Huono häviäjä

Rinkkajuoksuprojekti on paketissa, ja olen alkanut sulatella suunnitelmaani lopettaa Läskimaija-blogi tähän seitsemään vuoteen tai sittenkin jatkaa Selänteen one more year -hengessä vielä, jos keksin hyvän, hauskan kivan ja kannustavan projektin. En ole tuon asian suhteen tullut hullua hurskaammaksi, mutta sen olen huomannut että suhteeni liikuntaan ja kilpailuun on tragikoomisen kompleksinen.

Aiemmin kirjoitin Kilpailemisesta, ja kerroin vihaavani sitä. Se on kuitenkin vain puolet totuudesta. Inhoan kilpailemista. Paitsi, jos olen paras.

Jos käytössäni olisi aikakone, menneisyydestäni löytyisi monta hetkeä, jossa pikku Maija tarttuu väistämättömän häviön edessä pelilautaan  ja viskoo raivon vallassa nappulat pitkin huonetta.

Inhoan kilpailua, mutta vielä enemmän inhoan häviämistä.

Ratkaisuksi tähän paradoksiin olen kehittänyt lähestymistavan, jota hyödynnän kattavasti kaikilla elämänaloilla. Muutamia valittuja taisteluita lukuunottamatta vältän kaikkea kilpailua ja siihen pakotettuna lyön läskiksi ja häviän tietoisesti. Tuolloin tiedän, etten edes yrittänyt.

Olen huono häviäjä. Lisäksi:

- En halua liikkua vain huvikseni. Päämäärätön rutiininomainen juoksentelu ei kiinnosta vaan tuntuu päättömältä.
- Kuitenkin nautin siitä tunteesta, kun olen liikkunut.
- En halua kilpailla ainakaan ketään sellaista vastaan, jonka voin joutua joskus kohtaamaan. Etäinen sarjakuvahahmomainen vastus maailman toisella laidalla on ok.
- Jos kuitenkin kilpailisin, haluaisin olla paras, mieluiten maailman.
- Oikeastaan haluaisin kiskoa kehostani irti ihan kaiken, mihin se pystyy.

Keksi siinä sitten kivoja kannustavia liikuntatavoitteita.