Afterburner

Tutkailtuani tovin jos toisenkin vallitsevaa positiotani eri näkövinkkeleistä on selvää, että kyse ei ole pelkästään viime kirjoituksessa mainitsemastani keuhkoklamydiasta. Olen viime viikkoina ymmärtänyt, että olen viettänyt viimeiset kuukaudet mustan aukon muodostamassa aika-avaruuden vääristymäkentässä.

Olen navigoinut tuon kentän vaikutuspiiriin ihan itse.

"More specifically, burnout is related to control and identity issues that entrap athletes into sport (2). Entrapment is defined as when the athlete does not want to participate in the sport, but feels they must maintain involvement for a number of reasons." // The sports journal, Athlete burnout

Jos olisin tajunnut tämän jo marraskuussa, kun ajoin itseni jo hetkeksi twilight zonelle, en todennäköisesti olisi nyt mustan aukon välittömässä läheisyydessä.  Mutta sen sijaan rakensin itselleni ansan: rusentavan läjän odotuksia itseni, liikunnan ja lopulta myös tämän blogin suhteen: mitä se voisi olla ja mitä sen pitäisi olla.  Nuo asiat eivät ole kuitenkaan tulleet sisältä vaan tavallaan ulkoa, vaikka itse olen ne asettanutkin.

Joskus vain ne asiat joita aidosti haluaa ovat räikeässä ristiriidassa sen kanssa mitä pitäisi loogisesti ja järjellä ajatellen seuraavaksi haluta ja tavoitella, ja mitä siksi "ulkoinen minä" käskee tekemään. Se on hävitty taistelu. Lopulta tunne voittaa.

Lopulta minusta on tuntunut, että minun pitäisi jaksaa, viitsiä ja haluta asioita joita en jaksa, viitsi ja halua.

"Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Nykytiedon käsityksen mukaan mustan aukon sisustaa ja sen tapahtumia on mahdotonta tutkia, sillä mikään informaatio ei pysty pakenemaan sieltä" // Wikipedia, Musta aukko

Ensi alkuun ihminen, ja miksei muukin olento, voi kokea mustan aukon läheisyyden ahdistavaksi. Mutta nyt olen ymmärtänyt sen, mikä Wikipediaankin on kirjoitettu: musta aukko on mahdollisuus.

"Madonreikä on hypoteettinen aika-avaruuden topologinen ominaisuus. Yksinkertaisesti ilmaistuna kyse on mustan aukon suomasta "oikopolusta"; madonreikä mahdollistaisi valoa nopeamman siirtymisen kahden toisistaan kaukana olevan pisteen välillä. Madonreiällä on ainakin kaksi suuta, jotka yhtyvät yhteen tunneliin. Ainetta voi kulkea suuaukosta toiseen menemällä tunnelin läpi.

Kuvittele, että maailmankaikkeus on omenan kuori ja mato kulkee sen pinnalla. Matka omenan toiselle puolelle on puolet omenan kehästä, jos mato pysyy omenan pinnalla, mutta jos se kaivautuu omenan läpi, niin matka on huomattavasti lyhyempi. " // Wikipedia, Madonreikä

Nyt sukellan madonreikään. Jätän taakseni rakentamani ansan, vaatimukset ja velvoitteet. En tiedä, palaanko sieltä tai mihin hauskaan madonreikä johtaa.

Viimeisen informaatiopurskeen ennen madonreiän arviolta kesän kestävää no-return-zonea lähetän 15.6., kun olen tavannut ravintokonsultti Veli-Pekka Valkosen.

Omenat  ovat jo tulossa.

Vuoden paras liikuntauutinen: minulla on klamydia!

On se, että lääkäri soitti laboratoriokokeiden jälkimmäiset tulokset ja!

Wikipedia: Chlamydophila pneumoniae

a) vitsauksella on nimi,
b) se on vasta-aineista diagnosoitu
c) diagnosoidun vitsauksen oirekuvaus täsmää tuntemuksiin

Minulla on keuhkoklamydia! Jipii!

"Mitkä ovat keuhkoklamydian oireet?
Suuri osa C. pneumoniae -infektioista on oireettomia. Tauti alkaa lievin hengitystieoirein, ja harvoin se etenee sairaalahoitoa vaativaksi keuhkokuumeeksi. Tyypillisesti ensimmäisenä oireena on hitaasti paheneva kuiva yskä, johon liittyy lihaskipua ja päänsärkyä. Myös nuhaa ja kurkkukipua voi esiintyä. Kuumeilu on yleensä lievää." // https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/bakteeritaudit/keuhkoklamydia

Olen niin onnellinen! Kun vihollinen on paljastettu, se voidaan tuhota! :) Mikä parasta, infektio on vasta-aineiden tasosta päätellen kuulemma joko a) uusi tai b) vanha ja jo väistymässä. Ja koska oireeni alkoivat jo kuukausia sitten, niin b) lienee tosi. Rakastan suolistobakteerejani, enkä haluaisi tappaa niitä turhilla antibiooteilla. Nyt edetään siis niin, että parin viikon päästä otetaan uudet verikokeet, ja katsotaan mihin suuntaan vasta-aineiden määrä on kehittynyt ja jatkotoimet sen perusteella. JEE!

Melkein luovutin

Kirjoitin maanantaina oheisen kuvakaappauksen blogikirjoituksen, julkaisin sen ja  suljin Facebook-sivun sekä Twitterin. Teksti oli julkaistuna noin viisi minuuttia ja joku sen varmaan ehti lukeakin.  Sitten vaimo sanoi:  "Onko tämä se mitä haluat, oletko nyt helpottunut?"

Päätin ottaa aikalisän ennen kuin panen pillit pussiin mutta olin melko varma ettei mieli  muutu. Kyllä tämä nyt oli tässä, ajattelin.  Tuntui, ettei minussa asu enää Läskimaijaa, sitä metafyysista kehokaapparia, joka ajaa ihmisen ojasta rynnäkköön ja iloisin harppauksin kohti maailmanloppua.

Mietittyäni asiaa tajusin, ettei Läskimaija olekaan mihinkään lähtenyt. Sen sijaan olen vuosien mittaan virittänyt itselleni ansan.

Olen pian kuusi vuotta haastanut itseni alati kohti haasteita, puolimarasta maratoniin, täysmatkaan ja ultrajuoksenteluihin. Veto niihin tuli kuin itsestään. Se oli vähän kuin aseen laukaus: vääjäämättä piippuun, sieltä ulos ja pihalle.  Kun alkusysäyksen voima alkoi hiipua, aloin hakea  ikään kuin keinotekoista, uutta propulsiovoimaa mm. itseni mittailusta erilaisin anturein. Ne jatkoivat lentoa.

Luin pari viikkoa sitten kirjoittamani tekstin ja sanat: "Ei tunnu hyvältä, en ymmärrä, ei kiinnosta, en pysty, en halua."

Viime aikoina olen sen enempää itseäni kuuntelematta olettanut,  että homman pitää jatkua entisellään. Samaten minusta on tuntunut, että muut olettavat matkan jatkuvan aina kohti yhä hullumpia tempauksia.

Hokasin, että ei tarvitsekaan kiinnostaa, pystyä tai haluta yhtään mitään,  mitä en itse halua. Olen näistä liikuntahommista edesvastuussa vain itselleni.


Tämän hoksaaminen oli suuri helpotus, koska on todella vaikeaa punnertaa väkisin kohti jotain odotuksia ja tavoitteita, jotka eivät edes oikeastaan tule sisältä, vaan jostain ulkoa. Se on ristiriitaista. Erityisen stressaavaksi tilanteen on tehnyt se, että olen ollut viimeiset pari kuukautta jonkun mystisen taudin riivaama. Oletetaan, että se on vaikka ylikunto tai mykoplasma, kenties huomenna selviää lisää kun lääkäri soittaa vasta-aine-tuloksista. Luulen, että vitsaus paranee vähintään tulpanopeudella nyt, kun tämän sisäisen ristiriidan aiheuttama stressi on poistunut.

Kun Läskimaija valtasi kehoni marraskuussa 2009, aloin liikkua niin kuin pystyin, tuntui hyvältä ja tavoittelin sitä, mitä halusin.

Vietän tämän kesän ja toivottavasti koko liikunnallisen tulevaisuuteni näillä opein. Se alkaa näistä kuvista.

Melkein luovutin, vaikka tarvitsi oivaltaa.

Sähkövikoja

Siltä varalta, että tämä olotila ei ole pysyvä, dokumentoin vallitsevat tunteeni liikuntaa kohtaan.

On toki melko todennäköistä, että olon taustalla on jokin lääkärinkin diagnosoitavissa oleva sairaus, joka vaivaa kehoa.  Omatoimisen cybertohtorin mukaan oireet viittaavaat kaikkeen laiskamadosta, flunssa-allergia-ylikunto-kombinaation, diabeteksen puhkeamisen, kilpirauhasen vajaatoiminnan  ja pitkäaikaisen väsymysoireyhtymän kautta mykoplasmaan.

Jatkuva yskä, hengitysteiden limaneritys, flunssaoireet, kurkkukipu, isojen lihasryhmien alituinen särky, hidas palautuminen liikunnasta ja edellä mainitut oireet vaihtelevina kombinaatioina ovat kuitenkin lopulta aika pikku juttu.

Suurempi ihmetyksen aihe ja vähän pelottavakin asia on kuitenkin se, että suhteeni liikuntaan on viime kuukausina heittänyt totaalisesti häränpyllyä. Olen kyllä viime viikkoihin asti yrittänyt uskotella itselleni, että intoa olisi kunhan vain taudit antaisivat myöten. Ei se ihan valetta ole ollut, enemmän toive siitä että into ja liikunnan veto syttyisi roihuun,  jos pääsisin pari viikkoa reenaamaan ja puhaltamaan kipinään.

Nimittäin nyt on niin että

- Liikunta ei tuota hyvän olon tunnetta vaan lähinnä ahdistusta. Reidet kipeytyvät koiranulkoilutuslenkillä kävellen pienessäkin ylämäessä, ilma ei kulje, yskittää.  Epäilen kuitenkin, johtuuko se sittenkään fysiikasta, flunssasta tai mistään oikeasta taudista. Ehkä vika on päässäni. Ehkä olen vain laiska paska. Tämä on se välitön palaute, jonka saan liikunnasta.

- En osaa nyt rakentaa sitä ajatuskuviota, joka saa treenaaman jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Mitä järkeä siinä olisi? Mitä siitä saa? En ymmärrä.

- Kun ajattelen menneitä tapahtumia joihin olen osallistunut ja joista olen suoriutunut, en ymmärrä mikä minua silloin niihin motivoi. En myöskään muista sitä tunnetta, jos sellainen oli, joka vallitsee vaikkapa täysmatkan päätteeksi.

- Jos pakotan itseni ajattelemaan, että olen nyt jossain usvassa ja  oikeastaan se aiempi mielentila oli tosi, huomaan että jotta kokisin saavuttaneeni jotain, pitää tavoitella jotain järjettömän suurta. Vallitsevista lähtökohdista tuntuu mahdottomalta,  että pystyisin siihen tänä nykyisenä surkimuksena.

Ei tunnu hyvältä, en ymmärrä, ei kiinnosta, en pysty, en halua.

Ihminen, mieli ja keho muodostavat sähkökemiallisen koneen.

Loppuvuoden kisakalenteri

Olen hahmotellut viime viikkoina loppuvuoden haasteita ja tapahtumia joihin osallistua.  Alkaa tuntua pitkälti että lista on valmis julkaistavaksi. Se on tässä.

Nyt juuri tuntuu siltä, että oikea liike on lopettaa tavoitteellinen liikehtiminen ja sen miettiminen kunnes terveys palaa ruotuun. Haluan nyt vain löytää syyn kuukausia jatkuneelle flunssa-, voimattomuus-, tahdottomuus- yms. heikkopeikko-ololle ja saada sille lopun. Ehkä sitten joskus taas alkaa tehdä ihan oikeasti mieli myös liikkua tavoitteellisemmin. Suotta  pahennan tilannetta stressaamalla itseäni pyrkimyksillä suoriutua haasteista joihin valmistautumiseen en joko vaan pysty tai riittävästi halua.

En nyt silti sano, ettenkö kesällä tai syksyllä osallistuisi johonkin liikehtimistapahtumaan, aika näyttää. Nyt suljen sellaiset mielestäni.

Operaatio: Ergomyrsky - FAIL

Tänään soudettiin sisäsoutukauden ja -cupin päättävä maratonmatka, ergomaraton.

Se päättyi osaltani harkittuun keskeytykseen puolessa välissä sinänsä hyvissä voimissa.
Viimeiset viikot minulla on ollut flunssa, ja en tuntenut itseäni terveeksi. Onneksi olen oppinut keskeyttämään, olen siitä jo nyt iloinen.

Keskeyttäminen oli helppoa, koska tiesin että se oli oikea päätös. Tämä ei ollut minun sotani. Terveeksi tuleminen ja  harjoitusohjelman kunnollinen käyntiin saanti on minun tehtäväni nyt. Repimällä väkisin loppuun asti olisin vain voinut tehdä tuhoa asialleni, en voittaa yhtään mitään.

Olen Sun Tzu -mies.

"The impulse to fight, like the impulse to run away, is instinctual and reflexive. Sun Tzu taught that anger, hate, and demonizing our enemies are all strategic traps. These mindsets weaken positions rather than strengthening them." // The Basics of Sun Tzu's Playbook (Winning without conflict)

Samaisen flunssan takia jouduin jättämään kesken myös 500m ennätyksen jahtaamisen, ja siihen liittyvä ikäluokka fight club:kin kuivui kasaan. Flunssailin jo tammikuun lopulla ja  2000m FIRC-soudusta ei tullut mitään. Siten mönkään meni myös suunnitelmani liittyä Keravan Urheilijoihin, treenata ja sitten soutaa elämäni parhaat sisäsoudut minut  ergomaratonilla vuonna 2011 sisäsoudusta innostaneen seuran nimiin.

Voin ihan sen enempiä kaunistelematta todeta lyhyesti että Operaatio: Ergomyrsky oli pettymys.  En saanut siinä irti itsestäni sitä mitä halusin. Oli flunssaa ja manfluta, henkistä kuppaa. Liikunnalliset onnistumisen kokemukset ovat olleet tänä vuonna vähissä.

Siitä olen kuitenkin erityisen iloinen, että  joulu-helmikuussa tuli punttisali tutuksi. Nyt sinne on helppo mennä.

Lisäksi on syytä muistaa se, että elämä on trikkikuva. Kohti uusia seikkailuja.

Tyrä Bänks

I am Bänks. Tyrä Bänks. (ks. Wikipedia: Napatyrä)

Kun lopetin juoksemisen viime marraskuussa ajattelin, että se on helppo aloittaa uudestaan, kun siltä tuntuu.

No ei ole tuntunut. Minulla on todellisia vaikeuksia saada itseäni liikkeelle.

En oikeastaan edes tiedä miksi lopetin juoksemisen. Viime vuoden kilometrit taisivat olla jo tulossa muutenkin täyteen. Olisi pitänyt hidastaa. Sen sijaan tein 3 * 50 km ultrakuukauden. Se viimeinen pelkällä vedellä juostu taisi olla lopulta hopealuoti, joka sammutti liekin.

Operaatio: Ergomyrsky on tarjonnut pelastusveneen, mutta ei sisäliikunnasta saa sellaista endorfiinilatinkia ja hyvänolontunnetta kuin ulkona juoksentelusta. Se on tutkittu juttu.

Tässä me taas katsotaan napatyrän kanssa telkkaria. Ihan niin kuin alussa.

Huomenna tapaan Venlan ja Anssin ja mietimme jonkinlaisen ohjelman rakentamista ulkoliikunnan aloittamiseen tueksi.  Tällä kertaa minulla ei ole mitään mahtipontisia tavoitteita. Vain uusi alku.  

Thanks Tyrä Bänks.