On toki melko todennäköistä, että olon taustalla on jokin lääkärinkin diagnosoitavissa oleva sairaus, joka vaivaa kehoa. Omatoimisen cybertohtorin mukaan oireet viittaavaat kaikkeen laiskamadosta, flunssa-allergia-ylikunto-kombinaation, diabeteksen puhkeamisen, kilpirauhasen vajaatoiminnan ja pitkäaikaisen väsymysoireyhtymän kautta mykoplasmaan.
Jatkuva yskä, hengitysteiden limaneritys, flunssaoireet, kurkkukipu, isojen lihasryhmien alituinen särky, hidas palautuminen liikunnasta ja edellä mainitut oireet vaihtelevina kombinaatioina ovat kuitenkin lopulta aika pikku juttu.
Suurempi ihmetyksen aihe ja vähän pelottavakin asia on kuitenkin se, että suhteeni liikuntaan on viime kuukausina heittänyt totaalisesti häränpyllyä. Olen kyllä viime viikkoihin asti yrittänyt uskotella itselleni, että intoa olisi kunhan vain taudit antaisivat myöten. Ei se ihan valetta ole ollut, enemmän toive siitä että into ja liikunnan veto syttyisi roihuun, jos pääsisin pari viikkoa reenaamaan ja puhaltamaan kipinään.
Nimittäin nyt on niin että
- Liikunta ei tuota hyvän olon tunnetta vaan lähinnä ahdistusta. Reidet kipeytyvät koiranulkoilutuslenkillä kävellen pienessäkin ylämäessä, ilma ei kulje, yskittää. Epäilen kuitenkin, johtuuko se sittenkään fysiikasta, flunssasta tai mistään oikeasta taudista. Ehkä vika on päässäni. Ehkä olen vain laiska paska. Tämä on se välitön palaute, jonka saan liikunnasta.
- En osaa nyt rakentaa sitä ajatuskuviota, joka saa treenaaman jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Mitä järkeä siinä olisi? Mitä siitä saa? En ymmärrä.
- Kun ajattelen menneitä tapahtumia joihin olen osallistunut ja joista olen suoriutunut, en ymmärrä mikä minua silloin niihin motivoi. En myöskään muista sitä tunnetta, jos sellainen oli, joka vallitsee vaikkapa täysmatkan päätteeksi.
- Jos pakotan itseni ajattelemaan, että olen nyt jossain usvassa ja oikeastaan se aiempi mielentila oli tosi, huomaan että jotta kokisin saavuttaneeni jotain, pitää tavoitella jotain järjettömän suurta. Vallitsevista lähtökohdista tuntuu mahdottomalta, että pystyisin siihen tänä nykyisenä surkimuksena.
Ei tunnu hyvältä, en ymmärrä, ei kiinnosta, en pysty, en halua.
Ihminen, mieli ja keho muodostavat sähkökemiallisen koneen.
