Flunssaviikko on hyvä hetki kirjoittaa positiivisesta itsensä sumuttamisesta. Se on minun metodini.
Kun joku homma on lyöty lukkoon ja suunniteltu, on oikeastaan kyse enää omien ajatusten häkkeröimisestä siihen uskoon:
a) että tämä on hyvä suunnitelma ja siksi siinä kannattaa pysyä
b) tämä mitä juuri nyt olen tekemässä kannattaa tehdä kunnolla, ja se
c) mitä äsken tein, tuli tehtyä vähintään yli odotusten.
d) kävipä lopulta miten tahansa, niin se on hyvä juttu.
Koska, kun näin tekee, homma on tuomittu johtamaan positiviiseen lopputulokseen, jopa siinä tapauksessa että suunnitelman alkuperäinen tavoite ei jostain syystä toteutuisi.
Operaatio: Arnoldisaatiokin on etukäteen käsikirjoitettu 12 viikon jakso, joka voi vain onnistua. Muistiin on käsikirjoitettu jäämään lukema selvästi parantuneesta voimatasosta, täyteen paisunut Arnoldization'o'meter ja kuva Conan barbaarista. Epäonnistumista ei ole käsikirjoitettu.
12 viikkoa on melko pitkä riipaisu, mutta kuitenkin vielä sellainen, että on helppo hahmottaa se, että jokaisella päivällä on merkitys.
Viikot pilkkoutuvat päiviksi, ja päivät tunneiksi. Yritän ajatella samoin jokaista hetkeä, vaikkapa liikunnan kyseessä ollessa juoksulenkkiä tai salikertaa. Siis, että se meni todella hyvin, oikeastaan yli odotusten, vaikka joku voisi nähdä saman asian toisinkin.
Se, miten vaikkapa punttijunppaan keskittyy, tekee kunnolla, muistijälki lihaksissa, hermostossa ja päässä, se kaikki on kytköksissä siihen, kuinka hyvän vasteen treeni tuottaa, mihin uskoo nyt seuraavaksi pystyvänsä ja miten pää ja keho edelleen prosessoi asian seuraavana yönä. Päivien ja viikkojen mittaan hyvä kertautuu.
Otetaan kaksi tismalleen samanlaista jamppaa, jotka tekevät saman asian. Toinen toteaa "olipa paska ja turha asia", kun taas toinen että "vau, menipä hienosti". Jälkimmäinen loikkii päivästä viikkoon kunto kohisten eteenpäin, ja se toinen ei loiki. Se on ihan niin yksinkertaista.
Linkkaan lopuksi sekalaisen kasan löyhästi aiheeseen liittyviä juttuja.
- Optimism Stabilizes Cortisol Levels and Lowers Stress
- Are You Losing Muscle Because Of Cortisol?
- Visualize for more muscle size (Muscle & Fitness)
- Psychological Determinants of Whole-Body Endurance Performance
- How to Grow Stronger Without Lifting Weights (Scientific American)
- Practice with Sleep Makes Perfect: Sleep-Dependent Motor Skill Learning (Science Direct)
- Sleep and the Time Course of Motor Skill Learning (PubMed)
- Is Muscle Strength All In Your Head (Men's Fitness)
- You Can Classify Words in Your Sleep
- Mind Muscle Connection (Bodybuilding.com)
- Why strength depends on more than muscle