torstai 28. marraskuuta 2019

Reset, rebuild

Tiistaina tehtiin tämän vuoden viimeinen testi Tampere-Pirkkalan lentokentällä, eli työnnettiin mailin verran lopulliseen työntökuntoon viritettyä paritonnia painavaa autoa.

Lyhyesti: vauhti ei vielä riitä.

Lokakuulta alkaen on tehty useita testityöntöjä. Ollaan oltu lähellä voimassaolevaa Guinnessin ennätysaikaa (15:21), niin lähellä, että ehkä "pöljänä päivänä", rajulla yrityksellä, täydellisessä olosuhteissa ja jos vielä x, y & z niin ennätys rikkoontuisi.  Olemme kuitenkin yhdessä Nokian Renkaiden kanssa päättäneet että näytämme kyntemme vasta,  kun pystymme nykyiseen ennätykseen normisuorituksella ja minä päivänä tahansa.

On siis välikiitosten aika. Nokian Renkaiden lisäksi haluan kiittää erityisesti Kroatian vahvinta farmaria ja ennätystä nimissään yli 10 vuotta pitänyttä Mario Mlinarićiä innostuksesta tähän asti. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja selkäni on ollut täysin oireeton useita kuukausia. Se on niin hyvässä kunnossa, että voin juosta halutessani maratonin.

Kesällä 2019

Pidän nyt kuukauden huilia tavoitteellisesta treenistä. Seuraavaksi tehdään PT-Matin kanssa suunnitelma, ja vuoden alussa otetaan muutaman kuukauden rynnäkkö kohti entistä kovempaa kuntoa. Asetelmat ovat nyt aikalailla väkevämmät kuin viime vuoden alussa, jolloin homma oli vielä pitkälti selän kuntoutusvetoista.

Keväällä päivitetään Guinness World Recordsin webbisivu. Sivustolla on melko raskastöinen sisällönhallintajärjestelmä.