Lauantai-aamulla puuronsyönnin jälkeen olo tuntui batman- tai peräsmieshenkisen voimautetulta ja puin lenkkarit jalkaani ja lähdin juosten kohti Sorvan kylää, jossa TeamRahola järjesti jo perinteikkään juoksutapahtuman. Tarkoitus oli juosta 50 kilometriä.
Lähdin liikkeelle siinä määrin myöhässä että jo pari kilometriä juostuani takaa kuului jo Jasonin italialaisen urheiluauton murahdus. Terävä tööttäys säikäytti pelloilla majailleet kurjet Putineineen lentoon. Parkaisin: "pääsiskö kyytiin". Ovi aukesi, kipusin sisään tyyneyttä uhkuvaan ohjaamoon. Pääsimme ajoissa myös lähtöviivalle.
Starttasimme klo 10:00, tuntia ennen muita juoksijoita, koska illalla oli vielä muuta ohjelmaa ja olen hidas. Matka juostiin viitenä 10km mittaisena lenkkinä, ensin 5km tien vartta yhteen suuntaan ja sitten takaisin.
Ensimmäisen kierroksen lähestyessä loppuaan juttelimme, ihmettelimme sitä kuinka 10km rauhallista lenkkiä ei edes huomaa missään. Palatessamme lähtöpaikalla vastaan rynni hämmästyttävän iso joukko hymyileviä juoksijoita. Kaikkiaan juoksijoita oli 47, joista kaksi nelijalkaista.
 | |
| Näkymä Sorvan kylän sykkivästä ydinkeskustasta kohden Nokiaa. |
 |
| Onko sitä! On, lämmintä mustikkasoppaa!!! |
15km kohdalla odotti Mustikkasoppa-piste, jota olimme mielissämme himoinneet jo merkittävissä määrin. Herkullista!
Eikä siinä kaikki. Kotini on juoksureitin varrella ja paria kymmentä minuuttia aiemmin soitin pojalleni toiveen, joka myös toteutui.
Kilometrin 16 kohdalla meitä odotti isot kupilliset kuumaa, aitoa, hieman jäähtynytttä Nescafe-pikakahvia. Uh uh! Kyllä maistui!
 |
| Jason & cafe de la picnic con ultra |
Kilometrit kolmeenkymmeneen asti menivät melko huomaamattomasti kivoja jutustellen. Jossain kilometrin 35 paikkeilla vasen nilkkani alkoi antaa merkkejä kipuilusta. Matka jatkui kuitenkin edelleen suhteellisen vaivattomasti samaa tahtia.
40 km kohdalla, viimeisellä kerralla Sorvan huoltopisteessä tarjolla oli karkkia. Mässäsimme sitä suihimme siinä määrin, että Jasonin sanoessa "Pitkänmatkanjuoksija tukehtui rakastamansa lajin parissa" oli varsin lähellä, ettei näin käynyt.
Kipu nilkassa kasvoi aste asteelta, Jason ehdotti että voidaan kyllä kääntyä takaisin jo maratonin kääntymäpaikalta. Se ei tuntunut kuitenkaan tarpeelliselta ja niinpä jatkoimme matkaa. Vaikka meitä juoksijoita oli liikkeellä enää vain muutamia, olivat huoltojoukot ajattelevaisesti jättäneet seuraavalle käännöspaikalle termoslaukkuun mustikkasoppaa ja mehua. Nautimme niitä antaumuksella.
Kotiristeyksen ohi linkuttaessa mielessä kävi etäisesti ajatus, että homman voisi jättää keskenkin. Toisaalta, matkanteko oli muuten mukavaa, eikä jäljellä ollut enää kuin vajaat neljä kilometriä, joten hylkäsin ajatuksen.
Homma meni pitkälti kävelyksi, kunnes huomasin että oikeastaan kävelyn jälkeen nilkkaan sattui vain enemmän. Jossain matkan varrella olimme ajatelleet, että kerkeämme maaliin melko kevyesti alle kuuden tunnin. Kävelystä johtuen aikaa kuitenkin paloi hurjasti ja vaikka kuinka yritin usuttaa Jasonia jatkamaan maaliin juosten, koska hän olisi alle tuon tuntimäärin helposti kerennyt, hän vastasi ykskantaan "Ei käy. Ei ole reilua. Mennään yhdessä. Ei käy." Höysteeksi tuli vielä joku tilannekomiikka, ja olisin pissinyt naurusta alleni, jos se olisi ollut siinä tilanteessa mahdollista.
Maalissa oltiin ajassa 06:03 tai jotain sinnepäin. Matkamittariin kertyi aamun lähtöpaikallemenohölmöhökellys huomioiden 53.73km.
Herkuttelimme vielä maaliviivan henkisistä ja aineellisista antimista nopeasti mutta tehokkaasti.
Lenkkarit, lenkkivaatteet ja taikaviitta oli pikaisesti vaihdettava juhlakenkiin ja pukuun.
Illan juhlakinkereissä aiheutin hämmästystä pöytäseurueessa juomalla kaksikannullista kahvimaitoa (tai kermaa). Illalliseen liittyvässä huutokaupassa pyrin huutamaan kävelykepikseni Liiga-Ilveksen pelaajien nimikirjoittaman mailan, mutta viimeisen korotuksen teki joku enemmän jääkiekosta kiinnostunut.
Ultrahanat on nyt siis avattu, jipiiiiiii!
