Ehkä olin sattuneesta syystä aihepiirille herkistyneessä tilassa, mutta jokatapauksessa sekä naureskelin että lähes sitten itkeskelinkin useampaan kertaan matkalla kirjan alusta loppuun ja Deanin juoksu-uran alkutaipaleelta ultramaraton-mieheksi. Jotenkin kirja kosketti, vaikka sen mittasuhteet ja saavutukset olivatkin kolossaalisen mittavia. Mieleen piirtyi mm. mielikuva kolmatta vuorokautta putkeen juoksevasta miehestä, joka tilaa pizzan keskelle erämaata, pyörittää sen rullaksi ja jatkaa matkaansa syöden. :)
Kun sitten olimme päässeet perille ja majoittuneet lomakohteeseemme, kirjoitin ennen nukkumaanmenoa vessanpöntöllä istuessani hetken mielijohteesta Deanille kiitoskirjeen kirjasta ja sen tuomasta innostukseen johtaneesta tunnemyrskystä ja kerroin lyhyesti omasta läskimaija-projektistani. Sitten Transgrancanaria-juoksua edeltävänä iltana kun vähän ehkä mietitytti miten koitoksesta selviän, koin yllätyksen, kun sähköpostiin kilahti kannustava ja kiva vastaus itseltään Ultramaraton-mieheltä!
Tämä on hyvä päättää kappaleeseen:
