Naurava torvijuoksija Espoon rantamaratonilla |
Mikä on #juoksutorvi?
Juoksutorvi näkee maailmassa asian johon uskoo, joka tarvitsee apua ja jota kokee voivansa auttaa juoksemalla. Ja sitten juoksee ja kertoo asiasta muille.
Olen jo aiemmin melkein osallistunut tempauksiin, joissa hyväntekeväisyysmielessä juostaan jonkin asian puolesta, esimerkiksi kerätään kilometrejä, jotka sitten jotenkin mystisesti muuttuvat jonkin asian eduksi. Usein kuitenkin näissä matka tuntuu pitkältä ja mutkaiselta siihen, että liike muuttuu ihan konkreettiseksi oikeaksi avuksi.
Runteq:in Zoi sopi täydellisesti ensimmäiseksi Juoksutorvi-projektikseni. Juoksutapahtumat kun ovat juuri se paikka, jossa tuotehanke kuuluu tuoda esiin. Uskoin, että voin olla avuksi sekä Runteqille että juoksijoille. Runteq saa tuotteen markkinoille ja juoksijat saavat tiedon.
Kokemus on ollut innostava. Jatkossa torvijuoksen erilaisten aatteiden, asioiden, yritysten ja organisaatioiden puolesta.
Torvijuoksu kannustaa epämukavuusalueelle
En olisi uskonut, että minä - sosiaalisesti rajoittunut sisäänpäin kääntynyt ujo nörtti - menisin juoksutapahtumaan joulukuuseksi koristeltuna siinä toiveessa, että ihmiset ottavat minuun kontaktia. Nyt niin on käynyt jo monta kertaa. Juoksutapahtumissa vallitseva iloinen ilmapiiri, liikunnan tuottamat endorfiinit ja hyvä olo mahdollistavat rajojen rikkomisen. Torvijuoksun jälkeen huomaan pystyväni paljon helpommin sosiaaliseen kanssakäymiseen myös normielämässä. Myös iloinen mieli siirtyy tapahtumasta elämään.
Torvijuoksu motivoi
Olin viime viikon lopulla pienessä ahdingossa liikkumisteni kanssa. En ollut päästä liikkeelle. En ole varma, olisinko saanut sunnuntaina aikaiseksi suunnittelemaani neljän tunnin rauhallista hölkkää, jos en olisi kertonut meneväni Kauppiin Torvijuoksulle.
Kun on omaa itseään ja pikku mielialavaihteluita suurempi syy, liikkeelle lähtöä ei tarvinnut edes miettiä.
Ryhdy sinäkin Torvijuoksijaksi
Maailmassa on monta sellaista hyvää asiaa, joiden puolesta liikkua. Hyvä esimerkki on kantasolurekisteri. Tapahtumissa on usein myös paikallinen ulottuvuus, joten esimerkiksi jostain ajankohtaisesta avuntarpeesta kertominen sopisi hyvin Torvijuoksun aiheeksi.
Jokainen voi itse miettiä asian, jonka puolesta juoksee, ja toteuttaa homman itse. Tai jos kiinnostuit, kirjoita kommenttiin ja järjestetään jotain yhteistä.
Ole rohkeasti Torvi.