Ennen |
Viimeiset neljä viikkoa on olo ollut helppo, mukava ja vaivaton. Sitten hoksasin, että pääsen sinne mihin haluan, kunhan pidän huolen siitä että olo on hyvä. Se onnistuu mm. syömällä riittävästi, riittävän usein ja monipuolisesti. Ei taistelemalla.
Nyt |
Taistelua tarvittiin alussa, kun muutos lähti käyntiin, mutta nyt tuo ajatus vain pitää minut taistelumoodissa jossa on sisäänrakennettuna ajatuksena ääripäitä, voittoja ja tappioita. Lopullista voittoa ei niin saavuteta. Ajattelen ahmimishäiriön rippeitä nyt ikäänkuin guerrilla-sissi joukkona, joka on ajettu vuorille. Maasto on sille tuttua, sota ja taistelu. Taistelu on sille syy elää. Niitä viimeisiä pesäkkeitä on pirun hankala sieltä sotimalla loppuun asti nujertaa. Mutta kun guerrillat ajan saatossa tajuavat, että taistelun äänet ovat kauan sitten lakanneet, ja että täällä on aika mukava olla, sulautuvat hekin vaivihkaa osaksi kokonaisuutta.
Taistelu on ohi, tervetuloa.