Arnoldisaatio viikko 6/12 - fake it til you make it

Kuusi viikkoa  eli puolet Operaatio: Arnoldisaatiosta  on nyt takana. Punttisalihommat jäivät hieman  vajaaksi, koska flunssa pyyhkäisi koko perheen lävitse.

Flunssaviikko on hyvä hetki kirjoittaa positiivisesta itsensä sumuttamisesta. Se on minun metodini.

Kun joku homma on lyöty lukkoon ja suunniteltu, on oikeastaan kyse enää omien ajatusten häkkeröimisestä siihen uskoon:

a) että tämä on hyvä suunnitelma ja siksi siinä kannattaa pysyä
b) tämä mitä juuri nyt olen tekemässä kannattaa tehdä kunnolla, ja se
c) mitä äsken tein, tuli tehtyä vähintään yli odotusten.
d) kävipä lopulta miten tahansa, niin se on hyvä juttu.

Koska, kun näin tekee, homma on tuomittu johtamaan positiviiseen lopputulokseen, jopa siinä tapauksessa että suunnitelman alkuperäinen tavoite ei jostain syystä toteutuisi.

Operaatio: Arnoldisaatiokin on etukäteen käsikirjoitettu 12 viikon jakso, joka voi vain onnistua.  Muistiin on käsikirjoitettu jäämään lukema selvästi parantuneesta voimatasosta, täyteen paisunut Arnoldization'o'meter ja kuva Conan barbaarista. Epäonnistumista ei ole käsikirjoitettu.

12 viikkoa on melko pitkä riipaisu, mutta kuitenkin vielä sellainen, että on helppo hahmottaa se, että jokaisella päivällä on merkitys.

Viikot pilkkoutuvat päiviksi, ja päivät tunneiksi. Yritän ajatella samoin jokaista  hetkeä, vaikkapa liikunnan kyseessä ollessa juoksulenkkiä tai salikertaa. Siis, että se meni todella hyvin, oikeastaan yli odotusten, vaikka joku voisi nähdä saman asian toisinkin.

Se, miten vaikkapa punttijunppaan keskittyy, tekee kunnolla,  muistijälki lihaksissa, hermostossa ja päässä, se kaikki on kytköksissä siihen, kuinka hyvän vasteen treeni tuottaa, mihin uskoo nyt seuraavaksi pystyvänsä ja miten pää ja keho edelleen prosessoi asian seuraavana yönä. Päivien ja viikkojen mittaan hyvä kertautuu.

Otetaan kaksi tismalleen samanlaista jamppaa, jotka tekevät saman asian. Toinen toteaa "olipa paska ja turha asia", kun taas toinen että "vau, menipä hienosti". Jälkimmäinen loikkii päivästä viikkoon kunto kohisten eteenpäin, ja se toinen ei loiki. Se on ihan niin yksinkertaista.

Linkkaan lopuksi sekalaisen kasan löyhästi aiheeseen liittyviä juttuja.

- Optimism Stabilizes Cortisol Levels and Lowers Stress
- Are You Losing Muscle Because Of Cortisol?
- Visualize for more muscle size (Muscle & Fitness)
- Psychological Determinants of Whole-Body Endurance Performance
- How to Grow Stronger Without Lifting Weights (Scientific American)
- Practice with Sleep Makes Perfect: Sleep-Dependent Motor Skill Learning (Science Direct)
- Sleep and the Time Course of Motor Skill Learning (PubMed)
- Is Muscle Strength All In Your Head (Men's Fitness)
- You Can Classify Words in Your Sleep
- Mind Muscle Connection (Bodybuilding.com)
- Why strength depends on more than muscle

Seeing is believing - believing is seeing (in to the future).

Proof of Matrix: Exhibit A.

Aloitan vähintään yksiosaisen blogikirjoitussarjan, jossa tuon julki vuosien mittaan keräämäni kattavat todisteet siitä, että elämme matriisissa.  Johtavien tiedemiesten ja aihetodisteiden valossa se on kaikkein todennäköisintä.

Matriisissa tietokonesimulaation pääprosessin asetukset määrittelevät alempien tasojen prosessien reunaehdot,  niiden voimavarat sekä fyysisen ja psyykkisen potentiaalin.  Ihminen on yksi mikrotason prosessi.

Jokaisen prosessin toimintaa ohjaa alituisesti päivittyvä valvonta-algoritmi, joka syöttää tietoa maailmankaikkeuden säännöistä. Jotta simuloinnissa olisi järkeä ovat algoritmit oppimiskykyisiä. Esimerkiksi kunkin ihmis-prosessin ajonsa aikana kokemat havainnot säätelevät käsitystä vallitsevasta maailmankaikkeudesta.

Tämän lisäksi on kiinteähkösti koodattuja pääsääntöjä kuten painovoimaa, ilmanvastusta, massaa ja kiihtyvyyttä, atomirakenteita ja kemiallisia reaktioita.

Jotta simulaatio palvelisi tarkoitustaan, matriisi ruokkii ja tasapainottaa itseään tuottamalla vakiosyötteitä.  Ne kattavat valtaosan kunkin instanssin kaikista aistihavannoista ja elämänkokemuksista joiden pohjalta käsitys itsestä suhteessa ympäristöön muodostuu.

Ihmisen fyysinen suorituskyky on matriisin kokonaisuuden kannalta vain pieni yksityiskohta, mutta perhosefektin kautta sillä on järjestelmätason vaikutuksia.

Crossfittiä harrastava juoksijapoika näyttää siltä, kuin todisteessa A1. Ihminen katsoo juoksijaa ja arvioi oman  suorituskykynsä huomattavasti alhaisemmaksi, koska ei vastaa kuvaa. Näin voidaan tukea matriisin lähtöasetuksia, ja lisätä muutokseen hitausmomentti.

Exhibit A1 - vakiosyöte: Matriisin juoksijapoika ( (License: CC0 No Rights Reserved)

Ihmisen huomio hakeutuu automaattisesti erityisesti niihin syötteisin ja yksityiskohtiin, jotka parhaiten palvelevat kyseisen yksilön parametrisointia. Toisin sanottuna ihminen kiinnittää huomionsa siihen, mikä häntä kiinnostaa ja korostaa näiden havaintojen arvoa. Tämä piirre edelleen helpottaa aistivihjeen absorboitumista.

EXHIBIT A2 - vakiosyöte: Matriisiin jumppatyttö (License: CC0 No Rights Reserved)

Vahva keino käsitysten vakiointiin on ns. reference-stacking. Tässä menetelmässä ympäristöään tarkkailevan henkilön havaintokenttään tuotetaan kerralla suuri joukko standardisoituja referenssi-prosesseja jotka ovat näennäisesti yksilöitä mutta kuitenkin noudattavat samaa kaavaa. Ihmisten välinen dynamiikkia tuottaa myös automaattista reference-stackingia,  esimerkiksi  triathlon-seuran toiminnassa. Tällöin korostuvat process-collaboration -tekniikan edut, jossa yksilöt vaihtavat keskenään tietoa ja muodostavat auto-standardisoituvan alijoukon.

Exhibit A3: kuvassa syötetään tieto siitä, että tällainen on maratoonarin ulkomuoto. Tarkkaileva prosessi luulee luovansa itse yhteenvedon tilanteesta, vaikka todellisuudessa se on etukäteen laskettu.  Menetelmä on erityisen tehokas parametrimurtojen ennaltaehkäisyssä.  Eikö ole hämmästyttävää kuinka samanlaisia kaikki maratoonarit ovat.

Exhibit A3 - ReferenceStacking: matriisimaratoonareita (License: CC0 No Rights Reserved)

Joskus kuitenkin käy niin, että yksittäiselle prosessille ei kyetä tuottaman riittävästi tai riittävän laadukasta vakioivaa syötettä. Tällöin  prosessin käsitys siitä, mikä on fyysisesti mahdollista, voi poiketa merkittävästi alkuparametreistä.

Erityisen hankalaksi tilanne muodostuu, jos oppiva algoritmi eli henkilö saa käryn simulaation toimintalogiikasta. Tällöin yksilö voi  ryhtyä määrätietoisesti valikoimaan ja itse tuottamaan lisää aistiärsykkeitä, jotka edelleen eskaloivat poikkeavuutta.

Exhibit A4: Jabba The Hutt 

Exhibit A4:n mukainen prosessi on nähty täysmatkan triathlonilla, Skotlannin nummilla sekä juoksemassa maratonia noin 40 kiloa painavan rinkan kanssa.