Ja siitä kaikki mielenkiintoinen alkoi. Huhtikuussa menimme Pertun ja Juhan kanssa katselemaan Etelä-Karjalan sotilasmarssin meininkejä. Mutta mitä ihmettä, me voitettiin koko maantiemarssi-sarja. Siitä varsinaiset ihmeet kuitenkin vasta alkoivat.
Kiertopalkinnossa Suomi-konepistoolin lipas! |
Selän kanssa on ollut välillä vaikeaa, ja välillä vähemmän vaikeaa.
Kivun ja ahtauma-diagnoosin varsinainen seuraus on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut parempi ja syvempi motivaatio liikkua ja tehdä asioita hyvin. Kun jouduin kesken koiran ulkoilutuksen pysähtymään kivun takia selälleen polun varteen, minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, pitäisikö yrittää parantaa tilannetta.
Nyt huomaan yllätyksekseni, että olen liikkunut enemmän kuin aiempina vuosina.
Aloitin helmikuussa ohjatun pilateksen ja sain avuksi personal trainer Matin. Olen Matin johdolla valinnut ja opetellut kuntosalilla tehtävät liikkeet alusta alkaen. Harjoittelen pääosin kehonpainolla, kahvakuulilla ja pienten painojen kanssa.
Päiväni alkaa usein pienellä pilatessessiolla, ja päivän mittaan pidän vetreyttä yllä tarpeen mukaan. Kuntosalilla puuhaan muiden muassa tällaisia asioita:
Asiat menevät huminalla eteenpäin. Vuoden päättyessä olen virkeämpi ja paremmassa kunnossa kuin yleensä tähän aikaan vuotta. Yksi pieni hankaluus toi mukanaan monta uutta iloista asiaa.
Guinness World Records 2019 |
Siedettävää, ja ennätyksellisen ihanaa vuotta 2019!