keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Parasta aikaa

Eräs ihminen sanoi lukeneensa tätä blogia pitkästä aikaa. Ymmärsin hänen tulleen siihen käsitykseen, että selkävaivat kaatoivat juoksijan, ja nyt elämä on ikäänkuin odotusta kakkosluokassa, jos joskus voisi olla kuin ennen. Olen selvästikin onnistunut ilmaisemaan itseäni huonosti.

Onnellista aikaa ei ole se, kun kaikki on helppoa, ihan tuttua ja sujuu ongelmitta.  Päinvastoin.  Liian helppo elämä tekee levottomaksi ja onnettomaksi.

Parasta on se, kun kohtaan ongelmia ja joudun tekemään jotain uutta ja erilaista. Tulen onnelliseksi, kun siedän hankaluutta, ja teen kovasti töitä tilanteen eteen ja silloin tällöin onnistun.

Olin kyllästymässä vanhoihin juoksu-hommiin.  Tavoitteiden asettaminen ja siten liikunta alkoi tuntua väkinäiseltä.  Teki hyvää suistua siltä raiteelta, ja saada uudenlainen näkövinkkeli ja motivaation lähde liikuntaan. Suistumista on vaikea harkiten toteuttaa, koska mukavuudenhalu on väkevä. Usein vasta jälkikäteen huomaa, että se mikä tuntui aluksi ongelmalta olikin tarpeen ja hyvä juttu. Tässä kävi nyt niin.

Lyhyesti sanottuna, olen onnellinen.