Tänään Tampere Puolimaraton: Zoi-Run!

Zoi-anturit. Kuva, Runteq Facebook

Tänään lauantaina juostaan jälleen  Suomen pinkein puolimaraton.

Viime vuonna sain tallennettua keskustorilta lähtevän, mm.  Finlaysonin alueen, keskustan läpi, Näsijärven rantaa, Koskipuiston läpi ratinaan uskomattomissa maisemissa kulkevan reitin videolle.  Reitti on juoksevalle ihmiselle yksi parhaista tavoista tutustua Tampereeseen.

Tälläkin kerralla juoksen vimpainten kanssa.  Kannan selässäni iPad-taulutietokonetta, jossa vilistää reaaliajassa tieto kehoni pomppivuudesta ja siihen kohdistuvista iskuvoimista.

Teen tämän esitelläkseni palan Tamperetta, ja juhlistaakseni sitä että Tamperelainen Runteq on saanut uuden sukupolven Zoi-juoksuanalyytikka-anturinsa ja juoksuharrastajille suunnatun kännyappsinsa tuotantokuntoon.

Zoin idea on se, että antureiden tuottaman tiedon avulla ihmiset voivat juosta vähemmillä vammoilla, kevyemmin ja   kovempaa.  Nautinnollisemmin.

Appsin tekemän analyysin ja näkymän  avulla saa  juoksutekniikkansa vähän kuin lintuperspektiivin. Olen saanut näiden kanssa samankaltaisia ahaa-elämyksiä kuin joskus silloin kun Venla ja Anssi ovat radalla kädestä pitäen kertoneet minulle jotain juoksutekniikastani.

Olen siis testannut edellisen sukupolven versiota jo aiemmin. Ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2014, (ks. Runteq RunLab: tiedä miten juokset),  ja sitten  marraskuussa juoksin 50km ultrajuoksun antureiden kanssa.  Olen vakuuttunut siitä, että nämä laitteet pitää saada harrastejuoksijan saataville.

Tämän vuoden aikana Runteqin väki on tehnyt rajusti töitä. Kuvassa näkyvä anturi on pienempi, tarkempi ja parempi kuin edeltäjänsä. Sykevyöhön ja kenkään kiinnitettävät anturit lähettävät tietonsa bluetoothilla kännyappsiin. Sain appsin testattavaksi reilu viikko sitten, ja hämmästyin. Se on beta-vaiheessa, mutta  paritteli vaivatta anturin kanssa. Pläräsin minuutin appsin näkymiä ja tajusin mistä on kyse. Lähdin juoksemaan, ja sain tiedot. Juuri niin yksinkertaista kuin sen pitää ollakin.


Tämä kirjoitus ei ole testiraportti. Teen sellaisen myöhemmin kun olen kerennyt leikkiä näiden kanssa pidempään.

Tarkoitukseni on nyt vain kertoa, että tämä tällainen on nyt tässä vaiheessa, minusta se on tarpeen ja nyt se pitää saada tuotantoon. Runteqilla on menossa rahoituskierros tuotannon käynnistämiseksi.

Jos siis näet huomenna miehen, jolla on selässään iPad, huuda sille "Zoi!" Vilautan sinulle
Zoi-appsia  iPhonestani ja yritän parhaani mukaan muutenkin vastailla mahdolisiin kysymyksiin.

En ole kovin sosiaalinen ihminen, älä siis  hämmästy, jos en katso silmiin. Onneksi olen nyt aika hyvässä kunnossa. Jos paniikki iskee, juoksen karkuun.

Operaatio Reconquest 111: Viimeiset 31 päivää

Operaatio Reconquest 111 alkoi 80 päivää sitten. Nyt tuntuu kuin siitä olisi jo melko pitkäänkin, vaikka oikeasti kolme kuukautta on mitättömän lyhyt aika.

En olisi tuolloin 16.6. uskonut, että olen tässä. En vaikka piirsin oiheisen kuvan vihreän viivan reitiksi tähän päivään.

Kiloillahan ei ole irrallisena asiana mitään merkitystä. Olen kerennyt oppia iloitsemaan siitä, että jaksan liikuttaa suurta massaa.

Juoksu on keveämpää kuin koskaan. Viimeaikoina kevyet juoksulenkit ovat sujuneet alle 130:n keskisykkeillä, kun aiemmin PK-juoksu on ollut mahdollista vasta noin 10 pykälää korkeammilla sykkeillä runsasjuoksuistenkin kuukausien jälkeen.

Ei se ole mikään ihme, että on kevyttä.

Juoksin pari viikkoa sitten työmatkalla reppu selässä Tikkurilasta Otaniemen Innopoliin. Reppu painoi vajaat 10 kiloa.  Painan nyt 18.2 kiloa vähemmän kuin  vajaat kolme kuukautta sitten.  Kuin olisin ennen aina juoksennellut ympäriinsä kahden repun kanssa.

Sinä, jolla on tällä hetkellä mukana reppu tai muutama. Ei kannata ajatella, että olenpa totisesti surkeassa kunnossa. Se ei ole totta. Jos jaksat siitä huolimatta liikkua vähänkin, olet  kovassa kunnossa.  Erikoisjoukkojen kovakuntoisimpienkin jamppojen meno käy raskaaksi, kun ne ottavat heikomman kaverin reput kantoon. Tiedän, olenhan katsonut paljon toimintaleffoja.

Vantaan maraton juostaan 10.10. Projektin viimeinen kuukausi on siis käsillä.  Syksyllä iltojen pimetessä minua alkaa usein ahdistaa.  Itsensä ahdistaminen on kenties ainoa keino pilata tämä projekti.

Nyt avain onneen on rentous.  Ovat luvanneet ainakin seuraavaksi kymmeneksi päiväksi auringonpaistetta, suorastaan intiaanikesää.  Sopii minulle!

Kunto & Terveys 4/2015

MKKV-web-sivusto

Kunto & Terveys -lehden toimittaja  Kari Saarinen  soitti ja piipahti luonani kahveella helteisenä kesäkuun päivänä.

Selvisi, että hän kuuluu Motoristit koulukiusaamista vastaan (MKKV) porukkaan. Kun kymmeniä katu-uskottavan näköisiä äijiä ja prätkänaisia karauttaa koulun pihaan ja sanoo että kiusaaminen ei ole siistiä, niin asia tulee selväksi. Todella hienoa toimintaa!

Puhuttiin me minunkin liikunnastani ja blogihommista.

Juttu ilmestyi Kunto & Terveys-lehden numerossa 4/2015, joka on ollut jakelussa viime viikon perjantaista alkaen.


Lehden kuvassa soutelen vielä lyhyellä ja vakaalla Terhillä. Sen jälkeen kun haastattelu tehtiin, soutu on muuttunut entistäkin hauskemmaksi.

Hankin noin 30-vuotiaan yli kuusimetrisen kapean ja kiikkerän veneen, joka on liki kymmenen Pirkan soudun veteraani. Se etenee kuin salakka, tuskin ääntäkään kuuluu kun sen keula halkoo vettä.  Pitkä runkolinja mahdollistaa tasaisen kovan vauhdinpidon. Mikä parasta, siinä on penkit ja airot kahdelle soutajalle.

Ristin veneen Salakaksi.   Soudan sillä varmaan pitkälle syksyyn, vasta jäiden tultua alkaa sisäsoutu.

Lehdessä oli monta mielenkiintoista juttua. Täältä löytyy lehtipisteet, joista Kunto & Terveys -lehden voi hankkia.

RetroFighter 2000, lempeä kuiskaus -90-luvulta

Wikipedia: Eurofighter Typhoon

"Eurofighter Typhoon on kaksimoottorinen monikäyttöinen hävittäjälentokone. Suunnittelussa on keskitytty erityisesti ketteryyteen yliäänennopeuksilla lennettäessä; aiemmat hävittäjälentokoneet ovat kyllä pystyneet suuriin yliäänennopeuksiin, mutta vain hetkellisesti ja koneiden liikehtimiskyky on ollut rajoitettu yliääninopeuksissa."

// Wikipedia: Eurofighter Typhoon

Felt S22 aka Pertti

Melkein kuin lopussa kuvailtaisiin aika-ajo/triathlon-ratsuani  Perttiä. Se mahdollistaa  yliääniajon, mutta  tällöin on tien syytä olla  suurinpiirtein suora, muista tienkäyttäjistä suhteellisen vapaa, hyväkuntoinen  ja yllätyksetön. Tylsä. Käytännössä triathlon-pyörän liikehtimiskyky on näistä seikoista johtuen rajoittunut perin puuduttaville pinnoitetuille kulkuväylille taajama-alueen ulkopuolella. Tämä taas johtaa siihen, että käyttökelpoisia ajoreittejä on kotoa lähtiessä vain muutama.  Se, että aero-asennossa kyyhöttäessä näkee eteensä vain rajatun sektorin verran maisemia, toki haittaa vähemmän kun ne on jo nähnyt monta kertaa. Haisee urheilulta.

Tämän asetelman puutteiden ratkaisuksi luotiin

RetroFighter 2000.

Park Pre Alu Comp 1997 aka RetroFighter

Rentoilu, liikehtiminen, ketteryys, monikäyttöisyys, matala liikkeellelähtökynnys, toimintavarmuus ja yliääniajokyky.

Vuonna 1997 hankkimani Park Pre Alucomp (knowyourbike.com) on alusta alkaen ollut aivan ihana pyörä.  Siitä huolimatta, että kävin sillä ensimmäisen triathlon-reissuni vuonna  2011, olin ajanut sillä tähän kesään mennessä vain vähän.

Ensimmäisenä liikunnantäyteisenä kesänäni vuonna 2010 ja vielä seuraavanakin ajoin sillä hieman, mutta vuonna 2012 hankin triathlonpyörän. Pyöräilyni muuttui kuvailemakseni kyyryajoksi. En oikeastaan viime vuosina ole pitänyt pyöräilystä, sen harjoittelu on ollut välttämätön pakko jotta triathlon-täysmatkan voi kulkea.

Tänä kesänä tuo kaikki on muuttunut. Olen ajanut Feltillä vain vähän, mutta Park Prellä sitäkin enemmän. Elokuussa aloitin kampanjan "en käytä autoa alle 20 km:n matkoilla, jos liikun yksin." Kuljetuskapasiteettia paransin hankkimalla Varustelekasta selkärepuksi  Mil-Tec Assault Pack Large:n. Nyt pystyn hoitamaan viisihenkisen perheemme peruskauppareissun pyörällä.

Bontrager Hank slicksit, 2.2 tuumaa

Ainekset RetroFighter-projektille olivat ilmassa.

Yhtäkkiä huomasin, että pyöräily on älyttömän kivaa!

Retrofighterissa on 2.2 tuumaa leveät Bontrager Hank -sliksirenkaat. Niillä voi ajaa asfaltilla kurviin rajusti, rotvallireunojen yli loikkien kuin gaselli ja silti ne rullaavat liki yhtä hyvin kuin kapeat maantierenkaat.

Eron alkaa huomata selvemmin vasta reilusti yli 30 km /h nopeudessa.

Retrofighterissa ei myöskään ole kuraongelmaa.  Pika-asenteiset SKS Mud-X lokarit yhdistettynä pystytankoon asennettuun roiskeläppään ratkaisevat sen täydellisesti.

Modernisoitu ohjaamo

Vaikka enimmäkseen rullailenkin tätä nykyä kaupunkimaisemmassa maastossa, johon pysty ajoasento sopii parhaiten, aina joskus tulee eteen aivan mahtava suora. Silloin tekee mieli mennä kyyryyn, ja painaa menemään.

Kuin maailmankaikkeus olisi aavistanut haaveeni! Löysin Tori.fi:sta liki pakasta vedetetyt Vision Team TT Clip-on aerotangot erittäin edullisesti.

Asensin ne RetroFighteriin, ajoasento tuntuu kyyryssäkin olevan hämmentävän hyvin kohdallaan.


Viimeisen silauksen Retrofighterin ohjaamoon tekee  kännykän pyöräteline. Tekee ison eron, kun tietää  että a) näkee jos puhelin soi tai tulee viesti b) pystyy tarvittaessa jopa puhumaan kaiuttimen ja mikrofonin välityksellä.   Ei myöskään yhtään haittaa, että kännykän avulla voi vaivatta navigoida myös tuntemattomille uusille reiteille. Pyöräily saa autolumaisia piirteitä.

Nimikoitu kypärä

Haaveilen siitä, että jatkan Retrofighterilla ajamista läpi talven. Ainakin syksystä ja sateista pitäisi selvitä, hankin XXL:stä liikkumiseen sopivan Stormberg Sirdal kuoritakin ja housut. Nyt kun ne sateet alkaisivat, niin pääsisi kokeilemaan!

Vaihdan PK-seudulle suuntautuvat tylsät automatkatkin junaan, polkupyörään ja seikkailuun.

Kun ensi kesä koittaa, Nutcase ja Retrofighter suuntaavat ainakin yhdelle triathlonin täysmatkalle.

Yli puolenvälin

Operaatio Reconquestin 111 päivää ovat yli puolivälin. Alkusysäys on takana, ja Vantaan maratoniin 10.10 on jäljellä 53 päivää.

Parhaat matkat tunnistaa siitä, että matkan päämäärä menettää merkityksensä.

Päämäärä siellä polun päässä on vain yksi piste muiden joukossa ja matkan muihin elämyksiin suhteutettuna luultavasti suhteellisen mitätön. Nyt kun 53 päivää on jäljellä, minulle on aivan yhdentekevää saavunko tavoitteeseeni ja Vantaan maratonin maaliin alle 3 tunnissa 30 minuutissa.

Askel nousee jo nyt niin keveästi että koen saaneeni käyttöön aivan eri kulkuneuvon.

Painan nyt noin 14 kiloa vähemmän kuin kesäkuun puolivälissä. Noin kymmenen päivää sitten saavuin painovyöhykkeelle jossa olen vieraillut viimeksi noin 20 vuotta sitten. Ja koskaan aiemmin painovoimasuhde ei ole ollut se mikä nyt.

Nautin siitä, miltä minusta tuntuu.

Kirjoitin 10. toukokuuta "Ei tunnu hyvältä, en ymmärrä, ei kiinnosta, en pysty, en halua."

Nyt  minusta tuntuu päinvastaiselta.  

Jos tätä joskus lukee joku, joka on noissa toukokuun synkissä ja sumuisissa tunnelmissa, niin sanonpa tämän. Usvan takaa nousee aurinko.

Pari sanaa alkoholista

Minulta on kesäkuussa alkaneen projektin aikana kysytty muutaman kerran siitä, miten käytän alkoholia. Se onkin hyvä kysymys painonhallinnan kannalta. Alkoholissahan  on runsaasti kaloreita, lisäksi alkoholinkäyttö vaikuttaa esimerkiksi aineenvaihduntaan, hormonitasapainoon ja aiheuttaa  masennusta.

Olen ollut satunnainen alkoholinkäyttäjä. Vain harvoin olen voinut sanoa sen maistuvan hyvältä. Näin on sattunut joskus kuumana kesäpäivänä tai saunassa oluen kanssa.  Moni alkoholiton juoma maistuu vielä paremmalta. Onhan kuitenkin humala, se saa ihmiset laulamaan, tanssimaan ja rentoutumaan. Minulle humala on epämiellyttävä kokemus. Koen itseni sosiaalisesti hitaaksi ja kömpelöksi selvinpäinkin. Kun olen nauttinut vähänkin alkoholia, hidastun edelleen enkä pysy keskustelussa mukana senkään vertaa kuin aiemmin. Se on kaikkea muuta kuin rentouttavaa.

Silti olen käyttänyt alkoholia satunnaisesti.

En käytä enää.

Noin puolitoista vuotta sitten ystäväni alkoholiongelma kärjistyi.  Olen nähnyt mitä se ihmiselle ja hänen läheisilleen  tekee. Ystävä katoaa,  muuttuu zombieksi ja kaikki hänen ympärillään tuhoutuu. Alkoholisoituneen ihmissuhteet muuttuvat vain mahdollisiksi keinoiksi jatkaa juomista.

Aika-ajoin kuitenkin tuntuu siltä, kuin se vanha ystävä edelleen olisi olemassa. Sanoin viime viikonloppuna hänelle:

"Tuntuu kuin sinä olisit suljetussa huoneessa, paksun lasiseinän takana. Huoneessa on tulipalo. Seinässä on vasara hätätilannetta varten. Pako on mahdollinen mutta vain sinä itse voit rikkoa lasin ja astua pois. Kukaan muu ei voi. Me muut emme voi ennen sitä muuta kuin surra."

Sanoin, hänelle myös että heti kun hän on täällä, lähdemme yhdessä keräämään liikunnasta endorfiineja.

Odotan, että ystäväni tarttuu vasaraan. 

Operaatio Reconquest 111: yhdet kottikärryt ja kirves

Operaatio: Reconquest 111 alkoi kuuden viikon alkusysäyksellä, jonka aikana aineenvaihdunta potkaistiin uudelle tasolle ja painonpudotus kunnolla käyntiin. (ks. Myydään: kesälomamatka) 

Vyötäröltä poistuneet kottikärryt, ja kirves (12.6 kg)

Tuo alkusysäys on nyt takana.  Tuntuu siltä, kuin paino/voima-lait olisivat kesän aikana muuttuneet.  Pyöräillessä ylämäet tuntuvat paljon kevyemmiltä,  eilen vetäisin vahingossa viisi leukaa ja  juostessa tuntuu siltä kuin en enää kantaisi mukana kottikärryjä ja kirvestä.

Painan nyt 106.6 kiloa, se on 12.6 kg vähemmän kuin kesäkuun alussa ja alin painoni 20 vuoteen.

Minulla kilot ovat erityisesti kertyneet vyötärölle, sisäelinten ympärille. Se on sitä mediasta tuttua viskeraali-tappajarasvaa. Sen määrä on minulla pysynyt runsaasta liikunnasta huolimatta reilusti skaalan ulkopuolella.   Nyt tuntuu siltä, että nimenomaan tuo ikirouta on lähtenyt sulamaan kuin hanki kevätauringossa.

On sitä siellä vieläkin, ehkä jopa toistenkin kottikärryjen verran mutta ensimmäistä kertaa elämässä minusta tuntuu että sisäelinrasva ei välttämättä olekaan ikuinen osa minua.

Kevättalvella olin jotenkin aivan loppu. Minusta tuntui siltä, että mikään mikään mitä tämän kropan ja vallitsevien luonnonlakien voimassaollessa voi tehdä, ei kiinnosta.

Nyt minusta tuntuu siltä, kuin nuo lait olisivat muuttuneet, liikunnallinen seikkailunhalu on syttynyt uudelleen ja odotan innolla mitä tulevaisuus tuo. 


Nyt kun ensimmäinen vaihe on ohi,  projektista on vielä jäljellä melkein kaksi kolmasosaa.  En muuta mitään, olen oikealla tiellä.