perjantai 28. elokuuta 2015

Kunto & Terveys 4/2015

MKKV-web-sivusto
Kunto & Terveys -lehden toimittaja  Kari Saarinen  soitti ja piipahti luonani kahveella helteisenä kesäkuun päivänä.

Selvisi, että hän kuuluu Motoristit koulukiusaamista vastaan (MKKV) porukkaan. Kun kymmeniä katu-uskottavan näköisiä äijiä ja prätkänaisia karauttaa koulun pihaan ja sanoo että kiusaaminen ei ole siistiä, niin asia tulee selväksi. Todella hienoa toimintaa!

Puhuttiin me minunkin liikunnastani ja blogihommista.

Juttu ilmestyi Kunto & Terveys-lehden numerossa 4/2015, joka on ollut jakelussa viime viikon perjantaista alkaen.


Lehden kuvassa soutelen vielä lyhyellä ja vakaalla Terhillä. Sen jälkeen kun haastattelu tehtiin, soutu on muuttunut entistäkin hauskemmaksi.

Hankin noin 30-vuotiaan yli kuusimetrisen kapean ja kiikkerän veneen, joka on liki kymmenen Pirkan soudun veteraani. Se etenee kuin salakka, tuskin ääntäkään kuuluu kun sen keula halkoo vettä.  Pitkä runkolinja mahdollistaa tasaisen kovan vauhdinpidon. Mikä parasta, siinä on penkit ja airot kahdelle soutajalle.

Ristin veneen Salakaksi.   Soudan sillä varmaan pitkälle syksyyn, vasta jäiden tultua alkaa sisäsoutu.

Lehdessä oli monta mielenkiintoista juttua. Täältä löytyy lehtipisteet, joista Kunto & Terveys -lehden voi hankkia.



lauantai 22. elokuuta 2015

RetroFighter 2000, lempeä kuiskaus -90-luvulta

Wikipedia: Eurofighter Typhoon

"Eurofighter Typhoon on kaksimoottorinen monikäyttöinen hävittäjälentokone. Suunnittelussa on keskitytty erityisesti ketteryyteen yliäänennopeuksilla lennettäessä; aiemmat hävittäjälentokoneet ovat kyllä pystyneet suuriin yliäänennopeuksiin, mutta vain hetkellisesti ja koneiden liikehtimiskyky on ollut rajoitettu yliääninopeuksissa."

// Wikipedia: Eurofighter Typhoon

Felt S22 aka Pertti
Melkein kuin lopussa kuvailtaisiin aika-ajo/triathlon-ratsuani  Perttiä. Se mahdollistaa  yliääniajon, mutta  tällöin on tien syytä olla  suurinpiirtein suora, muista tienkäyttäjistä suhteellisen vapaa, hyväkuntoinen  ja yllätyksetön. Tylsä. Käytännössä triathlon-pyörän liikehtimiskyky on näistä seikoista johtuen rajoittunut perin puuduttaville pinnoitetuille kulkuväylille taajama-alueen ulkopuolella. Tämä taas johtaa siihen, että käyttökelpoisia ajoreittejä on kotoa lähtiessä vain muutama.  Se, että aero-asennossa kyyhöttäessä näkee eteensä vain rajatun sektorin verran maisemia, toki haittaa vähemmän kun ne on jo nähnyt monta kertaa. Haisee urheilulta.

Tämän asetelman puutteiden ratkaisuksi luotiin

RetroFighter 2000.

Park Pre Alu Comp 1997 aka RetroFighter
Rentoilu, liikehtiminen, ketteryys, monikäyttöisyys, matala liikkeellelähtökynnys, toimintavarmuus ja yliääniajokyky.

Vuonna 1997 hankkimani Park Pre Alucomp (knowyourbike.com) on alusta alkaen ollut aivan ihana pyörä.  Siitä huolimatta, että kävin sillä ensimmäisen triathlon-reissuni vuonna  2011, olin ajanut sillä tähän kesään mennessä vain vähän.

Ensimmäisenä liikunnantäyteisenä kesänäni vuonna 2010 ja vielä seuraavanakin ajoin sillä hieman, mutta vuonna 2012 hankin triathlonpyörän. Pyöräilyni muuttui kuvailemakseni kyyryajoksi. En oikeastaan viime vuosina ole pitänyt pyöräilystä, sen harjoittelu on ollut välttämätön pakko jotta triathlon-täysmatkan voi kulkea.

Tänä kesänä tuo kaikki on muuttunut. Olen ajanut Feltillä vain vähän, mutta Park Prellä sitäkin enemmän. Elokuussa aloitin kampanjan "en käytä autoa alle 20 km:n matkoilla, jos liikun yksin." Kuljetuskapasiteettia paransin hankkimalla Varustelekasta selkärepuksi  Mil-Tec Assault Pack Large:n. Nyt pystyn hoitamaan viisihenkisen perheemme peruskauppareissun pyörällä.

Bontrager Hank slicksit, 2.2 tuumaa
Ainekset RetroFighter-projektille olivat ilmassa.

Yhtäkkiä huomasin, että pyöräily on älyttömän kivaa!

Retrofighterissa on 2.2 tuumaa leveät Bontrager Hank -sliksirenkaat. Niillä voi ajaa asfaltilla kurviin rajusti, rotvallireunojen yli loikkien kuin gaselli ja silti ne rullaavat liki yhtä hyvin kuin kapeat maantierenkaat.

Eron alkaa huomata selvemmin vasta reilusti yli 30 km /h nopeudessa.

Retrofighterissa ei myöskään ole kuraongelmaa.  Pika-asenteiset SKS Mud-X lokarit yhdistettynä pystytankoon asennettuun roiskeläppään ratkaisevat sen täydellisesti.


Modernisoitu ohjaamo
Vaikka enimmäkseen rullailenkin tätä nykyä kaupunkimaisemmassa maastossa, johon pysty ajoasento sopii parhaiten, aina joskus tulee eteen aivan mahtava suora. Silloin tekee mieli mennä kyyryyn, ja painaa menemään.

Kuin maailmankaikkeus olisi aavistanut haaveeni! Löysin Tori.fi:sta liki pakasta vedetetyt Vision Team TT Clip-on aerotangot erittäin edullisesti.

Asensin ne RetroFighteriin, ajoasento tuntuu kyyryssäkin olevan hämmentävän hyvin kohdallaan.


Viimeisen silauksen Retrofighterin ohjaamoon tekee  kännykän pyöräteline. Tekee ison eron, kun tietää  että a) näkee jos puhelin soi tai tulee viesti b) pystyy tarvittaessa jopa puhumaan kaiuttimen ja mikrofonin välityksellä.   Ei myöskään yhtään haittaa, että kännykän avulla voi vaivatta navigoida myös tuntemattomille uusille reiteille. Pyöräily saa autolumaisia piirteitä.

Nimikoitu kypärä
Haaveilen siitä, että jatkan Retrofighterilla ajamista läpi talven. Ainakin syksystä ja sateista pitäisi selvitä, hankin XXL:stä liikkumiseen sopivan Stormberg Sirdal kuoritakin ja housut. Nyt kun ne sateet alkaisivat, niin pääsisi kokeilemaan!

Vaihdan PK-seudulle suuntautuvat tylsät automatkatkin junaan, polkupyörään ja seikkailuun.

Kun ensi kesä koittaa, Nutcase ja Retrofighter suuntaavat ainakin yhdelle triathlonin täysmatkalle.


tiistai 18. elokuuta 2015

Yli puolenvälin

Operaatio Reconquestin 111 päivää ovat yli puolivälin. Alkusysäys on takana, ja Vantaan maratoniin 10.10 on jäljellä 53 päivää.

Parhaat matkat tunnistaa siitä, että matkan päämäärä menettää merkityksensä.

Päämäärä siellä polun päässä on vain yksi piste muiden joukossa ja matkan muihin elämyksiin suhteutettuna luultavasti suhteellisen mitätön. Nyt kun 53 päivää on jäljellä, minulle on aivan yhdentekevää saavunko tavoitteeseeni ja Vantaan maratonin maaliin alle 3 tunnissa 30 minuutissa.

Askel nousee jo nyt niin keveästi että koen saaneeni käyttöön aivan eri kulkuneuvon.

Painan nyt noin 14 kiloa vähemmän kuin kesäkuun puolivälissä. Noin kymmenen päivää sitten saavuin painovyöhykkeelle jossa olen vieraillut viimeksi noin 20 vuotta sitten. Ja koskaan aiemmin painovoimasuhde ei ole ollut se mikä nyt.

Nautin siitä, miltä minusta tuntuu.

Kirjoitin 10. toukokuuta "Ei tunnu hyvältä, en ymmärrä, ei kiinnosta, en pysty, en halua."

Nyt  minusta tuntuu päinvastaiselta.  

Jos tätä joskus lukee joku, joka on noissa toukokuun synkissä ja sumuisissa tunnelmissa, niin sanonpa tämän. Usvan takaa nousee aurinko.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pari sanaa alkoholista

Minulta on kesäkuussa alkaneen projektin aikana kysytty muutaman kerran siitä, miten käytän alkoholia. Se onkin hyvä kysymys painonhallinnan kannalta. Alkoholissahan  on runsaasti kaloreita, lisäksi alkoholinkäyttö vaikuttaa esimerkiksi aineenvaihduntaan, hormonitasapainoon ja aiheuttaa  masennusta.

Olen ollut satunnainen alkoholinkäyttäjä. Vain harvoin olen voinut sanoa sen maistuvan hyvältä. Näin on sattunut joskus kuumana kesäpäivänä tai saunassa oluen kanssa.  Moni alkoholiton juoma maistuu vielä paremmalta. Onhan kuitenkin humala, se saa ihmiset laulamaan, tanssimaan ja rentoutumaan. Minulle humala on epämiellyttävä kokemus. Koen itseni sosiaalisesti hitaaksi ja kömpelöksi selvinpäinkin. Kun olen nauttinut vähänkin alkoholia, hidastun edelleen enkä pysy keskustelussa mukana senkään vertaa kuin aiemmin. Se on kaikkea muuta kuin rentouttavaa.

Silti olen käyttänyt alkoholia satunnaisesti.

En käytä enää.

Noin puolitoista vuotta sitten ystäväni alkoholiongelma kärjistyi.  Olen nähnyt mitä se ihmiselle ja hänen läheisilleen  tekee. Ystävä katoaa,  muuttuu zombieksi ja kaikki hänen ympärillään tuhoutuu. Alkoholisoituneen ihmissuhteet muuttuvat vain mahdollisiksi keinoiksi jatkaa juomista.

Aika-ajoin kuitenkin tuntuu siltä, kuin se vanha ystävä edelleen olisi olemassa. Sanoin viime viikonloppuna hänelle:

"Tuntuu kuin sinä olisit suljetussa huoneessa, paksun lasiseinän takana. Huoneessa on tulipalo. Seinässä on vasara hätätilannetta varten. Pako on mahdollinen mutta vain sinä itse voit rikkoa lasin ja astua pois. Kukaan muu ei voi. Me muut emme voi ennen sitä muuta kuin surra."

Sanoin, hänelle myös että heti kun hän on täällä, lähdemme yhdessä keräämään liikunnasta endorfiineja.

Odotan, että ystäväni tarttuu vasaraan. 

lauantai 8. elokuuta 2015

Operaatio Reconquest 111: yhdet kottikärryt ja kirves

Operaatio: Reconquest 111 alkoi kuuden viikon alkusysäyksellä, jonka aikana aineenvaihdunta potkaistiin uudelle tasolle ja painonpudotus kunnolla käyntiin. (ks. Myydään: kesälomamatka

Vyötäröltä poistuneet kottikärryt, ja kirves (12.6 kg)
Tuo alkusysäys on nyt takana.  Tuntuu siltä, kuin paino/voima-lait olisivat kesän aikana muuttuneet.  Pyöräillessä ylämäet tuntuvat paljon kevyemmiltä,  eilen vetäisin vahingossa viisi leukaa ja  juostessa tuntuu siltä kuin en enää kantaisi mukana kottikärryjä ja kirvestä.

Painan nyt 106.6 kiloa, se on 12.6 kg vähemmän kuin kesäkuun alussa ja alin painoni 20 vuoteen.

Minulla kilot ovat erityisesti kertyneet vyötärölle, sisäelinten ympärille. Se on sitä mediasta tuttua viskeraali-tappajarasvaa. Sen määrä on minulla pysynyt runsaasta liikunnasta huolimatta reilusti skaalan ulkopuolella.   Nyt tuntuu siltä, että nimenomaan tuo ikirouta on lähtenyt sulamaan kuin hanki kevätauringossa.

On sitä siellä vieläkin, ehkä jopa toistenkin kottikärryjen verran mutta ensimmäistä kertaa elämässä minusta tuntuu että sisäelinrasva ei välttämättä olekaan ikuinen osa minua.

Kevättalvella olin jotenkin aivan loppu. Minusta tuntui siltä, että mikään mikään mitä tämän kropan ja vallitsevien luonnonlakien voimassaollessa voi tehdä, ei kiinnosta.

Nyt minusta tuntuu siltä, kuin nuo lait olisivat muuttuneet, liikunnallinen seikkailunhalu on syttynyt uudelleen ja odotan innolla mitä tulevaisuus tuo. 


Nyt kun ensimmäinen vaihe on ohi,  projektista on vielä jäljellä melkein kaksi kolmasosaa.  En muuta mitään, olen oikealla tiellä.









lauantai 1. elokuuta 2015

Blueant PUMP: älyttömän hyvät, vesitiiviit Bluetooth-kuulokkeet

Sain pettymyksekseni todeta Sony Xperia Z3 Compact -puhelimen olevan vesitiiviyden osalta pelkkä vitsi.

"Sony Xperia Z3 Compact on saanut IP68-luokituksen joka takaa puhelimen olevan aidosti vesitiivis. Voit siis huoletta pestä puhelimen juoksevan veden alla tai pudottaa sen kylpyammeeseen." // verkkokauppa.com

"Vesitiivis" kännykkä telakalla.
Otin vesitiiviiksi luvatulla puhelimellani laiturilta kuvan ahvenesta yritettyäni ensin varmistua lasten kanssa että kaikki luukut  tiivisteineen ovat visusti kiinni. Puhelin hajosi samantien.  Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tietoisesti altistin viime vuoden marraskuussa hankkimani vesitiiviin puhelimen vedelle.

Huoletonna vein puhelimen Verkkokauppa.com:in huoltotiskille. Olihan ongelma kuitenkin veden aiheuttama, sitä vastaan puhelin on erityisesti suojattu. Verkkokauppa.com:ista puhelin  lähetettiin Sonyn valtuuttamaan SCF Huoltoon. Puhelimen korjaus ei mennyt takuuseen. Huolto kehotti ostamaan uuden puhelimen.  Tein päätöksestä valituksen Sonylle. Sony vastasi:

"Kun lähetätte vesi- tai pölytiiviin laitteen korjaukseen Sonyn huoltopalveluun, korjausryhmämme varmistaa laitteenne testaamalla, että se vastaa yhä oman IP-luokituksensa vaatimuksia. Korjausryhmämme suorittaa laitteen painetestin, varmistaakseen, että tuote on tiivis IP-luokituksensa mukaan. Tässä tapauksessa laitteenne ei läpäissyt kyseistä painetestiä, joka tarkoittaa sitä, että laite ei ole tiivis IP-luokituksensa mukaan, suojakannet asianmukaisesti suljettuina, vaurioituneen tiivisteen seurauksena."

Lisäksi huolto yrittää veloittaa minulta 47 euron "tarkastusmaksun", koska vesitiivis puhelimeni vuotaa.  Tiivisteet eivät pidä. Siitä minua tarkastusmaksulla rangaistakoon.

Itse oletin, että vuoto on Sonyn ongelma, ei minun.

Vitsi on monty pythonmaisuudessaan kuitenkin sen verran hyvä, että plus-pisteet siitä.  Kuluttajanhan ei ole mitenkään mahdollista käyttää kännykkää siten, että vesitiiviyslupauksesta olisi mitään hyötyä. Toki voisit hankkia samanlaisen painetestauslaitteen kuin virallisessa huollossa ja testata kännysi vesitiiviyden päivittäin, mutta HÄHÄÄ! Jos sitten känny ei eräänä päivänä enää olekaan vesitiiviis, niin YOU LOSE, ei mene takuuseen koska vesitiivis kännykkäsi ei ollut vesitiivis! Ja viimeistään jos pudotat kännykän kerran, voi huolto vedota siihen että siinä on jälkiä putoamisesta.

ÄLÄ OSTA SONY XPERIA Z3 COMPACTia niin kauan kuin tämä on takuukäytäntö.  Z3:n uudessa mallissa nuo naurettavat läpät on (yllätys!) poistettu ja korvattu vesiitiivillä liittimillä, mutta en silti suosittele ostamaan Sonyn tuotteita, koska firma on selvästikin ankeuttajien valtaama. Jos joku Sonylla haluaa katsoa asiaa (ks. Service Request: 1-20285246721)

Kuvakaappaus: www.blueantpump.com
Mutta ei mitään niin huonoa, etteikö jotain tosi hyvääkin. Nimittäin siitä juontui mieleeni tuoda julki, että jo viime marraskuussa käyttöönottamani

BlueAnt PUMP HD

* Editors note 2019: Teksti koskien BlueAnt -pump kuulokkeita on luultavasti jo kovin vanhentunut. Löytyy varmasti jo parempia, jos ei tuote ole ajanmittaan huomattavasti parantunut.

Bluetooth-kuulokkeet ovat jäätävän hyvät.

Ei sitä tarvi enempää selitellä.

- Vielä liki vuoden käytön jälkeen akku kestää 4-5 tuntia musiikkitoistoa. Uudistetulla mallilla tämä lupaus on 8 tuntia. Siinä juoksee maratonit helposti.

- Kuulokkeet ovat vesitiiviit, siis tällä kertaa oikeasti vesitiiviit. Olen uinut niiden kanssa, ja ne vain pelaa. Olen juossut vesisateessa ja pakkasessa, ja pakkasvesisateessa. Ne vaan pelaa.

- Äänenlaatu on paras, mitä olen liikuntakäytössä ikinä kokenut. Jytisee, nääs. Rajusti. Tässä kohdin mainittakoon, että en totisesti ole ns. "high fidelity" mies, usein ne audiolaitteet joiden pitäisi asiantuntijoiden mukaan olla parasta a-luokkaa, ovat mielestäni olleet huonot ja päinvastoin. Sanotaanko niin, että tykkään näiden äänestä, sinä et ehkä tykkää.

- Ne näyttävät vähän isoilta,mutta ainakin minun korvaani ne sopivat täydellisesti. Juoksin mm. tänään kuulokkeet päässäni kolme tuntia kuunnellen Mehukkaimmat Ysärijyystöt -soittolistaa Spotifystä. En edes huomannut kuulokkeita.

Lue lisää http://blueantpump.com/


Jos haluat hyvät, vesitiiviit Bluetooth-kuulokkeeet, osta nämä.   Näitä luulisi saavan kaikista hyvien äänentoistolaitteiden myymisestä kiinnostuneista liikkeistä.

Mutta älä osta Sony Xperia Z3 Compactia ainakaan sen vesitiiviyden takia.