Mottoni on jo tovin ollut ”Läski on vain seikkailuenergiaa.”
Jeff Volek, Timothy Noakes ja Stephen Phinney julkaisivat muutama viikko sitten tutkimuksen, jonka tiivistelmä herätti mielenkiintoni:
Rethinking fat as a fuel for endurance exercise (PubMed, Eur J Sport Sci. 2014 Oct 2:1-8.):
"Beyond simply providing a stable source of fuel for the brain … complementary effects of keto-adaptation that could extend human physical and mental performance beyond current expectation. In this paper, we review these new findings and propose that the shift to fatty acids and ketones as primary fuels when dietary carbohydrate is restricted could be of benefit for some athletes.”
Innosta tärisevin käsin kirjoitin sähköpostiviestin Jeff Volekille. Pari päivää myöhemmin ystävällinen tiedemies lähetti minulle kopion tutkimuksesta. Olen lukenut tekstin nyt kahteen kertaan. Tutkimus sisältää tiedon, joka on kuin avaruudesta tipahtanut, kryptonin vihreää valoa hohkaava smaragdi.
Läski ei ole vitsaus ja vaiva, se on ihmisen kvanttiajomoottori ja mahdollistaa muidenmuassa liikuntasuoritukset, jotka ylittävät käsityskykymme.
Mukanamme kantamamme rasva on tehokkain energialähde sekä keholle että mielelle. Ja toisin kuin usein ajatellaan, tuo ihmeaine on valjastettavissa käyttöön niin tehokkaasti, että siitä saadaan lähes kaikki liikuntasuorituksessa tarvittava energia.
Kolmesta neljään kalorirajoitettua viikkoa, joiden aikana pääosa energiasta nautitaan rasvana ja proteeinina, avaa rasvanpolton taikahanat.
”...following four weeks of keto-adaptation 90% of their fuel was derived from the oxidation of fat while cycling at an intensity expending 930 kcal/hr.”
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Tutkimuksen mukaan mm. sitä, että rasvanpolttoon optimoitu keho konvertoi rasvaa energiaksi sellaista tahtia, että se tekee mahdolliseksi maratonin juoksemisen Ironman-triathlonin päätteeksi aikaan 2:40 ja pelkällä rasvalla.
Seuraavan havainnon olen oikeastaan sattumalta kokenut viimeisen kahdeksan viikon aikana. Olen juossut kaikki 2-4 tuntiset juoksulenkitkin aina ilman lisäravintoa. Niinpä
Vantaan maratonillakaan en törmännyt pahamaiseen seinään eli voimien loppumiseen:
"This is in stark contrast to the problems of central fatigue and “hitting the wall” that commonly occur in athletes who follow a high-carbohydrate fuelling strategy and to which a progressive hypoglycemia that develops during prolonged exercise may contribute to fatigue."
Eikä siinä kaikki. Sen lisäksi, että rasvaa polttoaineenaan käyttävä kestävyysliikkuja jaksaa pidempään, hänen aivonsa toimivat kirkkaammin. Itseasiassa, kun hiilarihiihtäjän järki sumenee, rasvaraaserin ajatus vain kirkastuu suorituksen jatkuessa tunnista toiseen.
"As endurance exercise progresses, unlike the blood glucose concentration, the blood ketone concentration does not decline but tends to rise somewhat, ensuring a stable supply of fuels to the brain."
Kun rasvaraaseri viimein päättää juosseensa, pyöräilleensä tai uineensa riittävästi, hän palautuu nopeammin kuin on totuttu olevan inhimillistä.
"Whereas it is common to take many weeks off from training after a 100-mile running event, keto-adapted athletes report that they can resume training and even competition within a week or two.”
Lopuksi Volek ryhmineen vetää yhteen:
”Raportoimamme havainnot ovat jyrkässä ristiriidassa sen pitkään vallinneen käsityksen kanssa että runsaat hiilihydraatit ovat välttämättömiä urheilijan ruokavaliossa ja suorituksen aikana. Päinvastoin: rajoittamalla riippuvuutta sokeripohjaisista energialähteistä on mahdollista repiä suorituskyvyn ja kestävyyden rajoja yli nykyisten käsitysten.” Suomennos minun.
Läski on supervoima. Minulla on tätä taikageeliä matkassa vielä ainakin 20 kiloa. Onnenpoika!
Heräsikö tutkimuksesta kysymyksiä? Jos, niin kirjoita alle kommenttiin. Kerään kysymykset yhteen ja laitan kiitosten lisäksi Jeff Volekille koosteen kysymyksistä.
