensimmäiset n. 70 metriä) Asettaudun Concept 2 -sisäsoutimeen. Kytken henkisesti Sport-toiminteen päälle Saabin hävittäjälentokonemaisen ohjaamon vaihdekepistä.  Kuvittelen sen murskaavan tehon, mikä lähtee mustan Saab 9-5 -henkilöauton turbosta. Se ei ole mikä tahansa Garret, se on upgreidattu Mitsubishi TD-04, custom ECU:lla. Ensimmäiset 8 sekuntia, noin 6-10 vetoa pumppaan ATP-PC-energiavarastoni ja adrenaliinini sisäsoutimen siipirattaaseen. Se vinkuu kiimaista ulvontaa kuin tuulimylly pyörremyrskyssä. Nopeusmittarissa pyörii jopa 1:2x / 500m lukemia.
2. FLEXI-FUEL  (noin 50 sekuntia, metrit 100-400 m) henkinen Saabini kykenee hyödyntämään turbon lisäksi anaerobista ja aerobista energiaa. "Anaerobisessa energiantuotossa glukoosista glykolyysissä syntynyt pyruvaatti pelkistetään laktaatiksi maitohappofermentaatiossa" (solunetti) "Suurin osa aerobisissa olosuheissa saatavasta energiasta saadaan oksidatiivisessa fosforylaatiossa" (solunetti). FLEXI-FUEL-vaiheessa ATP-PC-energia on ehtynyt, alan tykittää eteenpäin maitohappofermentaation voimin. Samanaikaisesti oksidatiivinen energiatuotanto käynnistyy. FLEXI FUEL-vaiheen lopuksi etenen lähes pelkästään aerobisen koneen varassa. Lopuksi vauhti asettuu lukemaan 1:38.
3. CRUISE (n. 5 minuuttia, metrit 400-1600) klikkaan aivoissani cruise controllin päälle. 1:38. Pidän nykyisen vauhdin. En laske vauhtia, vaikka edellä menevän perä tulisi vastaan.
4. PUSH IT TO THE LIMIT (viimeiset 400 metriä) tiedemiesten mukaan jäljellä on vain aerobinen energiatuotanto. Tietämättömät tylsiköt! Viimeisten 400 metrin aikana tutustutaan alkukantaiseen apinavoimaan.

Tätä mielikuvaa  vahvistan päässäni lauantaihin klo 12:15 asti. Push it to the limit.

Ultrakuukausi ja stressi

Jatkoa. Juoksin marraskuussa kolme 50 kilometrin ultrajuoksua. Ensimmäisessä kirjoituksessa oli aiheena verensokerit,  toisessa  askel.  Tässä kolmannessa kerron jotain stressistä ja palautumisesta.

Tyypillinen hintelä ultrajuoksija Omegawaven ympäröimänä.

Olen mitannut ultrakuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen Omegawavella sydämen sähkökäyrää. Etsin tuohon oheen kuvaa vähäpukeisesta naisesta Omegawave-panta päällä, mutten löytänyt. Nauttikaa siis karvaisista manboobseista.
Se näyttää melkolailla normaalilta sykevyöltä, mutta yhdessä Omegawave-appsin kanssa antaa sairaalatason EKG:n (Wikipedia: EKG).

Omegawave kertoo mm. stressistä, sydämen ja verenkiertoelimistön rasitustilasta, aineenvaihdunnasta ja valmiudesta harjoitteluun. Yksittäinen mittaus appsin ruudulle on silmälle kaunis, välitön palaute.  Hyvänä päivänä se voi näyttäytyä vaikkapa oheisina screenshotteina.

Ultrakuukauden aiheuttama stressin vaikutukset näkyvät repeäminä paperissa.

Itselleni kuitenkin välitöntä palautetta mielenkiintoisempaa on se, mitä ajan mittaan tapahtuu, kun itsensä altistaa pitkille juoksuille ja elämälle. Ja miten käyrät korreloivat keskenään.

Niinpä ultrakuukauden jälkeen naputtelin innoissani tiedot Omegawaven webbipalvelusta Exceliin. 

Naputtelun jälkeen Excel loihti silmieni eteen lumoavan diagrammin. Mieleeni piirtyi  tarina ja kuinka sen kerron. Huikea visio ja vitsin jännää stressitietoa oli siinä kerrottavaksi! Ihan kyllä voi vaan vihellellä ja itseään onnitella...minkä löydöksen olinkaan tehnyt!  Kun ihminen pannaan juoksemaan kuukaudessa kolme 50km juoksua, stressi nousee peräti johdonmukaisesti ja käyrätkin sen todistavat...

Paitsi että. Niin vissiin! Frettikoirathan siinä kävi! (Tutustu frettikoira-termiin ja tarinan opetukseen tästä).

Olin syöttänyt arvot Omegawave:sta Exceliin ihan päin sitä itseään, kaikenkaikkiaan huolimattomasti ja lopuksi tulkitsin arvot 1-10 tismalleen väärinpäin.  No, tuli varmaan selväksi. Parhaiten stressitasoani tämän havainnon hetkellä kuvaa oheinen revitty ja rytätty stressipaperi.

Nyt tehdäänkin niin, että kuvailen suusanallisesti miltä viime kuukausi tuntui. Sitten läiskäisen tähän  vain parit diagrammit, ja se on sun homma kertoa minulle, mitä  niistä käyristä voi päätellä.

Jos ei potki vastaan, marraskuu kyllä poimii ihmisen mielen säkkiin. Siellä sitä sitten on hiljalleen mätenevien ajatustensa kanssa kuin epätoivoinen hiiri perunasäkissä.  Etova jaksamattomuus, pimeys, home ja väsymys siellä asuvat.  Vihaan pimeyttä.  Miksei se pure  säkkiin reikää se hiiri? Onhan sillä hampaat.  Marraskuu on murhanhimoinen synkkä kuukausi. Tässä alkuasetelmat. Vastaan potkiminen ja reiän pureminen. Paras kuukausi ultrajuoksentelulle. 

Ensimmäinen ultra, Viikin viiskytviis, toi tullessaan parhaan olon, mitä minulla oli viikkoihin ollut. Stressi laski sille tasolle, mitä se oli viimeksi ollut aurinkoisina kesäpäivinä. Vedin uuden shotin. Aaah. Mutta pimeys. Mordor. Käytin ultra-taikasormusta vain viisi päivää myöhemmin uudelleen. Stressi nousi piikkiin, mutta sitten olo oli pari päivää satumaisen kepeä. Muutaman päivän soutu-HIIT hoito siihen väliin, teki hyvää. Se toimi vielä toisenkin kerran. Mutta sitten henkinen marraskupla alkoi taas nousta. Ultra niittasi sen. Tämän juoksin vedellä. Koipi hajosi. En voinut enää vetää riittävän kovaa lääkettä, ultraa. Stressi puhkaisi skaalan. Mieleen tuli narkkarin sielu, urheilijan sydän.

 Se oli siinä. Marraskuu ja ultrailu. Heroiini ja reflat (linkki: Wikipedia: huumeslangi).

No niin, tohtori. Kerro minulle. Tuossa on sinulle käyrää. Mitä tämä tarkoittaa?

Itse en ole nyt kyennyt tästä vetämään kovin huimia johtopäätöksiä. Sen verran kuitenkin, että kun nyt seuraavaksi laadin huhtikuun ja sisäsoutuliigan loppuun asti itselleni treeniohjelman, taidan lähteä liikkeelle siten että annostelen endorfiinia ja lepoa suurinpiirtein seuraavasti.

1. PÄIVÄ |  PALAUTTAVA PERUSKUNTOILU 
2. PÄIVÄ |  REIPAS                                                              
3. PÄIVÄ |  PALAUTTAVA PERUSKUNTOILU 
4. PÄIVÄ |  REIPAS                                                                    
5. PÄIVÄ |  LEPO    
6. PÄIVÄ |  PALAUTTAVA PERUSKUNTOILU 
7. PÄIVÄ |  ! KOVA !                                                                             

Lisäksi viikkotason vaihtelua. Noitten käppyröitten perusteella tuntuisi,  että tämä voisi olla minulle  hyvä systeemi. Vaikka lopullinen ja parhain mittari onkin ehkä lopulta päänsisäinen pössis, niin taidan tarkkailla tässä tulevien kuukausien aikana Omegawavella  stressiä ja palautumista ja säätää viikkorytmiä sen perusteella.

Odotan mielenkiinnolla, mitä nuo kahdeksan käyrää kertoivat sinulle. Kerro, oi nettitohtori :)

50km vedellä: ja askelkin meni metsään

Jatkoa 50 kilometriä vettenpäällä - matka Twilight Zonelle -kirjoituksen. Juoksin marraskuussa kolme 50km ultrajuoksua, joista yhden pelkällä vedellä. Ensimmäisessä kirjoituksessa tarkastelin verensokereiden muutosta ja sukellusta Twilight-zonelle.

Ja askelkin meni metsään...

Lukija tietäköön, että olen tehnyt merkintäsitoumuksen Runteq Oy:n parhaillaan käynnissä olevaan osakeantiin.  Kirjoitan nyt kuitenkin häpeilemättä havaintoni. Osakashalukkaaksi ilmottauduin alunperinkin siksi, että olen saanut Runteqin antureista merkittävää hyötyä ja seuraavan sukupolven tuote Zoi on huikea! Zoista YouTube-video täällä. Anti on päällä 12.12. asti. (Lue: Runteq osakeanti)

50km vedellä - Askeleen ja maakontaktin kesto

Kaikilla marraskuun ultrajuoksenteluilla jaloissani ja sykevyössä ja rintakehällä  on ollut Runteqin juoksuanturit.  Aiemmalla runsasenergisellä juoksulla taivastelin sitä,  kuinka hienosti askel pysyisi kasassa käytännössä ilman mitään muutosta alusta loppuun kaikki 50 kilometriä.  Mutta eipä askel pysynyt kunnossa vesijuoksulla.

Mittasin askelta noin kymmenen kilometrin välein mahdollisimman tasaisessa maastossa ja yritin juosta luontevasti.

Askeleen ja maakontaktin kesto 50km ultrajuoksun aikana

Näennäisesti se ehkä olikin reipasta. Askeltahti pysyi kelvollisessa 160 askeleessa per minuutti. Mutta askeleen sisällä tapatui surkastuminen.  Maakosketuksen määrä kasvoi. Kulutin vähäiset energiat kaikkeen muuhun paitsi etenemiseen.

Tämä on päinvastaista verrattuna aiempaan. Aiemmilla urheilujuoma + geelijuoksuilla itseasiassa vain paransin askellusta loppua kohden: askeleen kesto ja maakontakti lyheni, meno oli taloudellista ja tuki ripeää etenemistä. Nyt tällä kertaa sen lisäksi että minulla ei ollut riittävästi energiaa, käytin energiat maan tamppaamiseen. Näkyy seismografissa, ei etenemisessä.

Eikä siinä kaikki. Olen vuoden mittaan oppinut omasta mielestäni aiempaa paljon menevämmän juoksuaskeleen. Hökellän eteenpäin pääasiassa päkiän päällä loikkien. Siitä kiitos Yodalle!  Askel ja juoksu muutenkin ovat muuttunut paljon siitä, mitä ne olivat silloin kun ensimmäisen kerran pääsin tammikuussa kokeilemaan Runteqin antureita (lue lisää: Runteq - tiedä miten juokset).

Mutta kun voimat ehtyivät, minulle kävi täysin tiedostamatta näin: askel kääntyi kannalle ja lopulta sekosi ihan täydellisesti joka suuntaan venksottaen.

Askeltyypin muutos pelkällä vedellä juostun 50km ultran aikana.

Ja nyt minulla on sitten rasitusvamma oikeassa alasääressä.

"Nyt hoiperran pyörätien reunasta reunaan kuin känniläinen."

Kirjoitin Jasonille vähän ennen kotiin saapumista. Samaan aikaan kuvittelin askeleeni olevani kaunista kuin metsäkauriilla.

Ensi kerralla en tee samaa virhettä. Kiitos Runteqin.

50 kilometriä vetten päällä - matka Twlight Zonelle

Juoksin marraskuussa Viikin Viiskytviis -ultrajuoksun lisäksi kaksi kertaa 50 km lenkit.

Olkapäähäni on asennettuna Medtronic Enlite verensokerisensori, joka mittaa jatkuvasti verensokeria. Kuvassa näkyvä "piikki"  on ohut säie,  joka työntyy kudokseen ja mittaa verensokerin. Mokkula analysoi ja lähettää tiedon eteenpäin tallentimeen.  Oikeastaan tallentimen pääfunktio on toimia insuliinipumppuna.  Pumppu syöksee diabetesta sairastavan  henkilöön verenkiertoon  täsmämäärän insuliinia, paitsi minulla ei, koska minulla ei ole diabetestakaan. Tästä jutusta saa käsityksen anturin/lähettimen koosta.

- toiset 50 kilometriä täydensin energiavarastoja normaaliin tapaan urheilujuomalla ja geeleillä  (alla kaaviossa punainen käyrä) ja
- toiset viisikymmentä join vain vettä ja  söin seitsemän  suolatablettia (alla kaaviossa sininen käyrä).

Urheilujuoma+geelijuoksulla sain vajaat 1500 kilokaloria, kun  join juomarepusta kolme litraa suosikki retrourheilujuomaani HartSportia (480kcal) ja söin lisäksi energiageelin  puolen tunnin välein (107kcal ketale).

Kun vesijuoksusta oli takana neljä tuntia ja kolmekymmentä minuuttia, kirjoitin Facebookiin:

"40/50 km -  jalat ei toimi, päätä särkee ja pyörryttää, mutta niin hyvää daattaa kertyy!"

Oli saavuttu aikaan ja paikkaan, jota kutsun The Twilight Zoneksi. Olen kokenut vastaavan tunteen ennenkin  triathlonin täysmatkalla, mutta en niin kirkkaan selväpiirteisenä salamahyytymänä kuin nyt, kun juoksini ilman lisäenergiaa.  Ja ikinä ennen ole nähnyt sitä kuvana.

"Ainiin, ja juomareppu on jäässä! :)"

Twilight Zonella verensokeri syöksyy rajusti alaspäin. Asioita enemmän tutkineelle ei ehkä ole yllätys, että molemmilla juoksuilla syöksy alkaa lähes minuutilleen samalla hetkellä riippumatta siitä, onko suorituksen aikana tungettu kiduksiin 1500 kilokaloria vai nolla.

Berne & Levy Physiology, 6th Updated Edition Energy sources during exercise

Kysehän on käsittääkseni siitä, että rasva-aineenvaihdunnan viimeinen ja liki loputon resurssi
potkaistaan käyntiin: läskistä aletaan ihan tosissaan tehdä energiaa. Vesijuoksulla mitään muuta ei ole jäljellä.

Twilight Zone on se hurja, mutta tavallaan autuas hetki aika-avaruudessa, jolloin ollaan hetken verran lähes tyhjän päällä.

Rasvakoneen tuottama energiamäärä ei kuitenkaan riitä 115 kilon elopainoni liikuttamiseen juosten. Juoksuyritykset näkyvät sinisen käyrän viimeisen tunnin aikana tapahtuvana pienenä pumppausliikkeenä.

Tämä Twlight Zonen elävä kokeminen oli suuri ilo. Jotenkin tällainen polttoleimauksen kaltainen junttaus vaan tarvitaan, että tajuan asiat ihan konkreettisesti.

Oli toinenkin kiinnostava havainto. Tuolla energiamäärällä, jonka mätin nyt naamaani geeli+urheilujuomajuoksun aikana verensokerit  nousivat.

Seuraavaksi tarkoitukseni oli juosta 50 kilometriä siten, että verensokerit pysyisivät mahdollisimman tasaisina eli jollakin näennäisesti "optimaalisella" tasolla. Samalla halusin  hypätä Twilight Zone -hetkeen hunajajysäys laskuvarjona. Mutta se jää nyt myöhemmäksi, koska Omegawave:n ja ihan omien tuntemustenkin mukaan nyt on syytä antaa sekä kehon että mielen levätä. Asiasta kuva Facebookissani (ultrakuukausi ja stressi).

Mittasin myös askelta Runteqin antureilla (Lue: ja askelkin meni metsään...)

Lihaspiirakka | Myontec mBody-älyshortsit

Olen viimeisen parin viikon aikana elänyt Myontecin mBody-älyshortsit jalassani ison osan vapaa-ajastani.

Ne näyttävät tavallisilta kompressioshortseilta, mutta niissä on kätketty taika. Päällepäin mustilta koristeilta näyttävät suikaleet ovatkin lihasten sähkötoimintaa mittaavia kosketuspintoja.

Shortsit mittaavat lihasten toimintaa EMG (Elektromyografia)-mittauksella.  Lihaskuormaa kuvataan yksiköllä mikrovolttia sekunnissa (µV/s). Mikäli asian teoreettinen tausta kiinnostaa, suosittelen lukemaan Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Markus Kangasvierin ja Aapo Konttisen opinnäytetyön. Siinä he tutkivat Myontecin tuotteella EMG-aktiivisuuden käyttäytymistä nousujohteisessa jalkakyykkytestissä. 

Tiivistettynä he totesivat mittauksen tarkaksi aina lähes  äärikuormitukseen asti. Opinnäytetyö löytyy tästä linkistä. 

Olen juossut nämä shortsit jalassa 55 km ja 50 km ultrajuoksut, tehnyt sisäsoutulaitteella HIIT-harjoituksia, polkenut polkupyörää ja juossut portaita.

Ennen ensimmäistä käyttökertaa kuvittelin kuuden tunnin juoksun älyhousut jalassa olevan toivoton taistelu epämukavuutta ja hiertymiä vastaan. Ajattelin jotenkin automaattisesti, että tuskinpa näissä on kyetty käyttömukavuutta ollenkaan  huomioimaan.

Mutta, ei minulle  tullut ainuttakaan hiertymää.

Nämä ovat  mukavammat kuin aiemmin käyttämäni kompressiohousut.

Ennenkuin tarjoan piirakkaa, mainittakoon vielä toistamiseen että nämä ovat  äly-shortsit, eivät  housut. Ne mittaavat  etu- ja takareisien toimintaa, eivät esimerkiksi pohkeita.
.

Voimanjako etu- ja takareisille eri lajeissa

50km ultra tasaista n. 06:00 / km vauhtia

Yllätyin: 50km juoksun aikana takareidet tekivät suurimman osan työstä, 56 prosenttia.

Tämä toistui molemmilla pitkillä juoksuilla.

Nämä ultrajuoksut pyrin juoksemaan mahdollisimman kevyesti. En siis mahdollisimman hiljaa, vaan mahdollisimman vaivatta, taloudellisesti.

Porrasjuoksu
.
Tein mittaukset juoksemalla Tampereella Pyynikin portaat viisi kertaa ylös ja alas. Tytär huusi vieressä HOP-HOP ja otti aikaa. Tarkoitus oli mennä ylös ja alas suurinpiirtein samaa vauhtia.

Reipasvauhtinen portaiden alasjuokseminen oli  lihaskuormaltaan per minuutti  vain samaa tasoa kuin rauhallinen ultrajuoksu.

Sen sijaan portaiden ylösjuoksu räjäytti potin: 8928 µV/s => 14138 µV/s. En ole päässyt vastaavaan kuormaan millään muulla keinoin.

Portaita ylös juostessa etureisiin kohdistuu 58 prosenttia tuosta julmetusta kokonaisrasituksesta.

Alaspäin mennessä suhteellisesti vielä isompi osuus osuu etureisille,  58 => 66%.

Näin siis vaikka kuorma on suhteellisen pieni, saa pitkillä alamäkiosuuksilla etureisiin kieroa kutinaa. Tuleepa mieleen mm.  Hoka Highland Fling ja notkuvat etureidet.

Soutu ja pyöräily


Sain vahvistuksen sille miltä se tuntuu ja mitä olen lukenut. Soutu ja pyöräily ovat jalkojen kuormituksen kannalta hyvin samanlaista liikuntaa. Pyöräilyssä 63% tehoista tulee minulla etureisistä, soudussa jalkojen osalta 66%. 

Tarkoitukseni on keskittyä joulu-huhtikuussa sisäsoutuun. Tämän perusteella voisi nyt ajatella, että keväällä on suhteellisen helppoa siirtyä triathlon-harjoitteluun. Ainakin jos tekee soudun rinnalla vähän täsmäpyöräilyä esimerkiksi hermotuksen ylläpitämiseksi.

Kaikenkaikkiaan näistä lihaskuormitusten jakautumisista oikeastaan ainut yllättävä uusi tieto oli tuo takareisien merkitys nimenomaan taloudellisesti juostessa.

Lihastasapaino

Sain jo ultrajuoksujen aikana alustavaa vinkkiä siitä, että lihakseni eivät ole aivan täydellisessä balanssissa. Itseasiassa samainen tieto on selvinnyt toista kautta InBody-mittauksistakin. Minulla on vasemmassa kehonpuoliskossa kaikenkaikkiaan vähemmän lihasta kuin oikeassa.

Ryhdyin kaivamaan tuota lihastasapainoasiasta tietoa irti. Mitä isompi rasitus, sitä selkeämmin tasapainoero näkyy.

Jo sisäsoutulaitteella HIIT-vetoja tehdessä kävi selvästi ilmi, että kautta linjan oikea jalka tekee enemmän työtä.

Tämä lihastasapainohomma oli pääsyy, jonka takia halusin mennä portaita juoksemaan. Ajattelin että sieltä saan sen pirulaisen oikein kunnolla ilmi. Ja sain!  Se jäi totisesti kiinni rysänpäältä.

Kun oikea takareisi teki työstä 22.8% viimeiselläkin kerralla kun nousin Pyynikin portaat ylös, vasen  kantoi pöytään vain 16.9 prosenttia piirakasta.

Maratonilla ja ultrajuoksuissa minulla kramppaa ylivoimaisesti useimmiten vasen takareisi.

Olen Myontecin väelle kiitoksen velkaa. En ole aikoihin tiennyt näin selvästi jotain asiaa, jonka korjaamiseen minun pitää panostaa.

Kramppeja

Yritin minä kramppejakin lihasdatasta etsiä, ja sellaisia sieltä löysinkin. Tässä kohtaa kuitenkin keinoni ja osaamiseni  loppuivat aivan kesken.

Jos näen kuvasta, että tuossa kohtaa lihastoiminta on häiriintynyt, niin entä sitten! Enhän minä tee sillä tiedolla mitään. Yritin kyllä etsiä  ennusmerkkejä joista olisi voinut päätellä että kramppi on tulossa, mutta en minä mitään nähnyt.

Myontecilta olen kuullut, että he ovat pystyneet joidenkin maratonjuoksijoiden datasta näkemään, että tuosta se kramppi lähti kehittymään. Se on minusta hurja homma.


Ajatelkaa, jos he saavat algoritmeihin ja ohjelmiin toteutettua krampintunnistuksen. Siinä käy äkkiä siten, että saamme taas uuden asian josta voimme voivotella jälkeläisillemme. "Voi kuulkaa, kyllä meidän nuoruudessamme maratonilla oli kramppeja....voi pojat, kramppeja oli, ei ole tänä päivänä kramppeja, on vain älyshortseja ja bikineitä, toivon ainakin että on myös bikineitä!"

Isi, miksi sinulla on shortsit päässä?

No siksi, että jotenkin se vaan  tuntui luontevalta vetäistä älyshortsit päähän ja mennä saunaan.

Liki samantien tuli mieleen  myös asentaa Runteqin juoksuanturit  löylykauhaan ja vihtaan.

Lopputulos on kertakaikkiaan hämmästyttävä!

"Kulkuset, kulkuset, otsalohkosta mitattuna".

Punainen: vihdontaa, sininen: löylynheittoa