Nimittäin, korvasin pari kuukautta sitten vuoden palvelleet Kinsei kolmoset uudella nelosversiolla.
Jos olet aiemmin kokeillut Kinsei kolmosia, niin sitten kengän kuvaaminen on helppoa. Asics Gel Kinsei 4 on kuin kolmonen, mutta hieman kevyempi, istuu jalkaan kuin sukka ja tuntuu vähemmän kolholta kuin edeltäjänsä. Se on ehdottomasti paras juoksukenkä mitä olen ikinä jalkaani pannut. Vaihto kolmosista neloseen sujui myös vaivatta, minulla ei ollut mitään nillkka/polvi yms. vaivoja siirtymä aikaan. Juoksin näillä mm. Kanarian 24km juoksuni, vain viikko käyttöönoton jälkeen.
Nyt sitten varoituksen sana: minä olen painava, painan edelleen n. 115 kiloa. Nämä kokemukset on siitä perspektiivistä. Tämä kenkä sopii todennäköisesti juuri painon takia minulle erittäin hyvin. Se on hyvin tuettu ja kantaa kiloni hyvin. Ja vaikka Asicssin mainospuheiden mukaan tämä kenkä muovautuu ja sopii hyvin esim. erilaisille pronaatioille, on kenkä kuitenkin melko raskas - markkinoilla on paljon kevyempiäkin kenkiä. Epäilen, että se on nimenomaan isojen juoksijoiden kenkä.
Plussana edelliseen versioon on myös se, että edeltäjälle tyypillistä kankaan kulumaa nilkan kohdalta ei ole näissä kengissä ainakaan vielä ilmennyt. Eihän tuo iso puute ollutkaan, mutta varmasti parempi maratoneilla ja muilla pidemmillä sipaisuilla että ihoa hangataan mahdollisimman kevyesti.
Jos siis sinulla on aiemmin ollut Kinseit käytössä: suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä.
Jos nämä olisivat ensimmäiset Kinseisi, niin lukaiseppa ensin arvosteluja tämän kengän edeltätäjästä. Niitä löytyy useita (pääosin posititiivisia paitsi ns. "barefoot" koulukunnan sinsänsä arvokkaat soraäänet ) esim: Juoksija-lehden perusfaktat ja Run the Line -sivuston arvostelu.
Toinenkin varoituksen sana, en tiedä juoksukengistä mitään, ja olen käyttänytkin vain muutamia ja vain vasta pari-kolme vuotta, mutta nämä nyt kuitenkin ovat ensimmäiset joista en ole keksinyt vielä moitteen sijaa :)
// Edit 01/2013. Lokakuussa 2012 siirryin käyttämään On Cloudrunnereita, täällä lisää.